milloin??

milloin ootte kertoneet omille sukulaisille ja ystäville että vauva on tulossa?? miten reagoivat esim omat vanhemmat?? oliko mies mukana ku kerroitte??
5511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ensimäisen ultran jälkeen, eli olikohan se mulla joskus viikolla 12. Tavallaan sain itsekin varmistuksen että masussa on kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Töissä kerroin noin raskauden puolivälissä. Kaksi naista töissä oli arvannut/huomannut vähän aikaisemmin. Riippuu tietenkin kuinka maha pömpähtää esiin.

Oli vähän "kiusallinen" tilanne kertoa omille vanhemmille. Ei tienny miten sen uutisen paukauttais ulos. Mieheni kertoi ite omille vanhemmilleen, sillä en ollut mukana.

Äänestä

Kerroin siinä vaiheessa kun kriittiset ensimmäiset 3 kk oli mennyt.. varmaan enemmänkin. Kyllähän sen jossain vaiheessa kertomattakin toiset huomaa!

Äänestä

...heti alkuvaiheessa. Itse asiassa äitini oli käymässä niinä aikoina, kun esikoisen raskaus varmistui, mutta ajattelin, että menköön rauhassa kotiin, ennen kuin kerron. Hymyilin vain itsekseni, kun hän sanoi (se käynti oli joskus tammi-helmikuun taitteessa), että ei hän taida enää tänä vuonna tulla (matka on pitkä). Kyllä hän kuitenkin tuli marraskuussa ristiäisiin. :)

En muista, miten anopille kerroimme. Varmaan samoihin aikoihin. Enkä muista, kumpi kertoi.

Toisenkin lapsen tulosta kerrottiin sukulaisille alkuvaiheessa.

Kummankin sukulaiset ottivat odotuksemme maailman luonnollisimpana asiana, emmekä muuta odottaneetkaan.

Esikoisen syntymän hauska puoli: Kumpikin mummo soitti ehkä klo 21 maissa (tai vähän yli) sunnuntai-iltana kyselläkseen, kuuluuko mitään. Olin edelleen tukevasti kokonaisena, eikä mitään tietoa mistään muusta. Maanantaiaamuna kummankin mummon ensireaktio oli hämmästys, kun soitimme pojan syntyneen. :) Molempien poikiemme syntymä oli kohtuullisen helppo ja nopea.

Äänestä

onko teillä mitään muuta elämää? tuntuu jotenkin kovin köyhältä, jos tuosta tarvii noin kova meteli nostaa.
laita lehteen, hesariin koko etusivun ilmotus...

Äänestä
  • mikä sinua riepoo? jos kysymys sinusta on turha, hyppää yli, älä komentoi. mitä tekemistä sinunkaan kysymykselläsi on ELÄMÄN kanssa? jokainenhan me eletään ei täällä zombiet kirjoita. missä onkaan se globaalinen suvaitsevaisuus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


riina kirjoitti:

milloin ootte kertoneet omille sukulaisille ja ystäville että vauva on tulossa?? miten reagoivat esim omat vanhemmat?? oliko mies mukana ku kerroitte??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu