ravintolassa, istuttiin kaksi tuntia tuttavani kanssa. Ja täytyy sanoa, että sattumalta onni kolahtaa, ei odottamalla. Löysin ihanan miehen joka on tietysti naimisissa, mutta hänellä meee todella huonosti. Tapaamme tänään ja vietämme joulun yhdessä. Mies on kuin toinen ihminen kun löysi naisen joka häntä arvostaa. Minä arvostan häntä ja hän minua. Hänellä on neljä poikaa ja mulla kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Meistä taisi tulla suurperhe kertaheitolla!
Nyt vain olisi löydettävä iso maalaistalo johon tämä meidän superperhe mahtuu. Pojat ovat yläluokilla joten heistä on apua paljon meidän huushollissa.
Nyt äitipuolena osaa arvostaa suurperheitä, ja ymmärtää että tämä on onnea. En koskaan kuvitellut että voisin olla äitipuoli aikuisille tai nuorille, mutta tässä sitä nyt mennään. Yritän parhaani mukaan kasvattaa miehen lapsista onnellisa ja ihmisiäkunnioittavia yksilöitä, se on jäänyt väliin heidän äidiltään, joten siinä on työsarkaa moneksi vuodeksi.
Ovat vähän kasvaneet kuin elopeloossa ei mitään ryhtiä, mutta oppivat sen minun lasteni seurassa, he kun ovat kiitettäviä käytöksellään olleet aina ja todella jämäköitä elämissään. Uskon että pojat vielä kiittävät ja kumartavat minua.
Mutta joulu vietetään täällä superperheen kanssa, ja minä uuden äititittelin avustuksella yritän tehdä siitä miehen lapsille paremman kuin heillä koskaan on ollut. Saa nähdä miten osaavat arvostaa, epäilen etteivät osaa. Kasvattajana ymmärrän ettei ole helppoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Siinä miehessä siis on siis kuitenkin se vika, ettei osaa lapsia kasvattaa...?
huono provo.
vaikka itse oon ollut lapseton,n iin tajuun kyllä miten lapsia opastetaan ja kasvatetaan. Heille pitää laittaa säännöt ja niitä pitäänoudattaa ja kuria kehiin.
Mulla on miehen lapset usein täällä kasvatettavana ja minä laitansäännöt kun äitinsä ei sitä tee, sääli säälii heitä eikä raatti. Meillä ei riekuta miten sattuu, komennan ja laitan nurkkaan ja vaadin ja opastan.
Siitä ei heidän äitikkä pidä, mutta viis siitä, minä olen auktoriteetti ja minä sanon miten elellään ja ollaan.
Lapsettomana on hyvä käydä suurten ongelmien kimppuun ettei ne suurene. Sanoisin että suuren työn olen saanut tehtyä, ja lapet ovat muuttaneet käytöstä, mutta vielä on niiiiin paljon tehtävää... kun eivät osaa oikein yhtään mitään ilman kädestä neuvomista.