Ulkona on tuivertanut siihen malliin lunta, että sitä on eksynyt katetulle parvekkeellekin ikkunan raoista.
Viime yönä pöllytin lunta jo vähän pois, mutta uutta on tuivertanut sisään.
Pitää muistaa, että parin päivän kuluttua tulee jo homeet ja sitten pahemmat myrkyt.
Varokaa uutta kosteusvauriota, suojatkaa omaisuutenne!
VAROKAA UUTTA KOSTEUSVAURIOTA!
2
299
Vastaukset 2
Jotain on tästä homekoulusta oppinut, osaa ainakin varoa ja pelätä noita myrkkyjä!
Ei tarvii enää kenenkään tulla kertomaan, että kauhioita on.
Semmoisen sätkyn on saanut, että muistaa lopun ikäänsä.Yöpuhteina kävin siivoamassa parvekkeen, vaikkei olisi millään huvittanut mennä sinne kylmyyteen. Varustauduin hupparilla ja nahkarukkasilla.
Sitten vaan tavaroita siirtelemään, ja kyllä sitä lunta olikin! Koskaan ei ole tuiskunnut tuohon malliin pienistä ikkunan rakosista sisään. Sain pöllyttää lunta monta rikkalapiollista ulos. Asettelin myös tavarat niin, ettei mikään pääse homehtumaan.
Jos teillä on noita katettuja parvekkeita, käykääpä kurkkaamassa. Yllätys voi olla melkoinen, jos lunta on tuivertanut vaakatasossa sisään.
Eihän ongelmaa ole niin kauan kuin lumi pysyy pakkaslumena, mutta heti kun se sulaa, vettähän siitä tulee.
- Enpä olisi osannut ennakoida itsekään, jos kokemusta homeongelmasta ei olisi jo. Näpit siellä kylmyydessä vaan jäätyi, vaikka oli nahkarukkaset. Ihan pienessä aikaa yksi sormi jäätyi jo, kun kärsin Raynaudin oireyhtymästä. Jo asteen parin pakkasessa on pidettävä paksuja nahkatumppuja, jos aikoo tarjeta missään, ja kengissä täytyy olla lämpöpohjalliset, kun varpaat on ihan samanlaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052520Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss4641469- 831244
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö2631148- 57832
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E65736- 33667
- 46664
- 46651
- 88617
