Hei murroikäisten vanhemmat.
Kaipaisin neuvoja tai kohtalotovereita jos niitä on kun ei ainakaan tuttavapiirissä ole samaa ongelmaa kuin meillä.
Olen aivan masentunut, raivoissani, surullinen, epätoivoinen, 16-vuotiaan tyttäremme välinpitämättömyydelle ja huolettomalle elämänasenteelle.
Tavaroita häviää jatkuvasti. Kännykät 2 kpl pankkikortit, bussiliput (vuoden aikana ainakin 2x) rahaa, kirjoja, penaaleja, silmälasit laukusta koulumatkalla, avaimia, koruja, meikkejä ym ym. Tavaroita särkyy. Korvalappusteroita on mennyt rikki melkein uutena.Polkupyörä on hajalla. Käsijarru irronnut itsestään! Koulukirjat on kamalan näköisiä vaikka ne on muovitettu.
Mikään ei hetkauta eikä harmita! Olen tietenkin pelastanut tilanteesta hommaamalla uusia bussilippuja, silmälaseja ja avaimia joita hän välttämättä tarvitsee.Mitä voisi tehdä että hän oppisi kantamaan vastuuta ja huolehtimaan tavaroistaan? Hän puhuu nyt menevänsä autokouluun heti kun täyttää 18 mutta en voisi kuvitellakaan että joku uskaltaisi lainata hänelle autoansa. Toivottavsti ikä tuo lisää vastuuntuntoa. Tätä välipitämättömyyttä on jatkunut jo muutaman vuoden.
Ja me muut perheenjäsenet kun huolehdimme yleensä hyvin tavaroistamme ja kannamme vastuuta.
Onko kenelläkään samanlaista tai voisiko joku neuvoa mitä pitäisi tehdä?
Kaipaisin neuvoja tai kohtalotovereita jos niitä on kun ei ainakaan tuttavapiirissä ole samaa ongelmaa kuin meillä.
Olen aivan masentunut, raivoissani, surullinen, epätoivoinen, 16-vuotiaan tyttäremme välinpitämättömyydelle ja huolettomalle elämänasenteelle.
Tavaroita häviää jatkuvasti. Kännykät 2 kpl pankkikortit, bussiliput (vuoden aikana ainakin 2x) rahaa, kirjoja, penaaleja, silmälasit laukusta koulumatkalla, avaimia, koruja, meikkejä ym ym. Tavaroita särkyy. Korvalappusteroita on mennyt rikki melkein uutena.Polkupyörä on hajalla. Käsijarru irronnut itsestään! Koulukirjat on kamalan näköisiä vaikka ne on muovitettu.
Mikään ei hetkauta eikä harmita! Olen tietenkin pelastanut tilanteesta hommaamalla uusia bussilippuja, silmälaseja ja avaimia joita hän välttämättä tarvitsee.Mitä voisi tehdä että hän oppisi kantamaan vastuuta ja huolehtimaan tavaroistaan? Hän puhuu nyt menevänsä autokouluun heti kun täyttää 18 mutta en voisi kuvitellakaan että joku uskaltaisi lainata hänelle autoansa. Toivottavsti ikä tuo lisää vastuuntuntoa. Tätä välipitämättömyyttä on jatkunut jo muutaman vuoden.
Ja me muut perheenjäsenet kun huolehdimme yleensä hyvin tavaroistamme ja kannamme vastuuta.
Onko kenelläkään samanlaista tai voisiko joku neuvoa mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
"Ei sillä kortilla autoa ajeta ja tuskin kukaan lainaa autoaansakkaan sinulle tuollaisen välinpitämättömyyden vuoksi" ja jos ei tuokaan auto niin sano että alkakoot säästämään omaa autoa varten ja sen tulevia huoltokuluja varten myöskin..
Ei kai tossa voi mitenkään olla "takana", että koulukaverit varastais tai hajottain sun tyttösi tavaroita? Jos se ei uskalla kertoa. Nimittäin tollaistakin on kuullut tapahtuvan.
Mutta jos se on poissuljettu vaihtoehto niin on sun tyttös kyllä tosi huolimaton. Kyllä mullakin nyt koulukirjat oli välillä huonossa kunnossa, mutta jotain rajaa sentään jos avaimistakaan ei osaa huolta pitää! Yritä sanoa, että mitä jos teidän taloon joku sen takia murtautuu kun on suoraan avaimet millä tulla jne.
Minulla tuli aivan samat ajatukset asiasta,ja todellakin tässä voi olla takana se että lapsesi on koulukiusattu tai ainakin kiusattu,ja kaverit särkee ja kähveltää tytöltä tavaroita,ja tuhrii koulukirjat.Lapsesi ei todellakaan taida uskaltaa asiaa paljastaa.Ja peittelee tämän sillä että hän itse on tavarat hukannut...tai sotkenut kirjat.Kannattaa ottaa toden teolla asia käsittelyyn että lapsesi ei tarvitse kärsiä,vaihtakaa vaikka koulua.
Kaikki ei ole varmaankaan hyvin.....pelkään pahinta tuossa asiassa
En osaa sanoa kuinka teillä, meillä tässä juuri etsitään pojan 15 v avaimia, jotka on mystillisesti hävinneet....ja kotona niitten pitäisi olla.
Kännykkä hävisi pari kuukautta sitten, ilmeisesti varastettiin.
Koulussa on hävinnyt yksi lippis ja reppu kirjoineen..
Nyt ajelee mopolla kylällä ja odotan vain milloin koko jätkä häviää :)))))))
Mut ei se ole paljon paremmin tuon tytön 9 v kanssakaan, jatkuvasti avimia ja kännykkää etsitään ....
kukaan vie eikä koulussakaaan kiusata.Minullekin tulisi ensimmäisenä mieleen koulukiusaus mutta olen varma että tässä ei ole kysymys siitä. Hänellä on paljon ystäviä koulussa ja vapaa-ajan harrastuksissa ja tätä tavaroiden hukkaamista on jatkunut ala-asteelta yläasteelle. Hän ei ole mikään arka enkä ole koskaan kuullut että häntä kiusataan. Tunnen suurimman osan hänen luokkatovereistaan.Bussilippu on joskus löytynyt bussista johon hän on pudottanut sen matkalla koulusta kotiin kavereiden kanssa jotka minäkin tunnen.
Ulkonäkö on ihan tip top aina mutta koulukirjat ja vihkot rypistyy laukussa tai koulussa kannet irti ym.
Jos pankkikortti häviää niin ei huoleta ollenkaan vaikka uuden kortin tilaaminen maksaa 10 € pienistä säästöistään. Luulisi, että parin kerran kirpaisun jälkeen oppisi pitämään huolta, mutta ei. Koulussa pärjää hyvin ja tekee läksyjäkin joskus. Keskittymisessä ei pitäisi olla vaikeuksia.
Jos Elisa luet tämän niin miten teillä lapset itse itsesuhtautuvat tähän tavaroiden häviämiseen?
Huolestuttaa vaan tuo välinpitämättömyys vaikka itse on omilla tienesteillään ostanut korvalappustereot ja ne on kohta epäkunnossa.
Onko lapsellasi lukihäiriö? Meillä tuttua:mikään ei pysy tallessa, mikään ei pysy kauaa ehjänä...
Lukihäiriö muita hahmotusvaikeuksia takana. Hankalaa,mutta on vain opeteltava tarkkuutta ja huolellisuutta. Hermostuneena hukkaa vielä enemmän,kuin rauhallisina aikoina!
olla piilossa ysiluokalle asti? Joskus olen miettinyt tätä, mutta olen olettanut että koulussa huomattaisiin ja koska hän pärjää koulussa suht. hyvin. Kömpelyyttä ainakin on esim. pallopelit on aina olleet kurjia kun ei hän ei saa palloa kiinni. Pienempänä oli ruoka usein rinnuksilla kun ruoka ei pysynyt lusikassa. Vieläkin ruokailuvälineet putoaa kädestä kesken ruokailun. Mitä kiireempi aterioinnissa on sitä enemmän putoilee.
Kiitos kaikista vastauksista ja siitä että kohtalotovereita löytyy!
meillä on esikoinen luki-testattu ja löydetty erittäin kapea-alainen luki kuulon ja käden yhteistyöalueella.
siis niin kapea-alainen, että hänen lukihäiriönsä on useimpien mielestä vain huolimattomuutta. kuitenkin se tekee sen, että esim. kielet ovat hankalia ja niiden kanssa joutuu tekemään työtä, kun muuten vetää kevyesti 8-9 linjaa opiskelussaan.
eli väittäisin, että kapea-alainen luki JOKA LÖYTYY JA NÄKYY TESTEISSÄ voi pysyä huomaamattomana koulussa. lapsi vaan luokitellaan hätäiseksi tai huolimattomaksi.
Ihan hyvin voi olla ns.motorinen häiriö ilman varsinaista lukihäiriötä. Jos pärjää kielissä, ei ole todennäköisesti lukihäiriöinen.
Kyllä voi olla, itse olen 18 vuotias, ja se ilmeni minulla vasta tänä keväänä. Niin lääkärit kuin psykologitkin olivat ihmeissään. Vie tyttö testiin jos yhtään epäilet, autokorttiinkin vaikuttaa jos toteavat sen!!
Lukihäiriö on tavallisempi kuin luullaan. Lukihäiriöinen voi pärjätä yhtä hyvin elämän eri tilanteissa kuin ns normaalikin.
Mitä ihmettä tarkoitat että vaikuttaa ajokorttiin?
Tiedän tapauksen, jossa pojalla ilmeni lukihäiriö, ja sen jälkeen vanhemmat pitivät poikaa "toivottomana" tapauksena.
Lukihäiriöinen voi pärjätä elämässä erinomaisesti. Hän tarvitsee vain luottamusta itseensä ja vähän enemmän yrittämistä joissakin asioissa.
Lukihäiriö ei itseasiassa ole sairaus vaan erilaisuus. Kummat ovat erilaisia lukihäiriöiset vai lukihäiriöttömät. Yhteiskunta vaan on rakentunut lukihäiriöttömien ehdoilla.
Muissakin asioissa me ollaan niin erilaisia. Erilaisuus olisi hyvä ottaa rikkautena.
Itselläni on lukihäiriö, jota ei ole "todettu". Tiedän sen vain itse. Olen korkeasti koulutettu ja luotan itseeni.
jatkuva ostaminen tulee aika kalliiksi.Äidin olis parasta alkaa säästää.....
Jos vaikka et hommaisi hänelle kuin aivan välttämättömimmän. Jos hän hukkaa tai rikkoo hommaa itse tavaransa ja hoitaa itse ongelmansa eikä äiti korjaile jälkiä, niin kyllä se vastuuntunto kasvaa kun pitää vahtia ja huolehtia ITSE!!!
Kyllä ymmärrän miten se varmaan vanhemmasta tuntuu kamalalta, mutta näin on peli on kovaa ja elämä vielä kovempaa, ei elämässäkään kaikkia tavaroita noin vaan ilmaannu jos ne hukkaa!
Lapsesi ei varmasti alakkaan vastuuntuntoisemmaksi kun tietää ettei se haittaa kun saa heti uuden tilalle. Oletko varma etteivät tavarat ole vain "hukkuneet" jos ne ovat olleet muka huonoja tai hän on ollut omasta mielestään uuden tarpeessa???
Oletko huomannut että lapsesi voisi käyttää jotain aineita. Kaikki kadotetut tavarat ovat rahanarvoista tavaraa, kännykät ja bussikortit voi vaihtaa rahaksi yms.
En halua huolestuttaa, mutta tarkista myös se puoli.
Oletteko aina hankkineet kadonneiden/hajonneiden tavaroiden tilalle uudet? Ehkä teininne oppisi,mikä eläisi hetken ilman kadottamiaan tavaroita.
heti antaa uusia tilalle...
Miksi tarvitsee oppia pitämään huolta kun aina on uudet kädessä kun vanhat katoaa!
Oletko ottanut huomioon sen vaihtoehdon, että lapsesi on koulukiusattu ja niitä tavaroita rikkoo/kadottaakin joku muu. Läheskään kaikki lapset eivät uskalla kertoa kotona kiusaamisesta.