Mikä on sellainen aine, joka nukuttaa, mutta ei ole unilääkettä?

Ahtahi

Moi!

Olen huomannut itselläni sellaisen ongelman, että minä en oikein saa öisin unta, jos seuraavana päivänä on tulossa jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Tämmöinen tavallisuudesta poikkeava asia voi olla vaikkapa uudessa työpaikassa aloittaminen, jonkun bändin keikalla käyminen tai ihan joku juhlapäivä (esim. itsenäisyyspäivä tai joulu). Olen yrittänyt keksiä tähän ongelmaan ratkaisua. Unilääkkeitä en halua tälläisen ongelman takia käyttää. Muistelisin erään vanhan opettajani aikanaan kertoneen jostakin aineesta, joka ei ole unilääkettä, mutta joka kuitenkin ennen nukkumaanmenoa nautittuna aiheuttaa nukahtamista. Tälläistä ainetta voisin kyllä kokeilla. Ongelma kuitenkin on, että minä en millään saa mieleeni, mikä tämä aine, josta kyseinen ope puhui, on. Onko täällä kellään mitään käsitystä siitä, mistä aineesta openi on mahdollisesti puhunut? Olen kiitollinen mahdollisista vastauksista.

24

2286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • . - n

      Melatoniini, myös sellaista yömaitoa on.
      Huom älä sekoita melamiiniin!

      • Murattikuha

        tahtoo saada lisää !


      • rjhtjrtujrt

        Älä sekoita myöskään laminaattiin saati lasikuituun.


    • Sumppi pk-seudulta

      Tarkoittanet melatoniinia, se tehoaa toisilla, ehkä myös sinulla, koska et ole varsinaisesti uniongelmainen.
      Vanhan kansan neuvo oli myös lämmin sipulimaito, tai pelkästään lämmin maito. Melatoniinia saa nykyisin myös Suomesta, mutta vain lääkärinmääräämänä. Yömaito sisältää normaalia enemmän melatoniinia, joten sitäkin voit kokeilla ja mielellään lämpimänä, jos voit juoda lämmintä maitoa.

      Luontaistuotekaupoissa on myös tuotteita, jotka auttavat uniongelmiin. Eräs tuttavani sanoi, että hän on saanut (nimeä en muista), jossa on humalaa (= kasvi). Hän nukkuu hyvin, kun on ottanut sitä katkonaiseen uneensa. Melatoniini eikä luontaistuotteet ole tehonneet minuun, mutta olen ollut ongelmatapaus, stressin ja paineiden seurauksena uneton.

      Itse olen kroonisesti uniongelmainen, joten minulla on ollut lääkitys kauan. Totean kyllä, että vaikka toistakin on väitetty, siihen ei myöskään jää riippuvaiseksi. Eli esim. itse en ota muuta kuin silloin, kun en todella saa unta. Ajatukset jää liikaa kiepumaan mieleen. Itselläni on Tenox-niminen lääke, jota saa lääkärin määräämänä. En sinulle sitä kuitenkaan suosittele, mutta esim. Klotriptyl Mite on mieltä illalla rauhoittava lääke, jolla nykyisin pärjään lähes tyystin, eikä siihenkään jää koukkuun, saattaisi sopia sinulle, jos nuo miedommat ja vapaasti ostettavat keinot ei tepsi. Jos nimittäin jännität seuraavaa päivää, heräät yöllä, jos Tenoxin avulla nukahdat. Klotriptyl on otettava niin hyvissä ajoin illalla, että et ole tokkurainen, kun pitää herätä, eli se on pitkävaikutteisempi, ei kuitenkaan nukahtamislääke.

      Me ihmiset olemme erilaisia luonteeltamme, osa reakoi unettomuudella, osa nukkuu ties missä. Eilen olin ison orkesterin konsertissa, jossa välillä kitaristi ei soittanut kaikissa kappaleissa. Hän nuokkui tuolissaan niin, että taisi välillä nukahtaa. Ajattelin, että tippuu kohta tuoliltaan. Kyllä hän heräsi kuitenkin, ettei orkesterin johtajan tarvinnut häntä herättää.

      Makoisia unia!

      • bbbbbbbb bbbbbbb

        Välillä on minullakin ollut noita tilanteita joissa seuraava päivä valvottaa. Mutta ihminen on kumman sopeutuvainen, siis vaikka olen valvonut yöllä monta tuntia niin ei se ole haitannut, jos on saanut hiukankin torkahtaa aamuyöllä.
        Pitempiaikainen valvominen varmaan haittaisi.


      • anest.

        vallan yvn jäää koukkuun, sen toinen vaikuttava aine on BENTZO.

        "Klotriptyl Mite on mieltä illalla rauhoittava lääke, jolla nykyisin pärjään lähes tyystin, eikä siihenkään jää koukkuun, saattaisi sopia sinulle, jos nuo miedommat ja vapaasti ostettavat keinot ei tepsi. "????!!!!
        Kyllä bentzoihin jää koukkuun.

        Ei ole ensi kerta kun jaat väärää tietoa.


      • hthttuy

        Melatoniiniin ei tarvitse reseptiä


    • melistä kehiin

      hyvin. Sitä on saatavilla nopeavaikutteisena ja myös hitaammin annostelevana eli pitkävaikutteisena. Tilasin englannista 5 mg tabuja, jossa hinta on 8 c kipule postikuluineen(suomessa kait 30 senttiä´ja vain 3 mg). Melatoniini on maailmalla yleisesti saatavilla 1-10 mg/tabu. Miksi Suomessa reseptilääke on erikoista.

    • nukkuja

      Kannattaa yrittää nukkua

    • Ammattiuneton

      Atarax (allergialääke) ja Valeriana (Rohtovirmajuuri) on aika suosittuja.

    • minttutee_

      Minttutee.

    • Ramses_

      Jos tuleva tilanne jännittää, niin minäkin silloin yleensä valvon :-( Mutta luomulääkkeistä paras on mielesäni ihan vaan lämmin maito ja banaani. Ensin verensokeri nousee ja piristyy, mutta se laskiessa alkaa nukuttaa.

    • kannattaakokeilla

      Ap, melatoniini. Saa apteekista ilman reseptiä.

    • Unilääke

      Kait tuo ap nyt perkele on avun saanut 6 vuoden aikana.

    • valvoja700

      Ei mikään,joten valvotaan vaan!

      • etsienlöytyy

        B-vitamiinit, erityisesti B 12 auttoi ainakin minua, mangnesiumia mukaan,
        saa joka kaupasta luomuna, apteekissa vahvoja.


    • SallaKooäm

      Kristilliset opetusnauhoitteet! Netistä löytyy miljoona! Siis ne on musta hyviä mut silti tai just siks tosi hyvin nukuttavia! Esim. tää kaveri Tapani Suonto on todella hyvä ja rauhoittava ja nukuttava puhuja. Kuuntelen aina mielenkiinnosta iltaisin kun on aikaa, niin ihan väkisin nukahdan pian. https://www.youtube.com/watch?v=y_UbVGblbyo

      Toinen on Auli Happonen, tätä en millään meinannut saada kuunneltua kun aina nukahdin: http://www.tv7.fi/vod/player/47934/

    • voikokeilla

      Kamomillateetä on perinteisesti käytetty, en tiedä auttaako se kovin paljon.

      • zzz---zzz-----zz-----

        Kamomillatee kauranversouute on hyvä yhdistelmä !


    • JoskoTämäAuttaisi

      .. koita 200 - 300 mg magnesiumSITRAATTIA jossa B6 - vitamiinia mukana. Esim MAGNEX B6
      Otetaan pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, rauhoittaa keskushermostoa ja auttaa lihasjännitykseen, kramppeihin ..

    • Ara86

      Ketipinor, pieninä annoksina käytetään nukahtamiseen. On ollut pari vuotta itsellä käytössä, ei tule toleranssia eikä koukuta. Ilman tätä olisin niin hukassa...

    • Virkkuukoukkuttelija

      Lääkäri mullekin kirjoitti Ketipinor 25 mg:n reseptin. Uni tulee hyvin ja nukun 7-8 tuntia yössä. Usein herään samalta kyljeltä kuin olin asettunut.
      Näin on ollut 3 vuotta. Mainio lääke.
      Unirytmi vain on mennyt sellaiseksi että menen nukkumaan vasta 2- 3:n aikaan yöllä. Mitä väliä kun olen eläkkeellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      635
      2798
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      25
      2237
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      430
      2179
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      89
      2006
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1819
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1590
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1372
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1300
    9. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      27
      1231
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      66
      1164
    Aihe