Suoli24:sen tyyliin tämä kirjoitukseni herättää varmaan tosi rakentavia vastauksia, mutta muutamaa asiallista kaivataan.
Elikkäs, tilanne on tällainen: olen hieman päälle parikymppinen ja minulla on itselläni melko "normaali" suhde alkoholiin (lasi punaviiniä silloin tällöin ruuan kanssa, ehkä kerran kuussa käyn bilettämässä).
Olen seurustellut jo useamman vuoden minua muutaman vuoden vanhemman miehen kanssa, kaksi vuotta ollaan asuttu yhdessä. Mies on aina ottanut vähän reilummin kuin minä. Ennen meni sillä tavalla, että pari pulloa bisseä viikolla, viikonloppuna tissuttelua (joskus kovat kännit, joskus ei edes huomannut että se oli kännissä). Ottaessaan hän oli leppoisa ja mukava, harvoin meni överin puolelle.
Puoli vuotta sitten jokin muuttui, mies alkoi ilmeisesti juoda pahaan oloonsa (=oma diagnoosini, en kyllä tiedä mistä paha olo olisi voinut johtua, koska kaikki oli niin kuin ennenkin), eikä enää juonut avoimesti kuin ennen. Kännipäissään hän ei ollut enää hauskaa seuraa, lähinnä pahantuulinen ja kyräilevä tai sitten niin kaatokännissä ettei tajunnut enää mistään mitään. Meille ei enää ilmestynyt kaljapulloja, mutta sitä kännisempi äijä (kovasti kuitenki väitti ettei ole kännissä, tuon kun vielä joku uskoisikin) ja myös viikollakin alkoi olla kännisen oloinen, yhtään pulloa en hänellä nähnyt. Töissä hän kävi entiseen malliin, mitä nyt joskus rokulipäivä - hyvin harvoin kuitenkin.
Löysin kuitenkin aina vähän väliä ulkoa hänen tyhjiä viinapullojaan. Kysyin että mikähän järki tuossa on, hän ei kiistänyt mitään. Sanoi juoneensa piilossa, etten suuttuisi (??). Muutama viikko sitten tapahtui kokonaan uutta: hän lintsasi peräti kolme päivää töistä ja kännäsi (ei kuitenkaan minun nähteni). Olen laskenut, että nyt syksyn mittaan on toki viikolla selviäkin päiviä (ja jopa viikonloppuja - ehkä kun ei rahat riitä), mutta ehkä keskimäärin kerran-kahdesti viikolla vetää tälläiset piilokännit. Olen ehdottanut antabuksia ynnä muita, mutta kun hän itse ei mitään ongelmaa myönnä.
Selvänä/pienessä hiprakassa hän on kuin eri ihminen, sen ihmisen takia ylipäätään olen hänen kanssaan. Mutta tuota kärttyistä, pahansuopaa ihmistä en tunne. Olen suurin piirtein kusi sukassa aina kun hän on vetänyt tyypilliset "piilokänninsä", koska hän alkaa riitelemään, jos sanon jotain väärin. Pyrin olemaan hiljaa ja kokonaan eri huoneessa. Inhottaa myöntää, mutta turpaankin olen kerran saanut silloin kun hän on ollut kännissä.
Kertokaapa:
Olenko katsonut tuota touhua puoli vuotta liian pitkään, vai palautuuko tilanne ennalleen? Onko tuo alkoholismia? Onko hän aina jatkossa tuollainen? Onko tuon kännisen, ilkeän ihmisen sietäminen sen arvoista, että saan ne ihanat hetket sen selvän kanssa? Hänen äidillään ja isäpuolellaan oli jonkinasteiset alkoholiongelmat, mutta he pääsivät niistä yli (molemmat raittiita). Ehkä jollain tapaa odotan samaa.
Elikkäs, tilanne on tällainen: olen hieman päälle parikymppinen ja minulla on itselläni melko "normaali" suhde alkoholiin (lasi punaviiniä silloin tällöin ruuan kanssa, ehkä kerran kuussa käyn bilettämässä).
Olen seurustellut jo useamman vuoden minua muutaman vuoden vanhemman miehen kanssa, kaksi vuotta ollaan asuttu yhdessä. Mies on aina ottanut vähän reilummin kuin minä. Ennen meni sillä tavalla, että pari pulloa bisseä viikolla, viikonloppuna tissuttelua (joskus kovat kännit, joskus ei edes huomannut että se oli kännissä). Ottaessaan hän oli leppoisa ja mukava, harvoin meni överin puolelle.
Puoli vuotta sitten jokin muuttui, mies alkoi ilmeisesti juoda pahaan oloonsa (=oma diagnoosini, en kyllä tiedä mistä paha olo olisi voinut johtua, koska kaikki oli niin kuin ennenkin), eikä enää juonut avoimesti kuin ennen. Kännipäissään hän ei ollut enää hauskaa seuraa, lähinnä pahantuulinen ja kyräilevä tai sitten niin kaatokännissä ettei tajunnut enää mistään mitään. Meille ei enää ilmestynyt kaljapulloja, mutta sitä kännisempi äijä (kovasti kuitenki väitti ettei ole kännissä, tuon kun vielä joku uskoisikin) ja myös viikollakin alkoi olla kännisen oloinen, yhtään pulloa en hänellä nähnyt. Töissä hän kävi entiseen malliin, mitä nyt joskus rokulipäivä - hyvin harvoin kuitenkin.
Löysin kuitenkin aina vähän väliä ulkoa hänen tyhjiä viinapullojaan. Kysyin että mikähän järki tuossa on, hän ei kiistänyt mitään. Sanoi juoneensa piilossa, etten suuttuisi (??). Muutama viikko sitten tapahtui kokonaan uutta: hän lintsasi peräti kolme päivää töistä ja kännäsi (ei kuitenkaan minun nähteni). Olen laskenut, että nyt syksyn mittaan on toki viikolla selviäkin päiviä (ja jopa viikonloppuja - ehkä kun ei rahat riitä), mutta ehkä keskimäärin kerran-kahdesti viikolla vetää tälläiset piilokännit. Olen ehdottanut antabuksia ynnä muita, mutta kun hän itse ei mitään ongelmaa myönnä.
Selvänä/pienessä hiprakassa hän on kuin eri ihminen, sen ihmisen takia ylipäätään olen hänen kanssaan. Mutta tuota kärttyistä, pahansuopaa ihmistä en tunne. Olen suurin piirtein kusi sukassa aina kun hän on vetänyt tyypilliset "piilokänninsä", koska hän alkaa riitelemään, jos sanon jotain väärin. Pyrin olemaan hiljaa ja kokonaan eri huoneessa. Inhottaa myöntää, mutta turpaankin olen kerran saanut silloin kun hän on ollut kännissä.
Kertokaapa:
Olenko katsonut tuota touhua puoli vuotta liian pitkään, vai palautuuko tilanne ennalleen? Onko tuo alkoholismia? Onko hän aina jatkossa tuollainen? Onko tuon kännisen, ilkeän ihmisen sietäminen sen arvoista, että saan ne ihanat hetket sen selvän kanssa? Hänen äidillään ja isäpuolellaan oli jonkinasteiset alkoholiongelmat, mutta he pääsivät niistä yli (molemmat raittiita). Ehkä jollain tapaa odotan samaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sehän on ilmeistä, jos havaintosi pitävät paikkansa. Vaikeapa ulkopuolisen on mitään ihmeneuvoja antaa. Tällä palstalla yleisin neuvo on aina ollut, että jätä ukko ja pelasta itsesi....
Kaverilla on jotain ongelmaa kyllä muussa elämässä. Tää ikuinen muna vai kana- syndrooma. Mutta ei tavallisesti onnellinen ja töissään viihtyvä ja perhettään rakastava, ei se ala juopotteleen. Rokuleita kun alkaa kertymään, tulee vielä isoja ongelmia töissäkin.
Koita kaivaa esiin syy, miksi jeppe juo. Se selkiyttää tilannetta tyypillä. Jotkut pääsee yli itekseen, jotkut tarvii A-klinikkaa tai terkkaria. Tyyppihän se dokaa, etä sä. Kaverilla jotain, mitä se ei muuten pysty purkamaan kuin dokailemalla. Psykiatrisia asioita.
Juopottelun geeniperimälle ei kannata mun mielestä antaa kovin suurta painoarvoa. Käsittääkseni juopotteluun ajavaa geeniä ei ole löydetty. Mutta ympäristötekijät, jos on lähipiirissä dokailtu, se vaikuttaa ihan varmasti.
Palaveria pystyyn. Siis kotona. Ei aswiat oikein ole reilassa, kun pitää nettipalstoilla kysellä apua kotiongelmiin. Siis noin niinkuin suoraan sanottuna. Sun pitää puhua ukon kanssa, suoraan.
mutta harvemmin ei voi siinä känni hiprakassa lopettaa ryyppäämisen koska tahansa . Muta entinen meno jatkuu varmasti . Olet vielä nuori ihminen ja elämä edessä älä tuhlaa sitä juopon kanssa kerroit että hän on ihana ihminen selvinpäin pitää varmasti paikkansa . Mutta se toinen minä joka ryyppää loppupelissä viimeiset rahansa ja ne juotuaan alkaa kiukuttelu uhkailu jne . Jota varmaan olet jo kokenut tämä on alku vaihetta sinun suhteessa pahempaa on varmasti luvassa usko tai älä Ps kaiken nähnyt
Täällä tosiaan kirjoittelee "kaiken nähneet" hienoinen neuvoineen ja kokemuksen kautta saatuine "osaamisisneen". Hoida ite hommat, ei nettipalstoilta järkeviä neuvoja saa. Kohtakai joku kehottaa sinua hakemaan johonkin vertaistukiryhmään :DDD
pilaavat oman elämänsä se ei minua liikuta mutta yksi juoppo yleensä pilaa kymmenen muuta. Pitäs kaikki juopot pistää yhteen paikkaan jollekin autiolle saarelle saisivat sitten kiusata toisiansa .
sitten tekisivät juopon puolisolle
Parantumattomaksi alkoholistiksi:
http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k
Mä tarkotan juoppojen äijien muijia
Yritetään sitten rakentavaa vastausta mutta näin netissä on rajoituksensa.
Otsikkosi:En halua juopon muijaksi ja nimimerkkisi:eikestäenää ovat kyllä aika selviä vastauksia.
Minun mielestä kaikista tuhoavinta juomista on käyttää alkoa lääkkeenä.
Pullonpiilotus kertoo häpeästä ja äijäsi kyllä tietää että ongelma on ja riitely on jo aika vakava tilanne. Heti kun äijäsi on selvinpäin otat sen puhutteluun että muuttuuko tilanne.
Vaikeutena tietysti se että asutte yhdessä ja tietysti tykkäät äijästäsi mutta onko se jatkuvan pelon arvoista.
Tuli mieleen että mitä jos puhuisit tilanteesta hänen äidilleen ja isäpuolelle mutta siinäkin vaaransa jos äijä piilottelee pulloja niin ei halua tilannettakaan toisten tietoon.
Yhden asian voin sanoa 100% varmasti ettei tilannne itekseen parannu eli se odottaminen on huono vaihtoehto.
Kuten jo itsekin kerroit et halua juopon muijaksi ja olet tilanteeseen väsynyt. Oletko sanonut sen miehellesi? Sinuna kertoisin rehellisesti tunteista ja sanoisin että täytyy parantua jos haluaa suhdetta jatkaa. Minulla myös miehellä ongelmaa ja toivon tosiaan että paranee koska muuten ei homma toimi. Jospa se itsekkin tajuais.. Täällä ei ainakaan pohjalla olla ja toivottavasti sinunkin miehesi tilanne vielä paremmaksi muuttuu :) Jos kiinnostaa vaihtaa sähköpostilla ajatuksia niin kerro.