Haluisin antaa muutamia vinkkejä tuleville isosille, itse olen ollu 1 leirillä isosena ja 2 päivärippikoulussa ja paljon näissä touhuissa mukana.
Jännitin ensimmäistä rippikoulua, kun olin ensimmäistä kertaa isosena, monia varmasti jännittää. Mietin saanko pidettyä porukkaa aisoissa ja millasia he ovat ym.. Olin hyvin tiukka. Porukka ei paljon puhunut eikä vastaillut muuta kuin kysyin. Puhuin vain siitä asiasta, mitä silloin oli käsiteltävänä. Tajusin lopuksi, että tämä sujui huonosti. Olin äärettömän tiukka ja koska porukassa oli yksi vähän vilkaampi ja pelkäsin, että hän aiheuttaa häiriötä koko porukaan olin sellainen tiukkapipo. No seuraavaksi oli rippikoulu, yritin olla jo paljon löysempi ja oli helpompi pitää kun oli jo kerran ne asiat käyny läpi toisen ryhmän kanssa. Mutta en vieläkään mielestäni onnistunut, sain palautetta myöhemmin, että olin aika tiukka isonen.
Tuli seuraava kesä, olin jo tietysti vähän kasvanut ja pidin toisen rippikoulun, mietin, että miten nyt onnistun, en halua enää tehdä niitä virheitä.
Ja tässä niitä vinkkejä, joiden avulla minä onnistuin mielestäni ja pikkusteni mielestä hyvin:
Luin ennakkoon tarkkaan ne raamatun kohdat ja kysymykset ja asiat mitä käsiteltiin, näin osasin selittää omin sanoin enkä lukenut vain kirjaa, tiesin myös mitkä kysymykset olisivat hyviä ja mitä jättäisin väliin, mitä kysymyksia halusin lisätä.
Sitten lopetin sen pelkäämisen ja suorittamisen. Otin ryhmäni heti vastaan niikuin en olisi isonen vaa kaverin ja isosen väliltä. Juttelin heidän kanssaan vapaasti, kerroin itsestäni ja päivästäni ja kysyin heiltä mitä he halusivat kertoa. Olin myös hiljaa ja kuuntelin, juttelin myös jokaisen kanssa erikseen.
Kannustin heitä ja sanoin, ettei maailma kaadu yhteen rippikouluun eikä niihin tehtäviin, ne pääsee aina läpi vaikka millä.
Ryhmässäni oli sellaisia kenellä oli vaikeuksia oppia asioita, mutta aina vain tuin heitä ja sanoin, että kyllä me keinot keksitään millä niitä voi suorittaa (siis ulkoa opeteltavia läksyjä). En ollut enää niin tiukka niiden suhteen vaan neuvoin miten ne voisi oppia ja autoin kuulustelu hetkellä mm . käsien avulla, vähän kuin pantomiimia, yksi ei tosin oppinut siltikään ja kysyin kävisikö jos tulisin hänen kotiin auttamaan ja kysyisin ne hänen kotonaan, koska ympäristö myös aiheuttaa paineita ja näin teimme ja kaikki tuli suoritettua!
Olin tiukka vieläkin siinä, että sen päivän asia tuli käsiteltyä, mutta aloitin aina sen oman tuokioni jutellemalla siitä päivästä, halusin tietää mitä he ovat tehneet ja millainen olo heillä oli. Tunnelma keveni he saivat heittää läppää ym.
Käsiteltäessä asiaa tietysti juttu aina suihtuu raiteiltaa ja annoin niin käydäkkin, oli tärkeää vain että he saivat pohtia asioita, tosin rajat kaikella! :D
Mutta kiitoksia sain paljon ja vieläkin sanotaan, että olin rento ja mukava, ryhmässäni ei ollut ongelmaa vaikka mukava oli kaksi aika levotonta kaveria, he rauhoittuivat kummasti :D Ja jos rupesi näyttämään, että he rupeavat menemmän yli niin sanoin rauhallisesti, että voit mennä sisälle odottamaan ja käydään asia läpi päivän jälkeen, en huutanut, en ollut vihainen, kerran yski yritti, että olenko tosissani ja kyllä uskoin sen jälkeen kun koki että tosissani olin :D
Juttelimme myös seurustelusta ja ihastumisesta ja kaikesta tälläisestä, koska 15 vuotiaille sen on tärkeä aihe, nyt omat pikkuseni seurustelevat kun vähä heitä siitä kiusasin, mutta siitäkin sain kiitosta, että puhuin omana itsenäni enkä tylsänä, kusinousseena isosena.
Joten olkaa omia itsejänne ja antakaa mennä! Nuoret kaipaavat jotain jolle oikeasti voi puhua, jollekkin ulkopuoliselle, muttei tiukkapipolle! :D
Jännitin ensimmäistä rippikoulua, kun olin ensimmäistä kertaa isosena, monia varmasti jännittää. Mietin saanko pidettyä porukkaa aisoissa ja millasia he ovat ym.. Olin hyvin tiukka. Porukka ei paljon puhunut eikä vastaillut muuta kuin kysyin. Puhuin vain siitä asiasta, mitä silloin oli käsiteltävänä. Tajusin lopuksi, että tämä sujui huonosti. Olin äärettömän tiukka ja koska porukassa oli yksi vähän vilkaampi ja pelkäsin, että hän aiheuttaa häiriötä koko porukaan olin sellainen tiukkapipo. No seuraavaksi oli rippikoulu, yritin olla jo paljon löysempi ja oli helpompi pitää kun oli jo kerran ne asiat käyny läpi toisen ryhmän kanssa. Mutta en vieläkään mielestäni onnistunut, sain palautetta myöhemmin, että olin aika tiukka isonen.
Tuli seuraava kesä, olin jo tietysti vähän kasvanut ja pidin toisen rippikoulun, mietin, että miten nyt onnistun, en halua enää tehdä niitä virheitä.
Ja tässä niitä vinkkejä, joiden avulla minä onnistuin mielestäni ja pikkusteni mielestä hyvin:
Luin ennakkoon tarkkaan ne raamatun kohdat ja kysymykset ja asiat mitä käsiteltiin, näin osasin selittää omin sanoin enkä lukenut vain kirjaa, tiesin myös mitkä kysymykset olisivat hyviä ja mitä jättäisin väliin, mitä kysymyksia halusin lisätä.
Sitten lopetin sen pelkäämisen ja suorittamisen. Otin ryhmäni heti vastaan niikuin en olisi isonen vaa kaverin ja isosen väliltä. Juttelin heidän kanssaan vapaasti, kerroin itsestäni ja päivästäni ja kysyin heiltä mitä he halusivat kertoa. Olin myös hiljaa ja kuuntelin, juttelin myös jokaisen kanssa erikseen.
Kannustin heitä ja sanoin, ettei maailma kaadu yhteen rippikouluun eikä niihin tehtäviin, ne pääsee aina läpi vaikka millä.
Ryhmässäni oli sellaisia kenellä oli vaikeuksia oppia asioita, mutta aina vain tuin heitä ja sanoin, että kyllä me keinot keksitään millä niitä voi suorittaa (siis ulkoa opeteltavia läksyjä). En ollut enää niin tiukka niiden suhteen vaan neuvoin miten ne voisi oppia ja autoin kuulustelu hetkellä mm . käsien avulla, vähän kuin pantomiimia, yksi ei tosin oppinut siltikään ja kysyin kävisikö jos tulisin hänen kotiin auttamaan ja kysyisin ne hänen kotonaan, koska ympäristö myös aiheuttaa paineita ja näin teimme ja kaikki tuli suoritettua!
Olin tiukka vieläkin siinä, että sen päivän asia tuli käsiteltyä, mutta aloitin aina sen oman tuokioni jutellemalla siitä päivästä, halusin tietää mitä he ovat tehneet ja millainen olo heillä oli. Tunnelma keveni he saivat heittää läppää ym.
Käsiteltäessä asiaa tietysti juttu aina suihtuu raiteiltaa ja annoin niin käydäkkin, oli tärkeää vain että he saivat pohtia asioita, tosin rajat kaikella! :D
Mutta kiitoksia sain paljon ja vieläkin sanotaan, että olin rento ja mukava, ryhmässäni ei ollut ongelmaa vaikka mukava oli kaksi aika levotonta kaveria, he rauhoittuivat kummasti :D Ja jos rupesi näyttämään, että he rupeavat menemmän yli niin sanoin rauhallisesti, että voit mennä sisälle odottamaan ja käydään asia läpi päivän jälkeen, en huutanut, en ollut vihainen, kerran yski yritti, että olenko tosissani ja kyllä uskoin sen jälkeen kun koki että tosissani olin :D
Juttelimme myös seurustelusta ja ihastumisesta ja kaikesta tälläisestä, koska 15 vuotiaille sen on tärkeä aihe, nyt omat pikkuseni seurustelevat kun vähä heitä siitä kiusasin, mutta siitäkin sain kiitosta, että puhuin omana itsenäni enkä tylsänä, kusinousseena isosena.
Joten olkaa omia itsejänne ja antakaa mennä! Nuoret kaipaavat jotain jolle oikeasti voi puhua, jollekkin ulkopuoliselle, muttei tiukkapipolle! :D
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos isonen tästä rohkaisun sanasta, tuli kovaan tarpeeseen ja olo helpottui kummasti kun tiedän etten ole yksin tiukkapipoisuudellisuuden trauman kanssa ;D On niin vaikeaa löytää se kultainen keskitie kaverillisen ja auktoriteetillisen aseman välimaastosta. Mut just toi relaaminen varmaan on aika suuri tekijä. Ja se et oikeesti välittää niistä kersoista ja haluaa kuulla niiden murheita :)
Toivottavasti sun isoshommat jatkuu vielä, kuulostat tosi esimerkilliseltä niille pikkusille! Siunausta elämääs
http://rom.naurunappula.com/nn/0/795/519/o_546363.jpg
Olin kahdeksalla riparilla isosena ja aika äkkiä otin sellaisen toiminta- ja lähestymistavan pikkusiin että jo heti ensimmäisellä riparin ryhmätuokiossa heitin isospakettini (oli se sitten kirja tai paperinippu) selkäni taakse jonnekin huitsin nevadaan ja vedin koko homman omasta päästäni tilanteen, aiheen ja ryhmän mukaan. Pysyttiin siis ihan aiheessa tai ainakin sen vieressä. Tietenkin alussa kyseltiin kuulumisia puolin jos toisin.
Toki kävin paketin sisällön/tunnin aiheen muiden isosten kanssa läpi ihan normaalisti, mutten ottanut pakettia sen ensimmäisen tunnin jälkeen edes mukaani pikkuisten luokse. Paitsi jos siinä oli jotain sellaista materiaalia (peli tms, johon usein keksin omat säännöt tai sovellutukset) mitä ei kovinkaan helposti ota muualta.
Itse asiassa menin niinkin pitkälle että tein ihan oman isospaketin kun toimisin isoisosena. Sitä tehdessäni hyödynsin omia kokemuksiani ja oivalluksiani miten ryhmä toimii ja miten/mistä kannattaa keskustella. Tein sen siis isosen näkökulmasta, sillä itseäni suuresti ärsytti erään seurakuntani papin tekemä isospaketti. En sano että se oli huono, mutta se oli mielestäni liian aikuismainen ja jotenkin ei niin nuoriin uppoava. Bonuksena isospakettiini lisäsin liudan sketsejä ja hartauksia tuleville isosille niin ei aina tartte miettiä miten se juttu menikään.
Tiedän että kirjoitus menee ohi aiheen, mutta muutama sana vielä tekemästäni paketista: Siitä on jo varmaan viisi vuotta kun olin viimeksi isosena tai silloisen seurakuntani kanssa tekemisissä. Silloin osa työntekijöistä ja isosista otti sen avosylin vastaan, osa luonnollisesti innostunut paketista. Alkuperäistä papin pakettia jonkin verran uudistettiin, mutta siitä huolimatta pakettini suosio isosten keskuudessa kasvoi. Tarkkoja käyttöprosentteja en tiedä, mutta viimeksi kesän alussa minulta kysyttiin uutta kopiota paketista. Todennäköisesti paketti kuitenkin liikkuu nykyisten isosten ja työntekijöiden keskuudessa.
Jotenkin ironista. En pitänyt valmiista kaavoista isospakettien osalta, mutta siitä huolimatta tein oman paketin :)
(Niille jotka eivät tiedä mikä isoisonen on, niin joissain seurakunnissa isosilla on oma isonen, joka johtaa isosten toimintaa -> alustaa muun muassa keskustelutuokiot, isoisosella ei ole omaa pikkuisista koostuvaa ryhmää.)
Eikö isoisonen ole niin kuin leiriavustaja? Meillä ei ollut resursseja kouluttaa leiriavustajia, joten avustajaksi pääsi kun oli ollut isona pari vuotta.