Juuret uskonnolle, mielenkiintoinen löytö,
Zarathustralaisuus on uskonto ja filosofia, jonka perusti profeetta Zarathustra. Mazdalaisuus on uskonto, jonka perusajatuksena on yhden jumalan, Ahura Mazdan, palvominen. Nämä kaksi termiä ovat lähes synonyymejä. Zarathustralaisuus syntyi Persiassa vuosien 1400 eaa. ja 600 eaa. välillä. Arviot profeetta Zarathustran elinajasta ja zarathustralaisuuden syntyajankohdasta vaihtelevat. Zarathustran on todella elänyt henkilö.lähde?
Zarathustralainen symboli faravahar, joka kuvaa ihmisen sielua.On todennäköistä, että zarathustralaisuus kehittyi muinaispersialaisesta monijumalaisesta mazdalaisuudesta. Zarathustralaisuus on ensimmäinen monoteistinen uskonto, ja sillä on voimakkaita dualistisia piirteitä. Dualismista huolimatta uskonto ei aseta vastakkain henkeä ja ainetta. Zarathustralaisuus korostaa sekä ihmisen henkistä kehitystä että ruumiin, terveyden ja luonnon merkitystä.
Useat tutkijat ovat sitä mieltä, että zarathustralaisuus vaikutti merkittävästi juutalaisuuteen ja manikealaisuuteen ja sitä kautta kristinuskoon ja islamiin. Islaminuskoiset laskevat zarathustralaisuuden "kirjan uskontoihin", joihin kuuluvat myös juutalaisuus ja kristinusko. Mithra on zarathustralaisille sekundaarinen jumala. Mithralaisuus esiintyi myöhemmin itsenäisenä uskontona Rooman valtakunnassa. Onko jollain tietoa tästä alueesta?
zarathustralaisuus ristinuskon alku?
30
3007
Vastaukset
- yrjö.
Niistä jotain puhuttiin , mutten muista , en löydä nyt niitä tietoja. Tietokone temmpuilee.
Mutta Yhteys Luhtheriin on epä selvä olihan vielä vajaa 3000 vuotta , Martin syntymään . - uskoo Jeesus
kristillisyyttä. kyse ajasta ennen nykyaikaa,,
- teuta
aika pitkälle koska Jumalateki meille ajan siis luomiseen asti kuitenkin .
- Näkemiin
___________
- teuta
Mutta kun se on omahyväistä vataan sulle . Ei nuo asia ole mulle tuttuja .
Mutta Jeesus oli se henkilö joka perusti Kristillisyyden , sitä ei voinut kukaan muu tehdä .
Että sillälailla tämä asia on . - ykä.w
voidaan syödä suola kuulia?
- suolakuulakuolasuula
kuolasuulia
suula on lintulaji (bassanus) ja lintuheimo (sulidae)
- v-lestadiolainen
Aloittaja ei tiedä asiasta, josta kirjoittaa.
Ensimmäiset ihmiset – Aadam ja Eeva – olivat vanhoillislestadiolaisia, ja vanhoillislestadiolaisia on ollut kaikkina aikoina nykyaikaankin asti.
Vanhin monoteistinen uskonto ei siis ole zarathustralaisuus, vaan vanhoillislestadiolaisuus.- Vahvistusharhailu
Hah,mielenkiintoista tuo omiminen.
Kyllä täällä meillä on kaikki,koko historiakin oli vain pohjustusta lestaadiolaisuuteen.
Onko itsensä lestaadiolaisena pitäminen tie taivasten valtakuntaan?
Joo,juuret on kristinuskollakin,ei se tyhjästä tullut.
Ihmiskunnan historia kyllä opettaa paljon enemmän kuin jonkun yksittäisen lahkon opit.
Miksei , mutta Aabraham eli jo (koska syntyi 2167) siis hän oli paljon
aikaisemmin Herran palveluksessa ,,, kuin sinun zarathustalaiset ...
-teuta01 kirjoitti:
Miksei , mutta Aabraham eli jo (koska syntyi 2167) siis hän oli paljon
aikaisemmin Herran palveluksessa ,,, kuin sinun zarathustalaiset ...
-Ja kuoli 1992 eKr. ... Oli Herran vanhurskauttama n. 2085 eKr.
Joten hän oli pitkäikäinen palvelija. Jumalalle...
-- Aivokurkiainen
teuta01 kirjoitti:
Ja kuoli 1992 eKr. ... Oli Herran vanhurskauttama n. 2085 eKr.
Joten hän oli pitkäikäinen palvelija. Jumalalle...
- Aivokurkiainen kirjoitti:
Eikö sinun pitäisi lukea Raamattua ensin. ? !.
-
- häpeä_saastainen
Avaajan peräaukossa on zarathustralaisuus.
- Kulotus
Sieltä se Lempäälän "evankeliumi" taas tuli. Merkilliset ruumiinosat miehellä kiinnosuksen kohteena?
- kjivide
Se on zarasthustralaisuus ja Zarasthustra, ei zarathustralaisuus ja Zarathustra.
- Zarathustralainen
Minulla on noiden jumala Mazda pihalla. Toinen idän jumala nimeltään Toyota myös.
- ahura_mazda_ite
Mulla oli kanssa kerran mazda. Siitä ei kyllä kehittynyt muuta kuin valtava mieliharmi. Sielunvihollisen temppuiluja koko mazda...
- q.v
Kristinusko ja juutalaisuus ovat ottaneet paljon lainoja zarathustralaisuudesta.
Dualisimin idea, jossa hyvä ja paha kamppailevat kunnes tulee viimeinen taistelu ja tuomio. Tämä keksittiin zarathustralaisuudessa. Hyvä Jumala ja paha Saatana ovat siis lähtöisin sieltä. Juutalaisuudessa Saatana oli alunperin yksi vain yksi arkkienkeleistä, joka palveli Jahvea. Eräänlainen "oikea käsi" siis. Myöhemmin Saatanasta tehtiin isompi henkilöhahmo mytologiaan.
Monia muitakin ideoita on otettu vastaan. Kaikille on tuttuja termit "voideltu kuningas" tai "messias", nämä ovat myös lainaa zarathustralaisuudesta.
Zarathustralaisuudesta on kopioitu myös kuolemanjälkeisen elämän idea. Taivas ja Helvetti on alunperin keksitty zarathustralaisuudessa. Vapahtajan toinen tuleminen, viimeinen tuomio, ruumiin ylösnousemus, täydellinen maailma ajan lopussa.
Sana "paratiisi" on muodostunut avestan kielestä, joka on zarathustralaisten pyhän kirjan alkuperäinen kieli. Avestan kielen sana pairi-daêza tarkoittaa puistoa, jonne kuninkaat lähtivät viettämään vapaa-aikaansa. (suora wikipedia lainaus)
Kilkattaako teillä kellot päässä ollenkaan?
Zarathustralaisuus on kristinuskoa vanhempi uskonto. Se oli alueella yleisesti tunnettu ja harjoitettu. Onko tämä opin ja ideoiden kopiointi sattumaa vai ei?
Ei tietenkään... Zarathustralaisuus on ihmisten keksimää taikauskoa. Samoin kuin kristinuskokin, joka on kopioinut sopivat ideat sieltä sun täältä, kuten juutalaisesta perinteestä, kreikkalaisesta filosofiasta ja itämaisista uskomuksista. kuten zarathustralaisuudesta.
Kristinusko ei ole sen enempää totta kuin zarathustralaisuuskaan.
Ihmisten keksintöä, ei mitään yliluonnollista viestiä tai johdatusta.- 13.Apostoli
Kiitos,oon kanssa vähän epäillyt tuota Vanhan Testamentin Jumalaa kun niin julma ja välinpitämätön oli tai on muita ihmisiä ja kansoja kohtaan paitsi Israelin heimoa.Taisipa Hän kehoittaa jossakin kohtaa Israelin heimoa reissullaan tappamaan kaikki ihmiset kotieläimiä myöden heidän tieltään.
Aabrahamista,hänen aikanaan aika monen miehen nimi oli juurikin tuo Aabraham.
Kukahan heistä useista Aabrahamnimisistä sitten oli tuo Raamatun Aabraham,eivät ole historioitsijat saaneet selvää.
Se on just kun on kasvatettu pelkäämään Jumalaa pienestä asti ja peloteltu olla kyseenalaistamatta mitään esim. Raamatusta ettei vaan Jumala rankaisisi.Miksi Jumala rankaisee,onko Hän niin ylpeä kunniastaan että ei sallisi lapsensa tutkia ja ottaa selvää menneisyydestään esim. ihmiskunnan historian kautta.
Elääkö ihminen mieluummin itsepetoksessaan kuin että uskaltaisi tutkia,ottaa selvää asioista.
Minä muuten uskon että Jumala on, tiedän että Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset,Raamattuun on aikanaan ihmiset valinneet tietyt tarinat,Raamattua ovat muokanneet ja kääntäneet Kristinuskoiset ihmiset.Kyllähän tuo Jeesuksen synnin,siis kaikkien ja jokaikisen sovituskin minulle sopii.Että pitäisi tuntea itsensä läpikotaisin turmeltuneeksi ihmiseksi ja katua sitä ilman mitään omaa,täysin tyhjänä Herrani Jeesuksen Kristuksen edessä,sopiihan tuo.
Mutta se ei sovi että ihmiset näissä uskonnollisissa yhdyskunnisssa käyttävät Raamattua valtansa välineenä.
- pänknoovitsiän
Ei pidä inttää mylkyttää teutaa vastaan, mies tietää kaiken autoista, paratiisista, lammin sahdista ja sian punaisista vaginoista, ainakin pakkasenpanemista. Rukoushuoneitakin rakentanut melkein omilla varoillaan. Moronta vaan teuvo!" Saara ja Hutra sinua siunatkoon.
- IhmiskunnanKunkku
Laskupääkin tarkempi kuin Jumalalla,ihan kaikesta muustakin tietää Jumalaa enemmän,onhan hän Jumalaa paljon,paljon fiksumpi ja viisaampi koska pesee koko ihmiskunnan kaikki tiedot ja taidot mennentullen,jopa kuolleiden ja elävien ehteensäkin.
- Vie_hajuaukkos_muualle
Avaajan peräaukon tuotteet pysyköön kaukana meistä. Pan tappi perseesees ja vaikene saasta.
Kristinusko perustuu kaikilta osin tunansien ihmisten silminnäkijähavaintoihin. Kaikista tapahtumista löytyy paikkakuntakohtainen faktatieto, missä ja milloin nämä ovat tapahtuneet.
Alussa Jumala loi, mitään aatteita ihmisiä eläimiä planeettoja ja materiaa ei ole ollut silloin, kun kristinusko on syntynyt.Lue Juudan kirje 9 jae.
-
Ei edes Ylienkeli Mikael.
Kiistellessään Mooseksen ruumiista paholaisen kanssa
rohjennut herjata eikä tuomita tätä, vaan sanoi,
"Nuhdelkoon HERRA sinua"...
-
- näinpuhuizarathustra
Nietzschen Zarathustrassa Jumala on kuollut.
Miksi haluat valehdella. ?
Jumala oli alussa , nyt on , ja tulevaisuudesa.
-
Kun Jumala teki Aramista esikoisen 2102. eKr.
silloin luotiin kristillisyyden pohja ellei jo ennen.
-
Alussa ei ole määrettä, muista sellainen seikka,
Alussa oli luominen, 5642 eKr. sihen 2017 saadaan
tämä maailman pituus, joltisestikin kohdilleen.
-
- mix_piru_pelleilee
Koko avaus on p..seestä. Kristinuskon vertaista uskoa ei ole missään muualla. Kaikissa muissa uskonnoissa ihmiset palvovat Jumalaa, kristinuskossa kaikkivaltias Pyhä Jumala palvelee ihmistä.
Kyllä se voi olla, p..seestä ...
Mutta voiko Jumala palvella ihmistä?
Kaikkivaltias JUMALA on pyhä kolminaisuus.
Tarkoitatko että kaikki ISÄ ja POIKA ja PH. palvelee meitä. ?
-
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1742593Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2061204Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62865
- 53851
- 46849