Karilla on peräti kolme poikaa. Eikö kukaan heistä ole perinyt isänsä ääntä ja karismaa? Olisi hienoa jos pojat pystyisivät jatkamaan Karin työtä vaikkakin Karin saappaisiin on kenenkään mahdotonta astua. Onhan kaksi pojista ainakin soittanut Hänen orkesterissaan.
Karin pojat?
86
9785
Vastaukset
- Gilla*
Kyllä joku niistä poijista laulaa ja levyttänytkin ainakin yhden biisin ( muistaakseni se on se Jani Jalkanen). Radio Suomi soitti tässä kerran aikaisemmin syksyllä sen laulun.
Yks niistä pojista taas on ihan Karin näköinen nuorempana, vaikka lyhythiuksisempi onkin.- Birgitta2010
Eihän kukaan voi korvata täydellisesti Kari Tapiota mutta tehkööt pojat niin kuin parhaaksi näkevät isänsä jälkeen, kaikki kunnioitus Karille, joka on kaukaista sukua minullekin kun isäni on samoja sukujuuria
Suonenjoelta eli Tenhanniemen Sianjalan sukuja alkujaa Hanhitaipaleen rälssitilalta (nämä suvun tiedot olen saanut luke Jalkasen sukukirjasta) onhan siellä pappeja ja laulunsanoittajia ollut suvussa kaikenlaisia,
tässä ote wikipediasta: Aaro Johannes Jalkanen (8. lokakuuta 1875, Rautalampi – 14. huhtikuuta 1960, Helsinki)[1] oli kuopiolainen varatuomari ja kulttuurivaikuttaja. Hän toimi muun muassa pääkonsulina Pietarissa sekä diplomaattina Yhdysvalloissa. Musiikin historiaan hän on jäänyt ”Kallavesj'”-laulun sanoittajana.
Olkaamme vähän ylpeitä suvustamme Jalkaset. - Annu.
Jani Jalkanen on todellakin levyttänyt ja Joona Jalkasen kanssa ovat mielestäni todella paljon isänsä näköisiä.
Mietin vaan että olisikohan mahdollista odottaa heidän jollain tavalla jatkavan isänsä musiikillisilla jalanjäljillä, vaikka kukaan ei Karia ikinä korvaakaan. - allright!
Annu. kirjoitti:
Jani Jalkanen on todellakin levyttänyt ja Joona Jalkasen kanssa ovat mielestäni todella paljon isänsä näköisiä.
Mietin vaan että olisikohan mahdollista odottaa heidän jollain tavalla jatkavan isänsä musiikillisilla jalanjäljillä, vaikka kukaan ei Karia ikinä korvaakaan.Jos olisin Kari Tapion pojista joku, niin kyllä minä ainakin jatkaisin isäni jättämää perintöä, eli alkaisin laulajaksi kun musiikillisia lahjoja kerran on.
- Tumma tytsy
allright! kirjoitti:
Jos olisin Kari Tapion pojista joku, niin kyllä minä ainakin jatkaisin isäni jättämää perintöä, eli alkaisin laulajaksi kun musiikillisia lahjoja kerran on.
Hienoa olisi, jos pojat jatkaisivat isänsä perustamassa orkesterissa. Karin pojat ja heidän orkesterinsa :)
Sitä kautta Karin muisto säilyisi tulevillekkin musiikin kuuntelijoille. - PertsulaFartsula
Tumma tytsy kirjoitti:
Hienoa olisi, jos pojat jatkaisivat isänsä perustamassa orkesterissa. Karin pojat ja heidän orkesterinsa :)
Sitä kautta Karin muisto säilyisi tulevillekkin musiikin kuuntelijoille.Klabbin suurin heikkous oli kurinpito jälkikasvussa. Ei mitään säälijuttuja enää!
Pojut miinoittivat jo tarpeeksi...
Anteeksi Kari, hyvää matkaa!!! - retroriitta
PertsulaFartsula kirjoitti:
Klabbin suurin heikkous oli kurinpito jälkikasvussa. Ei mitään säälijuttuja enää!
Pojut miinoittivat jo tarpeeksi...
Anteeksi Kari, hyvää matkaa!!!vaikka hän ei sen yhden kanssa tekemisissä kuulema halunnutkaan olla? Luin jostain kymmenen vuotta vanhasta lehdestä. Aikuinen mies hänkin, tiedä vaikka olisi miten musikaallisuutta perinyt?
- ...
retroriitta kirjoitti:
vaikka hän ei sen yhden kanssa tekemisissä kuulema halunnutkaan olla? Luin jostain kymmenen vuotta vanhasta lehdestä. Aikuinen mies hänkin, tiedä vaikka olisi miten musikaallisuutta perinyt?
Oli lukua lehdessä jo vuosia sitten, että karilla on neljäs poika, jonka kari tapio on myös tunnustanut. Oli pojasta kuvakin lehdessä. olisiko joitakin vuosia nuorempi, kuin Joona jalkanen.
- Annu.
... kirjoitti:
Oli lukua lehdessä jo vuosia sitten, että karilla on neljäs poika, jonka kari tapio on myös tunnustanut. Oli pojasta kuvakin lehdessä. olisiko joitakin vuosia nuorempi, kuin Joona jalkanen.
Siis onko Karilla oikeesti joku neljäskin poika?
- eräs fani
Annu. kirjoitti:
Siis onko Karilla oikeesti joku neljäskin poika?
kari tapiolla on neljäskin poika ja asuu turussa:)
- yks vaan
... kirjoitti:
Oli lukua lehdessä jo vuosia sitten, että karilla on neljäs poika, jonka kari tapio on myös tunnustanut. Oli pojasta kuvakin lehdessä. olisiko joitakin vuosia nuorempi, kuin Joona jalkanen.
hänen neljäs poikansa teki jutun lehteen, että isä miksi hylkäsit minut vuotta en muista.
- lehdistö ei kertonut
yks vaan kirjoitti:
hänen neljäs poikansa teki jutun lehteen, että isä miksi hylkäsit minut vuotta en muista.
Karin pojat Joona, Jiri ja Jani kantoivat arkkua, mutta kuka oli se mies, joka tuli heti saattoväen alussa. Hänellä oli päällään J. Jalkanen Oy:n pusakka ja hän koputti arkkua vähän sen jälkeen, kun Pia laittoi arkun päälle ruun siunauksen jälkeen Kari Tapion viimeiselle matkalle lähtiessä.
Oliko hän se 4. poika.
Vai voisiko se 4. poika olla Joonaa nuorempi? - mariinamaria
lehdistö ei kertonut kirjoitti:
Karin pojat Joona, Jiri ja Jani kantoivat arkkua, mutta kuka oli se mies, joka tuli heti saattoväen alussa. Hänellä oli päällään J. Jalkanen Oy:n pusakka ja hän koputti arkkua vähän sen jälkeen, kun Pia laittoi arkun päälle ruun siunauksen jälkeen Kari Tapion viimeiselle matkalle lähtiessä.
Oliko hän se 4. poika.
Vai voisiko se 4. poika olla Joonaa nuorempi?En tiedä..mutta näin jossain vanhassa lehdessä jutun hänen poikansa kertoili jotain, taisi olla Karri nimeltään. Toivottavasti pääsi jättämään jäähyväiset isälleen vaikka hän ei halunnut olla poikansa kanssa tekemisissä. Ihan samalla lailla se on poika kuin muutkin.
- helena396
... kirjoitti:
Oli lukua lehdessä jo vuosia sitten, että karilla on neljäs poika, jonka kari tapio on myös tunnustanut. Oli pojasta kuvakin lehdessä. olisiko joitakin vuosia nuorempi, kuin Joona jalkanen.
Eiköhän ne aikuiset päätä tuleeko lapsia vai ei? Ja sitäpaitsi, eihän kenenkään miehen tai naisen ole pakko lapsia hankkia. Toivon kaikkea hyvää tälle unohdetulle pojalle, kumma että häntä ei tiedoissa mainita mutta sehän ei ole hänen häpeänsä.
- Kari is THE KING
lehdistö ei kertonut kirjoitti:
Karin pojat Joona, Jiri ja Jani kantoivat arkkua, mutta kuka oli se mies, joka tuli heti saattoväen alussa. Hänellä oli päällään J. Jalkanen Oy:n pusakka ja hän koputti arkkua vähän sen jälkeen, kun Pia laittoi arkun päälle ruun siunauksen jälkeen Kari Tapion viimeiselle matkalle lähtiessä.
Oliko hän se 4. poika.
Vai voisiko se 4. poika olla Joonaa nuorempi?Jiri ei kantanut arkkua, vaan oli juuri tämä J.Jalkanen Oy:n pusakka päällä ollut.
- Annu.
helena396 kirjoitti:
Eiköhän ne aikuiset päätä tuleeko lapsia vai ei? Ja sitäpaitsi, eihän kenenkään miehen tai naisen ole pakko lapsia hankkia. Toivon kaikkea hyvää tälle unohdetulle pojalle, kumma että häntä ei tiedoissa mainita mutta sehän ei ole hänen häpeänsä.
Tähän asti olen uskollisesti fanittanut Karia mutta nyt voin pitää hautajaiset myös fanittamiselleen. En ikinä voi hyväksyä tuollaista syrjintää viatonta lasta kohtaan. Siihen ei ole selitystä eikä sitä voi millään asialla puolustella. Aikuisen ihmisen pitää tajuta että lapsi on viaton tapahtumiin ja toimia sen mukaan. Se ei vaadi aikuiselta mahdottomia mutta merkitsee lapselle kaikkea. Tiedän mistä puhun.
Se siitä fanittamisesta sitten. Kuuntelen kyllä vielä Karin musiikkia koska pidän siitä mutta ihmisenä arvo on mennyt minun mielessäni. Onneksi on muita artisteja joilla toivottavasti on olemassa omatunto. - Annu.
Kari is THE KING kirjoitti:
Jiri ei kantanut arkkua, vaan oli juuri tämä J.Jalkanen Oy:n pusakka päällä ollut.
Tuota ihmettelin että poikansa eivät kantaneet arkkua. Vai olihan siellä kai tämä Joona. Sehän on nimenomaan kaikkein lähimmille omaisille tarkoitettu kunniatehtävä ja omat lapset on juuri niitä. Ja "protokollan" mukaan just olisi tarkoitus että vainajan pääpuolella olisivat ne kaikkein lähimmät ihmiset kantamassa.
- 7
Kari is THE KING kirjoitti:
Jiri ei kantanut arkkua, vaan oli juuri tämä J.Jalkanen Oy:n pusakka päällä ollut.
Ennakkotiedoissa oli, että arkkua kantavat pojat, pojat, eno, serkku sekä Vainio. Jiri ei sitten ollenkaan kantanut arkkua. Janne Ahonen kantoi ainakin arkkua kirkon sisälle. Ja oli kait yksi Hänen orkesterinsa jäsenkin. Oliko pitkä kaljupäinen mies poikien eno?
http://www.iltalehti.fi/viihde/2010122112882739_vi.shtml - Kari is THE KING
Annu. kirjoitti:
Tuota ihmettelin että poikansa eivät kantaneet arkkua. Vai olihan siellä kai tämä Joona. Sehän on nimenomaan kaikkein lähimmille omaisille tarkoitettu kunniatehtävä ja omat lapset on juuri niitä. Ja "protokollan" mukaan just olisi tarkoitus että vainajan pääpuolella olisivat ne kaikkein lähimmät ihmiset kantamassa.
Myös Jani oli kantamassa.
- eräs fani
Annu. kirjoitti:
Tähän asti olen uskollisesti fanittanut Karia mutta nyt voin pitää hautajaiset myös fanittamiselleen. En ikinä voi hyväksyä tuollaista syrjintää viatonta lasta kohtaan. Siihen ei ole selitystä eikä sitä voi millään asialla puolustella. Aikuisen ihmisen pitää tajuta että lapsi on viaton tapahtumiin ja toimia sen mukaan. Se ei vaadi aikuiselta mahdottomia mutta merkitsee lapselle kaikkea. Tiedän mistä puhun.
Se siitä fanittamisesta sitten. Kuuntelen kyllä vielä Karin musiikkia koska pidän siitä mutta ihmisenä arvo on mennyt minun mielessäni. Onneksi on muita artisteja joilla toivottavasti on olemassa omatunto.karri on todellakin karin neljänen pojan nimi ja on fiksu nuoriherrasmies niin kuin isänsäkin...laulee myös hienosti isänsä lauluja...
- Fanittamisesta
Annu. kirjoitti:
Tähän asti olen uskollisesti fanittanut Karia mutta nyt voin pitää hautajaiset myös fanittamiselleen. En ikinä voi hyväksyä tuollaista syrjintää viatonta lasta kohtaan. Siihen ei ole selitystä eikä sitä voi millään asialla puolustella. Aikuisen ihmisen pitää tajuta että lapsi on viaton tapahtumiin ja toimia sen mukaan. Se ei vaadi aikuiselta mahdottomia mutta merkitsee lapselle kaikkea. Tiedän mistä puhun.
Se siitä fanittamisesta sitten. Kuuntelen kyllä vielä Karin musiikkia koska pidän siitä mutta ihmisenä arvo on mennyt minun mielessäni. Onneksi on muita artisteja joilla toivottavasti on olemassa omatunto.Itsehän tietysti päätät fanitatko vai et, mutta älä nyt ainakaan tällaisen palstan juttujen perusteella fanittamistasi lopeta.
Yksikään tällä palstalla kirjoittava tuskin tietää totuutta. Eli mitä ovat sopineet Kari ja tämän pojan äiti. Poika on saattanut antaa haastattelun joskus kun joku roskalehti on maksanut siitä. Jo se, ettei sen jälkeen ole haastatteluja liiemmin näkynyt kertonee, että poikaparka oli ns. astunut miinaan, eli lehti käytti kaveria hyväkseen.
Oletatko, että pojan elämä olisi ollut parempaa jos häntä olisi koko ajan seurattu siksi, että isänsä sattui olemaan Kari Jalkanen? Hänethän olisi aina leimattu "vahingoksi", olisiko se kenties mielestäsi helpompaa?
Totuuden asiasta tietävät vain ja ainoastaan pojan äiti, poika ja Karin perhe. Ja sen pitää riittää kaikille haaskalinnuille. - Annu.
Fanittamisesta kirjoitti:
Itsehän tietysti päätät fanitatko vai et, mutta älä nyt ainakaan tällaisen palstan juttujen perusteella fanittamistasi lopeta.
Yksikään tällä palstalla kirjoittava tuskin tietää totuutta. Eli mitä ovat sopineet Kari ja tämän pojan äiti. Poika on saattanut antaa haastattelun joskus kun joku roskalehti on maksanut siitä. Jo se, ettei sen jälkeen ole haastatteluja liiemmin näkynyt kertonee, että poikaparka oli ns. astunut miinaan, eli lehti käytti kaveria hyväkseen.
Oletatko, että pojan elämä olisi ollut parempaa jos häntä olisi koko ajan seurattu siksi, että isänsä sattui olemaan Kari Jalkanen? Hänethän olisi aina leimattu "vahingoksi", olisiko se kenties mielestäsi helpompaa?
Totuuden asiasta tietävät vain ja ainoastaan pojan äiti, poika ja Karin perhe. Ja sen pitää riittää kaikille haaskalinnuille.Sen vaan tiedän että on parempi joka tapauksessa että isä pitää yhteyttä. Joka tapauksessa hänet siis kuitenkin tunnetaan ja koko elämän seuraa tuo rasite. Tiedän että kuitenkin on helpompaa jos kun isä ei ole kuin ei poikaa olisikaan.
Tuon edellisen kirjoittajan kanssa toivon tälle pojalle kaikkea hyvää ja voimia.
Sille sitten en voi mitään että tuon vuoksi Karin käytös tympii minua. Mutta enhän ole kuin yksi fani muiden joukossa, ja nyt siis entinen. - 21
Annu. kirjoitti:
Sen vaan tiedän että on parempi joka tapauksessa että isä pitää yhteyttä. Joka tapauksessa hänet siis kuitenkin tunnetaan ja koko elämän seuraa tuo rasite. Tiedän että kuitenkin on helpompaa jos kun isä ei ole kuin ei poikaa olisikaan.
Tuon edellisen kirjoittajan kanssa toivon tälle pojalle kaikkea hyvää ja voimia.
Sille sitten en voi mitään että tuon vuoksi Karin käytös tympii minua. Mutta enhän ole kuin yksi fani muiden joukossa, ja nyt siis entinen.-06: ""Mutta Pian kanssa olemme olleet yksissä vuodesta 1964, enkä ole edes tullut mieleeni kokeilla, olisiko nainen vaihtamalla parantunut", hän veistelee. Siis Kari Tapio veistelee.
http://www.lb.kaleva.fi/index.cfm?m=alasivu&osio=extra;-81&juttu=637676 - marjukkat.
21 kirjoitti:
-06: ""Mutta Pian kanssa olemme olleet yksissä vuodesta 1964, enkä ole edes tullut mieleeni kokeilla, olisiko nainen vaihtamalla parantunut", hän veistelee. Siis Kari Tapio veistelee.
http://www.lb.kaleva.fi/index.cfm?m=alasivu&osio=extra;-81&juttu=637676kehtaa ihan mitä vaan, nyt meni maku koko tyypistä.
- Kari is THE KING
21 kirjoitti:
-06: ""Mutta Pian kanssa olemme olleet yksissä vuodesta 1964, enkä ole edes tullut mieleeni kokeilla, olisiko nainen vaihtamalla parantunut", hän veistelee. Siis Kari Tapio veistelee.
http://www.lb.kaleva.fi/index.cfm?m=alasivu&osio=extra;-81&juttu=637676Kari varmaankin on tarkoittanut ihan totta joka sanalla. Ei vieraissa käyminen tarkoita sitä, että olisi vaihtamassa. Nehän on vain syrjähyppyjä. Kari on myöntänyt jopa lehtihaastatteluissa nuorempana tapahtuneet syrjähypyt.
- logiikkaa
Kari is THE KING kirjoitti:
Kari varmaankin on tarkoittanut ihan totta joka sanalla. Ei vieraissa käyminen tarkoita sitä, että olisi vaihtamassa. Nehän on vain syrjähyppyjä. Kari on myöntänyt jopa lehtihaastatteluissa nuorempana tapahtuneet syrjähypyt.
Lienee veteen piirretty raja milloin "ei ole tullut mieleen edes kokeilla paraneeko vaimo vaihtamalla" on sittenkin jo todella jo mieleen kokeilemisen tulemista vaihtamisen parantamisesta. Eli onko syrjähyppy sitten vasta mielen vieressä olevaa kokeilua kun ei ole mielessä:)?
- Annu.
Kari is THE KING kirjoitti:
Kari varmaankin on tarkoittanut ihan totta joka sanalla. Ei vieraissa käyminen tarkoita sitä, että olisi vaihtamassa. Nehän on vain syrjähyppyjä. Kari on myöntänyt jopa lehtihaastatteluissa nuorempana tapahtuneet syrjähypyt.
Kunnioitus menee jos mies puhuu syrjähypyistään samaan tyyliin kuin maitokaupassa käymisestä. Että voihan sitä joskus jos ei ole tosissaan...
- tarkasteltuna
Annu. kirjoitti:
Kunnioitus menee jos mies puhuu syrjähypyistään samaan tyyliin kuin maitokaupassa käymisestä. Että voihan sitä joskus jos ei ole tosissaan...
Kunnioitus pitäisi kait mennä Dannyltä ja Tapani Kansalta sekä Loirilta ja piti kait mennä Juicelta, Irwiniltä ynnä muilta. Taiteilijoilla on taitelijan otteet ja elkeet. Siis viina ja naiset.
Ja kunnioitus pitäis viedä mun suvun kaikilta ukoilta, kun juoksennelleet sepalus selällään viinapullo kainalossa ympäri kinkeripiirejään ja niiden ylikin. tarkasteltuna kirjoitti:
Kunnioitus pitäisi kait mennä Dannyltä ja Tapani Kansalta sekä Loirilta ja piti kait mennä Juicelta, Irwiniltä ynnä muilta. Taiteilijoilla on taitelijan otteet ja elkeet. Siis viina ja naiset.
Ja kunnioitus pitäis viedä mun suvun kaikilta ukoilta, kun juoksennelleet sepalus selällään viinapullo kainalossa ympäri kinkeripiirejään ja niiden ylikin.Tapani Kansalla on kolme muksua kaksi pitkäaikaisen avovaimonsa kanssa ja yksi sitten toisen naisen kanssa, mut Tapsa ei oo sitä koskaan yrittänyt salata ja peitelläkkään, vaan aina on maininnut, että hällä on kolme lasta. Ei siis Kari Tapion tapaan oo vaan maininnut sen varsinaisen elämänkumppaninsa kanssa kanssa saamia lapsia vaan on myös sen toisen naisen kanssa saadun poikansa ottanut mukaan lukuun ja kantanut vastuunsa siitä.
- merkitsee
Justiinax kirjoitti:
Tapani Kansalla on kolme muksua kaksi pitkäaikaisen avovaimonsa kanssa ja yksi sitten toisen naisen kanssa, mut Tapsa ei oo sitä koskaan yrittänyt salata ja peitelläkkään, vaan aina on maininnut, että hällä on kolme lasta. Ei siis Kari Tapion tapaan oo vaan maininnut sen varsinaisen elämänkumppaninsa kanssa kanssa saamia lapsia vaan on myös sen toisen naisen kanssa saadun poikansa ottanut mukaan lukuun ja kantanut vastuunsa siitä.
Näillä miesviihdetaiteilijoilla ovat liitot repeilleet ja naisia pyörinyt jaloissa. Jonon jatkoksi Hectgor, Alatalo, Palo, Kirka uudemmasta viihdesukupolvesta puhumattakaan. Jotkut peittää aviottomat lapset toiset viinan. Kari Tapio ei peitellyt viinapäätään.
Eihän niitä aviottomia lapsia tule tyhjästä. Liikenteessä pitää olla. Samoin avioerojen syynä voi olla kolmannet ihmiset. Samoin mies etsii seikkailuja, vaikka on rakastettava ja rakastava vaimo kotona.
Mutt mun mielestä miehen mitta on aviovaimonsa kunnioittaminen ja vastuun ottaminen perheestään.
Ja mulla oli tämmöinen isä. Ja näitä miehiä on tosi harvassa. - Annu.
Justiinax kirjoitti:
Tapani Kansalla on kolme muksua kaksi pitkäaikaisen avovaimonsa kanssa ja yksi sitten toisen naisen kanssa, mut Tapsa ei oo sitä koskaan yrittänyt salata ja peitelläkkään, vaan aina on maininnut, että hällä on kolme lasta. Ei siis Kari Tapion tapaan oo vaan maininnut sen varsinaisen elämänkumppaninsa kanssa kanssa saamia lapsia vaan on myös sen toisen naisen kanssa saadun poikansa ottanut mukaan lukuun ja kantanut vastuunsa siitä.
Eihän Tapsukka ollut tietääkseni edes Ninan kanssa kai silloin kun se poika syntyi, joten tilanne ei ole mitenkään vertailukelpoinen.
- Annu.
tarkasteltuna kirjoitti:
Kunnioitus pitäisi kait mennä Dannyltä ja Tapani Kansalta sekä Loirilta ja piti kait mennä Juicelta, Irwiniltä ynnä muilta. Taiteilijoilla on taitelijan otteet ja elkeet. Siis viina ja naiset.
Ja kunnioitus pitäis viedä mun suvun kaikilta ukoilta, kun juoksennelleet sepalus selällään viinapullo kainalossa ympäri kinkeripiirejään ja niiden ylikin.Enpä ole noita yhtäkään mainitsemistasi kunnioittanut niin vaikee mennä mitä ei oo ollut.
Annu. kirjoitti:
Eihän Tapsukka ollut tietääkseni edes Ninan kanssa kai silloin kun se poika syntyi, joten tilanne ei ole mitenkään vertailukelpoinen.
Joo . Tapsa sai sen pojan ennenkuin vielä alkoi Ninaa tapailemaankaan.
Mut pakko ihmetellä tota Kari Tapion touhua vielä. Minkä takia se ei voinut edes vastata sen poikansa kirjoittamiin kirjeisiin ? Ei ollut kyllä mistään pienimmästäkään isänrakkaudesta tietoakaan tuossa tapauksessa.
Välttämättömän pahan eli elatusmaksut vaan hoiti pois ja siinä se.- Jokunen13
Annu. kirjoitti:
Enpä ole noita yhtäkään mainitsemistasi kunnioittanut niin vaikee mennä mitä ei oo ollut.
Siinähän teillä riittää nyt pohtimista....Taidatte olla vaan kateellisia kun itsellänne ei ole Kari Tapion poikaa ;)
- toisinpäin
Jokunen13 kirjoitti:
Siinähän teillä riittää nyt pohtimista....Taidatte olla vaan kateellisia kun itsellänne ei ole Kari Tapion poikaa ;)
dilemmaa kerrakseen valitako kunnollinen nuhteeton kiltti hyvätapainen rakastava vastuuntuntoinen terveet elämäntavat omaava älykäs käytännöllinen mies vaiko legenda tuleville lapsilleen?
Mutt kait täss salailu, avoimuttomuus on se ydin. Dannykin, vaikkei hällä aviotonta lasta olekaan, niin kertoi aikoinaan julkisuudessa, että ei ota avioeroa. Mutta vaimopa otti! Ja kenellekään ei liene epäselvää millainen suhde Dannylla ja Armilla oli.
Meillä suvussa oli tapaus, jossa oli kysymys naisten tappelu miehestä. Ainakin tästä sukuni tapauksesta voisi yleistää, että on naisia, jotka mieluummin antavat miehensä kuolemalla kuin toisella naiselle. Niin sai vain menee. - Annu.
Justiinax kirjoitti:
Joo . Tapsa sai sen pojan ennenkuin vielä alkoi Ninaa tapailemaankaan.
Mut pakko ihmetellä tota Kari Tapion touhua vielä. Minkä takia se ei voinut edes vastata sen poikansa kirjoittamiin kirjeisiin ? Ei ollut kyllä mistään pienimmästäkään isänrakkaudesta tietoakaan tuossa tapauksessa.
Välttämättömän pahan eli elatusmaksut vaan hoiti pois ja siinä se.Olen viimeaikoina tullut huomaamaan että kunnioitukseni Karia kohtaan on rapissut alas kuin syksyn lehdet.
En ole aiemmin kuullut että sillä on tuo poika. Olisi ollut niin pieni asia hänelle, mutta valtavan iso ilo lapselle edes vastata kirjeisiin tai jonkun kerran tavata. Todella törkeää käytöstä.
Ei voida sinunkaan kans enää kinastella Karista ja sen persoonasta, ihan sama vaikka mitä kirjoittaisit ;D
No, äänestä ja musiikista tykkään edelleen. En viitsinyt edes maksaa 1,50 että olisin ostanut Ilta-Lehden kun siinä oli tuosta jutusta. Ei kiinnosta tuo mies tippaakaan. - argh!!!
Jokunen13 kirjoitti:
Siinähän teillä riittää nyt pohtimista....Taidatte olla vaan kateellisia kun itsellänne ei ole Kari Tapion poikaa ;)
Uskomatonta potaskaa! Tuohan tästä vielä puuttuikin mutta tulihan se sieltä. Kateellisuuspointti vedetään aina mukaan kun ei parempaa keksitä.
Valitan jos käyttäydyt noin. Itselleni ei tulisi mieleenkään moinen. - toisaalta taas...
Annu. kirjoitti:
Eihän Tapsukka ollut tietääkseni edes Ninan kanssa kai silloin kun se poika syntyi, joten tilanne ei ole mitenkään vertailukelpoinen.
tupsukkahan polki Ninan paksuksi vaikka Nina oli kihloissa toisen kanssa ja eikös tämä kihlattu sitten saatuaan tietää asiasta päätynyt itsemurhaan.
Eli en nyt nostaisi tupsukkaa yhtään paremmaksi ihmiseksi kuin Kari Tapiokaan.
Eiväthän kaikki avioliitossa lapsensa siittäneet ja sitten eronneet miehetkään halua olla missään tekemisissä lastensa kanssa, eivät hoida edes elatusmaksuja. Kari Tapio tunnusti pojan, kertoi asian perheelleen ja maksoi mukisematta elatusmaksut.
Mietihän nyt Annu vähän. Jos sinun ukkosi hulluna juovuksissa pamauttaa paksuksi jonkun yhtälailla juovuksissa olevan naisen.... muitta mutkittako alkaisit pitää yhteyttä tähän lapseen, hänen äitiinsä ja tämän puolisoon? (lapsen ollessa pieni, et pystyisi pitämään yhteyttä pelkästään lapseen)Epäilenpä, että et. On vaan niin helppoa rääpiä päätään ja nostaa itsensä jalustalle.
Aika ehtiväinen on pojan äitikin ollut, kun on 3 lasta ja kaikilla lapsilla eri isä. Silloinkin kun on maannut Karin kanssa, on elänyt avioliitossa, että kun keskustellaan asioista niin ajatellaan asiaa vähän joka puolelta. Kuka teistä tuomitsijoista tietää mitä on aikanaan sovittu esim. pojan äidin ja Karin välillä?!
Hyi hitto kun yököttää tuo teidän tuomitsemisenne.... pitäkääpä nyt ensin omat rapppusenne puhtaina lumesta ja tuomitkaa vasta sitten jos todellakin olette siinä asemassa, että on kanttia tuomita. - huutomerkki!
toisaalta taas... kirjoitti:
tupsukkahan polki Ninan paksuksi vaikka Nina oli kihloissa toisen kanssa ja eikös tämä kihlattu sitten saatuaan tietää asiasta päätynyt itsemurhaan.
Eli en nyt nostaisi tupsukkaa yhtään paremmaksi ihmiseksi kuin Kari Tapiokaan.
Eiväthän kaikki avioliitossa lapsensa siittäneet ja sitten eronneet miehetkään halua olla missään tekemisissä lastensa kanssa, eivät hoida edes elatusmaksuja. Kari Tapio tunnusti pojan, kertoi asian perheelleen ja maksoi mukisematta elatusmaksut.
Mietihän nyt Annu vähän. Jos sinun ukkosi hulluna juovuksissa pamauttaa paksuksi jonkun yhtälailla juovuksissa olevan naisen.... muitta mutkittako alkaisit pitää yhteyttä tähän lapseen, hänen äitiinsä ja tämän puolisoon? (lapsen ollessa pieni, et pystyisi pitämään yhteyttä pelkästään lapseen)Epäilenpä, että et. On vaan niin helppoa rääpiä päätään ja nostaa itsensä jalustalle.
Aika ehtiväinen on pojan äitikin ollut, kun on 3 lasta ja kaikilla lapsilla eri isä. Silloinkin kun on maannut Karin kanssa, on elänyt avioliitossa, että kun keskustellaan asioista niin ajatellaan asiaa vähän joka puolelta. Kuka teistä tuomitsijoista tietää mitä on aikanaan sovittu esim. pojan äidin ja Karin välillä?!
Hyi hitto kun yököttää tuo teidän tuomitsemisenne.... pitäkääpä nyt ensin omat rapppusenne puhtaina lumesta ja tuomitkaa vasta sitten jos todellakin olette siinä asemassa, että on kanttia tuomita.Lapsen ollessa pieni, juurikin noin. Ja kun lapsi kasvoi isoksi, antoi nyyhkyhaastattelun Hymy-lehteen. Eli kun elatusmaksut loppuivat päätti rahastaa sillätapaa. Jos Klabbi olisikin ehkä halunnut pitää yhteyttä niin halut varmasti karisivat tuommoisen käytöksen jälkeen.
- Annu.
toisaalta taas... kirjoitti:
tupsukkahan polki Ninan paksuksi vaikka Nina oli kihloissa toisen kanssa ja eikös tämä kihlattu sitten saatuaan tietää asiasta päätynyt itsemurhaan.
Eli en nyt nostaisi tupsukkaa yhtään paremmaksi ihmiseksi kuin Kari Tapiokaan.
Eiväthän kaikki avioliitossa lapsensa siittäneet ja sitten eronneet miehetkään halua olla missään tekemisissä lastensa kanssa, eivät hoida edes elatusmaksuja. Kari Tapio tunnusti pojan, kertoi asian perheelleen ja maksoi mukisematta elatusmaksut.
Mietihän nyt Annu vähän. Jos sinun ukkosi hulluna juovuksissa pamauttaa paksuksi jonkun yhtälailla juovuksissa olevan naisen.... muitta mutkittako alkaisit pitää yhteyttä tähän lapseen, hänen äitiinsä ja tämän puolisoon? (lapsen ollessa pieni, et pystyisi pitämään yhteyttä pelkästään lapseen)Epäilenpä, että et. On vaan niin helppoa rääpiä päätään ja nostaa itsensä jalustalle.
Aika ehtiväinen on pojan äitikin ollut, kun on 3 lasta ja kaikilla lapsilla eri isä. Silloinkin kun on maannut Karin kanssa, on elänyt avioliitossa, että kun keskustellaan asioista niin ajatellaan asiaa vähän joka puolelta. Kuka teistä tuomitsijoista tietää mitä on aikanaan sovittu esim. pojan äidin ja Karin välillä?!
Hyi hitto kun yököttää tuo teidän tuomitsemisenne.... pitäkääpä nyt ensin omat rapppusenne puhtaina lumesta ja tuomitkaa vasta sitten jos todellakin olette siinä asemassa, että on kanttia tuomita.Tiedän kyllä kokemuksesta mistä puhun kun kerron että lapselle tilanne on sietämätön ja sen kanssa saa elää koko ikänsä. Ei ole lapsen vika että syntyy joten miksi vihata häntä. Viinan syyksi saa näköjään laittaa ihan kaikki, eikä tartte ottaa vastuuta kun on töppöillyt kännissä. Niinkö mielestäsi? Hyvähän se on vinkua ja puolustella sellaisen joka ei ole mitään itse kokenut. Ällöttää tuollaiset tekopyhät paskanjauhajat. Ja on kanttia tuomita tuollainen.
- Annu.
huutomerkki! kirjoitti:
Lapsen ollessa pieni, juurikin noin. Ja kun lapsi kasvoi isoksi, antoi nyyhkyhaastattelun Hymy-lehteen. Eli kun elatusmaksut loppuivat päätti rahastaa sillätapaa. Jos Klabbi olisikin ehkä halunnut pitää yhteyttä niin halut varmasti karisivat tuommoisen käytöksen jälkeen.
Jos Klappi olisi halunnut pitää yhteyttä niin sillä olisi ollut 18vuotta siihen aikaa. Miksi olisi odottanut niin kauan yhteydenottoa?
Ja joo, "antoi nyyhkyhaastattelun Hymyyn"... huomasi erehdyksensä eikä antanut uudestaan vaikka pyysivät. Sinäkö olet erehtymätön. Oletko ajatellut minkä ikäinen tuo kaveri oli silloin kun jutun antoi? No, ainakin siinä iässä että ihminen kokeilee itseään eikä aina tee hyviä päätöksiä. - kuitenkin
Annu. kirjoitti:
Tiedän kyllä kokemuksesta mistä puhun kun kerron että lapselle tilanne on sietämätön ja sen kanssa saa elää koko ikänsä. Ei ole lapsen vika että syntyy joten miksi vihata häntä. Viinan syyksi saa näköjään laittaa ihan kaikki, eikä tartte ottaa vastuuta kun on töppöillyt kännissä. Niinkö mielestäsi? Hyvähän se on vinkua ja puolustella sellaisen joka ei ole mitään itse kokenut. Ällöttää tuollaiset tekopyhät paskanjauhajat. Ja on kanttia tuomita tuollainen.
äiti ole aivan yhtälailla syyllinen asiaan...miksi vaahtoat vain isästä?
Et sitäpaitsi tiedä elämästäni mitään, joten et voi väittää, ettenkö ole kokenut. Voin kertoa, että kokemuksia on ehtinyt kyllä kertyä ja siksipä en olekaan oikea ihminen tuomitsemaan...kuten et muuten sinäkään...vaikka kuinka väittäisit.
Vastuunottamisesta, kyllä Kari otti teostaan vastuun, hän tunnusti pojan ja maksoi elatusmaksut. Rakkautta ei pysty pakottamaan. Minä en tiedä taustoja ja sinä et tiedä taustoja. Poika ei ole julkkis, ellei itse sellaiseksi halua, eli julkisuuden kanssa häntä ei ole pakottanut kukaan elämään... ellei sitten tämä äiti.
Tekopyhyydestä taas... menehän peilin ja katso oikein tarkkaan, sillä sieltä sinua katsoo tekopyhyyden perikuva :)
Eikä tässä olla vihaamassa mitään eikä ketään...paitsi sinä itse, sinussa tuota vihaa tuntuu riittävän. - pelannut
toisaalta taas... kirjoitti:
tupsukkahan polki Ninan paksuksi vaikka Nina oli kihloissa toisen kanssa ja eikös tämä kihlattu sitten saatuaan tietää asiasta päätynyt itsemurhaan.
Eli en nyt nostaisi tupsukkaa yhtään paremmaksi ihmiseksi kuin Kari Tapiokaan.
Eiväthän kaikki avioliitossa lapsensa siittäneet ja sitten eronneet miehetkään halua olla missään tekemisissä lastensa kanssa, eivät hoida edes elatusmaksuja. Kari Tapio tunnusti pojan, kertoi asian perheelleen ja maksoi mukisematta elatusmaksut.
Mietihän nyt Annu vähän. Jos sinun ukkosi hulluna juovuksissa pamauttaa paksuksi jonkun yhtälailla juovuksissa olevan naisen.... muitta mutkittako alkaisit pitää yhteyttä tähän lapseen, hänen äitiinsä ja tämän puolisoon? (lapsen ollessa pieni, et pystyisi pitämään yhteyttä pelkästään lapseen)Epäilenpä, että et. On vaan niin helppoa rääpiä päätään ja nostaa itsensä jalustalle.
Aika ehtiväinen on pojan äitikin ollut, kun on 3 lasta ja kaikilla lapsilla eri isä. Silloinkin kun on maannut Karin kanssa, on elänyt avioliitossa, että kun keskustellaan asioista niin ajatellaan asiaa vähän joka puolelta. Kuka teistä tuomitsijoista tietää mitä on aikanaan sovittu esim. pojan äidin ja Karin välillä?!
Hyi hitto kun yököttää tuo teidän tuomitsemisenne.... pitäkääpä nyt ensin omat rapppusenne puhtaina lumesta ja tuomitkaa vasta sitten jos todellakin olette siinä asemassa, että on kanttia tuomita.ei se äiti nyt aivan umpihumalassa ole voinut olla, kun muistanut kenen kanssa maannut.
Vastuuta ei kanneta yksin elatusmaksuja maksamalla ja isyyden tunnistamiselle.
Lapsi on syytön. Ajattele nyt vähän lapsen kannalta. Lapsella on oikeus isään ja äitiin ja heidän molempien läheisyyteen ja lämpöön. Kuka tässä tämän oikeuden loukkasi? Tämä Karrin on ollut täysi-ikäinen jo yli 10 vuotta. Eikö tämä aika riittänyt Kari Tapiolle siihen, jos ei voinut olla yhteydessä silloin, kun poika oli vielä pieni. Kysyn vaan. - sentään sit sil lail
huutomerkki! kirjoitti:
Lapsen ollessa pieni, juurikin noin. Ja kun lapsi kasvoi isoksi, antoi nyyhkyhaastattelun Hymy-lehteen. Eli kun elatusmaksut loppuivat päätti rahastaa sillätapaa. Jos Klabbi olisikin ehkä halunnut pitää yhteyttä niin halut varmasti karisivat tuommoisen käytöksen jälkeen.
ja että lapsenko tässä pitää fiksu olla. Ja lapsen syykö se, että isä ei lopulta ottanut vielä sittenkään yhteyttä, kun lapsi oli 18 v. Missä on tässä maassa suoraselkäiset vastuuntuntoiset rakastavat armahtavat isät.
Selkärangattomia vellihousuja kyllä riittää. Ja riittää myös kovanaama rouvia niitä paapomaan. - yhtälailla
sentään sit sil lail kirjoitti:
ja että lapsenko tässä pitää fiksu olla. Ja lapsen syykö se, että isä ei lopulta ottanut vielä sittenkään yhteyttä, kun lapsi oli 18 v. Missä on tässä maassa suoraselkäiset vastuuntuntoiset rakastavat armahtavat isät.
Selkärangattomia vellihousuja kyllä riittää. Ja riittää myös kovanaama rouvia niitä paapomaan.täällä riittää aviossa olevia naisia, joilla ei pysy housut jalassa kun tapaavat julkkiksen....phthyi!! Ajatteliko tämä äiti aivoillaan kun saattoi maailmaan lapsen, jonka tiesi jäävän vaille isänrakkautta. Se lapsiparka kun oli himon hedelmä, ei rakkauden.
70-80 lukujen taitteessa kyllä osattiin ehkäistä, eli kyllä äidillä on tietty tarkoitus ollut.
Turha täällä on Karia "mestata", hän on ulottumattomissa teiltä haaskalinnuilta. Ainoat, keille te pahaa tette, ovat Pia, Joona, Jiri, Jani ja tämä Karrikin vielä. Antaisitte heidän edes haudata rakkaansa, sillä kiroatte ja huudatte vaikka kuinka niin heille Kari oli ja on edelleen rakas. - Annu.
kuitenkin kirjoitti:
äiti ole aivan yhtälailla syyllinen asiaan...miksi vaahtoat vain isästä?
Et sitäpaitsi tiedä elämästäni mitään, joten et voi väittää, ettenkö ole kokenut. Voin kertoa, että kokemuksia on ehtinyt kyllä kertyä ja siksipä en olekaan oikea ihminen tuomitsemaan...kuten et muuten sinäkään...vaikka kuinka väittäisit.
Vastuunottamisesta, kyllä Kari otti teostaan vastuun, hän tunnusti pojan ja maksoi elatusmaksut. Rakkautta ei pysty pakottamaan. Minä en tiedä taustoja ja sinä et tiedä taustoja. Poika ei ole julkkis, ellei itse sellaiseksi halua, eli julkisuuden kanssa häntä ei ole pakottanut kukaan elämään... ellei sitten tämä äiti.
Tekopyhyydestä taas... menehän peilin ja katso oikein tarkkaan, sillä sieltä sinua katsoo tekopyhyyden perikuva :)
Eikä tässä olla vihaamassa mitään eikä ketään...paitsi sinä itse, sinussa tuota vihaa tuntuu riittävän.Eipä äiti poikaa hyljännyt vaan isä, joten siksi vaahtoan isästä. Oletko niin tyhmä ettet tuota tajua.
En tiedä todellakaan elämästäsi mitään ja voi luoja että siitä olen onnellinen. En ikinä haluaisi tutustua tuollaiseen **************. Mitä vastuunottoa se on jos tunnustaa ja maksaa elatusmaksut. Kaikki ei kuule ole rahalla ostettavissa ja hyvitettävissä. Ainakaan minulla. Sinulla ilmeisesti menee niin.
Ja kestän kyllä katsoa peiliin ja myös tuomitsemaan lapsen hylkäämisen. Sekö sinusta on oikeasti on oikein tehty? Otan osaa.
Ja minä en tässä KETÄÄN henkilöä vihaa(jos ei nyt sinua oteta huomioon)vaan tekoa. Tai pikemminkin tekemättä jättämistä. - Annu.
yhtälailla kirjoitti:
täällä riittää aviossa olevia naisia, joilla ei pysy housut jalassa kun tapaavat julkkiksen....phthyi!! Ajatteliko tämä äiti aivoillaan kun saattoi maailmaan lapsen, jonka tiesi jäävän vaille isänrakkautta. Se lapsiparka kun oli himon hedelmä, ei rakkauden.
70-80 lukujen taitteessa kyllä osattiin ehkäistä, eli kyllä äidillä on tietty tarkoitus ollut.
Turha täällä on Karia "mestata", hän on ulottumattomissa teiltä haaskalinnuilta. Ainoat, keille te pahaa tette, ovat Pia, Joona, Jiri, Jani ja tämä Karrikin vielä. Antaisitte heidän edes haudata rakkaansa, sillä kiroatte ja huudatte vaikka kuinka niin heille Kari oli ja on edelleen rakas.Ei tässä ole tarkoitus loukata omaisia eikä vähätellä heidän surunsa määrää. Tottakai meille kaikille oma läheinen on rakas tekipä sitten miten vaan. Mutta ei tätä palstaa ole pakko lukea jos ja kun tietää että täällä asiaa puidaan.
On vain halu olla tuon tuntemattoman pojan puolella ja osoittaa myötätunto sinne koska elämä ilman isää ei ole helppoa. Sympatiat sinne.
Muut voivat sitten ajatella asiat kukin omantuntonsa mukaan. - Juttujasi lukenut
Annu. kirjoitti:
Eipä äiti poikaa hyljännyt vaan isä, joten siksi vaahtoan isästä. Oletko niin tyhmä ettet tuota tajua.
En tiedä todellakaan elämästäsi mitään ja voi luoja että siitä olen onnellinen. En ikinä haluaisi tutustua tuollaiseen **************. Mitä vastuunottoa se on jos tunnustaa ja maksaa elatusmaksut. Kaikki ei kuule ole rahalla ostettavissa ja hyvitettävissä. Ainakaan minulla. Sinulla ilmeisesti menee niin.
Ja kestän kyllä katsoa peiliin ja myös tuomitsemaan lapsen hylkäämisen. Sekö sinusta on oikeasti on oikein tehty? Otan osaa.
Ja minä en tässä KETÄÄN henkilöä vihaa(jos ei nyt sinua oteta huomioon)vaan tekoa. Tai pikemminkin tekemättä jättämistä.**Mitä vastuunottoa se on jos tunnustaa ja maksaa elatusmaksut**
Jos et tuota tajua niin oletpa tyhmä. Kirjoittaja jolle vastasit on kyllä ainakin Sinua viisaampi.
Hän sentään perustelee kirjoittamansa kun taas Sinä vaan kailotat suu vaahdossa.
Minäkin ajattelen niin, että sellaista mitä ei ole koskaan halunnut ei voi myöskään hylätä.
Taidat olla niitä naisia, joita ei kukaan suostu koskemaan pitkällä tikullakaan ja siksi purat täällä saamattomuuttasi.
Tiedossahan on vain ja ainoastaan pojan jutut, eli vain toisen osapuolen (katkerako, rahanhimoinenko) avautuminen. Asia kuuluu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan tälle pojalle ja Kari Tapion perheelle. He varmasti osaavat hoitaa asian ilman Sinun rääpimistäsi. - hohhoijakkaa!!!!
Juttujasi lukenut kirjoitti:
**Mitä vastuunottoa se on jos tunnustaa ja maksaa elatusmaksut**
Jos et tuota tajua niin oletpa tyhmä. Kirjoittaja jolle vastasit on kyllä ainakin Sinua viisaampi.
Hän sentään perustelee kirjoittamansa kun taas Sinä vaan kailotat suu vaahdossa.
Minäkin ajattelen niin, että sellaista mitä ei ole koskaan halunnut ei voi myöskään hylätä.
Taidat olla niitä naisia, joita ei kukaan suostu koskemaan pitkällä tikullakaan ja siksi purat täällä saamattomuuttasi.
Tiedossahan on vain ja ainoastaan pojan jutut, eli vain toisen osapuolen (katkerako, rahanhimoinenko) avautuminen. Asia kuuluu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan tälle pojalle ja Kari Tapion perheelle. He varmasti osaavat hoitaa asian ilman Sinun rääpimistäsi.Myönnä sinä itse ,ettei se Kari Tapiokaan mikään pyhimys ole. Hyväksy se ,että Kari on tässä asiassa toiminut väärin äläkä vain syytä niitä toisia osapuolia ( siis poikaa ja tämän äitiä).
Ei kaikkia Kari Tapion tekemisiä tarvitse selittää hänen kannaltaan parhainpäin ja katsoa läpi sormien vaikka hän vainaja onkin. - Annu.
Juttujasi lukenut kirjoitti:
**Mitä vastuunottoa se on jos tunnustaa ja maksaa elatusmaksut**
Jos et tuota tajua niin oletpa tyhmä. Kirjoittaja jolle vastasit on kyllä ainakin Sinua viisaampi.
Hän sentään perustelee kirjoittamansa kun taas Sinä vaan kailotat suu vaahdossa.
Minäkin ajattelen niin, että sellaista mitä ei ole koskaan halunnut ei voi myöskään hylätä.
Taidat olla niitä naisia, joita ei kukaan suostu koskemaan pitkällä tikullakaan ja siksi purat täällä saamattomuuttasi.
Tiedossahan on vain ja ainoastaan pojan jutut, eli vain toisen osapuolen (katkerako, rahanhimoinenko) avautuminen. Asia kuuluu loppujen lopuksi vain ja ainoastaan tälle pojalle ja Kari Tapion perheelle. He varmasti osaavat hoitaa asian ilman Sinun rääpimistäsi.Ja mitenhän tuo perustelee kirjoituksensa? Voisitko kertoa? Itseasiassa luulenpa että noista moni on sinun sepostuksiasi ja aina eri nikillä.
Kyllä minuun on pystytty koskemaan muullakin kuin pitkällä tikulla kun olen muutaman lapsen äitikin. Uusioperheessä oppii sietämään, jopa rakastamaan muitakin kuin omia lapsia ja luulisi jokaisen empatiaan kykenevän ihmisen ymmärtävän että lapsi on lapsi ja kaipaa vanhempiaan. Täällä hömppäpalstalla en tuollaisen idiootin kanssa edes kuvittele alkavani jauhamaan omasta elämästäni kummempia.
"Minäkin ajattelen niin, että sellaista mitä ei ole koskaan halunnut ei voi myöskään hylätä." Tuo on niin paksua paskaa kuin olla voi. On kannettava vastuu tekemisistään vaikka ei sitä ole halunnutkaan. Äidit tekevät niin mutta myös vastuuntuntoiset ja empatialla varustetut isät. Kyllä niitäkin on. - heheeeeee...
Annu. kirjoitti:
Ja mitenhän tuo perustelee kirjoituksensa? Voisitko kertoa? Itseasiassa luulenpa että noista moni on sinun sepostuksiasi ja aina eri nikillä.
Kyllä minuun on pystytty koskemaan muullakin kuin pitkällä tikulla kun olen muutaman lapsen äitikin. Uusioperheessä oppii sietämään, jopa rakastamaan muitakin kuin omia lapsia ja luulisi jokaisen empatiaan kykenevän ihmisen ymmärtävän että lapsi on lapsi ja kaipaa vanhempiaan. Täällä hömppäpalstalla en tuollaisen idiootin kanssa edes kuvittele alkavani jauhamaan omasta elämästäni kummempia.
"Minäkin ajattelen niin, että sellaista mitä ei ole koskaan halunnut ei voi myöskään hylätä." Tuo on niin paksua paskaa kuin olla voi. On kannettava vastuu tekemisistään vaikka ei sitä ole halunnutkaan. Äidit tekevät niin mutta myös vastuuntuntoiset ja empatialla varustetut isät. Kyllä niitäkin on.Kovin innokas olet kuitenkin täällä hömppäpalstalla jauhamaan milloin mistäkin asiasta!!!:DDD
- Annu.
heheeeeee... kirjoitti:
Kovin innokas olet kuitenkin täällä hömppäpalstalla jauhamaan milloin mistäkin asiasta!!!:DDD
Kirjoitan täällä siinä kuin muutkin. Sille et valitettavasti sinun kannaltasi voi mitään. Ero on siinä että minä kirjoitan omalla nikilläni ja sinä keksit jonkun "järkevän" ja aina eri nikin joka viestiisi.
Mutta nyt pitää mennä valmistautumaan juhlaan enkä ehdi kanssasi keskustella. Sinä voisit tunkea oikein ison raketin pöksyihisi tuossa illalla niin kihisisi kivasti muuallakin kuin päänupissasi :) - voit mielestäsi
Annu. kirjoitti:
Ei tässä ole tarkoitus loukata omaisia eikä vähätellä heidän surunsa määrää. Tottakai meille kaikille oma läheinen on rakas tekipä sitten miten vaan. Mutta ei tätä palstaa ole pakko lukea jos ja kun tietää että täällä asiaa puidaan.
On vain halu olla tuon tuntemattoman pojan puolella ja osoittaa myötätunto sinne koska elämä ilman isää ei ole helppoa. Sympatiat sinne.
Muut voivat sitten ajatella asiat kukin omantuntonsa mukaan.heittää millaista skeidaa tahansa, kun ethän sinä tarkoita loukata.... mutta loukkaat ja lisäät surua kuitenkin.
Aika kaksinaamaista touhua! - Jiein levytykset
Jiri on levyttänyt enemmänkin, ei tosin soolotuotantoa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jiri_Jalkanen - jsnvv
7 kirjoitti:
Ennakkotiedoissa oli, että arkkua kantavat pojat, pojat, eno, serkku sekä Vainio. Jiri ei sitten ollenkaan kantanut arkkua. Janne Ahonen kantoi ainakin arkkua kirkon sisälle. Ja oli kait yksi Hänen orkesterinsa jäsenkin. Oliko pitkä kaljupäinen mies poikien eno?
http://www.iltalehti.fi/viihde/2010122112882739_vi.shtmlOliko krapula?
- voimariini
Annu. kirjoitti:
Kunnioitus menee jos mies puhuu syrjähypyistään samaan tyyliin kuin maitokaupassa käymisestä. Että voihan sitä joskus jos ei ole tosissaan...
Minulle ei Kari-Tapion yksityis elämä kuulu enkä sen perusteella ala arvostelemaan ,,,Laulajana Kari oli Paras se riittää minulle muu ei minulle kuulu :)
- erinäköä
lehdistö ei kertonut kirjoitti:
Karin pojat Joona, Jiri ja Jani kantoivat arkkua, mutta kuka oli se mies, joka tuli heti saattoväen alussa. Hänellä oli päällään J. Jalkanen Oy:n pusakka ja hän koputti arkkua vähän sen jälkeen, kun Pia laittoi arkun päälle ruun siunauksen jälkeen Kari Tapion viimeiselle matkalle lähtiessä.
Oliko hän se 4. poika.
Vai voisiko se 4. poika olla Joonaa nuorempi?Jiri Jalkanen muistuttaa jotain muuta julkkista, mut ei Kari Tapiota.En väitä, ettei olis Karin poika... Olen huomannut monet kerrat, että on erinäkönen kahteen muuhun samassa perheessä kasvaneeseen poikaan. Eikä Jiri ole julkisuudessa niin paljo esillä kuin Joona ja Jani. Kaipa löytyy selitys..?
- kaikuluuri
PertsulaFartsula kirjoitti:
Klabbin suurin heikkous oli kurinpito jälkikasvussa. Ei mitään säälijuttuja enää!
Pojut miinoittivat jo tarpeeksi...
Anteeksi Kari, hyvää matkaa!!!Kyllä,ei enää kiinnostusta tule muistokonserteille.Rahanhimo silmissä on tuhottu kaikki.Unholaan jää.
- Dj.P
Annu. kirjoitti:
Tähän asti olen uskollisesti fanittanut Karia mutta nyt voin pitää hautajaiset myös fanittamiselleen. En ikinä voi hyväksyä tuollaista syrjintää viatonta lasta kohtaan. Siihen ei ole selitystä eikä sitä voi millään asialla puolustella. Aikuisen ihmisen pitää tajuta että lapsi on viaton tapahtumiin ja toimia sen mukaan. Se ei vaadi aikuiselta mahdottomia mutta merkitsee lapselle kaikkea. Tiedän mistä puhun.
Se siitä fanittamisesta sitten. Kuuntelen kyllä vielä Karin musiikkia koska pidän siitä mutta ihmisenä arvo on mennyt minun mielessäni. Onneksi on muita artisteja joilla toivottavasti on olemassa omatunto.Syy siihen miksi Kari ei pitänyt yhteyttä Karriin, oli se ettei hän tiennyt hänestä moneen vuoteen....... Ps. Tunnen Karrin henk.Koht
- jo.
Voi kunpa saisimme edes Youtubeen tämän Karri-pojan laulamina vaikkapa isänsä lauluja.
On kuulemma hyvä ääni tällä Karrilla.- Kuuntelija.....
annetaan rauha hänelle. Tämä ei nyt muuta enää mitään että täällä puidaan Karin neljättä poikaa. Minun mielestä nämä asiat ei kuulu meille sitten yhtään. Kari oli hyvä laulaja ja yksityiselämä ei kuulu meille. Jokaisella meillä pitää saada olla asioita joista ei kaikille kerrota, Karikin oli vaan ihminen.
- wanharouwa
Kuuntelija..... kirjoitti:
annetaan rauha hänelle. Tämä ei nyt muuta enää mitään että täällä puidaan Karin neljättä poikaa. Minun mielestä nämä asiat ei kuulu meille sitten yhtään. Kari oli hyvä laulaja ja yksityiselämä ei kuulu meille. Jokaisella meillä pitää saada olla asioita joista ei kaikille kerrota, Karikin oli vaan ihminen.
Olen tänäänkin kuunnellut Karin laulamista ja ääni on edelleen aivan yhtä hyvä kuin ennenkin.
Täällä taas tuntuu olevan aivan lynkkausmieliala, näyttäisi olevan paljon täysin puhtaita pulmusia täällä kirjoittamassa. Menisivät itseensä ja tunnustaisivat ensin itselleen tekemänsä mokat ja tuomitsisivat vasta sitten.
Toki lapsilla on oikeus niin isään kuin äitiinkin, se on selvä. On kuitenkin paljon lapsia joilta puuttuu joko isän- tai äidinrakkaus, surullista, mutta niin vain on. Nyt näyttää siltä, että joillakin *ehkä omista kokemuksista johtuen* on tarve tehdä Karista syntipukki heidän omiin traumoihinsa.
Kuitenkin lähtökohta on ollut, että kaksi ihmistä, nainen ja mies, molemmat tahoillaan aviossa, ovat sekaantuneet vieraaseen. Ei siis ole yhtä syyllistä. Eikä ole au-lasta. Tämä poika on syntynyt aviolapsen statuksella.
Jostakin muistan lukeneeni, että Kari olisi saanut tietää raskaudesta ja mahdollisesta isyydestään niin myöhään, ettei ollut enää mahdollista keskeyttää raskautta. Silloin Kari on kuitenkin tehnyt päätöksen isyyden tunnustamisesta ja elatusmaksujen maksamisesta. Miksi sitten ei ole pitänyt yhteyttä... sitä emme saa koskaan tietää, eikä se meille oikeastaan kyllä kuulukaan.
Eipä täällä kukaan vedä hernettä nenään kenestäkään "Tahvo/Lyyli Taviksesta". Heitä on kuitenkin maa väärällään. He paitsi jättävät lapset ja vaimon/miehen oman onnensa nojaan, myös keplottelevat vaikka kuinka ja paljon, etteivät joudu maksamaan edes elatusmaksuja. Lisäksi vielä yrittävät panna *välillä onnistuenkin* ex-vaimolleen/miehelleen kapuloita rattaisiin valehtelemalla ym.
Näen työssäni päivittäin tällaisia tapauksia niin en osaa ajatella, että tällä Karin pojalla olisi ollut kuitenkaan niin kamalan surkeat oltavat.... en nimittäin usko, että Kari olisi kiusannut tämän pojan äitiä em. tavoilla.
Kaikki me tietenkin ajattelemme omalla tavallamme ja ajatuksemme peilaavat omaa elettyä elämäämme ja näkemiämme kokemuksia.
Minä ajattelen ainakin niin, että nämä tulikivenkatkuiset kirjoitukset puolesta ja vastaan eivät tuo ratkaisua kyseiseen asiaan, eivätkä helpota yhdenkään asianosaisen elämää... päinvastoin. - Annu.
wanharouwa kirjoitti:
Olen tänäänkin kuunnellut Karin laulamista ja ääni on edelleen aivan yhtä hyvä kuin ennenkin.
Täällä taas tuntuu olevan aivan lynkkausmieliala, näyttäisi olevan paljon täysin puhtaita pulmusia täällä kirjoittamassa. Menisivät itseensä ja tunnustaisivat ensin itselleen tekemänsä mokat ja tuomitsisivat vasta sitten.
Toki lapsilla on oikeus niin isään kuin äitiinkin, se on selvä. On kuitenkin paljon lapsia joilta puuttuu joko isän- tai äidinrakkaus, surullista, mutta niin vain on. Nyt näyttää siltä, että joillakin *ehkä omista kokemuksista johtuen* on tarve tehdä Karista syntipukki heidän omiin traumoihinsa.
Kuitenkin lähtökohta on ollut, että kaksi ihmistä, nainen ja mies, molemmat tahoillaan aviossa, ovat sekaantuneet vieraaseen. Ei siis ole yhtä syyllistä. Eikä ole au-lasta. Tämä poika on syntynyt aviolapsen statuksella.
Jostakin muistan lukeneeni, että Kari olisi saanut tietää raskaudesta ja mahdollisesta isyydestään niin myöhään, ettei ollut enää mahdollista keskeyttää raskautta. Silloin Kari on kuitenkin tehnyt päätöksen isyyden tunnustamisesta ja elatusmaksujen maksamisesta. Miksi sitten ei ole pitänyt yhteyttä... sitä emme saa koskaan tietää, eikä se meille oikeastaan kyllä kuulukaan.
Eipä täällä kukaan vedä hernettä nenään kenestäkään "Tahvo/Lyyli Taviksesta". Heitä on kuitenkin maa väärällään. He paitsi jättävät lapset ja vaimon/miehen oman onnensa nojaan, myös keplottelevat vaikka kuinka ja paljon, etteivät joudu maksamaan edes elatusmaksuja. Lisäksi vielä yrittävät panna *välillä onnistuenkin* ex-vaimolleen/miehelleen kapuloita rattaisiin valehtelemalla ym.
Näen työssäni päivittäin tällaisia tapauksia niin en osaa ajatella, että tällä Karin pojalla olisi ollut kuitenkaan niin kamalan surkeat oltavat.... en nimittäin usko, että Kari olisi kiusannut tämän pojan äitiä em. tavoilla.
Kaikki me tietenkin ajattelemme omalla tavallamme ja ajatuksemme peilaavat omaa elettyä elämäämme ja näkemiämme kokemuksia.
Minä ajattelen ainakin niin, että nämä tulikivenkatkuiset kirjoitukset puolesta ja vastaan eivät tuo ratkaisua kyseiseen asiaan, eivätkä helpota yhdenkään asianosaisen elämää... päinvastoin.No pitihän sinun viimeinkin saada antaa kaikkitietävä vastauksesi tähän asiaan. Ihmettelinkin että missä se viipyy.
Lähtökohtana ei itselläni ollut tämän jankutuksen jatkuminen alun perin. Kunhan vain kirjoitin mielipiteeni siinä kuin muutkin. Ja puolustin viatonta kärsijää. Mopo on karannut täällä ketjussa monien käsistä mutta siihen ei tarvita sinun kaikkitietävyyttäsi sitä kertomaan.
Olen yleensä ollut samaa mieltä kanssasi täällä ketjuissa mutta nyt tympii kyllä minuakin tuo että luulet olevasi toisten yläpuolella ja suuressa viisaudessasi oikeutettu kertomaan mitä muiden pitää ajatella.
Meneppäs nyt sinäkin vähän itseesi. Tai itseesihän sinä juuri menet, mutta väärällä tavalla, se juuri lieneekin ongelma.
Lienet siis ammatiltasi joku psykologi. Tai mikä milloinkin sopii kuvaan. Mutta älä kuvittele että mielipiteitä asiasta voi ja saa olla vain niillä joilla on asiasta trauma tai ongelma tai ammattihenkilöllä. Tai toisaalta, eikö muka mielestäsi juuri sellainen ymmärrä tästä enemmän, joka on itse kokenut jotain vastaavaa? Sitäkö sinä halveksit? Suurta ylimielisyyttä se vain osoittaa sinulta. Annu. kirjoitti:
No pitihän sinun viimeinkin saada antaa kaikkitietävä vastauksesi tähän asiaan. Ihmettelinkin että missä se viipyy.
Lähtökohtana ei itselläni ollut tämän jankutuksen jatkuminen alun perin. Kunhan vain kirjoitin mielipiteeni siinä kuin muutkin. Ja puolustin viatonta kärsijää. Mopo on karannut täällä ketjussa monien käsistä mutta siihen ei tarvita sinun kaikkitietävyyttäsi sitä kertomaan.
Olen yleensä ollut samaa mieltä kanssasi täällä ketjuissa mutta nyt tympii kyllä minuakin tuo että luulet olevasi toisten yläpuolella ja suuressa viisaudessasi oikeutettu kertomaan mitä muiden pitää ajatella.
Meneppäs nyt sinäkin vähän itseesi. Tai itseesihän sinä juuri menet, mutta väärällä tavalla, se juuri lieneekin ongelma.
Lienet siis ammatiltasi joku psykologi. Tai mikä milloinkin sopii kuvaan. Mutta älä kuvittele että mielipiteitä asiasta voi ja saa olla vain niillä joilla on asiasta trauma tai ongelma tai ammattihenkilöllä. Tai toisaalta, eikö muka mielestäsi juuri sellainen ymmärrä tästä enemmän, joka on itse kokenut jotain vastaavaa? Sitäkö sinä halveksit? Suurta ylimielisyyttä se vain osoittaa sinulta.Wanharouwahan nyt aina kuvittelee olevansa oikeassa ja yrittää aina teilata muiden kommentit ja mielipiteet.Huvittavinta tässä on se että nyt hänelle on ihan ok se että isä ei pidä aviottomaan lapseensa minkäänlaista yhteyttä , että olisi osoittanut edes hiukan välittävänsä tästä. jos joku muu artisti tms olisi noin toiminut ,niin kyllä olisi Wanharouwakin sitä arvostelemassa, mutta kun on kyse Karista niin jo on eri ääni kellossa. Ei se elatusmaksujen maksaminen ole mikään välittämisen merkki, vaan pakonedessä niin täytyy tehdä suomen lakien mukaan jos ja kun on kerran lapsen aikaan saattanut ja sen isyyden tunnustanut . Vapaaehtoisesti Kari ei olisi kyllä maksanut mitään, kun ei kerran muutenkaan vapaaehtoisesti osoittanut minkäänlaisia merkkejä siitä ,että pojastaan tuontaivaallista välittänyt. Varmaan olisi tosiaan adoptiotakin vaatinut ( ettei oma muija olisi suuttunut) jos olisi aikaisemmin saanut tietää että syrjähypyllään sai sen vieraan muijan paksuksi.
Elatusmaksujen maksamisella Kari oli vaientanut sen naisen , eli oli varmaan sopinut senkin , että se muija ei julkisuuteen pojan kanssa tule, eikä ollut tullutkaan. Nyt vasta aikuisella iällä poika muutama vuosi sitten lehdessä ihmetteli miksi isänsä on hänet hyljännyt . Varmasti ihan aiheesta sitä ihmetteli.
Karilal oli 18 vuotta aikaa olla yhteydessä poikaansa. Ois edes joskus lähettänyt synttärikortin soittanut edes jouluna puhelun tms. erityisesti lapsuus-iässä se olisi ollut pojalle varmasti hyvin tärkeää. Ei sitten täysi-ikäiseen poikaansa välttämättä sitä yhteydenpitoa niin paljon olisi tarvittukkaan, mutta lapselle se on tärkeää, että myös isä joka välittää.
Jos kerran on muka niin paljon "miestä" että muna tanassa juoksee muijien perässä ja pamauttaa yhden paksuksikin, niin kyllä luulisi sitten olevan miestä myös kantaa tekojensa seuraukset suoraselkäisesti. Eikä salailla ja vältellä omaa lastaan.- olet siis
Annu. kirjoitti:
No pitihän sinun viimeinkin saada antaa kaikkitietävä vastauksesi tähän asiaan. Ihmettelinkin että missä se viipyy.
Lähtökohtana ei itselläni ollut tämän jankutuksen jatkuminen alun perin. Kunhan vain kirjoitin mielipiteeni siinä kuin muutkin. Ja puolustin viatonta kärsijää. Mopo on karannut täällä ketjussa monien käsistä mutta siihen ei tarvita sinun kaikkitietävyyttäsi sitä kertomaan.
Olen yleensä ollut samaa mieltä kanssasi täällä ketjuissa mutta nyt tympii kyllä minuakin tuo että luulet olevasi toisten yläpuolella ja suuressa viisaudessasi oikeutettu kertomaan mitä muiden pitää ajatella.
Meneppäs nyt sinäkin vähän itseesi. Tai itseesihän sinä juuri menet, mutta väärällä tavalla, se juuri lieneekin ongelma.
Lienet siis ammatiltasi joku psykologi. Tai mikä milloinkin sopii kuvaan. Mutta älä kuvittele että mielipiteitä asiasta voi ja saa olla vain niillä joilla on asiasta trauma tai ongelma tai ammattihenkilöllä. Tai toisaalta, eikö muka mielestäsi juuri sellainen ymmärrä tästä enemmän, joka on itse kokenut jotain vastaavaa? Sitäkö sinä halveksit? Suurta ylimielisyyttä se vain osoittaa sinulta.kyllä ihan vitsi! Huidot joka suuntaan kuin tuulimylly ja tyhjät tynnyrit sen kun kolisee.
- peesaa
Justiinax kirjoitti:
Wanharouwahan nyt aina kuvittelee olevansa oikeassa ja yrittää aina teilata muiden kommentit ja mielipiteet.Huvittavinta tässä on se että nyt hänelle on ihan ok se että isä ei pidä aviottomaan lapseensa minkäänlaista yhteyttä , että olisi osoittanut edes hiukan välittävänsä tästä. jos joku muu artisti tms olisi noin toiminut ,niin kyllä olisi Wanharouwakin sitä arvostelemassa, mutta kun on kyse Karista niin jo on eri ääni kellossa. Ei se elatusmaksujen maksaminen ole mikään välittämisen merkki, vaan pakonedessä niin täytyy tehdä suomen lakien mukaan jos ja kun on kerran lapsen aikaan saattanut ja sen isyyden tunnustanut . Vapaaehtoisesti Kari ei olisi kyllä maksanut mitään, kun ei kerran muutenkaan vapaaehtoisesti osoittanut minkäänlaisia merkkejä siitä ,että pojastaan tuontaivaallista välittänyt. Varmaan olisi tosiaan adoptiotakin vaatinut ( ettei oma muija olisi suuttunut) jos olisi aikaisemmin saanut tietää että syrjähypyllään sai sen vieraan muijan paksuksi.
Elatusmaksujen maksamisella Kari oli vaientanut sen naisen , eli oli varmaan sopinut senkin , että se muija ei julkisuuteen pojan kanssa tule, eikä ollut tullutkaan. Nyt vasta aikuisella iällä poika muutama vuosi sitten lehdessä ihmetteli miksi isänsä on hänet hyljännyt . Varmasti ihan aiheesta sitä ihmetteli.
Karilal oli 18 vuotta aikaa olla yhteydessä poikaansa. Ois edes joskus lähettänyt synttärikortin soittanut edes jouluna puhelun tms. erityisesti lapsuus-iässä se olisi ollut pojalle varmasti hyvin tärkeää. Ei sitten täysi-ikäiseen poikaansa välttämättä sitä yhteydenpitoa niin paljon olisi tarvittukkaan, mutta lapselle se on tärkeää, että myös isä joka välittää.
Jos kerran on muka niin paljon "miestä" että muna tanassa juoksee muijien perässä ja pamauttaa yhden paksuksikin, niin kyllä luulisi sitten olevan miestä myös kantaa tekojensa seuraukset suoraselkäisesti. Eikä salailla ja vältellä omaa lastaan.Sun kielenkäyttö on pahempaa kun katunaisilla. Häpee vähän!!
- Annu.
olet siis kirjoitti:
kyllä ihan vitsi! Huidot joka suuntaan kuin tuulimylly ja tyhjät tynnyrit sen kun kolisee.
Olet vitsi ja lisäksi huono sellainen. Sulla ei ole edes mitään sanottavaa, kunhan jotain saat näpytellä.
Ei ole edes pokkaa kirjoittaa samalla nikillä. - Annu.
Annu. kirjoitti:
Olet vitsi ja lisäksi huono sellainen. Sulla ei ole edes mitään sanottavaa, kunhan jotain saat näpytellä.
Ei ole edes pokkaa kirjoittaa samalla nikillä.Tää on ollut mun nikkini jo kauan. Nyt sä sitten olet varastanut tämän multa! Aika ryökäle olet!
- duudeliduu
Kari ei halunnut tavata poikaansa koska: poissa silmistä = poissa mielestä.
- Get Stoned
Jiri Jalkanen soitti Stone-nimisessä thrash metal-orkesterissa, joka on 1000 kertaa parempi kuin Kari Tapion koko tuotanto.
- makunsakullakin
Jokaisellahan on mielipiteensä,mut Jiri veti kyllä erittäin hyvin myös Karin orkassa siinä ei mitään moitittavaa. Jiri on erittäin hyvä kitaristi ja myös Kari tiesi sen. Olen kuunnellut myös stonen musiikkia mutta pysyttelen kuiteskin tuolla Karin musiikin linjalla edelleen. Mutta niinkun sanoin makunsa kaikilla,turha tänne on tulla ketään mollaamaan jos aihetta ei ole. Makuasioistahan ei voi kiistellä !
- Kari fani
makunsakullakin kirjoitti:

Jani on kuin isänsä, samanlainen ääni.....Ja Jiri hyvä muusikko.
- samoja jalkasia
oliko kalle
- suonenjoelta myös
kuoli sodassa
- Olenpuhunutt
On vain yksi Kari Tapio, muut ovat huonoja kopioita.
Saisivat pojat lopettaa isänsä maineella ratsastuksen ja antaa isänsä levätä rauhassa. Hänen musiikkinsa ei kuole koskaan. - turhanyritystä
Oikein sanottu. Poikien on turhaa yrittää astua isänsä saappaisiin. Kukaan ei kykene korvaamaan isäänsä.
Ei ole yleensä onnistunut kenenkään laulajan jälkikasvulta "matkia" vanhempansa ääntä. - kaikkimenee
Joko omaisuus on tuhottu ja rahat törsätty.
- Kaikenjonähnyt
Taitaa olla kovasti rahanmenoa, yöllä lähetetään kaikkea kummaa, mikä ei liity millään tavalla Karin musiikkiin ts juhlitaan yms asiatonta.! Jos Kari näkisi touhun, olisi vihainen varmaankin, kun se on Karin muistosivusto, siis facebook Sinivalkoinen ääni sammui 07122010?
- hyvinolennähnytmä
Jiri viettää nykyään huurteista elämää.
- Kaikenjonähnyt
Niin taitaa olla, vaikka oli viime syksyn konserteissa. Harmi, oli jotenkin väsynyt ja nääntynyt toiset selvästi vilkuili, kuinka pystyy soittamaan konsertin läpi. Piti Jimin käydä lehtijutun mukaan kuntoilemassa, oliko pyöräillä sen nuorimmaa veljen, Joonan kanssa. Tuntuu, että kumpikin ovat paljon viihteellä ja meni vasta naimisiinkin tämä nuorin, noin 2 vuotta sitten. Ikävää, miten sitten kaikki meneekään, jos tuo tahti jatkuu? Tuhoutuu omaisuus ja terveys!?
- Fenkku
Musiikin voisivat unhoittaa koska kysyntä ja tarjonta eivät nykyisin kohtaa eikä sitä paranna Vainion Ilen kaulakorun takaisin vonkaaminen jonka Kari Tapio oli aikanaan lahajaksi antanut.
Lahja on lahja sitä ei pyydetä takaisin mutta kun musa ei kulje pakko siirtyä hiljaa kirpparihommiin.!!
Hänen Orkesterin jäsenistä kitaristi on työllistetty leipee hälle tarjoo nykyisin Leif Lindeman/ Amore - Anonyymi
Miksi en ole enää kaveri vaikka sovitiin pidämme kari Tapion muisto konsertti joronjäljessä juttelin joonaksen kanssa tein elokuvaa jossa lauloin kari Tapion lauluja mihin hino tiimi hylkäsi minut
- Anonyymi
RIP Kari Tapio. Aikoinaan tuli kuunneltua paljon. Yksi Karin pojista, olisko ollut Jani Jalkanen on laulanut jonkun verran, joskus kuulin radiosta jonkun kappaleen. Mutta ei Klappia voi korvata. Hän lauloi hyvää musiikkia, samantyylistä kuin esim. bändi Smokie (ei pelkästään Living next door to Alicen suomennoksen Viistoista kesää takia, vaan muutenkin), Roy Orbison (ei pelkästään Orbisonin biisien Blue Bayou ja California Blue suomennosten takia, vaan muutenkin), John Denver, Johnny Cash, Dean Martin, joitain mainitakseni. Laatumusiikkia.
Nykyään ei enää tehdä niin paljon tuollaista laatumusiikkia kuin mitä Kari Tapio lauloi. Ei ole sellaisia kappaleita, joita voisi kauheasti suomentaa ellei sitten joitain vanhempia, joita ei vielä suomennettu eikä suomeksikaan tehdä kauheasti uusia tuon tyylisiä. Junnu Vainio on kuollut, Toivo Kärki ja Reino Helismaa ovat kuolleet ja Vexi Salmikin kuoli viime vuoden syksyllä. Kuka enää tekee hienoja kappaleita?
- Anonyymi
Montakohan äpärää tuolla Curry-Tapukalla loppujen lopuksi onkaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107141Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662116- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151327- 1121267
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541126Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411061Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2891008