Vakava kaksonen

Olen aurinkomerkiltäni kaksonen, nousevassa neitsyt. Olen ihmetellyt sitä, miten kaksosia sanotaan meneviksi, tuuliviirityyppisiksi flirttailijoiksi. Minusta ei oikein tahdo moisia ominaisuuksia löytyä. Enemmänkin olen aika synkkis ja haaveilija.
Olen syntynyt 20.06, joten olen siinä kaksosen ja ravun välimaastossa. Onko muita kaltaisiani kaksosia, jotka eivät tahdo löytää niitä ns. tyypillisimpiä kaksospiirteitä itsestään?
101086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olen syntynyt 5.6. ja ei minuunkaan sovi kaikki kaksosen piirteet. Olen järjestelmällinen, enkä lainkaan seurankipeä (tykkään tehdä havaintoja sivusta), pyrin löytämään asioille oikeat selitykset ja olen enemmänkin tuulenhalkaisia kuin tuuliviiri! Olen klassisen romanttinen oikean odottaja.

Olen aika pettynyt nykyisiin astrologisiin tulkintoihin. Tuntuu siltä, että ne ovat 50 vuotta toistaneet itse itseään. Kukaan ei osaa nähdä "kulman taakse". Ehkä astrologeiksi ajautuvat psykologian opinnoissa epäonnistuneet.

Poikkeamat selitetään aina nousevilla merkeillä ja muulla "rojulla", mutta silti aurinkomerkin perusteella ihminen mitataan. Tietenkin sen voi osaksi ymärtää, koska muuten kaksosistakin saattaisi löytyä 144 eri tulkintaa. Kenenkä hallinnassa astrologia silloin voisi pysyä?

Vaikka tässä nyt pohdiskelenkin, en siltikään usko kovin paljoa astrologiaan. Eikä kenenkään muunkaan pitäisi. Sijaa täytyy löytyä muillekkin selityksille.

Äänestä

itse olen myös syntynyt 20.6, mutta aamuyön lapsi eli olen nouseva rapu.

kaksosessa on mielestäni sekä ilottelija että vetäytyjä. itsessäni on molempia. haluan nauttia molemmista olotiloista. tykkään hälinästä ja ihmisistä ympärilläni, mutta luonnon hiljaisuus, tuulen humina ja veden tuoksu on parasta mitä tiedän. kumppanin luonne vaikuttaa osittain menohaluihin...

mulle on tyypillistä suuret tunteet ja mahdottomat haaveet. ihastun helposti, mutta rakastun vain sukulaissieluihin. tunteisiin jään kiinni. olen harvoin tyytyväinen. olen ailahtelevainen, jääräpäinen ja itsekäs. mitähän vielä? astrologiasta ja horoskoopeista..hmmm alkuvuoden ovat pitäneet osittain paikkansa

Äänestä

oon syntyny 16.6 ja oon erittäin hiljanen ja ujo...oon mielellään yksikseni...mutta kyllä joskus on kiva käydä jossain ;)

Tosi harvoin olen iloinen ja sellainen menevä ihmine....

Äänestä
  • määki oon syntyny 16.6!!!!
    oon kyl puhelias,mut vaan oikeesa seurasa:)

    Äänestä

  • kaksonen kirjoitti:

    määki oon syntyny 16.6!!!!
    oon kyl puhelias,mut vaan oikeesa seurasa:)

    kerro millane muuten olet...olis kiva tietää onko mitään yhteistä ;)

    minäkin oon muute puhelias tietyssä seurassa ;)

    Äänestä

  • mä olen syntyny myös 16.6. ja olen todella pirteä ja menevä.vieraassa seurassa saatan olla hieman ujo,mutta äkkiä alan tulla kyllä toimeen ihmisten kanssa.nyt menemiseni on hieman laantunut kun menin naimisiin mutta kyllä menojalka vieläkin välillä vipattaa.en myöskään ujostele pitää koulussa esitelmiä.opiskelen lähihoitajaksi.välillä koulukaverit sanovat että koitas olla vähän aikaa hiljaa mutta turhaan.olen syntynyt todella sanotuksi kaksoseksi.:)luonteitakin on paljon erilaisia.

    Äänestä

  • flyffe kirjoitti:

    kerro millane muuten olet...olis kiva tietää onko mitään yhteistä ;)

    minäkin oon muute puhelias tietyssä seurassa ;)

    no,mä oon semmonen kiva:)...ja ainaki huumorintajunen:)...tykkään kaikista bileistä...ja muutenki hauskanpidosta;)...no minkälainen ite oot???

    Äänestä

Samoja piirteitä löytyy syntynyt 20.6

Äänestä

Olen 15.6 ja hiljainen. Se juuri ärsyttää kun meitä haukutaan. Astro.fi sivulla oli tämä lause: Jos asiat jumiintuvat tulee vilkkaasta Kaksosesta hermostunut kakara, joka ei ota enää mitään vastuuta mistään. Miksi meitä haukutaan ja yleistetään kaikki kaksoset? Ei ymmärrä. http://www.astro.fi/self_knowledge/characterHoroscope/sign/gemini

Äänestä

Kuten aloittaja Sade, olen itsekin syntynyt 20.6. Ihmettelin joskus, miksi minusta löytyy niin paljon Ravun piirteitä ja tutustuin aiheeseen, ja sain tietää että esimerkiksi Merkuriukseni on Ravussa syntymäkartassani. Tämä lisää kommunikaatiota, joka on epätyypillisempää kaksoselle. Olen myös nousumerkiltäni Skorpioni, joten ei liene ihme, etten ole tavanomaisen kaksosen kaltainen, vaikka aurinkomerkkini se onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sade kirjoitti:

Olen aurinkomerkiltäni kaksonen, nousevassa neitsyt. Olen ihmetellyt sitä, miten kaksosia sanotaan meneviksi, tuuliviirityyppisiksi flirttailijoiksi. Minusta ei oikein tahdo moisia ominaisuuksia löytyä. Enemmänkin olen aika synkkis ja haaveilija.
Olen syntynyt 20.06, joten olen siinä kaksosen ja ravun välimaastossa. Onko muita kaltaisiani kaksosia, jotka eivät tahdo löytää niitä ns. tyypillisimpiä kaksospiirteitä itsestään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu