Tuntuu

vaikealta enää rakastua kun on jo kohdannut sen elämänsä ihmisen jota ei kuitenkaan saanut.
14444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan sama olo. Miksi en kertonut naiselle? Liian myöhäistä se nyt on.

Äänestä
  • nyt!

    Äänestä

  • todellisuuteen kirjoitti:

    nyt!

    puuttuu.
    Jolle murheet, ilot, kaiken kertoa voi.
    Miten tässä näin kävi, että kaikki katos yhdessä silmän räpäyksessä.
    Edelleen tyhjä olo ;/

    Äänestä

  • todellisuuteen kirjoitti:

    nyt!

    Koskaan ei ole liian myöhäistä sanoa hyviä asioita toiselle - kun on elossa. Vaikka juuri tänään,
    koska huomista emme tiedä. Rakkautta ei ole koskaan liikaa ja lämpöä voi ilmaista, vaikka ei
    "saisi omaksi". Tilanteet voivat muuttua ja kohtalo järjestää yllätyksiä kun on kuulolla ja avoin.

    Aina on toivoa - jokaisella. Surulla on aikansa ja ilo jo kurkistaa.

    Äänestä

  • Minä ainakin toivon, että eräs ei ajattelisi olevan liian myöhäistä. Tyhjää ja surua vain ilman Häntä.

    Äänestä

  • Elämänuskoa kirjoitti:

    Koskaan ei ole liian myöhäistä sanoa hyviä asioita toiselle - kun on elossa. Vaikka juuri tänään,
    koska huomista emme tiedä. Rakkautta ei ole koskaan liikaa ja lämpöä voi ilmaista, vaikka ei
    "saisi omaksi". Tilanteet voivat muuttua ja kohtalo järjestää yllätyksiä kun on kuulolla ja avoin.

    Aina on toivoa - jokaisella. Surulla on aikansa ja ilo jo kurkistaa.

    muut asiat tuovat iloa, rakkaus tuottaa vain pahaa mieltä. On siis katsottava sinne suuntaan, josta kipu ei lyö silmille. Paljon tärkeämpääkin löytyy tästä maailmasta kuin kahden aikuisen välinen rakkaus.

    Äänestä

  • ole liian myöhäistä, jos naisesi vaan on elossa.

    Äänestä

kolahtaa! Minäkin tässä odottelen seuraavaa kolausta. Turha jäädä tuleen makaamaan, jos realiteetit ovat selvääkin selvemmät. Itkut on itketty. Ei muuta kuin nokka kohti uusia haasteita. ;)

Mitäs hittoa mä sitten enää ikäväpalstalla teen?

Äänestä
  • toivotaan että se kolahdus vielä munkin kohdalle tulee. :)

    Äänestä

  • suru puserossa kirjoitti:

    toivotaan että se kolahdus vielä munkin kohdalle tulee. :)

    vaikuttaa siltä, että olette ns. rakkausaddikteja. Tärkeintä on oma rakastumisentunne ja se alkuhuuma, kohde voi sitten olla kuka vaan, pääasia että itsellä kivaa ja perhosia vatsanpohjassa. Ja kun alkuhuuma haihtuu tai tulee pettymyksiä, äkkiä vaan uutta kohdetta etsimään, pääasia että pääsee ah niin ihanasti rakastumaan. Voi sitten sen entisen "tosi rakkauden" mukavasti unohtaa. Ihmissuhteetkin ovat vain sarja "kolahduksia". "NEXT!" - toinen seuraa toista...jokainen on korvattavissa. Ei mitään aitoa ja pysyvää... Tunteiden kohteella ei ole mitään väliä, ainoastaan tunteilla. Surullista, mutta nykyaika tuntuu tuottavan tuollaisia lemmenaddikteja pilvin pimein :(

    Äänestä

  • näin sivusta kirjoitti:

    Ei ole kuin se yksi.

    Olen ihan samaa mieltä..

    Äänestä

  • Sivusta minäkin.. kirjoitti:

    Olen ihan samaa mieltä..

    mä rakastuisin vaan rakastumisen takia niin en olisi tuhlannut näin pitkää aikaa tähän yhteen henkilöön.

    Äänestä

mutta ehkäpä se päivä paistaa vielä risukasaankin, kunhan lumet vähän sulaa... ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suru puserossa kirjoitti:

vaikealta enää rakastua kun on jo kohdannut sen elämänsä ihmisen jota ei kuitenkaan saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu