Kerrassaan ihana neito yksi ABC:n myyjistä
ABC:n myyjä
abc:n asiakas
232268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
pieni ja tummako?
ei passaa liian tarkkaan kertoa, hyvä pitää jännitystä yllä ja odotella illan lottoarvontaa, jos rykäisee 7-oikein tuloksen niin lähden pyytämään häntä kanssani muuttamaan alabaman saarille syömään viinirypäleitä ja luumuja ympäri vuoden :P
anna tytölle panaania kans! toivon, että tulee päävoitto, niin pääsee apsilta pois.
Alabamassa on saaria likimain yhtä monta kuin Suomessa luonnonvaraisia pingviinejä. Mutta asiaan: siellä oli ainakin vielä kesällä oikein kaunis blondi töissä. Joskus näin hänet myös kaupungilla ja taitaa tykätä Guessin vaatteista, ainakin mitä pukeutumisesta pystyi päättelemään.
Täh? Mitä ihmeen merkitystä sillä on minkä merkkisiä vaatteita käyttää?!
No jospa se nyt oli tuolle blondille tarkoitettu, että tunnistaa itsensä?
Juu hyvin paljon mahdollista, terävä havainto sinulta. Itse en oo tätä ihanaa myyjää nähnyt siviilissä joten mahdoton sanoa. On abc:llä yksi ihana brunette myös, vois kuikuilla seuraavalla kerralla onko sormi jo sormustettu vai vieläkö on toivoa...
No jospa tuo edellinen vastaukseni oli kirjoitettu hieman sarkastiseen sävyyn?
Ei se nätti myyjä ole blondi! Tumma kaunis symppis neito
Kyl mun mielestä se blondi myyjä on aika hemmetin hyvännäkönen. Se muistuttaa vähän salkkareiden Isabellaa, jos kaukanta katsoo. :P
nii joo se isabellan näköinen on kieltämättä ihan nätti blondiksi. Mut ei blondeista saa mitenkään päin yhtä nättiä ku bruneteista
..... keskittykääs maistamaan niitä meidän pöperöitämme !
Toki, mutta myös silmä voi ruokailla samalla =) Sitä paitsi kinkku oli hieman suolaton. Muuten kyllä noutopöydän ruoat ovat lähes poikkeuksetta aina herkullisia. Harmittaa vaan hinnan nousu, voi niitä vanhoja hyviä aikoja ku noutopöydän sai vielä 7.90e:llä.
ABC:n ruuanhinnat nousee ja annokset samalla pienenenee !
Noutopöytäkin näytti viimeksi kuin siat olisivat olleet paikalla...... miehet !
Rauhallista joulua kaikille ABC:n kilteille myyjille (erityisesti symppisbrunetteneidolle), sekä myöskin asiakkaille!
hölmöt.
Tämä oli Suur-Savon mainos, joka sai kaikki Mikkelin kiimaiset kollit käymään kahvilla ja pullalla ABC:llä, kun siellä muuten on niin hiljaista.
Oli siellä mukana myös näitä "kilttejä" perheenisiäkin bongaamassa.
Mutta silti onnistunut kampanja. Ja kaiken lisäksi ilmainen.
Hölmöjä on helppo jymäyttää.
Myynti kasvoi kampanjan avulla yli 73 %.
Kiitos kumipäät.
höpö höpö mikään mainos ollu tyhmä sinä!
se tumma neito siellä kaupan puolella on söötti. vähän voisi vaan laihduttaa.
miten nii kaupan puolella? Nehän vaihtelee paikkoja varmaan joka päivä, ei mittää tolkkua oo heidän työvuoroissa.
tänään oli muuten asiakkaanakin erittäin nätti typykkä. 15.30-16.00 välillä oli syömässä jotain punatukkaisen vanhemman naisen kanssa (oisko ollu äitinsä).
Sais tulla semmonen lakipykälä mikä velvoittaisi kaikkia kirjoittamaan vaikka selkäänsä lapun jossa on siviilisääty ja puhelinnumero kissan kokoisilla kirjaimilla, siitä ois suuresti apua =)
oisko siellä nättejä poikia?
en kyllä usko..
- tule vaan kaffeille ABC:lle, on silmäniloa ;)
Nostetaan nousuun .... Niin myyyntikin ;) XD