Pitäisikö meidän vähitellen luopua viime sotien myytistä?
Sodassa olleet ovat joutuneet paljon kokemaan. Useimpien mieleen sota on jättänyt parantumattomat arvet.
Sodassa rintamalla kaatuneita on perinteisesti nimitetty sankarivainajiksi. Tässä ei vaikuta se, millaisessa yhteydessä on kuollut.Joku on voinut kaatua hyökkäyksessä liiallisen rohkeuden seuraamuksena, joku on astunut huolimattomuuden seuruaksena omaan miinaan.
Useimmat ovat olleet sodassa siksi, että heidän piti olla. Ei se ollut vapaaehtoista. Hurmahenkiset olivat harvinaisuuksia. Monesti oli esimiesten pakotettava aseella alainen sotimaan; tällaista tapahtui perääntymisvaiheeessa. Oman armeijan sotilaita teloitettiinkin. Ilmeisesti näiden ruumiita ei ole haudattu samoihin paikkoihin kuin kaatuneiden.
Kirkon edessä on monessa seurakunnassa etenkin maaseudulla sodassa kaatuneiden hautausmaa eli "sankarihaudat", kuten niitä sanotaan.
Viime vuosina on julkaistu teoksia, jotka ovat osoittaneet, kuinka likaista sota loppujen oli ja kuinka kaukana sotatoimissa olo oli kirkasotsaisesta sankaruudesta.Tuskinpa kaikki kaatuneet sen kummempia sankareita olivat sodassa. Mikä ihme heistä sitten teki sankareita heidän kuoltuaan?
Sankarihaudat ovat jonkinlainen palvonnan kohde, jonne viedään kukkia sopivina kansallisina juhlapäivinä. Eikö meillä muuta muistamista silloin ole? Sodan päättymisestä on kulunut jo yli 65 vuotta, mutta aina vain noihin ympyröihin palataan.
Samoin voidaan kysyä, kuinka kauan kaatuneiden haudat pidetään kirkkojen edessä. Otaksuttavasti jossakin vaiheessa, ehkä seuraavien 50 vuoden sisällä aletaan jo puhua näiden alueiden ottamisesta muuhun tarkoitukseen.
Edellä esitetty ei suinkaan ole tarkoitettu väheksymään sotaveteraaneja eikä niitä, jotka kaaduttuaan tulivat sankareiksi. Ilman heitä maamme historiaa viime vuosikymmeniltä olisi kirjoitettu toisin.
Kyse on vain siitä, miksi me edelleen palvomme noita sotia. Eikö meidän pitäisi saada tilalle jotakin muuta? Ovatko sodat 1939-43 meidän suurin saavutuksemme kansakuntana?
Sodassa olleet ovat joutuneet paljon kokemaan. Useimpien mieleen sota on jättänyt parantumattomat arvet.
Sodassa rintamalla kaatuneita on perinteisesti nimitetty sankarivainajiksi. Tässä ei vaikuta se, millaisessa yhteydessä on kuollut.Joku on voinut kaatua hyökkäyksessä liiallisen rohkeuden seuraamuksena, joku on astunut huolimattomuuden seuruaksena omaan miinaan.
Useimmat ovat olleet sodassa siksi, että heidän piti olla. Ei se ollut vapaaehtoista. Hurmahenkiset olivat harvinaisuuksia. Monesti oli esimiesten pakotettava aseella alainen sotimaan; tällaista tapahtui perääntymisvaiheeessa. Oman armeijan sotilaita teloitettiinkin. Ilmeisesti näiden ruumiita ei ole haudattu samoihin paikkoihin kuin kaatuneiden.
Kirkon edessä on monessa seurakunnassa etenkin maaseudulla sodassa kaatuneiden hautausmaa eli "sankarihaudat", kuten niitä sanotaan.
Viime vuosina on julkaistu teoksia, jotka ovat osoittaneet, kuinka likaista sota loppujen oli ja kuinka kaukana sotatoimissa olo oli kirkasotsaisesta sankaruudesta.Tuskinpa kaikki kaatuneet sen kummempia sankareita olivat sodassa. Mikä ihme heistä sitten teki sankareita heidän kuoltuaan?
Sankarihaudat ovat jonkinlainen palvonnan kohde, jonne viedään kukkia sopivina kansallisina juhlapäivinä. Eikö meillä muuta muistamista silloin ole? Sodan päättymisestä on kulunut jo yli 65 vuotta, mutta aina vain noihin ympyröihin palataan.
Samoin voidaan kysyä, kuinka kauan kaatuneiden haudat pidetään kirkkojen edessä. Otaksuttavasti jossakin vaiheessa, ehkä seuraavien 50 vuoden sisällä aletaan jo puhua näiden alueiden ottamisesta muuhun tarkoitukseen.
Edellä esitetty ei suinkaan ole tarkoitettu väheksymään sotaveteraaneja eikä niitä, jotka kaaduttuaan tulivat sankareiksi. Ilman heitä maamme historiaa viime vuosikymmeniltä olisi kirjoitettu toisin.
Kyse on vain siitä, miksi me edelleen palvomme noita sotia. Eikö meidän pitäisi saada tilalle jotakin muuta? Ovatko sodat 1939-43 meidän suurin saavutuksemme kansakuntana?
Vastaukset 28
Vanhimmat
saavutuksia? Menetimme yli 10% maa-alueestamme. Saimme yli 90.000 vainajaa ja haavoittunutta. Valtaisa sotakorvaus tekemistämme tuhosta. Menetimme maailman kunnioituksen liittymällä natsi-saksan puolelle. Muistelemme siksi sotia, että pyrimme selittämään noita virhearviointejamme. Siitä on tullut meille mantra, jota toistamme. Olemme tulleet henkisesti noista sankaritaruistamme riippuvaisiksi.
Kaksi välkkyä keskustelee tai yksi ja sama.
Hyvä on nyt unohtaa ja vähätellä kun asumme vapaassa maassa, ja maksuna todella oli paljon ihmishenkiä, heidän ansiosta elämme nyt itsenäisessa Suomessa.
Onko ihanteenanne venäjän alaisuus, kommunistit sitä kovasti ihannoi, vaan eivätpä reppanat menneet sinne elämään ja asumaan, herää kysymys miksihän.
se mantra, jota haluamme toistaa, ja joka kahlitsee meidät henkisesti.
Eri nikeillä ruotsittamassa ja suomalaisia halventamassa ja vihhaamassa---kyllä tunnetaan ---luulee voivansa pysyä nikkiensä takana piilosa---on väliin nin optimistista että hyi helvetti.
Mikä ihmeen päähänpinttymä sinulla on nimetä minut tuollaisten kirjoitusten tekijäksi?
Etkö ymmärrä, että teet väärin syyttämällä aiheettomasti vastoin suomi24 sääntöjä!
Sodat , sankarivainajat, sotiemme veteraanit ... tätä mantraa toistetaan jatkuvasti.
Sankarivainajathan tulivat sankareiksi ilman, että ehtivät itse sitä todeta.
Tässä maassa on paljon ollut sellaisia sankareita, jotka ovat aloittaneet tyhjästä ja saanee paljon aikaan, eri alojen ihmisiä. Ei heidän haudoillaan käydä joinakin kansallisina juhlapäivinä eikä heidän ympärilleen tule sädekehää. Kuitenkin he ovat osaltaan merkittävällä tavalla edistäneet meidän kaikkien hyvinvointia ja maamme arvostusta kansainvälisillä kentillä.
Noiden mantrojen pohjalta tulee helposti mielikuva, että kansamme suurin aikaansaannos olivat viime sodat, jotka muuten hävittiin, jäimme siis kakkosiksi. Eikö nyt voitaisi keksiä jotakin myönteistä juhlinnan kohteeksi, sellaista, joka on tai on ollut meidän vahvuutemme rauhanomaisemmalla alalla?
Jos oikeasti olisimme hävinneet emme olisi itsenäisiä, kuinka sinä häviön määrität?
Täällä on meitä moneksi. On sellaisiakin, jotka kirjoittelevat tänne muutakin kuin kansallisluottamusta nauttineina, vrt edellä kirjoittaja "4177".
"on väliin nin optimistista että hyi helvetti" : mitähän se tuollakin halusi oikein sanoa?
jonka ymmärtäisivät jotkut vasta sitten, jos kohtalomme olisi ollut sama kuin Baltian mailla.
Nuo typerykset eivät tajua mitään.
Sotasankarit antoivat henkensä tuollaisten tollojenkin puolesta, onneksi niitä on vain yksi täällä, ja se tunnetaan.
Eipä tarvitse miettiä kuka tuollaista väitettä jaksaa aina ja aina uudelleen tuoda sivulle.
On se täällä ollut ikävänä pilkkuna ikäistemme kiusana milloin missäkin, milloin kenetkin ottaa kirjoitustensa kohteeksi.
Ikävää ettei hänellä ole koskaan myötämielistä sanottavaa kuin omista kirjoituksistaan joita syytää silmittömällä vimmalla, mutta omat kirjoituksensa saavat tämän miehen reilut huomiot jossa kehumisellakaan ei tunne olevan rajoja.
"Itsenäisyytemme" on myös mantra, jota toistetaan jatkuvasti. Sodan jälkeen meitä kahlitsi YYA. 1990-luvun alussa YYA lakkasi olemasta voimassa, mutta sitten tuli EU, joka nyt määrää monessa meidän asioistamme. Kyllä siinä itsenäisyys oli rajattu.
Baltian maiden kohtalo oli tunnetusti erilainen. Se johtui niiden asemasta ja koosta. Meitä ei niihin voi verrata.
Joku esitti epäilyn, ettei sotaa muka hävitty. Miksi siinä tapauksessa olisi maksettu sotakorvauksia?
Hautausmaiden sankaritko antoivat henkensä maan itsenäisyyden puolesta? Silläkö tavalla, että ne kaatuivat ja poistettiin muonavahvuuksista? Päin vastoin, ne jotka jäivät eloon, saattoivat puolustaa maata ja turvata itsenäisyyden. Ei kuolleista ollut mihinkään muuhun kuin haudattaviksi. Joka tapauksessa hekin olivat yhteistä asiaa puolustamassa, jossa oma etu joutui taka-alalle.
Tässä ketjussa ovat lähtökohtina kuitenkin olleet vielä nykyään elävät viime sotiin kuuluvat mantrat, ei sotien lopputulos yksilön tai yhteisön kannalta.
Miksi meidän pitää mennä kansallisina juhlapäivinä hautuumaille?
Huomaa että tunnuksella 1422 kirjoittava ei ole ymmärtänyt ketjun alkutekstiä. Luetun ymmärtäminen on eräs aikuisen perustaitoja.Lisäksi hän toteaa: "...tollojenkin puolesta, onneksi niitä on vain yksi täällä, ja se tunnetaan". Tässä kirjoittaja varmaan tarkoittaa ennen kaikkea itseään. Tulee vielä tänne sen tunnustamaan!
Ja sinä toistelet mantra..mantra.., kyllä niin yksilöillä kuin valtioilla on omat lakinsa ja yhteistyö kohteet joita noudatetaan.
Elämme EUssa ja miellä sieltäkin tullut ohjeita ja esim raha!
Vain muutamat yksilöt kuten täällä mv toimivat ilkeällä ja hallitsevalla tavalla, saadakseen huomiota ja vastauksia ketjuihin.
Silmän kuivana tuijotetaan lukuja, eikö sekin ole mantra?
Siinäpä on Matti pannut tekstiä, panee ihan miettimään:
"kyllä niin yksilöillä kuin valtioilla on omat lakinsa ja yhteistyö kohteet joita noudatetaan".
- Ai yksilöilläkin on lakinsa! Yleensä ne ovat valtioilla;" yhteistyö kohteet", pittä olla yhteistyökohteet; yhteistyökohteita ei noudateta vaan toteutetaan
"Elämme EUssa ja miellä sieltäkin tullut ohjeita ja esim raha! "
- Ei raha siellä puissa kasva, vaan siinäon osittain meidänkin verorahojamme,
"Vain muutamat yksilöt kuten täällä mv toimivat ilkeällä ja hallitsevalla tavalla, saadakseen huomiota ja vastauksia ketjuihin."
- Mv, mikä se on? Sen takiahan tänne kirjoitellaan, että saadaan aikaan keskustelua.
"Silmän kuivana tuijotetaan lukuja, eikö sekin ole mantra?"
- Silmän kuivana, mistä on kyse? Missä mielessä lukujen tuijottaminen on mantra? (Mantrallehan pon ominaista, että se äännetään.)
Ystävämme (nimim.) Matti vastaa varmaan tähän kirjoitukseen kiukun vallassa esittäen epäilyn tämän kirjoittajasta, mutta varmuuden vuoksi vaihtaa omaa nikkiään eikä esiinny enää aikoihin Mattina.
Fanaattinen asiansa ajaja, eann'', mv, aputoimittaja, ym. "keskustelee".
On se muuten niin "fanaattinen", että tuommoiset tyhjänkirjoittajat lentävät kuin pöly tuuleen. Puhhh, mihinkäs se nimimerkki Matti hävisikään?
(Ei kannattaisi tulla tänne narrattavaksi!)
Meistä ''JOKAINEN TIETÄÄ'' itse tästä kirjoittajasta, keskustelee milloin sovussa milloin riitelee ITSENSÄ KANSSA.
VIESTISI tunnetaan, olet oksettava!
moninikkinä sivaltelee.
Vai hame siellä "moninikkinä sivaltelee"! Ystävämme ei kannattaisi ottaa tätä puuhaa ihan noin vakavasti.
Tosin palstan pelle piristää mukavasti ilmapiiriä.
Kyseinen eri nikkejä käyttävä ystävämme esiintyy täällä eri keskusteluissa esittäen näkemyksiä, joista voisi tehdä johtopäätöksen, että noin puolet esiintymisistä keskusteluissa on yhden "moninikin" aikaansaannoksia.
Ainakin seuraa huolella kirjoittelua.
Annetaan kuitenkin kaikkien kukkien kukkia.
Pitkään olen ajatellut, että olemme juuttuneet itsenäisyytemme juhlimisen kohdalla kauan sitten käytyihin sotiimme. Sen ajan jälkeenkin olemme olleet eteenpäin pyrkivä kansakunta, jälleenrakentaneet, asuttaneet 400 000 siirtolaista, maksaneet sotakorvaukset ja liittyneet vauraimpien maiden joukkoon.
Eivät sodan veteraanit varmastikaan paheksuisi, jos näitä asioita enemmän korostettaisiin tulevina vuosina. 60-70 vuotiset tapahtumat alkavat jo olla historiaa, nyt olisi aika iloita rauhasta ja sen ajan saavutuksista.
Kaatuneiden leposijat ovat arvoisillaan paikoilla. Emme saa unohtaa, että heidän uhriinsa saavutuksemme pohjautuvat. Kalmistot ovat koskemattomia. Niitä ei todellakaan pidä ruveta ottamaan "muuhun tarkoitukseen"!
Tuossa puheenvuorossa oli asiaa. Juhlinnassamme meidän tulisi todella korostaa rauhanomaisia saavutuksiamme viime vuosikymmeniltä eikä jähmettyä sotiin, joista selviydyimme rämpien. Sekin on muistettava, ettemme ole tässä suhteessa mitenkään ainutlaatuisia.
Sodissa kaatuneiden haudoilla käydään kuitenkin vielä niin kauan, kuin näiden vainajien lapsia on elossa. Sen jälkeen hoito varmaan jää vähemmälle ja tuskin niistä siinä vaiheessa kovin kauan huolehtii mikään yhdistys tai seurakunta. Kun monella hautausmaalla vanhoja hautoja otetaan uudelleen käyttöön, on hyvin mahdollista, että sodissa kaatuneiden hautamuistomerkkejä siirretään muualle. Joka ei usko, menköön katsomaan jollekin vanhalle hautausmaalle, kuinka paljon sieltä löytyy hautamuistomerkkejä vaikkapa 120 vuoden takaa.
vilkaistuani tuota äälötekstiä!
Voisko joku ystävällisesti kertoa, mitä on okettava ääliö? - Onko kyseessä uusi kielemme sana okettaa? Viittaako ehkä ruotsalaiseen etunimeen Åke, jolloin merkitys voisi olla "olla Åken kaltainen"?
onko se ääl-niminen saari, siis tällä bättrekielellä ?
Niinpä' soppii hyvi kuvvaa!
Jos puhutaan viime sodasta ja siitä selviytymisestä, tosin vähän rämpien, niin tuo selviytyminen pannaan veteraanien ja sankarivainajien ansioksi.- Ei siitä nyt enemp'ää.
Sitä vastoin vaietaan mielellään eräästä asiasta, jolla oli aika ratkaiseva merkitys sodan lopputulokseen siinä mielessä, ettei maatamme vallattu.
Se oli Saksan antama apu maallemme ratkaisevana ajankohtana jatkosodassa. Saatiin uudenaikaisia aseita, jotka ratkaisevalla tavalla vaikuttivat sodan kulkuun. Tästä hankinnasta otti vastuun presidentti Risto Ryti henkilökohtaisesti ja hän joutui sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kantamaan myös sen seuraamukset.
Välirauhansopimuksen seurauksena matto nykäistiinkin Saksan alta pois. Oli petetty kumppania ja liittolaista. Syntyi Lapin sota, joka kuitenkin oli aika vaatimaton.
Kun itsenäisyyden säilymistä viime sotien jälkeen juhlitaan eri tavoin, niin valitettav asti siinä ohitetaan sodan lopputulokseen vaikuttaneena ratkaisevana seikkana Saksan antama apu ja siihen liittyvänä silloisen valtionpäämiehemme uhrautuvaisuus maan ja kansan hyväksi. Olemmeko edelleen niin finlandisoituneita, ettemme voi avoimesti tunnustaa ja korostaa tätä(kin) puolta viime sodista?
Käytännän sodassa ei paljoa sankaruutta ajateltu. Usien oli päällimmäisenä ajatuksena toive saada elää päivän iltaan. Ei ollut mitenkään nautinto asua lemuavassa teltassa. Kuolema vaani 50 metrin päässä välistä.
Niistä kirkkojen edessä viime leposijansa saaneista tuskin monikaan tuli elämänsä aikana mahdollisuutta tulla joskus sankariksi, kaiken sisäksi siten, ettei itse sitä enää olisi kokemassa.
Sankaruuden sädekehä onkin loppujen lopuksi osoitettu heidän omaisilleen ja läheisilleen. Ihmisen menetystä se ei kuitenkaan korvaa.