Ystäväperheet

Olen kahden pienen lapsen kotiäiti. Olemme vasta hiljan rakentaneet talon tälle paikkakunnalle, emme muuttaneet kaukaa, mutta ko. paikkakunta oli meille täysin outo - asukkaita myöten.

Päivät lasten kanssa ovat melko samanlaisia: yleensä ollaan kotona, poikkeuksena kerhoja 1-2 krt viikossa. Noin 1 krt/vko käydään puistossa, mutta puisto ei ole aivan vieressä, ja nuoremman (vauva) huonounisuuden takia en sinne useammin toistaiseksi viitsi lähteä.

Vanhemmalla lapsella ei siis ole päivisin leikkikavereita, kuin näinä kerho/puistopäivinä 1-2h.Lapsi on 3-vuotias. Hoitoon (pph/pväkoti) hän ei halua, joten en haluaisi laittaakaan. Ei itse kaipaa lisää kavereita, mutta itsellä sellainen tunne, riitääkö minun seura...? Keväällä aloitetaan jumppa tms. harrastus, jotta vähän näkisi muita. Lapsi ei ole seurassa sosiaalinen, vaan leikkii mieluummin yksin, mutta tottakai tarkkailee muiden tekemisiä.

Iltaisin /vkl vietämme aikaa oman perheen kesken ulkoillen/leikkien/urheillen/kotitöissä/ menemme erilaisiin perhetapahtumiin tms, harvemmin näemme ketään.

Olen huomannut, että meillä ei ole yhtäkään läheistä ystäväperhettä, jonka kanssa viettää vapaa-ajalla aikaa. Yleensä se menee niin, että me kutsumme perheitä meille kylään, ei toisinpäin. asia on alkanut viime aikoina mietityttää, ja vähän palakin painaa kurkussa. Onko meissä jotakin vialla? Olemme ihan tavallinen (30-vuotiaat aikuiset) perhe, mutta me aikuiset emme (enää) harrasta mitään "omaa", joten kaverit ovat esim. niiltä ajoilta jääneet. MInä näen silloin tällöin muutamaa kaveria, soittelen kyllä useammin usealle kaverille. Soittaja olen useimmiten minä. Ns. "parhaat" kaverit asuvat 200-300 km:n päässä.

En ole sosiaalisin ihminen, mutta en se kaikkein hiljaisinkaan. Mieheni kanssa meillä ei ole sisaruksia tai muuta sukua lähiseuduilla, joka korostaa yksinoloa. Mieheni ei paljon soittele kavereilleen, jos niitä paljoa edes onkaan. Hän ei pidä työkavereihinsa yhteyttä vapaa-ajalla. Olen onnistunut saamaan joitain kavereita täällä uudella paikkakunnalla, ja heitä nähdään puistoissa tai olen kutsunut meille. Miksi tämä on yksipuolista? Kuitenkin tuntuu, ettei kukaan tule ns: "kohteliaisuussyistä", mutta on alkanut sekin jo mietityttää.

Ehkä valitan ihan tyhmästä, minulla on ihanat lapset ja ihana, jaksava mies, joka on paras ystäväni. Mutta kuitenkin... kaipaan ystäväperhettä, jonka luokse mennä ihan piipahtamaan ja jonka pyytää vaikka joskus arki-iltana kahville. Ehkä sellainen perhe muuttaa joskus naapuriin, kuka tietää?
14749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Missä te asutte? Minä asun Porissa.

Äänestä

mietin että ihan kuin minä olisin kirjoittanut tuon... :D minä kyllä pyydän ihmisiä kylään mutta aina on jokin syy tms että peruu ja että minua ei kutsuta mihinkään :( kotipaikkakunnalleni jäi kaikki ystävät joten täällä vain kourallinen kavereita joita näen/nähdään todella harvoin ja perheenä emme käy oikeastaan ikinä kenenkään luona kylässä niin että myös miehelle olisi seuraa. Kaipaisin sellaisia aikuisten illanistujaisia tai peli-iltoja mutta en tarkoita nyt mitään ryypppyjuhlia. Itse en oli vielä edes 30 eikä miehenikään mutta silti...
Ja monille ikäisilleni vapaa ilta tms tarkoittaa aina baarissa heilumista mitä en ite ymmärrä, että ehkä mä olen vain sitten niin erilainen kuin muut. En ole absolutisti eli voin kyllä juoda lasin viiniä ruuan kanssa, mutta se riittää...
Joulun odotusta teille sinne!
ps. asumme pk.seudulla

Äänestä

kuulostaa ihan tutulle, meillä täysin sama tilanne, siis tuttuja on mutta eipä kyläillä ja harvoin sotellaankaan, välillä harmittaa että voispa vaan piipahtaa jossain kahvilla tai päivvastoin. minä olen myös huono lähtemään perhekahvilaan kun en taida tuntea sieltä ketään.

asumme äänekoskella

Äänestä

mullakin on ihan sama tilanne. hassuinta siinä on se että asun synnyinpaikkakunnallani, kaikki kouluaikojen kaverit vaan muutti isompiin kaupunkeihin, ja itsekkin olin 5 vuotta poissa. oon ollu aina vielä vähän miesten alalla niin ei töistäkään oikeen ole tullut samanlaisia kyläilykavereita. Ja mua kans vaivaa tuo että aina minä soittelen tai pyydän kylään. Aikanaan pyysin muutamaa miehen kautta tutuksi tullutta lapsiperhettä ristiäisrääppiäisiin, niin ne ei ees vastannut.. Tuntui vähän tyhmältä..
Nyt oon vähän koittanut saada jalkaa oven väliin noihin perhekahviloihin, mutta jännän kauan sekin vie, ennen kun tulee edes äitien nimiä kysyttyä. Täytyis olla ittekkin aktiivisempi eikä niin arka... ittee oon Jämsän seudulta..

Äänestä
  • Harmittavan kaukana asutte kaikki, niin meidän perheestä kuin toisistanne. Toivottavasti meitä kaikkia vielä onnistaa mukav(ie)an ystäväperheen löytämisessä! Onnellista vuotta 2011!

    Äänestä

  • alkup.äiti kirjoitti:

    Harmittavan kaukana asutte kaikki, niin meidän perheestä kuin toisistanne. Toivottavasti meitä kaikkia vielä onnistaa mukav(ie)an ystäväperheen löytämisessä! Onnellista vuotta 2011!

    Teidän tekstit oli ihan niinkuin minun kynästä... Kaipaisin niin kovasti hyvää äitiystävää, jonka kanssa voisi vähän jakaa arkea äitien näkökulmasta. Mulla on ihana tytär ja mies joka on paras ystäväni! Olisi kuitenkin ihana löytää äitiystävä. Me asutaan Tampereella.

    Äänestä

tuttua on! Mä olen aatellut silleen, että näillä muilla on jo valmiit sosiaaliset kuviot ja ystäväsuhteet ja lapset tuntevat toisensa tällä uudella paikkakunnalla, eikä heillä yksinkertaisesti ole tarvetta tutustua uusiin ihmisiin tai viitsi sitä tutustumisen vaivaa tai sitten kemiat ei vaan synkkaa. Kaikki me, jotka taas ollaan enemmän tutustuttu toisiimme, ollaan kahden vuoden sisällä muutettu paikkakunnalle ja selvästi tarve tutustua uusiin ihmisiin. Näihin äiteihin tutustuin kerhossa, joista kumma kyllä lähes kaikki tänne äskettäin muuttaneita. "Paikkakuntalaisia" ei juuri näy... Naapuriin olisin halunnut tutustua kun samanikäisiä lapsia ja kutsuin kylään mutta vastakutsua ei koskaan tullut, tapailevat näköjään paljon paikkakunnalla asuvia sukulaisiaan, ja huomasin ettei alunalkaenkaan ollut heillä minkäänlaista kiinnostusta meitä kohtaan.

Äänestä
  • Heippa. minä kolmen muksun äiti asun vaasan vieressä, onko täällä muita täältäpäin?!?

    Äänestä

  • 13+15 kirjoitti:

    Heippa. minä kolmen muksun äiti asun vaasan vieressä, onko täällä muita täältäpäin?!?

    myös kolmen lapsen kanssa:) Vaasassa siis asustellaan.... [email protected]

    Äänestä

Missäpäin Suomea asutte?

Äänestä

Luulisin, että suurimmalla osalla lapsiperheita elämä on aikalailla kuvailemasi laista. On todella harvassa ne perhee, jotka jatkuvasti viettäisivät aikaansa ystäväperheiden kanssa tai muutoin.

Sinun elämäsi kuullostaa ihanalta. Älä vain vie lastasi turhaan tarhaan. Päiväkoti on laitos, jossa lapsi ei opi sosiaaliseksi vaan olemaan yksi massasta, jota kohdellaan päiväkodin sääntöjen ja aikatauluje perusteella, ei sen perusteella mikä olisi lapselle parasta. Kotona olo on lapselle paras ja luonnollisin tapa kasvaa ja kehittyä. Päiväkoti on hoitolaitos.

Olen 51-vuotias ja olin kotiäitinä monta vuotta. Elin rauhallista tasapainoista elämää lasteni kanssa. Nyt kun lapset ovat aikusia, tapailen ystäviäni ja ystäväpariskuntia paljon, koska nyt on tarve ja aikaa tuoll.aiselle. Kyllä sitä kerkiää myöhemminkin ja kenenkään ei ole pakko elää aktiivista sosiaalista elämää, yksikin hyvä ihmissuhde riittää

Äänestä
  • Minä olin 5 lapseni kanssa kotona yhteensä 10 vuotta.Ja onnekseni,täällä kauan asuneena minulla oli useitakin tuttuja äitejä,joiden kanssa kyläiltiin puolin ja toisin.Lapet sai leikkiä toistensa kanssa ja äidit keskenään juttuseuraa.Ymmärrän murheenne,vaikka en itse ole siihen tilanteeseen joutunut.Kyllä pienten lasten äiti mielestäni kaipaa vertaisseuraa,jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ja lapsille on vieraat lapset kuitenkin eri asia kuin omat sisarukset vaihteeksi.Kasvattaa toisenlaista sosiaalisuutta.Toivottavast löydätte hyviä äitiystäviä itsellenne.

    Äänestä

melko samanlaista täälläkin. muutin mieheni kanssa uudelle paikkakunnalle 6vuotta sitten, vanhalle paikkakunnalle jäi paljon kavereita, tai no, mitälie olivatkaan. muutettuani ei sieltäpäin koskaan soitettu minulle vaan aina se olin minä joka soitti ja kyseli kuulumisia. sitten en enää jaksanut tuota yksipuolista yhteydenpitoa joten en sitten enää soittanut ns.parhaalle kaverilleni, mutta eipä sieltäkään ole vielä 6vuoden jälkeenkään tullut puhelua tännepäin.

täällä olen kyllä tutustunut muutamiin ihmisiin, mutta aika yksipuolista tuo yhteydenpito edelleen on täälläkin. mikälie syynä. naapurissa asuu muutamia lapsiperheitä, mutta heillä on omat juttunsa keskenään, harvemmin sitä osuu yhtäaikaa pihallekaan.

mietit onko teissä jokin vialla, sitä mietin minäkin meidän perheestä. jos ei seura kelpaa niin olkoot ilman sitten :D kyllähän tuo rasittaa kun ei ole oikein muita kenen kanssa viettää aikaa kuin oma perhe(mies ja 4v lapsi). heitä tottakai rakastan mutta olisi se kiva että olisi muitakin joiden kanssa viettää aikaa. yksinäinen olohan siitä tulee ja pakostakin miettii, että mikä minussa on vialla kun ei haluta pitää yhteyttä, vain jos minä soittelen niin on hyvä mutta minullepäin ei soitella.

josko meillekkin joskus tulisi vastaan joku joka myös haluaa pitää meihinpäinkin yhteyttä ja haluaa viettää aikaa meidän kanssa :) sitä odotellessa, hyvää uutta vuotta! :)

Äänestä

Kylläpäs meitä yksinäisiä äitejä riittää. Tosi hankalaa on saada seuraa uudella paikkakunnalla kun kaikilla on jo omat kuviot. En tästä ole niinkään ennen kärsinyt, mutta nyt kun on lapsi niin se on alkanut häiritsemään. Omat liikkumiset on kuitenkin nyt rajoitetumpia. Harmittaa jo pienenkin puolesta, ettei juuri koskaan tapaa muita lapsia.
Asustelemme Oulun seudulla pienellä paikkakunnalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiäi ÄIti kirjoitti:

Olen kahden pienen lapsen kotiäiti. Olemme vasta hiljan rakentaneet talon tälle paikkakunnalle, emme muuttaneet kaukaa, mutta ko. paikkakunta oli meille täysin outo - asukkaita myöten.

Päivät lasten kanssa ovat melko samanlaisia: yleensä ollaan kotona, poikkeuksena kerhoja 1-2 krt viikossa. Noin 1 krt/vko käydään puistossa, mutta puisto ei ole aivan vieressä, ja nuoremman (vauva) huonounisuuden takia en sinne useammin toistaiseksi viitsi lähteä.

Vanhemmalla lapsella ei siis ole päivisin leikkikavereita, kuin näinä kerho/puistopäivinä 1-2h.Lapsi on 3-vuotias. Hoitoon (pph/pväkoti) hän ei halua, joten en haluaisi laittaakaan. Ei itse kaipaa lisää kavereita, mutta itsellä sellainen tunne, riitääkö minun seura...? Keväällä aloitetaan jumppa tms. harrastus, jotta vähän näkisi muita. Lapsi ei ole seurassa sosiaalinen, vaan leikkii mieluummin yksin, mutta tottakai tarkkailee muiden tekemisiä.

Iltaisin /vkl vietämme aikaa oman perheen kesken ulkoillen/leikkien/urheillen/kotitöissä/ menemme erilaisiin perhetapahtumiin tms, harvemmin näemme ketään.

Olen huomannut, että meillä ei ole yhtäkään läheistä ystäväperhettä, jonka kanssa viettää vapaa-ajalla aikaa. Yleensä se menee niin, että me kutsumme perheitä meille kylään, ei toisinpäin. asia on alkanut viime aikoina mietityttää, ja vähän palakin painaa kurkussa. Onko meissä jotakin vialla? Olemme ihan tavallinen (30-vuotiaat aikuiset) perhe, mutta me aikuiset emme (enää) harrasta mitään "omaa", joten kaverit ovat esim. niiltä ajoilta jääneet. MInä näen silloin tällöin muutamaa kaveria, soittelen kyllä useammin usealle kaverille. Soittaja olen useimmiten minä. Ns. "parhaat" kaverit asuvat 200-300 km:n päässä.

En ole sosiaalisin ihminen, mutta en se kaikkein hiljaisinkaan. Mieheni kanssa meillä ei ole sisaruksia tai muuta sukua lähiseuduilla, joka korostaa yksinoloa. Mieheni ei paljon soittele kavereilleen, jos niitä paljoa edes onkaan. Hän ei pidä työkavereihinsa yhteyttä vapaa-ajalla. Olen onnistunut saamaan joitain kavereita täällä uudella paikkakunnalla, ja heitä nähdään puistoissa tai olen kutsunut meille. Miksi tämä on yksipuolista? Kuitenkin tuntuu, ettei kukaan tule ns: "kohteliaisuussyistä", mutta on alkanut sekin jo mietityttää.

Ehkä valitan ihan tyhmästä, minulla on ihanat lapset ja ihana, jaksava mies, joka on paras ystäväni. Mutta kuitenkin... kaipaan ystäväperhettä, jonka luokse mennä ihan piipahtamaan ja jonka pyytää vaikka joskus arki-iltana kahville. Ehkä sellainen perhe muuttaa joskus naapuriin, kuka tietää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu