Onkohan mulla Kakea ikävä?

Ihan siksi, koska näin unta hänestä ja hän unessa halusi uudestaan alkaa olla kanssani!!! Hän kai oli eronnut vaimostaan tai toisin päin ja oli ostamassa uutta taloa tai asuntoa. Jokin ominaisuus kuitenkin ärsytti hänessä ja yritin miettiä, että miksi rakastun häneen???

Oikeasti tästä on monen monta vuotta aikaa kun me rakastuttiin toisiimme ja hän on ilmestynyt satunnaisesti ueeni muutaman kerran.

Olen kyllä hänet jo unohtanut, mutta uni perkele aina muistuttaa hänestä, vaikka hän on varattu ja lapsia hänelle/heille on siunaantunut.

En ole mikään perheen rikkoja enkä siksi tulekkaan, mutta uni voisi hieman varoa mitä se näyttää!
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Se ensirakkaus kirjoitti:

Ihan siksi, koska näin unta hänestä ja hän unessa halusi uudestaan alkaa olla kanssani!!! Hän kai oli eronnut vaimostaan tai toisin päin ja oli ostamassa uutta taloa tai asuntoa. Jokin ominaisuus kuitenkin ärsytti hänessä ja yritin miettiä, että miksi rakastun häneen???

Oikeasti tästä on monen monta vuotta aikaa kun me rakastuttiin toisiimme ja hän on ilmestynyt satunnaisesti ueeni muutaman kerran.

Olen kyllä hänet jo unohtanut, mutta uni perkele aina muistuttaa hänestä, vaikka hän on varattu ja lapsia hänelle/heille on siunaantunut.

En ole mikään perheen rikkoja enkä siksi tulekkaan, mutta uni voisi hieman varoa mitä se näyttää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu