En tiedä onko viiltely mulle nk. pakotie, jolla helpotetaan pahaa oloa ja muutetaan sisäinen tuska näkyväksi ja annetaan tuskalle konkreettinen olomuoto. Mulle viiltely on kuin pakkomielle ja pidän siitä muuten vain. Se ei suoranaisesti anna muuta ajateltavaa ja täten vie ahdistusta pois. Kipu vain antaa energiaa ja saatan lähes nauraa viiltäessäni. Tuntuu niin hienolta kun saa rikkoa itseään. Ja jomottava kipu tuntuu hienolta vaatteiden alla jälkeen päin.
Silti tunnen itseni sairaaksi kun nauran ja saatan jopa nuolla veitsen puhtaaksi. Ja jostain syystä, koska tämä harrastus tuntuu niin ihmeellisellä tavalla ihanalta, en tiedä voinko myöntää viilteleväni. Tarkoitan, että onko tämä oikeaa viiltelyä. Tottakai ihoni on OIKEASTI viilletty haavoille, mutta en tiedä teenkö sitä oikeasta syystä. Kun hoitajani kysyvät minulta että viiltelenkö, vastaan että en. Koska viiltelen oikeastaan vain huvin vuoksi. En koska tarvitsisin sitä.
Mitä mieltä olette tästä? Tahdon tietää, olenko aivan epänormaali.
Ja kertokaa myös, miksi viiltelette itse? Kirjoittakaa tästä aiheesta niin paljon kuin vain jaksatte.
Silti tunnen itseni sairaaksi kun nauran ja saatan jopa nuolla veitsen puhtaaksi. Ja jostain syystä, koska tämä harrastus tuntuu niin ihmeellisellä tavalla ihanalta, en tiedä voinko myöntää viilteleväni. Tarkoitan, että onko tämä oikeaa viiltelyä. Tottakai ihoni on OIKEASTI viilletty haavoille, mutta en tiedä teenkö sitä oikeasta syystä. Kun hoitajani kysyvät minulta että viiltelenkö, vastaan että en. Koska viiltelen oikeastaan vain huvin vuoksi. En koska tarvitsisin sitä.
Mitä mieltä olette tästä? Tahdon tietää, olenko aivan epänormaali.
Ja kertokaa myös, miksi viiltelette itse? Kirjoittakaa tästä aiheesta niin paljon kuin vain jaksatte.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kuten tiedetään ennen nähtiin pahan veren näin vaihtuvan? Viiltelyllä voi olla samalla puute lähimmäisestä ja huomiontarpeesta.Joku sai vaihtelua oloonsa viiltelemällä.Tietyt sairaalat salaisuuksissaan ei kerro kellekään potilaistaan jotka ovat heille saanneet joskus jotain positiivistakin? He käyttävät vain omia huunejätkiään eturivin prinsseinään.
Mä viiltelen itteeni yleensä känniss ku vituttaa ja masentaa, myös sen takii ett saisin huomioo mut ei ketää niitä arpia huomaa. Viimeeks ku viilsin nii tein tyylii 8 viiltoo käsivartee ja roikotin sitä alas päin jotta tuntisin miten se veri valuu hitaasti alas ja tippuu lattialle, mä luulen ett oon "Jääny koukkuun" tohon viiltelyy ja se on pikemmin tapa ja harrastus ku hetken mielijohde, kyllhämmä rannettaki viiltelen verille. mä teen myös sillai ett ostan jotai tarvikkeita joilla paikata niitä viiltoja esim sideharsoa ja denkkuu eli puhdistan denkull käsivarren ja sit liekillä kuumennan sen matto veitsen jolla viiltelen ja sit teen ne viillot ja ku se on ohi putsaan haavat denkull jos ne ei oo hirveen syviä ( tuntuu muuten aika kivalt laittaa denkkuu viiltoihin, sellanen polttava ja hieman pistelevä tunto siinä, suosittelen) ja sit huuhtelen ja laitan haavataitoksen ja sit sideharsoa, sit vaa tarkkailee niit haavoja ett jos pahenee nii sit sairaalaa mut niin ei oo käyny....vielä. Että näin mun viiltely "sessiot".
Olen aikuinen viiltelijä. Minulle ainakin viiltely on nimenomaan pakotie pahasta olosta. Se viimeinen (toivottavasti) keino, jolla saan katkaistua ahdistuksen ja pahan olon. En viiltele "huvikseni" tai siksi että pitäisin siitä, vaan enemminkin ehkä se on just sitä tuskan muuttamista konkreettiseksi - niinkuin alottaja kirjoitti. Joskus viiltely on estänyt minua tekemästä mitään sen lopullisempaa. En edes pysty viiltelemään, jos olo ei ole todella huono. En halua viiltelylläni huomiota, päinvastoin häpeän sitä ja sen aiheuttamia arpia itsessäni.
Te viiltelette itseänne endorfiinin vuoksi! Ja koska olette joko sen verran tyhmiä ja/tai laiskoja, että ette tajua saman endorfiinierityksen tapahtuvan myös harrastamalla kunnon liikuntaa. Samalla sulaisi läskikin ja ulkonäkö ja kunto kohenisivat, joten olisi vähemmän ahdistuksen aiheita.
Ovatkohan viiltelijät ajatelleet ikinä, kuka haluaa seurustelu- tai elämänkumppanikseen tällaista ihmistä, kun haavainen/arpinen psyykeongelmaisuus paljastuu... Mutta sittenhän on se ratkaisu tähänkin elämän ongelmaan eli ei muuta kuin viiltelemään lisää.
Vai että huvin vuoksi! Just joo...
taas "asiantunteva" kommentti ihmiseltä, joka ei ko. asiasta tiedä yhtään mitään. En tiedä kenelle meistä se oli varsinaisesti kohdistettu...Mutta omasta puolestani vastailen :) Ensinnäkin; minä ainakin harrastan myös liikuntaa, eikä se vaikuta viiltelyyni millään lailla. Toiseksi: Ei ole läskiä, jota sulattaa ;) Kolmanneksi: olen jo sen verran elämää nähnyt (ja kokenut myös pitkän parisuhteen ja avioliiton) että en edes etsi seurustelu- tai elämänkumppania. Ja jos sellainen kohdalle sattuisikin vielä tulemaan, niin kyllä saan kelvata arpineni ja ongelmineni - jos en kelpaa, niin joutaa mäkeen mokoma! Siinä seurustelukumppani osoittaa lähinnä oman henkisen kypsymättömyytensä ja lapsellisuutensa. Neljänneksi: uskonpa, että viiltelyäkin on monelaista ja sen tarkoituksia/merkityksiä myös. Kuten yllä kirjoitin, niin en todellakaan viiltele huvin vuoksi!
Et musta ainakaa oo epänormaali tai sitten olen itsekin epänormaali.
Joskus viiltelen ahdistuksesta,
joskus se taas tuntuu vaan hauskalta ja tosiaan ajatus itsensä rikkomisesta on niin ihana.
Joskus teen sitä vaan koska ei oo muutakaan tekemistä ku löhöillä sängyssä, elämässäni ei ole mitään. Paitsi veitseni, kaunis, kiiltävä veitseni joka viiltelee kauniita jälkiä ympäri kehoani. Kiitos veitselleni.
Niin todella olet. Psykoosin partaalla olevan friikin mitättömiä sekopäisiä lätinöitä.
En oo mikään friikki, vaikka nykyisen maailman kusipäiden mukaan sellainen olisinkin. Friikiksi luetellaan jo ihminen, jolla ei ole kavereita. Tai ihminen, joka on ruma.
Olen perusfiksu nuori ihminen jota rakastetaan. Eikä mitkään puheeni ole sen mitättömämpiä kuin omasi.
Vai niin. Vastahan tuossa "runoilit", ettei sinulla ole mitään. Paitsi se helvetin veitsesi. Puhutko mitä milloinkin tietämättä edes, mitä tarkoitat?
Vanhemmat rakastavat minua, pitääkö kaikki asiat aina mainita? Muuten ei minulla olekaan mitään, mutta ei myöskään oikean friikin leimaa otsallani. Ja jos on, sinulla on sitten snobin leima otsallasi kun lokeroit ihmisiä yhden harrastuksen perusteella.
Omapahan on ihosi.
Mutta vedä kerran vaikka naamaasi niin sulle sais nauraa ja näyttäisit kaikille millanen seko oikeesti olet.
Uskonpa että reaktio ei olis normaalisti nauru vaan ihmetys ja kauhistus, sunlaisesi oikea seko naurais sellaselle.
Ja voisinpa tosiaan vaikka vetääkin viillon naamaan, sais sit keksiä kaikenlaisia kiinnostavia tarinoita jos ihmiset tulee kysymään.
Ainakaan myötätuntoa et veitsileikilläsi saa.
Inho tulee lähinnä mieleen jos joku pällistelee viilto naamassaan.
Mieluummin inhoa kuin myötätuntoa. Kuka kaipaisi sääliviä katseita?
Inhoava katseko on parempi.
Eikä myötätunto ole sääliä. Sääli on passiivista: imelää kieltäytymistä todellisesta aktiivisesta myötätunnosta ja auttamisesta. On niin helppo sääliä nälkäänsä itkeviä kehitysmaiden lapsia antamatta ropoakaan - näin voi säälissään velloen tuntea olevansa "hyvä ihminen".
Kyllä. Suuren inhon herättämisellä voi shokeerata ihmisiä. Kukapa haluaisi olla normaali kaduntallaaja, johon ei kukaan, ei kukaan kiinnitä huomiota?
Ja kiitos informaatiosta.
Jos jään inhottavana mielikuvana jonkun ajatuksiin tai ilmestyn ihmisten painajaisiin niin se olisi vain plussaa.
Sekin olisi varmasti hyvä, jos toiset ihmiset jäisivät inhottavina mielikuvina sinun ajatuksiisi ja ilmestyisivät sinun painajaisiisi. Sehän olisi vain plussaa. Vai?
Sinähän se liioittelemisen aloitit. En itse ainakaan ole niin yliherkkä, että minuun heräisi hirveä inho kun näkisin jonkun naamassa arpeutuneen viillon. Ja olen muuten nähnyt livenä toisen ihmisen kädessä todella syviä viiltoja, en löytänyt itsestäni inhon tunteita.
Ja jos joku on näin herkkä, se ei ole minun ongelmani. Sellainen ihminen ei varmasti voisi katsoa televisiota, televisiossa kun näinä päivinä näkee kahta kauheempia asioita.
Koska psyykkinen kehityksenne on estynyt ja on kaksivuotiaan tasolla. Ette kykene muuhun oireenmuodostukseen, joka edellyttäisi kehittyneempää tunne-elämää.
Tai sitten kyseessä on teinirituaali, mutta näissä tapauksissa viiltely ei ole säännöllistä eikä "jää päälle".
Olet tilastollisesti hyvin epänormaali, epänormaalimpi kuin skitsofreenikot tilastollisesti. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan viiltelijöitä on nuorissa 600/100 000 eli kuusi tuhannesta ja 0,6 sadasta, joten ainakaan normaaliutta tästä ilmiöstä on turha etsiä. Mielisairaalaosastoilla ja muissa häiriintyneiden nuorten yhteisöissä ilmiöllä on tapana "tarttua", joten se saattaa heistä vaikuttaa tavallisemmaltakin kuin todellisuudessa on. Viiltely on haastavaa käyttäytymistä, kuten tästäkin kirjoittajasta, nauravasta veitsen nuoleskelijasta, voi helposti päätellä. Joku viiltelee, joku sotkee paikkoja, muotoja on monia.
"Tarkoitan, että onko tämä oikeaa viiltelyä. Tottakai ihoni on OIKEASTI viilletty haavoille, mutta en tiedä teenkö sitä oikeasta syystä. "
Onhan se "oikeaa" viiltelyä, jos jälkiä jää. Mutta mitä meinaat oikealla syyllä... Jotkut viiltelee siksi, että se vie ajatukset pois henkisestä tuskasta. Jotkut vaan nauttii kivusta. Ja jotkut hakee viiltelyllä huomioa. Vaikka kerrot saavasi energiaa viiltelystä, niin kannattaisi lopettaa se heti paikalla. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ihan oikeasti. Se on sun päätös. Älä missään nimessä viiltele vain huvin vuoksi, koska se ei ole hyvä tapa. Myöhemmin jäljet voi harmittaa sua ja voisin saarnata tässä enemmänkin, mutta mä en ole itsekään sen kummempi...
Koska olen mä itsekin viillellyt, mutta nyt olen onnistunut olemaan siitä erossa melkein vuoden, tai no 8kk tarkemmin ajateltuna. Nyt viiltelyn sijaan teen palohaavoja, aiheutan mustelmia ym, eli en oikeasti ole kuitenkaan päässyt ongelmani yli, mutta enpähän ainakaan enää viiltele. Ja mä teen näitä vain ja ainoastaan itsevihan takia. En saa mitään energiaa tästä enkä nauti ollenkaan. Raivokohtaus ei vaan mene ohi jos ei vähän pahoinpitele.. Tai menisi kyllä, mutta tulee patoutuma ja viha kasvaa ja kasvaa ja sitten lopulta kuitenkin tulee entistä pahempi pahoinpitelykohtaus. Siis itseä kohtaan, en mä muihin koske.
Harmittaa aina kovasti kun joku miettii pitäisikö ryhtyä viiltelemään. Ei se ole mikään kiva harrastus... Itsensä kohdalla sen hyväksyy, mutta sitten kun näkee jollain toisella viiltohaavoja... Eihän se muille kuulu. Jokainen saa tehdä itselleen mitä haluaa.
Voithan sä kertoa hoitajillesi viiltelystä. Ei sitä kannata salata. Minullakin tuo pahoinpitelijäpuoli on niin iso osa persoonallisuutta, ettei hoidot etenisi jos salaisin sen aina psykologin/terapeutin/lääkärin kanssa jutellessa.
Mä viiltelin ekan kerran 14 vuotta sitten, 17-vuotiaana. Ei ollu sillon mikään "muotijuttu" tms. En ollu koskaan kuullu koko asiasta, mutta halusin vaan haavoja itseeni. En tiedä miten sain sellasta päähäni. Nyt viiltelen harvemmin kuin kerran vuodessa. Viimeksi oon viillelly n. 3 vuotta sitten.
En tiedä onko se koskaan ohi.
Olen naimisissa, 1 lapsi. Kyllä mut joku siis huoli kuitenkin. Ei välittäny arvista niinku yleensäkin järkevät ihmiset. Mun kaikki kaverit tietää, että oon viillelly ja näkeehän sen käsistäkin. Ei ne niihin arpiin enää kiinnitä mitään huomiota.
Se on varmaa yleinen käsitys ett jos on masentunu ja viiltelee nii on läski, ruma ja laiska...just eipä oo noin ainakaa mun kohalla, muutenki liikun bout 2-4 kertaa viikos ja silti masentaa ja vituttaa ja viiltelemällä sitä saa jotenki lievitettyä, se on muutenki siistii ku on arpia mut emmä niill lesoo tai hehkuta ett mulla niitä on. 19 vuotta...yksin ja viiltelen...ei paha ei paha, milloinkohan mä teen itsarin? varmaa pian ku muutenki aattelen sitä joka päivä sen tuhat kertaa ja yritän niistä kertoa mutta ei mitää. miks ketää ei koita estää mua tekemästä sitä? jos joku yrittäis estää nii se meinais ett joku välittää tai ees huomaa mun olemassa olon tai sit vaa tekee työtään,jos mä meen ranteet viilleltyinä esim terveyskeskuksee tai sairaalaa ja ne paikkaa mut nii mitä ne sit tekee? laitaako pakko hoitoo, soittaako omaisille (jos on) ett tulee hakee ja sit määrää johonki terapiaa sekä antaa lääkityksen vai potkiiko ulos ja sanoo ett älä enää tuu? vai mitä ne tekee?
Miten te pystytte/uskallatte vahingoittaa itseä? Mullakin on vaikea masennus mutta en kuitenkaan ole yhtään itsetuhoinen. Ajattelen kyllä itsemurhaa mutta mitään viiltelyä tai muuta sellaista ei ole. Miten jotkut voi muka nauttia kivusta? Ja ne jotka viiltelee juuri siksi että haluaa aiheuttaa huonoa oloa itselleen, mikä teidät on saanut itselle niin hurjan vihaiseksi että voitte alkaa omalle itselle noin ilkeäksi?
Johtuuko viiltely vain masennuksesta vai aiheuttaako joku muukin sairaus sitä? Mun vaikeaan masennukseen ei useinkaan uskota siksi etten ole ollut itsetuhoinen. Ja olen 16-vuotias niin muhun suhtaudutaan vain niin kuin huomionhakuiseen teiniin...
Mutta nuo teidän kirjoitukset oli kyllä kauheaa luettavaa :( en voi ymmärtää teitä..
Mä viiltelen siks ku mulla on välillä vaan niin stn paha olla. Haluan siirtää sisäsen tuskan fyysiseen kipuun ja tä on yleensä auttanut. Ehkä olen tämän takia vielä elossa sillä olen myös harkinnut vakavissani ikkunasta hyppäämistä jne.
Mä en tosiaan kerää tällä mitään sääli pisteitä, kukaan ei tiedä tästä. Kesälläkin peittelen milloin millakin arpia ettei kukaan vain näe niitä. Yleensä viiltelen samaan kohtaan jolloin se on helpompi peittää. En ole tästä edes kertonut lääkärilleni jolla käyn masennuksen takia, eli tä on mulle niin häpeällinen asia. Olen kuitenkin jo aikuinen joten ei mitään teini angstii
Minulla on kaksisuuntainen ja akuuteissa vaiheissa ilmenee lievää psykoottisuutta ja tähän liittyy aina viiltely. Normaalioloisena itsensä viiltely lähinnä kuvottaa, mutta "hulluudessa" se on aivan upeaa. Asia huolettaa itseäni siinä mielessä, että viillot jatkuvasti pahenevat ja lähestyvät kriittisiä paikkoja käsivarsissa.
Jotkut viiltelijät sanovat, että siirtävät pahan olonsa fyysiseen kipuun viiltämällä. Jos tavoitteena on kipu, miksi pitää viiltää haava? Eikö jokin nipistin tai puristin oikeassa kohdassa ajaisi saman asian. Sadomasokistithan harrastavat tällaista.
Eräs tuntemani nuori nainen viilteli vain mahdollisimman pienen haavan mahdollisimman huomaamattomaan kohtaan (ei halunnut jälkiä loppuiäkseen) ja tiputti siihen asetonia saadakseen aikaan enemmän kipua! Hämmästyttävää sikäli, että hän on huippuälykäs ja aktiivinen nuori. Mutta ilmeisesti jotain syvää psyyken häikkää oli...
En koskaan viillellyt nuorempana. Vasta nyt 30-vuotiaana olen ruvennut viiltelemään. Se tapahtuu tilanteissa joissa paha olo ja ahdistus nousevat sellaisille tasoille, että on pakko palauttaa itsensä jotenkin tähän maailman. En viillä tappaakseni itseni. Viillän aina niin, että arvet eivät ole näkyvissä ja hyvin harva ihminen tietää tästä. Aluksi viilsin pieniä pinnallisia naarmuja. Nyt jos viillän niin koen, että mitä syvämmälle viillän niin sitä parempi. Valitettavasti ahdistuneena ja pahassa olossa pystyn viiltämään todella syvälle. Lähes aina haavaat ovat vaatinee ompeleet. On aika noloa lähteä terkkariin ommeltavaksi, mutta ei sitä siinä kohtaa ajattele, kun itse teon tekee.
Viimeksi, kun viisin olin todella huonossa kunnossa ja olin todella väsynyt sairauteeni. Halusin tietää, että jos sellainen tilanne tulee eteen että en enää vain jaksa, niin pystynkö viiltämään valtimoni auki. En siis viiltänyt ranteita auki vaan aivan muualle, kysymys oli lähinnä siitä, että siihen tarvitaan muutakin kuin pelkkä naarmu.
Ihan sairastahan se on, mutta parempi vaihtoehto kuin vahingoittaa itseään jotenkin muuten. Itse kuitenkin arpeni kannan.
Ei mitkään nipistimet ja puristimet auta. Sadomasokistien jutut on ihan eri asia. Ne saa nautintoa tuosta mutta itsetuhoinen kivun tuottaminen on eri asia. Mitenhän sen selittäisi. Minä ainakin haluan nimen omaan harrastaa tuhoavaa kipua, eli pitää tulla haavoja. Kipu helpottaa vihaa. En hae sillä mitään seks. nautintoa.
Kun luin kaikki nämä kirjoitukset, millä kukin perusteli viiltelyään, niin olen ainakin siitä vakuuttunut, että ette ole tutustuneet omaan todelliseen minäänne. Ihmisen hyvää tahtova sisin minä rakastaa omaa kehoaan, hellii siitä, eikä suinkaan tahdo aiheuttaa tietoisesti mitään pahaa itselleen, eikä vahingoittaa mitenkään. Viiltely on merkki mielen epätasapainosta, jossa ehkä jopa tällä viiltelyllä yrittää välttää oman sisimmän viestiä.
Meissä jokaisessa on syvällä sisimmässämme hyvää tahtova minä, joka joutuu pinnallisemmassa elämässä otteluun, sanoisin pahojen voimien kanssa. Ehkä tämä viiltely on yksi ottelumuoto, tai ainakin estää tunnistamasta omaa parasta. Viiltely on keino välttää aitoa todellisuutta.
Elämä on liikaa pinnallisten asioiden "kumartamista", ja se ei luo ihmiselle rauhaa sisimpään, eli sopusointuista elämää todellisen oman minän kanssa. Jos teillä olisi rohkeutta riisua kaikki ulkoinen ja pinnallinen hapitus elämästänne ja pystyisitte kuuntelemaan syvintä minäänne, joka tahtoo ainoastaan teidän parasta, huomaisitte, että elämällenne on tarkoitus, joka selkenee sitä mukaa, mitä paremmin pystytte kuulemaan omaa tuntoanne, sieluanne, joka on ainoa totuus.
En ole uskovainen, vaikka uskonkin Jumalaan. Uskon nimittäin siihen, että Jumalan tahto on meissä jokaisessa. Jokaisen ihmisen elämän tarkoitus ja tehtävä on siellä sisimmässä, eli meidän elämälle on tarkoitus. Kun luin kirjan "Enkeleitä hiuksissani" minulle valkeni asiat, joita vain harva kokee ja näkee eläessään, mutta sitäkin enemmän niistä asioista puhutaan, eli elämämme tarkoituksesta. Suosittelen lukemaan tämän kirjan, ehkä se valaisisi teidänkin elämäänne.
Hyvää joulua ja armollista elämää itsenne kanssa!
elän kuoleman ja elämän rajamaastolla. Kestän elämän vielä, kun tiedän, että voin milloin tahansa päättää sen. Pystyn elämään vain unohtamalla asiat.Joka päivä mietin että tapan itseni. Näin on mennyt jo kuukausia. Olen syrjäytynyt hiljalleen yhteiskunnasta ja koen etten kelpaa tänne. Viiltelystä saan jotain. Olen analysoinut sitä miksi. Yksi syy on se että minulla on silloin kontrollia omaan elämääni. Saan rankaista kivulla itseäni epäonnistumisistani. Pääsen tähän hetkeen kivun takia. Monesti viiltelyhetkinä saan purettua suuren osan tunnekuormastani pois, kokemus on jollain tavalla hyvin puhdistava ja konkreettinen. Sitä kuvaa hyvin itseviha. Saan purettua sitä ja rankaistua itseäni. Se kertoo myös paljonko arvostan ihmisyyttä ja itseäni. Se näytänkö kauniilta tai jääkö minulle pysyvät arvet ei kiinnosta minua yhtään.
Minulla ei ole enää yhtään syytä elää. herään joka päivä vain sen takia että nautin hetken aamutunnelmasta. illasta iskee joka kerta ahdistus. yleensä viiltelyhetket ajoittuu suunnilleen iltaan.
Jos et tunne, älä tuomitse. Olen varmasti jonkun mielestä henkisesti häiriintynyt, mutta kyse on minulla vain selviytymiskeinosta. Pahan ahdistuksen vallassa en pysty muuhun.
Kirjoituksesi satuttaa minua. Kello on paljon, on jo jouluaatto tähän aikaan. Voin kirjoittaa toiste enemmän, mutta tahtoisin antaa sinulle joululahjaksi uskon elämääsi, voimaa tunteaa, että sinulla on rakastava oma minäsi, joka tahtoo elämääsi hyvyyttä, viisautta ja itseäsi kohtaan rakkautta, kun tunnet tulleesi kohdelluksi väärin.
Mielesi on joutunut väärille raiteille. Jospa joulu avaisi tien uskoa elämääsi, jolle on varmasti tarkoitus. Kun annat omalle sisimmällesi mahdollisuuden, kuuntele omaa tuntoasi, se johdattelee elämääsi sinun parhaaksi.
Toivon, että joulu suo mieleesi rauhan ja rakkauden, ne tunteet on sinua varten!
Lämmöllä! Sumppi
Mun täytyi viillellä äsken itseäni siksi että mulle valehdeltiin. Kun totuus selvisi tunsin itseni ihan tyhmäksi. Ne oli pitäneet mua ihan tyhmänä. Tästä tuli mulle suuri raivo heitä ja itseäni kohtaan ja viiltelin. En oikein tajua miksi viiltely muka auttoi siihen olotilaan mutta ärsytti niin paljon.
"Mun täytyi viillellä äsken itseäni siksi että mulle valehdeltiin"
Kuule hyvä ystävä, henkilö, joka valehteli sinulle ja piti sinua tyhmänä, hänhän oman tyhmyytensä paljasti. Hänen on syytä hävetä tekoaan, sinulla ei ole mitään syytä vahingoittaa itseäsi toisen pahan teon takia. Sinä et ollut, etkä ole tyhmä. Sen ymmärrän, että valheen kohteeksi joutumisesta voi raivostua. Mutta kun olet fiksu, sinulla on tällaisen käytöksen kohdatessa oikeus tuntea jopa sääliä valehtelevaa ihmistä kohtaan. Ajan myötä et enää edes raivostu, olet pahoillasi, että ihmiset eivät viisastu käytöksessään.
Toivotan sinulle hyvää joulua, rauhaa ja hyvää mieltä!
Lämmöllä Sumppi
voi vittu ihmiset oikeesti!!! mitä helvettiä tää on olevinaan??????!?!??!?!?!?
"Ovatkohan viiltelijät ajatelleet ikinä, kuka haluaa seurustelu- tai elämänkumppanikseen tällaista ihmistä, kun haavainen/arpinen psyykeongelmaisuus paljastuu... Mutta sittenhän on se ratkaisu tähänkin elämän ongelmaan eli ei muuta kuin viiltelemään lisää."
"Mutta vedä kerran vaikka naamaasi niin sulle sais nauraa ja näyttäisit kaikille millanen seko oikeesti olet. "
teistä jotka tällaisilla kommenteilla olette vastanneet uomaa selvästi että te ette ole masenutuneita, ainakaan kovin syvästi. tietyssä vaiheess masennusta ja muissa mielenterveydenhäiriöissä yleinsä tulee itsetuhoisuus ja itsemurha ajatuksia ja tekoja..MUTTA SE EI HELVETISSÄ TARKOITA ETTÄ NÄMÄ IHMISET OVAT SEKOJA TAI HULLUJA!!! HULLUJA OVAT NE JOTKA USKALTAVAT SANOA ETTÄ ITSETUHOISET IHMISET JA ITSEMURHAA YRITTÄNEET/SIITÄ ONNISTUNEET OVAT HEIKKOJA!!
tässä maailmassa ei ole tarjolla apua vaikka ´kaikki sitä vakuuttavat. miten kukaan uskaltaisi ottaa puheeksi kasvotusten oman itsetuhoisuutensa jos än on sekaisin kun tekee sitä. jos viiltäminen pitää ihmisen elossa ja toivon yllä niin tehköön mitä huvittaa.
masennus olisi paljon hekpompi voittaa jos kaikki eivät olisi niin ennakkoluuloisia ja itsekeskeisiä..
Et ole epänormaali mutta kerro viiltelystäsi hoitajille. Ehkä olet jo kertonutkin. Tämähän olikin vähän vanhempi keskustelu jo.
Luulen oman viiltelyni juontavan juurensa ala-aste ajoilta kun olin koulukiusattu. Olen aina ollut vahva, mutta jopa vahva ihminen voi joskus murtua. Kaikki taisi alkaa siitä kun eräs poika sanoi minun olevan helvetin ruma. Vastasin jotain nokkavasti takaisin enkä ajatellut asiaa sen enempää. Kuitenkin kotona rupesin miettimään olenkohan oikeasti ruma.. ja siitä se lähti. Nykyisin 16 vuotiaana vihaan itseäni niin paljon suurimman osasta aikaa etten voi lähteä huoneestani mihinkään. Aamuisin myöhästyn koulusta sillä minun on meikattava uudestaan itkukohtauksen jälkeen joka aiheutui peiliin katsomisesta, omasta naamastani. Sosiaaliset tilanteet ja ihmiset (varsinkin pojat) ahdistavat enkä pysty katsomaan ihmisiä silmiin. Olen vakavasti sitoutumiskammoinen ja vihaan itseäni kun en ole kenenkään antanut tulla lähelleni koska en ole täydellinen joten en voi kelvata kenellekään. Kärsin siis masennuksesta, ahdistuksesta, minäkuvan vääristymisestä, sitoutumiskammosta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Sisälläni on niin paljon vihaa ja pelkoa etten välillä tiedä miten päin olisi! Kun tuon kaiken kantaa päänsä sisällä tuntuu viiltävä kipu ranteessa miellyttävältä ja jotenkin turvalliselta. Tunnen myös kieroutunutta mielihyvää siitä että pystyn satuttamaan itseäni. Pystyn rikkomaan itseäni. Niin sairaalta kuin se kuulostaakin rakastan nähdä verihelmien ilmestymistä iholle ja vähän ajan kuluttua muuttuvan verivanaksi sekä jomottavasta kivusta jälkeenpäin. Toisaalta haluaisin niin kiepästi että joku tulisi ja kiskaisisi hihani ylös ja auttaisi, mutta se ei käy sillä viiltelen piiloisiin paikkoihin ja paljon pienelle aluellee jotta se on helppo piilottaa esim sideharson alle ja sanoa kärsivänsä löysästä? ranteesta joka kaipaa hieman tukea yms.. Itse en vain pysty hakemaan apua, jotenkin minua ihnottaa olla heikko jonka täytyy käydä itkemässä muille ongelmistaan..
Mutta eipäs mulla muuta, toivoisin että joku vastaisi vaikka onkin vanha tää ketju..
Hyvää kesää kaikille
Toivottavasti vihdoin hitaimmatkin ymmärtävät v
Oho tohon loppuun tuli joku epämääränen.. älkää antako sen häiritä