Kertokaapa viisaamat mitä hyötyä pikesistä on,muuta kuin menoja kaupungille,kerotkaa samalla kuinka montaako pienyrittäjää kyseinen pikes on auttanut ja mitä tulosta tehnyt numeroina kiitos,onko niin että pikes on vain tietyissä yrityksissä aktiivinen ja pienyrityksille ei löydy muuta kuin ei oota, ei se ainkaan näy sen tulokset missään tai sitten ne on mennyt minulta ohitse.
PIKES
PIKES LOPETETTAVA
2206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pikes on saanut erittäin paljon myönteistä kehitystä aikaan Pielisen Karjalassa, jonka elinkeinon kehitysluvut ovat olleet poikkeuksellisen hyvät yhtiön toiminnan myötä. Monet pienet yritykset ja myös alkavat yritykset ovat saaneet merkittävää apua ja hyötyä Pikesistä. Kehitysyhtiön myötä myös yritystoiminnan ilmapiiri on kehittynyt suotuisasti alueellamme. Pikesin ansiot ovat kiistattomat.
Suoraan kepun ohjelmasta.