Humalan vaikutus?

Ehkä tyhmä kysellä täällä, juttuhan voi olla hyvin yksilökohtaista. Mutta jos moni osaisi kertoa omia kokemuksiaan itsestään tai muista, niin se voisi jotain suuntaa antaa.

Miten paljon humala vaikuttaa kiinnostukseen tai ihastukseen toista kohtaan? Tuletteko kenties enemmän avoimeksi tunteistanne ihastustanne kohtaan, vai ilmestyykö niitä tunteita ihan vaan humalan takia, ja selvinpäin ette ehkä tunne mitään samaa?

Olisi myös tietysti esimerkki erään henkilön käytöksestä. Selvinpäin ei oikeastaan taideta olla edes tekemisissä, eikä hän ota yhteyttä (itse olen muutaman kerran ottanut häneen). Humalassa kuitenkin kun nähtiin, vaikutti hän selvästi kiinnostuneelta, vaikkei kuitenkaan edes seksiä yrittänyt saada. Minä olisin luultavasti ollut kiinnostuneempi siitä(kin). Toki osoitimme molemmat kiinnostusta toisiimme, mutta mieleeni on jäänyt asioita joita hän sanoi, enkä tiedä miten suhtautua kun hän ei ole ottanut tuon jälkeen yhteyttä. Hän kertoi mm.että viihtyy seurassani ja tuntuu kuin olisimme "sielunkumppaneita", lisäksi hän toistuvasti mainitsi että tahtoo nähdä uudelleen. Mitenhän tähän suhtautua? Pyysin häntä ottamaan yhteyttä kun haluaa nähdä (itse olen ollut aiemmin aktiivisempi, tuntuu että ahdistelen jos olen koko ajan aktiivisempi) ja kerroin että haluan kyllä tavata hänet.

Mietin odottelenko vaan edelleen hänen yhteydenottoaan vai ehdottaisinko jälleen itse jotain... Vai yritänkö antaa olla? Hän on kyllä ujo ja hänen itseluottamuksensa on käsittääkseni aika huono sekä muitakin ongelmia saattaa olla, mutta vaikka itse olen samanlainen, niin saan yleensä aikaiseksi ottaa yhteyttä jos tarpeeksi tahdon. Tästä jutusta tulee vaan liian kovasti mieleen pari aiempaa kokemusta kun humalassa toinen osapuoli on sanonut ja lupaillut vaikka mitä, mutta selvinpäin vetäydytään johonkin. Ensin vastaillaan yhteydenottoihini, mutta se vastailukin vähitellen alkaa jäädä.

Olikin aikamoinen avautuminen, mutta alkuperäiseen kysymykseen varsinkin odottelen vastauksia, se tuntuu yhdeltä avainkysymykseltä kokemusteni perusteella. Kantaa saa ottaa muuhunkin :)
64095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen tuota itsekin joskus pohtinut oman käytökseni ja toisten käytöksen takia.
Jos itsestäni puhun, niin tiedän mten asiat ovat, mutta muiden osalta ei voi sanoa yhtään mitään. En anna kenellekään mitään ajatuksia sielunkumppanuudesta tai lähde kenenkään kanssa mihinkään tapaamiseen, jollen tiedä mitä toinen minusta haluaa ja ole itse samoilla linjoilla. Sitten saatan lähteä, jos olen ensin sanonut, että kaverina voin lähteä mutta en muuten.
Joskus on tullut höpöteltyä suurempiakin tunteita humalassa, mutta kyllä ne ovat pitäneet paikkansa. Selvinpäin olen sitten saattanut ottaaa etäisyyttä, jos olen saanut sen ymmärryksen, ettei toinen olekaan minusta aidosti/oikeasti kiinnostunut.

Ymmärrän sen, että tuollainen tilanne on ikävä, itsekin sellaisessa ollut useampaan otteeseen. Luulisin, että kaikkein viisainta voisi olla, että sanot sille toiselle suoraan, että et usko hänen olevan sitä mieltä mitä sanoo, kun yhteydenpito on muulloin niin yksipuolista ja kehota häntä ottamaan seuraava askel, jos on sinun kanssasi tosissaan.
Tai sitten kysyt häneltä selvinpäin, että mitä sinusta ajattelee ja mitä haluaa ja puhuuko tuollaisia juttuja lämpimikseen, kun on humalassa. Ei sitä oikeasti voi tietää mitä toisen päässä pyörii ja miten voisikaan kun yksilöitä olemme kaikki. Kysy, niin ei tarvitse miettiä turhaan.
Tsemppiä :)

Äänestä

Ainakin itse olen huomannut, että humalassa ei ole niin ranttu sen seuran suhteen, eli rumempaakin kehtaa panna.. selvinpäin on paljon kriittisempi.

Äänestä
  • viimeisestä humalasta vettä virrannut , ja
    siihen tilaan etäisyyttä tullut ...
    Mutta mielestäni , jos olette suht ymmärrettävässä ,
    lievässä ko. tilassa .. sanoisit hänelle , että kertoo
    samat asiat huomenna ja selvin päin .. ( lemmen lirutukset )
    Silloin hälle on lupaus , rohkaisu sinulta tehdä se ,
    selvin päin . Jos hänellä riittää kanttia , ja on silloinkin edelleen
    tosissaan , tai samaa mieltä kun oli illalla pienissä sievissä . .
    Jäät odottamaan hänen siirtoaan , seuraaviin ja tuleviin päiviin ..

    sitte muuta kuin , " lycka till bara mycket ."

    Äänestä

  • J u s u kirjoitti:

    viimeisestä humalasta vettä virrannut , ja
    siihen tilaan etäisyyttä tullut ...
    Mutta mielestäni , jos olette suht ymmärrettävässä ,
    lievässä ko. tilassa .. sanoisit hänelle , että kertoo
    samat asiat huomenna ja selvin päin .. ( lemmen lirutukset )
    Silloin hälle on lupaus , rohkaisu sinulta tehdä se ,
    selvin päin . Jos hänellä riittää kanttia , ja on silloinkin edelleen
    tosissaan , tai samaa mieltä kun oli illalla pienissä sievissä . .
    Jäät odottamaan hänen siirtoaan , seuraaviin ja tuleviin päiviin ..

    sitte muuta kuin , " lycka till bara mycket ."

    kukaan mies rupeaa pelkän humalan takia puhumaan "sielunkumppanuudesta". Uskon että ko. mies tykkää sinusta, mutta huonon itseluottamuksen takia ei tee aloitetta. Ota yhteyttä vaan!

    P:S. Sen verta on humalaisia iskuhöpinöitä tullut kuunnelluksi, ettei tuo ole sellaista vaan uskon hänen pitävän sinusta oikeasti.

    Äänestä

  • 2+20 kirjoitti:

    kyl minä ainakin selvänä pidän yhtä paljon ihastuksen kohteesta, ku humalassakin jolloin vaan on helpompaa yrittää kertoa tälle naaraalle, että on kiinnostunut hänestä. =) oon kyl kussu mun kaikki jutut, ku ihastun tosi harvoin kenestäkää. nyt oon ollu taas muutaman päivän ihastunut ja entisest ihastuksen kohteest on yli 2 vuotta aikaa :P. ja yks tyttö muutama vuos sit sano, et oon tosi mukava selvinpäin, mut en vaan saanu avattua sanaista arkkuani ujouteni ja huonon itsetunnon takia selvänä, joka sillon kyl kadutti sit tosi paljon ja suretti myöhemmin, ku se oli hommannu poikaystävän, ku en pistänyt tuulemaan tarpeeksi ajoissa >:(.

    oon ihan selvänä nyt, paitsi ihastuin tos muutama päivä sit "ensi silmäyksellä" yhtee naikkoseen sangen hämärissä olosuhteissa, joten puhun vähän sekoja, koska olen hänestä vielä huumautunut :P mut eiköhän se ohi toivottavasti mee, koska kohteena on ns. toiveajattelua kohde ja tuskin tuun näkemäänkää häntä enää. en vaan tajuu miten huumaannuin näin pahasti ko. persoonasta. ois kiva joskus kokea se molemminpuolinen ihastuminen ensi silmäyksellä.

    parashan nuo ois vaan pokkana kertoa omana itsenään ja ennenkaikkea selvinpäin, toivottavasti vanhetessaan rohkaistuisin tällä saralla.

    sorry meni nyt niin offtopiciks! X)

    PEACE AND LOVE!

    Äänestä

Itselläni on lähes samanlainen tilanne kyseessä kuin aloittajalla.
olen erittäin ihastunut erääseen henkilöön, joka yllättäen tunnusti tunteensa, humalassa, lähes samanlaisella tyylillä kuin sinullekin on tunnustettu. Selkeästi ei siis perus känninen vonkaus.

Olen miettinyt asiaa paljon, ja tullut siihen tulokseen, että pyydän häntä ulos tai ainakin heitän hänelle pallon, sanomalla että jos hän haluaa joskus lähteä kanssani, niin lähtisin mielelläni.

Tsemppiä sinullekin!
Ota häneen yhteyttä ja kysy suoraan kuinka asia on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päivät lentää kirjoitti:

Ehkä tyhmä kysellä täällä, juttuhan voi olla hyvin yksilökohtaista. Mutta jos moni osaisi kertoa omia kokemuksiaan itsestään tai muista, niin se voisi jotain suuntaa antaa.

Miten paljon humala vaikuttaa kiinnostukseen tai ihastukseen toista kohtaan? Tuletteko kenties enemmän avoimeksi tunteistanne ihastustanne kohtaan, vai ilmestyykö niitä tunteita ihan vaan humalan takia, ja selvinpäin ette ehkä tunne mitään samaa?

Olisi myös tietysti esimerkki erään henkilön käytöksestä. Selvinpäin ei oikeastaan taideta olla edes tekemisissä, eikä hän ota yhteyttä (itse olen muutaman kerran ottanut häneen). Humalassa kuitenkin kun nähtiin, vaikutti hän selvästi kiinnostuneelta, vaikkei kuitenkaan edes seksiä yrittänyt saada. Minä olisin luultavasti ollut kiinnostuneempi siitä(kin). Toki osoitimme molemmat kiinnostusta toisiimme, mutta mieleeni on jäänyt asioita joita hän sanoi, enkä tiedä miten suhtautua kun hän ei ole ottanut tuon jälkeen yhteyttä. Hän kertoi mm.että viihtyy seurassani ja tuntuu kuin olisimme "sielunkumppaneita", lisäksi hän toistuvasti mainitsi että tahtoo nähdä uudelleen. Mitenhän tähän suhtautua? Pyysin häntä ottamaan yhteyttä kun haluaa nähdä (itse olen ollut aiemmin aktiivisempi, tuntuu että ahdistelen jos olen koko ajan aktiivisempi) ja kerroin että haluan kyllä tavata hänet.

Mietin odottelenko vaan edelleen hänen yhteydenottoaan vai ehdottaisinko jälleen itse jotain... Vai yritänkö antaa olla? Hän on kyllä ujo ja hänen itseluottamuksensa on käsittääkseni aika huono sekä muitakin ongelmia saattaa olla, mutta vaikka itse olen samanlainen, niin saan yleensä aikaiseksi ottaa yhteyttä jos tarpeeksi tahdon. Tästä jutusta tulee vaan liian kovasti mieleen pari aiempaa kokemusta kun humalassa toinen osapuoli on sanonut ja lupaillut vaikka mitä, mutta selvinpäin vetäydytään johonkin. Ensin vastaillaan yhteydenottoihini, mutta se vastailukin vähitellen alkaa jäädä.

Olikin aikamoinen avautuminen, mutta alkuperäiseen kysymykseen varsinkin odottelen vastauksia, se tuntuu yhdeltä avainkysymykseltä kokemusteni perusteella. Kantaa saa ottaa muuhunkin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu