Nykyinen laki on leskelle raskas historiallinen rasite. Aikoinaan oli syytinki ja pappikin meni naimisiin edeltäjänsä lesken kanssa turvaten näin lesken elämää. Nykyisin leski saa puolet yhteisestä omaisuudesta omistukseensa "veroitta", verot on jo maksettu yhteisellä työllä aikanaan. Hän voi myös periä puolet puolisonsa osuudesta maksaen siitä osasta perintöveron ja myös hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon irtaimistoineen. Lapset tai näiden perilliset perivät siis lakiosana 25% pesän varoista elleivät he luovu lakiosastaan.
Mitä mahdolisuuksia aviopuolisoilla on turvata uhteinen omaisuutensa. elämäntyönsä ja -tapansa perunkirjoituksessa? On hyvin ilmeistä, että lesken viimeiset vuodet ovat hyvin raskaat ja kalliit yhteiskunnan turvan rapautuessa eivätkä lapset ole kykeneviä tai halukkaita siinä auttamaan. Niihin ei kannata laskea mitään. Leski voi kieltäytyä omaisuuden tasauksesta, mikäli omaisuutta voisi siirtää sairauden tms takia toiselle? Toinen mieleen tuleva tapa on ottaa lainaa omaisuutta vastaan ja jättää lakiosana osuus velasta, mistä nämä voivat kieltäytyä. Tällöin perillisetkin pääsevät perintöveroista. Kyse ei siis ole verojen välttäminen vaan lesken aseman turvaaminen. Lainmuutosta ei kannata odotella.
Mitä mahdolisuuksia aviopuolisoilla on turvata uhteinen omaisuutensa. elämäntyönsä ja -tapansa perunkirjoituksessa? On hyvin ilmeistä, että lesken viimeiset vuodet ovat hyvin raskaat ja kalliit yhteiskunnan turvan rapautuessa eivätkä lapset ole kykeneviä tai halukkaita siinä auttamaan. Niihin ei kannata laskea mitään. Leski voi kieltäytyä omaisuuden tasauksesta, mikäli omaisuutta voisi siirtää sairauden tms takia toiselle? Toinen mieleen tuleva tapa on ottaa lainaa omaisuutta vastaan ja jättää lakiosana osuus velasta, mistä nämä voivat kieltäytyä. Tällöin perillisetkin pääsevät perintöveroista. Kyse ei siis ole verojen välttäminen vaan lesken aseman turvaaminen. Lainmuutosta ei kannata odotella.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En ymmärrä miten lesken asema on nyt huonompi kuin ennen: ennen meni asunto myyntiin heti kuoleman jälkeen, jos perilliset niin vaativat, eikä leskellä ollut varaa maksaa perillisille. Nythän lapset joutuvat maksamaan perintöveroa, ja perintö on lesken hallinnassa. Pahimmassa tapauksessa leski, joka hallinnoi asuntoa, ei ole mitään sukua perillisille. Leskihän ei ole perillinen, hän saa tasingon nojalla puolet omaisuudesta ja vielä asunnon hallintaansa, jos ei itse omista asumiskelpoista asuntoa.
Onneksi perintöveron alarajaa nostettiin, jos on monta perillistä ja perittävänä asunnon puolikas ei välttämättä joudu maksamaan perintöveroa. Mielestäni on vain kohtuullista, että leski, joka hallinnoi asuntoa, maksaa myös siihen liittyvät kulut (vesi, sähkö, jätemaksu, kiinteistövero), kun kukaan muu ei pääse perinnöstään nauttimaan.
Omistustestamentissa leski perii 25% ja saa osuutenaan veroitta 50% pesän varoista. Leski maksaa siis perintoveron perimästään rahana ja 2 perillista saavat lakiosanaan yhteensä 25%, mistä he maksavat verot. Kun leski maksaa perintöveronsa ja lasten lakiosat rahana, se on melkoinen rasite lesken taloudelle. Lesken maksettavaksi tulevat sitten taloutensa normaalit menot asumiskuluineen. Lapsille voi asettaa toivomuksen etteivät he ottaisi lakiosuuttaan, mutta se on useimmiten epärealistinen pyyntönä. Asunnon ja omistuksen realisoiminen esim. ottamalla velkaa ennen puolison kuolemaa, olisi eräs mahdollisuus leskelle, jonka ei tarvitse suostua tasinkoon. Tällöin pesänjaossa olisi yhteisen omaisuuden osalta velkaa, eikä lesken omistuksessa oleva kuulu perintöön. Tuttavallani nuorempi ja terveempi vaimo omistaa perheen omaisuuden kokonaan. Heillä ei ole yhteisiä lapsia, eivätkä miehen lapset voi periä mitään kuten ei vaimokaan miehen kuollessa. Ongelma on: miten suojataan yhteinen omaisuus ja vanhuuden sairauksien varalle kerätyt varat ilman asunnon realisointia toisen kuollessa, kun lapset ja valtio vaativat osansa? Vuodeosastolle päästyä varat tietysti menevät hoitomaksuihin, mutta sitä ennen pitää kaikesta avusta maksaa maltaita.
>>Omistustestamentissa leski perii 25% ja saa osuutenaan veroitta 50% pesän varoista.>Asunnon ja omistuksen realisoiminen esim. ottamalla velkaa ennen puolison kuolemaa, olisi eräs mahdollisuus leskelle, jonka ei tarvitse suostua tasinkoon.>Ongelma on: miten suojataan yhteinen omaisuus ja vanhuuden sairauksien varalle kerätyt varat ilman asunnon realisointia toisen kuollessa, kun lapset ja valtio vaativat osansa? >Vuodeosastolle päästyä varat tietysti menevät hoitomaksuihin
>>Nykyisin leski saa puolet yhteisestä omaisuudesta omistukseensa "veroitta">Hän voi myös periä puolet puolisonsa osuudesta maksaen siitä osasta perintöveron>Lapset tai näiden perilliset perivät siis lakiosana 25% pesän varoista elleivät he luovu lakiosastaan.
Tässä keskutelussa on aika paljolti unohdettu terve järki.
Leski saa asua yhteisessä asunnossa loppuelämänsä, kovin monella ei juuri sen suurempaa varallisuutta ole.
Nixnax kertoi osituksesta, pitää paikkansa.
Jos vanhat ihmiset tekevät hallintaoikeustestamentin jossa eloonjäävällä on hallintaoikeus ja perintö hajautetaan mahdollisimman monelle lapselle ja lapsenlapselle, käytännössä 20.000 ainakin on verotonta per saaja, hallintaoikeuden saajan iän mukaan yleensä noin puolitoista kertaa tuo summa.
Tokihan tuokaan ei estä jotakuta vaatimasta lakiosaansa, mutta sen voi huomioida myöhemmässä testamentissa jos muut ovat olleet kilttejä.
Näkemissäni tapauksissa suurin vaara ovat kunnat jotka ovat ulkoistaneet vanhusten hoidon vanhainkotiyhdistyksille tms. ei kuntaan kuuluville. Kunnan tulee antaa sama hoito kotiinkin, ainoa ero on se, että kunta saa periä vain kolmanneksen vanhuksen tuloista ja vanhainkotiyhdistys saa ottaa kaiken paitsi taskurahan.
"Näkemissäni tapauksissa suurin vaara ovat kunnat jotka ovat ulkoistaneet vanhusten hoidon vanhainkotiyhdistyksille tms." "vanhainkotiyhdistys saa ottaa kaiken paitsi taskurahan. "
Aika luovasti ajateltu, silloin jos joku hakeutuu yksityissekstorille vanhankotiin niin silloin häneltä voi mennä omat ja varastetut mutta kun on kyseessä kunnan järjestämä palvelu, olipa se kunnan omaa tai ostettua niin kyllä siihen pätee samat säännöt eli viimeisimmän tietoni mukaan (äitini kohdalla viime maanantaista lähtien) 80% eläkkeestä. Muuhun ei pääse käsiksi palvelun tarjoaja.
Jos haluaa samat palvelut kotiinsa niin laissa on sanottu miten paljon niistä saa periä.
Jos tarvitsee hoitajan 24 tuntia 7 päivää viikossa niin katto on jotain 34% tuloista.
Niin kauan kun virallinen asuinpaikka on oma koti, kunta ei pysty myymään sitä kustannusten kattamiseksi vaikka olisi väliaikaisesti sairaalassa tai vanhainkodissa. Paljon tekevät sitäkin että pistävät nuoren sukulaisen asumaan tai ainakin kirjoille samaan asuntoon, silloin kunta ei pääse siihen käsiksi.
Äitisi tapauksessa lienee kyse siitä taskurahasta joka on pakko jättää eläkeläiselle.
Oma valinta haluaako palvelut kotiinsa vai asumaan laitokseen, kunnalle laitos on parempi, iäkkäälle koti.
Kävin läpi nämä kuviot kun omaa tätiäni yritettiin saada vanhainkotiyhdistyksen uuteen taloon, oli rakennettu tilat noin 30 vanhukselle ja pienehköltä paikkakunnalta piti löytää se määrä. Totesimme tädin kanssa että olisi pitänyt muuttaa noin 150 neliön talosta parinkymmenen neliön huoneeseen eikä palvelut olisi parantuneet siitä mitä saa kotiin. Olisi toki päässyt ruokailemaan ruokasalissa mutta kuka sellaista haluaa jos siellä on 50 muuta, osa huonokuntoisia.
Vatauksessa otin kantaa siihen uskomukseen että vanhuksen koko omaisuus hupenee hoitomaksuihin.
Niinhän ei todellakaan käy, ainoastaan eläke hupenee aika pitkälle hoitomaksuihin ja sehän on ihan hyväksyttävää sillä vanhusta itseään vartenhan ne eläkkeet tulevat eivät perillisiä varten.
Mitä taasen tulee vanhuksen säästöihi, asuntoihin, pörssiosakkeisiin yms. niihin ei pääse kukaan käsiksi.
Tiedossani on tapaus, jossa leski perii puolisonsa kokonaan, koska tällä ei ole lapsia, leskellä kylläkin jo aikuiset lapset. Pariskunta keski-ikäisiä. Leski ei ole edes ilmoittanut omaisuuden määrää toissijaisille perijöille, eikä kutsunut perunkirjoitustilaisuuteen. Leskellä on suuret mahdollisuudet vaikka pimittää omaisuutta ja testamentin niiltä harvoilta, jotka lesken ja vainajan varallisuudesta jotakin tietävät. Samoin konkurssin tai siirtää pesän varoja "firmalleen". En väitä että näin olisi tapahtunut, mutta nykykäytännön mukaan täysin mahdollista. On surullista todeta, että lapsensa menettäneet, eivät saa edes tietoja lapsensa sairauden kulusta ja kuolemaan johtaneista syistä. Vainajan omaiset eivät saa tietää oliko "pesä" sittenkin konkurssissa vai pariskunat rikkaita kuten "omainen" itse oletti kuolleessaan.
Ainakin joissakin tapauksissa vanhuksen omaisuus todellakin menee, jos on virkaholhooja niin tämä pystyy myymään asunnon kulujen kattamiseksi jos vanhus ei ole siinä kirjoilla.
Noin kymmenen vuotta sitten näin tapauksen jossa varsin lakiatunteva suku teki kaikenlaisia järjestelyjä omaisuuden turvaamiseksi.
Yhäkin sitä mieltä että on varsin tyhmää laittaa vanha ihminen laitokseen pikkuhuoneeseen jos samat palvelut saa omaan kotiinsa alle puoleen hintaan. Toki sekin aika tulee kun ei enää pärjää kotona vaikka olisi apuakin. Omista sukulaisista tämä on tapahtunut vain yhdelle, laitokseen mennessä oli jo lähes vuodepotilas, muutaman kuukauden jälkeen täysin. Muut ovat täysin syystä kammonneet laitoksia, ovat kuolleet kahdeksankymppisinä niittohommiin tai vastaaviin mikä oli myös heidän oma toiveensa.
Muistisairaudet ovat erittäin yleisiä, tällaisella vanhuksella tulee väistämättä vastaan aika jolloin hän ei pärjää minkäänlaisella tuella kotona.
Toisinaan vaikka toinen vanhuksista olisi omaishoitajana niin saattaapi hänenkin voimat ehtyä kun muistisaidaiden taudinkuvaan kuuluu se kodin etsiminen yms. (eli karkailut).
Tällaisissa tapauksissa vanhus voi olla erittäin vireä ja voi elää pitkäänkin mutta tarvitsee ehdottomasti laitoshoitoa.
Ainakin tuolla Westendissä on hoitokoti jonka ovessa on kaksi kahvaa, ulos pääsee jos ymmärtää painaa kummastakin yhtä aikaa.
Omissa suvuissa kaikki ovat pysyneet täysjärkisinä loppuun asti, tietenkin luonteenpiirteet ovat vähän voimistuneet.
Kumminkin on aika tärkeää suunnitella etukäteen miten vanhan ihmisen asiat järjestetään, tietenkin tämän vanhuksen kanssa yhdessä.
Ainakaan omalla kohdallani ei tässä ole olllut kyse rahoista, olen tienannut itse ihan tarpeeksi. Olisi vain kovin noloa jos sukulainen jonka olen tuntenut lapsesta asti laitettaisiin viimeiseksi kymmeneksi vuodekseen pikkuhuoneeseen johonkin kuselta haisevaan vanhustentaloon.
Vanhusten rahoille löytyy ottajia, pahimpia ovat kunnat ja vanhainkotiyhdistykset. Oman suvun vanhukset ovat naamioituneet köyhiksi paitsi isä jolle se ei olisi onnistunut.