Minulla on nyt melkein 6 kk ikäinen koiraherra. Olen käynyt koiran kanssa hihnalenkkejä kaksi kertaa päivässä, noin parinkymmentä minuuttia kerrallaan. Lisäksi koira pääsee aidatulle pihalle peuhaamaan useita kertoja päivässä.
Onko tietoa minkä ikäisenä koiraa saa alkaa lenkittää pidempiä lenkkejä? noin puolesta tunnista - tuntiin? Kyseessä on keskikokoinen rotu.
koiranpennun kehitys
2
472
Vastaukset
- meillä näin
Tästä on kamalasti eri variaatioita olemassa. Minulla on 5,5 kk vanha pentu ja olemme kyllä jo käyneet ihan kunnon lenkeillä. Kasvattajakin suositteli lenkkeilyn aloittamista hiljalleen heti kun pentu oli tottunut hihnassa kävelyyn. Toki alkuun tehtiin pienempi lenkkejä ihan pennun jaksamisen mukaan. Vähitellen ollaan lisätty liikuntaa ja paljon käydään lenkeillä koirakavereiden kanssa jolloin saavat vapaana temmeltää - siinä ainakin saa oikeanlaista liikuntaa!
Nyt käymme jo 1-1,5 tunnin lenkkejä, tosin matka ei tietysti vielä ole mitään kymmentä kilometriä, kun tutkimiseen ja leikkimiseen menee aina suuri osa ajasta :) Mutta meidän pentu ainakin jaksaa tuommoiset lenkit jo aivan hyvin - ei väsähdä kesken lenkin ja virtaa riittää vielä kotosallakin. Lihaksisto on alkanut kehittyä hyvin ja jalat ovat kasvaneet oikeaan asentoon.
Eli mielestäni uskaltaisit kyllä sinunkin pentusi kanssa jo käydä reilumpia lenkkejä. Kyllä se pentu näyttää sitten, jos on liian väsynyt! Ja tosiaan minullakin kyseessä reilu 50 cm säkäkorkeuden omaava koira. - frefcrefcre
Jos se kellahtaa heti makuulle ja nukkumaan, kun tuutte kotiin, niin lenkki on ollut liikaa. Kyllä me tehtiin tuossa vaiheessa 1-1,5 t, vaihtelevasti. Nyt tietty kova pakkanen rajottaa lenkkeilyä. Tassut kylmettyy helposti, ym.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2463128Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell181740Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231443Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1311269- 1041258
- 761182
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531062Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135972
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967