entä jo onan

olisi saanut käskyn viedä leskiraasu vaivaistaloon?

Toistuvasti tämä hyypiö olisi kylmästi jättänyt lesken sinne viemättä. Teko oli paha ja Herra kuoletti onanin.

Olisiko siis tästä lähtien aina ja kaikkialla oman vaimon vaivaistaloon viemättä jättäminen synti?

Eli aina kun mahdollista, vaimo pitäisi kuskata vaivaistaloon koska Raamatussa, kun Onan ei leskeä sinne vienyt, kuoletettiin.

Vaimo vietäisiin sinne siis aina uudestaan ja väkisin, vaikka hän ei sinne haluaisikaan tai sellaiseen olisi edes mitään tarvetta.

Niinkö?

Vai olisiko sittenkin niin, että onanin synti oli tottelemattomuus ja rakkaudettomuus leskiraasua kohtaan, ja hänet kuoletettiin sen takia.

Eli synti oli julmuus ja tottelemattomuus. Ei vaivaistaloon viemättä jättäminen sinänsä.

No tämä oli nyt tällainen spekulaatio, juuh.
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lueskelen raamattua (mutta en ole mikään "ammattilainen"), mistähän kohtaa tapaan Onanin?
Mielenkiintoinen kirja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

olisi saanut käskyn viedä leskiraasu vaivaistaloon?

Toistuvasti tämä hyypiö olisi kylmästi jättänyt lesken sinne viemättä. Teko oli paha ja Herra kuoletti onanin.

Olisiko siis tästä lähtien aina ja kaikkialla oman vaimon vaivaistaloon viemättä jättäminen synti?

Eli aina kun mahdollista, vaimo pitäisi kuskata vaivaistaloon koska Raamatussa, kun Onan ei leskeä sinne vienyt, kuoletettiin.

Vaimo vietäisiin sinne siis aina uudestaan ja väkisin, vaikka hän ei sinne haluaisikaan tai sellaiseen olisi edes mitään tarvetta.

Niinkö?

Vai olisiko sittenkin niin, että onanin synti oli tottelemattomuus ja rakkaudettomuus leskiraasua kohtaan, ja hänet kuoletettiin sen takia.

Eli synti oli julmuus ja tottelemattomuus. Ei vaivaistaloon viemättä jättäminen sinänsä.

No tämä oli nyt tällainen spekulaatio, juuh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu