Kaikki IHAN sekaisin

paikan uusi

Meillä oli pikkujoulut työpaikalla ja tarkoitus oli lähteä jatkoille lähikuppiloihin. Itse lähdin hyvissä pohjissa vaihtamaan kotiin juhlavammat vaatteet joskus alkuillasta kuuden maissa. Kun tulin takaisin töihin oli koko porukka jo ihan seilingissä. Pomo ja uusi lähettilikka telkeytyneet yhteen kokoustiloistamme. Molemmat ihan seis. Pomon puhelin soi tiskillä, soittajana vaimonsa (taisi aavistaa jotain).

Palkanlaskijamme ja johdon sihteeri istuivat keittiön lattialla ja avautuivat toisilleen, työkaveri "lepäili" aulassa. Toiset kaksi kollegaa oli täydessä tohinassa (äänistä päätellen) kolmannen tiloissa. Suurin osa jorasi aulassa ihan päissään. Oma alkuhumala oli ehtinyt jo väistyä, joten aloin kiskoa boolia, ettei tarvitse selvin päin porukkaa katsella. No nopean humalatilan vaikutuksesta tuli huono olo ja päätinpä sitten oksentaa aulan asiakaspäätteen päälle. Kun tokenin tilasin taksin kotiin. Muutama muu lähti samaa matkaa, mutta osa oikeasti sammui toimistolle!

En ole montaa kertaa ollut tilanteessa, missä kameralla olisi ollut todellakin tekoa, mutta tämä oli tasan yksi niistä. Jos joka huonetta olisi kuvattu tuon 17-21 välillä, olisi tuosta saanut tyyppiesimerkin kliseisestä firma-pikkujouluista. No, ehkä ensi vuonna konkarina sitä tajuaa kaiken hienouden tästäkin....

53

16651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • afaesfasfe

      Kuulostaa asialliselta menolta.

      Itsekin tahtoisin vastaaviin pikkujouluihin

    • provoprovo

      provo

      • Pakko antaa oma kommentti, jotkut ei vaan osaa juhlia oikeen.
        Tää on sitten mun mielipide.


      • Ei osaa
        bmw325tds kirjoitti:

        Pakko antaa oma kommentti, jotkut ei vaan osaa juhlia oikeen.
        Tää on sitten mun mielipide.

        Aloittajan firmassa onneksi osataan.


      • 11
        bmw325tds kirjoitti:

        Pakko antaa oma kommentti, jotkut ei vaan osaa juhlia oikeen.
        Tää on sitten mun mielipide.

        luulin etä naapurn mielipide kiitti vinkistä.. se ois kuitenkin ollut aivan sama.


      • Heh heh vaan.
        Ei osaa kirjoitti:

        Aloittajan firmassa onneksi osataan.

        Ei yksissä pikkujouluissa voi sentään tapahtua noin paljon yhdellä kertaa.
        Aloitus oli kooste erilaisista pikkujouluissa tapahtuneista yksittäistapauksista:)


      • pawilon
        bmw325tds kirjoitti:

        Pakko antaa oma kommentti, jotkut ei vaan osaa juhlia oikeen.
        Tää on sitten mun mielipide.

        aikasta surkuhupaisaa. Tosin toisiaan n"##%vat perheelliset saisivat kyllä jäädä kiinni tekosistaan ja vähän muistakin..


    • 354243432523523

      Provo tai ei mutta kehoittaisin noudattamaan vaitiololinjaa.
      On hankala tehdä duunia jos olet jyvällä.

      • eX saakan muista?

        Sitten nama herkimmat ja toheloineet viettavat siihen paalle kristillisen ankean katumusjoulun kaikessa puritaanisuudessaan ja kuuntelevat jouluvesperia.

        Voi reppanoita. Mina olen aina Jouluna taalla kaukana tropiikissa nauttinut Joulusta taysin rinnoin. Buddhalainen vaimoni toteaakin sen kunnon barbaarijuhlaksi. Juomista ja massailya. Vaimoni kysyi kerran mita tarkoitaa X-mas.
        Sanoin sen olevan muinaista suomea ja tarkoittaa "eX- maar saakan muista."

        Ei sita pienena tiennyt miten kivaa elama on isona.


      • pylly paljaana
        eX saakan muista? kirjoitti:

        Sitten nama herkimmat ja toheloineet viettavat siihen paalle kristillisen ankean katumusjoulun kaikessa puritaanisuudessaan ja kuuntelevat jouluvesperia.

        Voi reppanoita. Mina olen aina Jouluna taalla kaukana tropiikissa nauttinut Joulusta taysin rinnoin. Buddhalainen vaimoni toteaakin sen kunnon barbaarijuhlaksi. Juomista ja massailya. Vaimoni kysyi kerran mita tarkoitaa X-mas.
        Sanoin sen olevan muinaista suomea ja tarkoittaa "eX- maar saakan muista."

        Ei sita pienena tiennyt miten kivaa elama on isona.

        Minakin kannissa kuvittelen olevani ulkomailla, vaikka olenkin taalla kontulassa vuokrayksiossani, kuten sinakin. Mukavaa lesoilla olettomilla taalla internetissa.


    • vt

      Hyvät juhlat!! Ei voi muuta sanoa. Kerrankos sitä juhlitaan. Suuta vaan hevosen kengälle.....

    • Työkaveria ei käryte

      Aika tekopyhää selitystä. Etten sanoisi onnetonta yritystä. Aivan oma pääsi sanoi sulle että dokaa.
      Ota edes vastuu tekemisistäs. Entä jos joku olisi kuvannut sinun laatotuksen.
      Jokainen vastaa omistaan. Onko jonkun seksin nälkä joltain pois. Jos olisit kuvannut se olisi tosiaan muuttunut pahemmaksi. Olisi tullut turhaa murhetta.

    • menomimmi**

      ...yleensä noista ei huudella julkisesti.

      Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.

    • meininki <(:)

      Saanko minäkin "kutsun" ensi jouluksi ?:D

      • mahtavameno

        Mä haluan myös mukaan!!! :)


      • näin...
        mahtavameno kirjoitti:

        Mä haluan myös mukaan!!! :)

        Eli kaksi miestä sai pillua ja kaksi naista munaa joten ei tainnut pikkujoulut kuitenkaan ihan pieleen mennä. ja pikkujoulujen jälkeen naisille kolahtaa palkankorotukset tai ylennys hyvin tehdystä työstä. :)


      • Tonttu38

        Kirjoituksesta päätellen teillä oli sitten ihan oikeen homo touhut!!!
        Voi,voi...Paitsi jos on homo!
        Mitäs sie niitä akkoja kaipaat kun noin "kivaa" oli?
        Hehe,heh....heh...Hyvä juttu!


      • hei mitä uutta
        näin... kirjoitti:

        Eli kaksi miestä sai pillua ja kaksi naista munaa joten ei tainnut pikkujoulut kuitenkaan ihan pieleen mennä. ja pikkujoulujen jälkeen naisille kolahtaa palkankorotukset tai ylennys hyvin tehdystä työstä. :)

        Tosi juttu, pikkujoulut on virman naikkosille tärkein näytön paikka.Anteliaat naiset ovat aina tienneet tämän reisihomman palkitsevuuden, joka siis korreloi suoraan ura-ja palkkakuittiin, ou jeee.


    • Jo Hannes

      ei tarvitsisi täsää katellisena lukea kunnon pikkujouluista!!!

    • Tonttuilija

      Turha "jeesustella" ja moralisoida. Pysy hiljaa ja jää ensi vuonna pois pikkujouluista. Jokainen vastaa omista teoistaan.

    • aohda

      nähdä vaan unta.

      • Herää pahvi!

        Lähettejä oli vielä 70-luvun puolivälissä, nyt eletään 2010-lukua...


      • maiskis....
        Herää pahvi! kirjoitti:

        Lähettejä oli vielä 70-luvun puolivälissä, nyt eletään 2010-lukua...

        pikkujouluihin tarttis päästä, jossa pillua ja viinaa piisaa!


      • Kiljukepa
        maiskis.... kirjoitti:

        pikkujouluihin tarttis päästä, jossa pillua ja viinaa piisaa!

        Ei kai pikkujouluihin mennä virsikirjoja veisaamaan...Hyvät kemut!


      • Herää pahvi! kirjoitti:

        Lähettejä oli vielä 70-luvun puolivälissä, nyt eletään 2010-lukua...

        Oli hyvä havainto!


    • tonttu ja lakki

      Sivuston ylläpitäjän kirjoittamaa vuodenaikaan sopivaa tarinaa. Oletus on että tätä sitten kaikki lähtevät kilpaa kommentoimaan ja kliksuja taltioituu google analyticille. Pistä nyt edes pari pilkku- ja yhdyssanavirhettä sekaan arvon editor!

    • Sama FEIKKI heittää joka "osastolle" mut on hyvä mielikuvitus! Ja "uppoo" aika monelle

      • Naima Koivunen

        Kannattas mennä duunii sinne koivuniemee vai mikä se uskovaishihhulifirma olikaan.
        siellä olis pikkujouluissa luultavasti paljon rennompi tunnelma mittaillessa painoindeksejä ja jakaessa kielareita muun tortun ja hoosiannan lomassa

        http://www.koivuniemi.com/web/guest/arvot.html


    • pikkupierussa

      Pälä pälä voi kun on taas vaikeeta kun joku teini siellä kirjoittaa.

      • ison firman juhlista

        loppuillan tunnelmia johtajatasolla


    • kukkuluu

      Oi jospa oisin saanut olla mukanaaa, ois ollut mukaavaaaa.... hik

    • -6

      Joopajoo, et ihan Topeliukselle pärjää mutta ihan hyvä alku.

    • vinkki..

      mukaan silloin olisit saanut taltioiduksi kameraan todistukseksi videona tai kuvina silloin voit kiristää heitä jos sinua uhkaa potkut.

    • verrattuna meihin

      Meidän firman pikkujoulu aloitettiin KEHITYSKESKUSTELUILLA!!, ruokailu alkoi vasta sen jälkeen ja juomat jäi kokonaan saamatta. Loistava idea, firma sai pidettyä kehityskeskutelut työntekijöiden vapaa-ajalla, eikä menny työaikaa hukkaan. Tosin edellämainitusta syystä johtuen puolet jätti pikkujoulut väliin. Pomo otti nokkinsa boikotoinnista ja saamastaan palautteesta kehityskeskuteluissa ja häipyi jo ennen ruokailun loppua, joten työntekijät saivat vain ruuan ja ruokajuoman, tarjoilut päättyi luonnollisesti kun maksaja poistui.

    • hellureivaansullekin

      mikäs sä olet muita kritisoimaan kun itse oksentelet överikänneissä mihin sattuu? keskittyisit vaan omiin tekemisiis ja onhan se tietysti ikävää kun itse ei saanut vaikka moni muu sai :DD

    • älä provoile

      Jaahas, aloittaja katellut liikaa pornoa ja kirjoittelee tänne haaveitaan XP Ei todellakaan ole oikeasta elämästä.

    • mahtavaa ja hienoa.

    • jore71

      noin pitää juhlai pikkujoulua!se on suomalaista kulttuuria!

    • BIG DICK

      Sairaalassa kun on töissä, niin usein saa naiskennella hoitsujen ja siivoojien kanssa ihan työajalla, tosin kännissä ei olla.
      Lihanpiilotus on mukavaa!!!

    • minä poissa.

      mieli. mikli haluaa hanklauuksia hankkiutuu sinne orgioihin.

      • +8980

        no olisit haetuttanut pomon vaimon nopeasti kotoaan paikalle, ja piilottanut isoon pahvilaatikkoon, ja asettanut sen keskelle salia, sitten musiikkia ja kuulutus mikkiin:
        Jättiylläys tulossa ja tsädää: pomon vaimo astuu ulos laatikosta.


    • ....

      Siitä olisi saanut hyvän esittelyvideon firmaan hakeville työttömille: "lämpimästi tervetuloa, pääset sinäkin ensivuonna pikkujouluihin, tällaista meillä on." Voisi myös jälkikäteen katsoa firmassa sitä.

    • hasta la vista

      Tollastahan toi meininki on aina ollut pikkujouluissa Suomessa. Kaikki juovat ilmaista viinaa ja naiskentelevat keskenään elleivät tappele, loppuillasta. Ei välttämättä ole provo, vaan täyttä totta. Olen ravintolassa töissä ja olen nähnyt pikkujouluja ja muuta känniläisten örveltämistä enemmän kuin kukaan teistä. Pikkujouluaika ainakin on ravintolatyöntekijöiden tuskaa.

    • Meidän kirjanpitäjä

      Älä ole huolissasi. Annahan ajan kulua. Vuoden aikana sinuunkin on luotu salaisia pitkiä katseita. Niitä olet itsekin heitellyt johonkin suuntaan. Seuraavissa pikkujouluissa vähän nautittuasi, tanssin pyörteissä ne tunteet sitten löytävät vastakaikunsa. Itsekin pääset sinne lukkojen taakse. Tiedät kyllä mitä puuhaa tekemään. Näitä pikku kohtaamisia ei sitten enää töissä pahemmin muistella muutoin kuin hieman salaa silmää iskien. Vuoden aikana syntyneet jännitteet on saatu purettua ja itsetunto on noussut pykälän verran. Olet päässyt sisäpiirin salaseuraan. Tunnet porukassa työskentelyn iloa. Ne sammuneet ovat niitä, jotka ovat mahiksensa menettäneitä nynnyjä tai Firman paskiaisia. Niille käy yleensä joka vuosi samalla tavalla. Nekin kuuluvat Firman Pikkujouluun kuin varsi harjaan. Ethän missään oloissa halua kuulua heihin.

      • koikkalain

        Sanos muuta... kyllä minuakin aina vi...ttaa, jos kaikki muut saavat,,ja itse jää ilman.. Mutta ens jouluna toivottavasti paremmalla tuurilla ,,,vai miettisitkö oliko se sittenkään hyvä idea pistäytyä kotosalla, kun pariutuminen alkoi. Ajoitus ajoitus, ajoitus siinä se..


    • hepo katti

      siinä on työ porukalla hyvä ilma piiri

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Ja sitten itketään kun perheet hajoaa ja tulee vaikeuksia, sijoille aivan oikein...


      • öo283
        !!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        Ja sitten itketään kun perheet hajoaa ja tulee vaikeuksia, sijoille aivan oikein...

        Sijaa sinä nyt vaan oma vuoteesi.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe