Mikä vittu tätä kaupunkia vaivaa?? Mitään uutta ei missään nimessä saisi rakentaa eikä mitään uudistuksia saisi tulla ettei vaan veroprosentti nouse. Kävisivät joskus katsomassa muissa lähikunnissa miten niitä uudistetaan.
Harjavalta
pian entinen asukas
381374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kerrohan..?
Onhan se totta että ollaaan varakas kunta, mutta pidemmänpäälle tulee varmasti poismuuttoa jos mitään uudistuksia ei tule.
Onneksi tuo uimahalli/liikuntahallihanke kuitenkin onnistuu. Siitä iso plussa päättäjille.
Onneksi tuo uimahalli/liikuntahallihanke kuitenkin onnistuu. Siitä iso plussa päättäjille. Juuri näin! Tuo on oikeaa kehitystä!
Palvelutarjonnan lisääminen on myös toinen itsestäänselvä suunta mille tahansa paikkakunnalle. Paikallaan junnaaminen ja muuttumattomuus ei ole sitä millään muotoa. Mutta jos kerran on lusikalla annettu niin ei kai voi kauhallakaan oikein vaatia.
Tuo marginaalihöpöttäjä on jotenkin niin hellyyttävän huvittava tuon Kiinanpaskafetissinsä kourissa. Hän näkee vain Kiinanpaskakaupan kehityksen airueena. Jos sellaisia ei saada lisää, niin kaupunki näivettyy, mutta jos saadaan tänne Kiinanpaskakauppojen Jumala, tokmanni, niin kaupunki suorastaan raketin lailla ampaisee kehityksen kärkeen.. Kerrassaan hellyyttävä näkemys tuolta suurelta "ajattelijalta".
Et edelleenkään ole vastannut, että millä tavalla esittämäni esimerkkituotteet olisivat täyttä rahanhaaskausta. Kommenttiasi odotellen edelleenkin. Tyhjät tynnyrit yleensä kolisevat eniten, mutta mitenkään en ymmärrä että miten yhden kaupan tuleminen Harjavaltaan voi jossain metsäläisessä aiheuttaa noin suuren kiukuttelun. Muuta johtopäätöstä ihmiset eivät voi tästä vetää, kuin että olet kusi sukassa kilpailua pelkäävä alueen yrittäjä. Vaihtoehtoja ei silti montaa ole. :)
Täytyypäs ruveta valitusta tästäkin turhakkeesta laatimaan... Liikekeskuksessahan on tilaa pienille kuntosaleille jne. niin ei tänne tuollaisia tarvita.
..lähes samoja asioita. Minäkin ihmettelen miten Kiinanpaskakaupan tuleminen Harjavaltaan voi jossain metsäläisessä aiheuttaa noin suuren kiihkon? Nyt kun onneksi kävi niin että se ei tänne ikinä tule, niin miten olet ajatellut järjestellä elämäsi palikat uudelleen?
Vietätkö suruaikaa, pukeudutko mustaan, joudutko turvautumaan unilääkkeisiin, kenties uuteen mielialalääkkeeseen..?
Entä miten meidän ajattelevien käy? Entä Harjavallan?
Suuria kysymyksiä! Mitä me nyt teemme, kun Kyösti Kakkonen on hyljännyt meidät??
Mutta näen valoa! Onhan meillä kolme Kiinanpaskakauppaa, mutta riittääkö se...??
Pullapussi kädessä kaikki tuntuu turhakkeelta..
Jo tekstin ulkoasusikin paljastaa, ettei sinulla ole kaikki ns. kotona. Jokaiselle on jo käynyt selväksi että sinun ainoa tetäväsi on provosoida muita ihmisiä tuolla tyhjänpäiväisellä jauhannallasi. Huomaan kyllä että se vähäkin ns. sanottava mikä sinulla joskus oli, niin on nyt loppu. Jäljelle jäi vain ala-astetasoinen huuleneitto.
Muut ihmiset ovat varmasti huomanneetki jo saman asian, eli siis tuon tyypin ainoa tarkoitus on ärsyttää muita ihmisiä, kunnei järki muuhun riitä.
Suosittelen käymään raukkaparka elämän koulun.
Miksi ihmeessä vastustaa palvelun lisäämistä? Uusi kauppa luo uusia työpaikkoja, muuttaa kaupungin ilmettä ja antaa uusia palveluja(mm.rakennustarvikepuolelle).
Mikä teitiä Harjavaltalaisia vaivaa, kyllä meille kelpais Tokmanni, peltoja riittää minne pytinkinsä pystyttää, tervetuloa!
..että Tokmanni tulee sinne Nakkilaan. Tänne Harjavaltaan se ei tule, ja se on aivan loistavaa!
Millä tavalla, ja mihin suuntaan Kaupungin ilme muuttuisi?
Montako työpaikkaa Tokmanni toisi Harjavaltaan?
Millaisia uusia palveluja se tarjoaa rakennustarvikepuolelle?
Näihin, kuin myös edelleen ketjun aloittajalta odottelen vastauksia!
Kyllä on hyllu tyyppi tämä "eurolla kolme", ja ennenkaikkea tyhmä kuin saapas. Ressukka ei ymmärrä kirveelläkään ettei kyse ole mistään helvetin uusista työpaikoista tms., vaan tuomisesta ihmisille jotain uutta. Uusi liike on uusi liike, ja se tuo enemmän valinnanvapautta, mutta tällaiset asiat ovat täysin mahdottomia tuollaiselle palstahäirikölle ymmärrettäväksi. Kysyin häneltä peräti kolme kertaa saman kysymyksen, eli siis miten mainitsemani esimerkkituotteet ovat "hukkaan heitettyä rahaa", mutta vastausta ei kuulu. On tietenkin helppo vain jatkaa tuota samaa lässytystään. Kaikki kamarit ei todellakaan ole tuollaisella hyypiöllä lämpiminä, mutta onneksi hullut eivät tätä maailmaa sentään pyöritä.
Mikäli uusi myymälä olisi läheskään samanlainen kuin porin myymälä, niin siellä olisi työkaluja, ruuveja, nauloja muttereita, laminaattia, listoja, wc pyttyjä ym.ym.ym. Mistä edellämainittuja saa harjavallasta nyt?
Työpaikkoja ihmettelit myös, no kai sinne työntekijöitä värvättäisiin, vai meinaakko, että olisi itsepalvelumyymälä. Ja ainahan uudet rakennukset muuttaa katukuvaa ja kaupungin ilmettä, eikö? Taidat todella olla melkoinen vatipää, muuta kuule tänne >Nakkilaan, niin ei ole pelkoa, että katukuva muuttuu, tai että palvelut lisääntyy, ei todella.
Rauhaselta saa WC-pyttyjä!
ja kaivattua kasvua.
Luopukaa suosiolla Tokmanni haaveistanne ja antakaa noottia että Nakkilassa kaivattaisiin.Tilojakin olisi myynnissä ihan keskustassa ja esson viereen mahtuu tekeen uutta.Lyhkänen matka kysyyn Hvallan murhliikkeestä mitä maksaa tilat Nakkilassa.
Toisaalta paikkana samanlainen Hvalta kuin Näkkikyläkin,liikis täynnä mustana tuijottavia tyhjiä liiketiloja ja lopuissa putiikinomaisia liikkeitä.Vois olla hyvä saada joku veturi kumpaanvaan paikkaan.
Mieluimmin sisääntuloristeykseen,ei vaan taida käydä nykyään päinsä enää kun kaikki pitää sijoittaa keskustaan jotta luonnon monimuotoisuus säästyy ökykiesien hiukkaspäästöiltä kun ajelevat ostoksille Sievariin ja mikäselienee vastaava kulma Nakkilassa.
Paljon ne päästöt vähenee kun nyt joutuu ajaan Poriin vastaaville asioille?
Tervetuloa Kyösti meille,rahasi ovat jo täällä
Suht paljon jokivarren kuntien kirjoittelua ja päätöksentekoa seuraavana en saata olla lisäämättä ett nimim..Mikä vittu tätä kaupunkia vaivaa..saanee piakkoin vastauksen kysymykseensä kunhat tietyt piirit ovat nähneet edellisen kirjoituksen.
Viisaammat sanois että kyseessä on protektionismi mutta minä sanon että kyseessä on satakuntalainen ilkeämielinen kateus ja itteensä käpertyminen joka näkyy niin nauhakaupunkipäätöksessä kuin Tokmannikantelussakin ja vähän kaikessa muussakin
Jäämme henkeämme pidätellen odottelemaan
"kyseessä on satakuntalainen ilkeämielinen kateus ja itteensä käpertyminen"
Tuohon se kiteytyy ikävällä tavalla. On vain yritettävä sopeutua joukkoon, jossa vieroksutaan kaikenlaista uutta, ja pelätään että joku toinen voisi tehdä jotain paremmin kuin mitä itse. En silti ole poiskaan muuttamassa, koska luulen että jokaisesta kaupungista ja kylästä löytyy samanlaiset katkeroituneet pikkupiirinsä kuin täältä.
tämän eurolla kolme kaverin vastaus.heh, Loppuivatko argumentit, etkö enää keksi yhtään HYVÄÄ syytä, miksi Tokmanni ei saisi tulla Harjavaltaan.
Eikös ne siellä H.vallassa hoida noita vatipäitä ihan virkansakin puolesta?
..ja viestijonojen seuraaminen ovat taitoja jotka on hyvä osata, kun yrittää epätoivoisesti saada päähänpiintymäänsä esiin.
Luehan uudestaan Nakkilasta huomenta, ja Toivotaan- otsikoidut kirjoitukset.
Sen jälkeen voit ehkä oikein pinnistämällä oivaltaa kysymysasettelun??
Jos tuottaa vaikeuksia, asettele ta-vu-vii-vat oikeille paikoilleen, niin ymmärrät ehkä lukemaasi paremmin..ehkä..??
Auttaisiko se sinua jos alkaisin jatkossa käyttämään tavuviivoja?
En silti ole poiskaan muuttamassa, koska luulen että jokaisesta kaupungista ja kylästä löytyy samanlaiset katkeroituneet pikkupiirinsä kuin täältä.
Voikos itseään enää paremmin luonnehtia?! Aivan huikeaa,hahhahaa!!
Vastaa ensin esittämiini kysymyksiin taikka lopeta tuo lapsellinen paskanjauhantasi. Tuollainen palstahäiriköinti ei ole kovinkaan tervettä toimintaa millään muotoa ja sinulle nauraa jo eläimetkin.
"Voiko enää itseään paremmin luonnehtia..." Voi herran jestas näitä sinun juttujasi. Tuossa joku jo sanoikin että onneksi meillä on täällä ihan oma laitos kaltaisiasi varten. Siellä saat valittaa ihan rauhassa ja itkeä kun pienikin muutos tapahtuu johonkin suuntaan.
vaan tuomisesta ihmisille jotain uutta. Uusi liike on uusi liike, ja se tuo enemmän valinnanvapautta.
Ei tiedä, itkeäkö vai nauraa tuollaiselle järjen juoksulle, tai siis juoksemattomuudelle. Päätin nauraa! Mitä uutta Kiinanpaskakauppa tuo Harjavaltaan? Sitä samaa paskaa mitä täällä jo myydään vastaavissa ihmisen alennustilaa hyväksikäyttävissä halpaloukoissa.
Valinnanvapautta? Mikä rajoittaa nykyisellään valinnanvapautta, muu kuin Kiinanpaskan ostajan taloustilanne? Jos rahat ei riitä ajamaan lähikuntiin, tai ostamaan jo täällä olevista Kiinanpaskakaupoista sitä palvomaansa köyhäinroinaa, niin suosittelen vakaasti pohtimaan sellaista vaihtoehtoa että pyrkii työllistymään!
Siihenkin on syynsä että kaikilta sekään ei käy..
Avartaisi se muutenkin maailmankuvaa, kun toimisi muiden ihmisten kanssa ja heidän joukossaan, ja samalla oppisi jalon taidon, nimeltään AJATTELU. Se kun ei kuulu esim. Kiinanpaskakauppafetisti "näkijän" vahvimpiin osaamisalueisiin..
Se mikä tässä oikeasti on huvittavaa niin on se, että sinä alat puhumaan minulle jostain ajattelusta. Ihminen kuka laukoo noin älyvapaita kommentteja kuin mitä edellä on nähty, ei ole kyllä oikeutettu moiseen tekoon millään tavalla. Etkö ymmärrä edes itse miten typerän kuvan sinä annat itsestäsi esimerkiksi seuraavankaltaisilla neronleimauksilla:
"Mikä rajoittaa nykyisellään valinnanvapautta, muu kuin Kiinanpaskan ostajan taloustilanne? Jos rahat ei riitä ajamaan lähikuntiin, tai ostamaan jo täällä olevista Kiinanpaskakaupoista sitä palvomaansa köyhäinroinaa,"
Siis ihan oikeasti, jos joku todellakin ajattelee noin niin kehotan kyllä pitämään sen visusti omana tietonaan. Tätä palstaa lukevat ihmiset ovat kyllä jo asiasta vetäneet omat johtopäätöksensä. Mieti nyt hyvä ihminen hiukan ennenkuin nolaat itseäsi enempää, edes anonyymisti.
"Avartaisi se muutenkin maailmankuvaa, kun toimisi muiden ihmisten kanssa ja heidän joukossaan, ja samalla oppisi jalon taidon, nimeltään AJATTELU"
Siis mikä oli tuonkin sillisalaatin sanoma ja tarkoitus? Ettäkö esim. Porissa asioimalla hiilidioksiidia taivaalle pumpaten, opettaisi ihmistä jotenkin ajattelemaan, vai mitä ajoit takaa? Eli siis Harjavallan kaupoissa asioivat ihmiset ja lisää valinnanvaraa kaipaavat asiakkaat eivät oikein osaisi tuota hommaa, siis sitä ajattelua? Kyllä minä olen vuosien mittaan lukenut kaikenlaista huuhaata tällä sivustolla mutta nuo heitot menevät sinne kärpipäähän typeryysasteikolla.
ovat käteviä, mutta kyllä se Tokmannikin vois tulla.
..ovat hieno palvelumuoto. Niiden käyttöhän on kovassa nousussa, eli suuntaus on oikea.
Näin se on, että pian saamme istua päätteen ääressä tilaamassa tavaraa suoraan kaukomailta ja sieltä sitä tosissaan löytyy. Vielä kun saa ostaa ilman alveja eli 0 % veroilla niin on kyllä halpaa ja hyvääkin tavaraa. Mennään sitten vaikka toreille myymään aikamme kuluksi. Monet sitä jo harrastavatkin, viimeksi ostin kasan led valoja tavallisiin valisimiin kun kaupoista ne vielä puuttuvat.
Sieltä nuo Tuurin Keskisetkin tuovat tavaraa ja myyvät sitten tukkurina ympäri suomen muille kauppaliikkeille. Kiinaan viedään myös lukematon määrä kotimaista tuotantoa tuotettaviksi halvemmin kustannuksin ja kansakunta rikastuu tuonnilla.
Millä on Harjavallassa onneksi nuo "lohikäärmemäiset, tulta syöksevät" savupiiput joita kohti kansa kuuliaisesti kumartaa. Käydään töissä naapurikuntien kauppaliikkeissä kun tuo palveluelinkeino kaupoille onneksi vielä kannattaa, kiitos halpatuonnin joka antaa leipää hyvätuloisille elintasokansalaisille. Onneksi meillä on vielä tämä netti jossa voimme antaa viisaita neuvoja yrittäjäkunnalle, älkää tulko tänne, tilaamme tavarat pian kaikki netistä.
..kuuluu muitakin maita kuin Kiina. Varsin yllättävää on myös se, että muuallakin kuin Kiinassa on teollista tuotantoa, ja kaupan alan toimintaa..
Ja hyvin toimii ja tyttäreni osti samaa maata edustvan citymaasturin ja antoi volvosa vaihdossa pois, eli tätä rataa mennään. Tosin Tuurin Keskisellä olen käynyt ostoksilla vain pari ketraa mutta tavaraa on löytynyt kotimaista ja kaukaakin tuotuna. Asiakkaat päättävät mitä ostavat.
Niin se vain on, että kun Kiinalaiset tekevät työtä vaikka 100 euron kuukausipalkalla niin kyllä tiedetään mihin suuntaan tavarat liikkuu. Meillä sitten on noita Tokmanneja ja Keskisiä jotka työllistävät, viimkesi mainittukin useita satoja henkilöitä kaupankäynnillään.
Minä kyllä olisin kannattamassa periaatetta, että "kyläkupat takaisin" mutta kun väki siirtyy keskuksiin. Se vain on niin, että kun bensa maksaa jo puolitoista euroa litra niin tuo autoilu takuuvarmasti vähenee niin palvelut tarvitaan lähmpänä ja kyllä minulle lähipalvelut kelpaa jos niitä löytyy. Nuo Kiinalaiset kun vievät onneksi autot ja poltto-aineetkin.
Yksi takuuvarma lisäpiirre lienee, että pohjoismaisen palkkatason mukaan meillä ei mitään kulutustavaraa ei juurikaan enää kannata valmistaa, katsellaan vain päätteitä kun prosessit jauhaa ja korkaintaan lakkoillaan kun sopiva kiristyssauma löytyy. Tavarat tuodaan halvemmista maista, jopa naapureista, tai viedään sinne kasattavaksi.
Jokainen päättää itse mitä ostaa ja mihin rahansa laittaa.
Tuosta autoilun vähenemisestä olen eri mieltä. En usko että se vähenee. Aina hinnankorotuksien alla ollaan oltu muka kipukynnyksellä, ja kuitenkin autoilu ei ole vähentynyt ollenkaan. Enpä usko sen vähentyvän nytkään.
Niin se vain on, että toinen auto seisontaan ja hintoja katsellaan, eli jokainen matka menee mietintään kun tankkia täytellään. Mieti mihin polttoaineen hinnat karkaavat kun Kiina, Intia ja Venäläiset saavat autonsa eli polttoainettakin tarvitaan niin helvetin paljon, mistäs pumpataan sitä suomalaisittain, pirtua tankkiin.
Kävin joskus Kiinassa niin silloin Pegingissä oli 9 miljoonaa polkupyrää eikä yhtään yksityisautoa. Nyt 9 miljoonaa yksityisautoa, mutta pyöristä en tiedä ja kyse vain Pegingista.
on sulla uskomaton kirjoitustaito, yksi erityisesti pisti nauramaan,
"kyläkupat takaisin" ja monta muuta hauskaa, mikä muuten on Pegingista? ;D Hjullyn Hjauskaa Jnoulua snjulle.!
Meillä tätä hauskaakin tekstiä tulee mutta, järkeekin löytyy kehityksen tarkasteluun, minä kun en ole mikään eläkkeellä oleva "kepinheiluttaja" joka antaa sormille, mutta periksi ei anneta jos oikeessa ollaan. Minulla on enemmän tuota kylähullun vikaa kun sanotaan, että Hullut vievät maailmaa eteenpäin ja viisaat pitävt sitä pystyssä, ja kyllä nuo kupparitkin paikkansa tarvitsevat. Tiedän myös miten Kiinassa kuskataan elävää sikaa polkupyrän satulassa torille tai päivähoitoon, eli kysy neuvoa jos tämä olisi onkelmaa, minä tierän senkin. Tästä Harvajallasta kun jotkut haluavat väkisin sivukylää, olisiko parempi taas joku Kokemäen kappeliseurakunta, mutta kun tuo politiikka sekaa siinä sivussa toisilla...
polkupyrän?:D, onkelmaa?:D
Ulvila vasta pöhkö mesta onkin
http://www.mikseri.net/artists/?id=101176
Täälläkö ne vanhat kansakoulunopettajat nykyään majailee???