Elämä on yhtä vankilaa

En ole ikinä oikein pystynyt solmimaan kunnon ihmissuhdetta kenenkään kanssa juuri siksi että tunnen oloni aina jännittyneeksi ja vaivautuneeksi toisten seurassa. Lisäksi aina kun joku ihminen lähestyy minua ja vietän aikaa tämän kanssa niin kehiin tulee aggressiiviset tai joskus harvemmin seksuaaliset pakkoajatukset. Pyrin aina välttämään tilanteita joista saattaa tulla pakkoajatuksia joten tästä syystä olen välttänyt ihmissuhteita.

Tämä taas on johtunut siihen että tunnen itseni usein yksinäiseksi ja masennun herkästi, mikä taas johtaa siihen että haluan eristäytyä muulta maailmalta. Sitten menee taas kuukausia, jopa vuosia tulla ylös masennuksesta sille tasolle että voi taas aloittaa rakentamaan omaa elämää.

On vain ongelma, olen vielä nuori, mutta jo aika aikuinen ja asun vielä vanhempien luonna, oikeasti haluaisin jo muuttaa kotoa mutta minulla on jonkinlainen ahdistus siitä että mitä jos sekoan tai teen jopa itsemurhan jos muutan pois kotoa. Ihan järjetöntä, vaikka haluaisin sitä niin kuitenkin minulla on tällainen erittäin vahva ahdistus. Ahdistus että sekoan ja menetän personallisuuteni. Joskus minulla oli vahva ahdistus siitä että jos asun kerrostalossa niin mitä jos hyppään alas parvekkeelta.
Joskus minua taas riivaa pakkoajatukset siitä että satutan jotain ihmistä mistä oikeasti pidän, nämä voivat olla ihan ketkä tahansa perheenjäsenestä vaikka kassatätiin, yhteistä heillä on kuitenkin se että ne kohdistuvat aina ihmisiin kenestä pidän.

Elämä on siis yhtä vankilaa, haluaisin muuttaa elämääni aivan toisenlaiseksi kuin mitä se nykyään on, menestyä elämässä ja olla onnellinen mutta tuntuu siltä kuin että en tule ikinä pystymään siihen. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt että minulla taitaa olla tämä OCD ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, en ole tiennyt että OCD:n kuuluu myös tällaiset ajatukset, olen vain uskonut että siihen kuuluu se että pistää lamput päälle 5 kertaa tai jotain vastaavaa.

Monet sanovat että olen hyvin älykäs ihminen ja osaan todellakin kehittyä asiantuntijaksi sellaisissa asioissa joista olen kiinnostunut, nyt vain tuntuu siltä kuin että kaikki tämä potentiaali mitä minussa on valuu hukkaan viemäristä alas.

Nyt vain pelottaa se ajatus että taidan varmasti olla vielä 50-kymppisenäkin kotona asuva yksinäinen työtön ja masentunut luuseri. Toisaalta olo on helpottunut kun tietää nyt että en ole ainoa jolla on tällaiset ongelmat, toisaalta taas kehiin astui taas monta uutta asiaa josta nyt on todella ahdistunut.