Chat-vanhemmat?

Nyt kaikki tietävät olevansa rumia, tyhmiä ja parisuhteissa epäonnistuneita sättäreitä. Vielä on selvittämättä kuinka huonoja vanhempia kaikki ovat. :))

Onko niin että kun tulee isäksi tai äidiksi, ei ole enää oikeutettu omaan aikaan ainakaan jos sitä aikaa haluaisi viettää kotona. Jos haluaa istua chatissa vaikkapa tunnin tai kaksi iltaisin, eroaako se kovastikin siitä että kävisi lenkillä, elokuvissa tai missä tahansa harrastuksen parissa. Paitsi että chattaaminen tapahtuu kotoa käsin ja isä/äiti on koko ajan lastensa ”käytettävissä”.

Pitääkö lapselle olla tyrkyttämässä koko ajan virikkeitä, haasteita, harrasteita, sitä ja tätä. Miten kummassa lapsista tuli sentään säällisiä aikuisia aikana, kun agraariyhteiskunta oli enemmistönä, vanhemmat tekivät jatkuvasti töitä tiloillaan eikä kenelläkään ollut aikaa eikä tullut mieleen lähteä kuskaamaan pienokaisia erilaisten virikkeiden pariin. Lapset löysivät itse leikkinsä, heidän mielikuvituksensa kehittyi ja kaiken kaikkiaan heistä on ilmeisesti tullut ihan kelvollisia aikuisia (jotka nyt chattaavat?).

Chattaajia on viime aikoina syytetty ja syyllistetty ties mistä. Tämäkin aihe on varmasti käsitelty, ja syytettyjen penkillä on melkein aina ollut äiti. Miksei isä, tai miksi kumpikaan, miksi yleensä ketään pitäisi syyllistää chattailusta?
313281
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Missä se raja kulkee ?
Naapureiden sanomisesta / aviopuolison moitteista kun ei ole siivottu ja hoidettu kotitehtäviä lapsia ? Huonosta omasta tunnosta ? Chattaileva kamu moittinut ?

Toki "alkoholistin" huomiota jäänyt lapsi on myös yhtä yksinäinen ilman virikkeitä mitä myäs "chattailevan" lapsikin kaipaa eli yhteisiä uimarehkiä, pelaamisia yhdessä, yleensäkin yhdessä tekemistä.

Itse olen siinä onnekas etten ole niitä lapsia ollut joilla olisi ollut tietokonetta vaan silloin teimme yhdessä ja sen takia tämä ei ole minulle tärkein kommunikaatio vaan osaan nauttia tästä sopivalla tavalla.

Perheessämme sovitut klo ajat kuka kukin koneella ja mihin aikaan.
Kyllä tässä kohta pitää antaa ukolle vuoro ja kivaa chattailua vaan teille kaikille.

Äänestä

silleen että maailma muuttuu ja se pitää hyväksyä.Vaikka kuin tekee kipeää.
Tottakai vanhemilla saa ja pitääkin olla omat harrastukset.
Meilläpäin sanotaan"lapsi ei ole este,vaan hidaste..:)"
Kyllä se lapsien kasvatus on vanhemmista kiinni.Toiset tyrkkää harrastuksia ja virikkeitä ylipaljonkin,luultavasti pitääkseen lapset pois pahoilta teiltä.Tai kuvittelevat sen auttavan.Myös kilpailu vanhempien kesken on havaittavissa,puheenaiheita kaupassa mitä kaikkea lapset harrastaakaan..
Toiset taas elävät tasaista mömmöilyä,sen koommin välittämättä kiireisestä elämäntyylistä ja trendeistä.Lapset valkkaa ite harrastukset ja muun ajankäytön.
Kääk,tätä riittäs loputtomiin...:)
Huonot vanhemmmat..no,siinä menköön kukin itseensä ja tutkiskelkoon tuntojaan..:)

Äänestä

Se on mummohuone, papat pelaa sielä.

1Äänestä
  • Eipä ole tullut nähtyä.....mahtaako olla blondi ???

    Äänestä

  • Kun ne tiedot näkee jostain, niin niitä fiksusti jakaa eteenpäin. Tuolle on ihan oma nimityksensä ja se on nähty minkälaiset tyypit sitä tekee. Ei tarvitse ruutua kauaa seurailla...

    Äänestä

  • Mitä ne pelaa siellä? Petanqueta??

    Äänestä

Mitä ihmettä!!!!! Ketju on aloitettu vuonna 2004 😂😂😂😂😂😂🙇
Eipä oo jutut muuttuneet, tuskin niiden kirjoittajatkaan.🙅‍♀️

4Äänestä
  • Sehän se tässä surullisinta just onkin: ne "joukolla yhden kimppuun"-mummut siellä edelleenkin 22 vuoteen eivät ole muuttaneet täysin ala-arvoista käyttäytymistään, vaan jaksavat vieläkin tulla tänne keskusteluihinkin lisää riitaa haastamaan, ihan kuin yhden chat-huoneen pilaamisessa ei olisi jo tarpeeksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Sehän se tässä surullisinta just onkin: ne "joukolla yhden kimppuun"-mummut siellä edelleenkin 22 vuoteen eivät ole muuttaneet täysin ala-arvoista käyttäytymistään, vaan jaksavat vieläkin tulla tänne keskusteluihinkin lisää riitaa haastamaan, ihan kuin yhden chat-huoneen pilaamisessa ei olisi jo tarpeeksi.

    Oletkos muuten koskaan miettinyt omaa käyttäytymistäsi?

    2Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Oletkos muuten koskaan miettinyt omaa käyttäytymistäsi?

    Kyllä 22 vuodessa jo oppii tietämään, mikä kukakin on.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Kyllä 22 vuodessa jo oppii tietämään, mikä kukakin on.

    Taatusti oppii mutta kun....joillakin se lipevä nuolemisen taito ja luulo omasta suosiosta niin vanha linja senkus jatkuuuu ja jatkuuuuu....

    Äänestä

  • Pelkkä toteamus nykyisestä vanh. sätistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Pelkkä toteamus nykyisestä vanh. sätistä.

    Eli et ymmärrä 🤷‍♂️

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Eli et ymmärrä 🤷‍♂️

    Osaat...nuoleksia..

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Oletkos muuten koskaan miettinyt omaa käyttäytymistäsi?

    No juttuhan on silleen, että jos ei koko ajan kylvä ympärilleen ilkeyttä ja veetuilua kuten tuo mummokööri vaan käyttäytyy edes suht hyvin niin mitäpä tuota sen kummempia enempiä miettimään: olet oikealla tiellä!👍

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Taatusti oppii mutta kun....joillakin se lipevä nuolemisen taito ja luulo omasta suosiosta niin vanha linja senkus jatkuuuu ja jatkuuuuu....

    Näin tekee, toiset ei vaan sit opi koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    No juttuhan on silleen, että jos ei koko ajan kylvä ympärilleen ilkeyttä ja veetuilua kuten tuo mummokööri vaan käyttäytyy edes suht hyvin niin mitäpä tuota sen kummempia enempiä miettimään: olet oikealla tiellä!👍

    Jos jatkuvasti näkee vaan ilkeyttä ja veetuilua, niin kylvääköhän itse silloin myös eripuraa?

    Äänestä

Luulevat ihan liikoja itsestään, tyhmiä ihmisiä liikaa vanhimmissa.

Äänestä
  • Yritä sinä päästä alemmuuskompleksistasi eroon, niin helpottaa se elämä. Eikö kansalaisopiston kurssit juuri ala, joku itsetunnon kohottamissessio voinee auttaa ongelmaasi

    Äänestä

Tämä keskusteluketju on kiinnostava siksi, että se kattaa yli 20 vuotta (2004–2026) ja Ketjun alkuperäinen aihe vuonna 2004 oli melko yhteiskunnallinen. Vuoteen 2026 mennessä keskustelu ei enää käsittele alkuperäistä aihetta juuri lainkaan.
Tilalle on tullut:
• chat-huoneiden sisäinen draama
• yksittäisten käyttäjien arvostelu
• leiriytyminen
• vanhojen riitojen jatkaminen
• vihjailu tunnistettavista henkilöistä
Keskustelun sisällöstä suuri osa on nimittelyä, vihjailua, henkilöarvioita ja motiivien arvailua.
Useampi ”kohde” kokee olevansa vainottu, väärin kohdeltu tai ryhmän hyökkäyksen kohde ja samaan aikaan ”vastapuolta” syytetään kiusaamisesta, juoruilusta ja henkilökohtaisuuksiin menemisestä.
Mielenkiintoista on, että lähes kaikki osapuolet käyttävät samaa narratiivia: "Minä käyttäydyn hyvin, muut aiheuttavat ongelmat." 🤷‍♂️
Mitä keskustelu kertoo chat-vanhat ja viisaat yhteisöstä: Vanhat konfliktit eivät unohdu, henkilöriidat dominoivat sisältöä, keskustelu ajautuu helposti nimittelyyn ja ulkopuolisen on vaikea päästä mukaan. Kuka uusi oikeasti edes haluaisi tulla tähän riidan pesään, jossa päivittäiset chat-keskustelut kirjoitetaan uusiksi keskusteluihin?

Jos tätä tarkastellaan verkkoyhteisön näkökulmasta, keskustelu ei vuonna 2026 enää käsittele alkuperäistä aihetta (internetin vaikutusta perhe-elämään), vaan ennen kaikkea yhteisön sisäisiä valtasuhteita ja henkilöristiriitoja.
Keskeisimmät piirteet ovat:
1. Aiheen siirtyminen asiasta henkilöihin.
2. Vahva "me vastaan ne" -ajattelu.
3. Kymmeniä vuosia jatkunut yhteisömuisti.
4. Nimittelyn ja vihjailun suuri määrä.
5. Konfliktien itseään ylläpitävä kierre.
6. Huumorin käyttö sosiaalisena aseena.
Sosiologisesti kyse näyttää enemmän pitkäaikaisen verkkoyhteisön sisäiseltä ihmissuhdedraamalta kuin varsinaiselta keskustelupalstakeskustelulta. Keskustelupalstan sisältö on siis = chattaajat. Huh huh! 🤔 Ja jokainen näitä lukeva ja näihin kommentoiva voi katsahtaa siihen kuuluisaan ja tutuksi tulleeseen "peiliin" 🪞

4Äänestä
  • huhhuh, onhan omapeilisi varmasti kultareunuksin, onhan?

    1Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    huhhuh, onhan omapeilisi varmasti kultareunuksin, onhan?

    ..kommentti ei ota kantaa itse havaintoihin. Se kohdistuu kirjoittajaan. Tämä on klassinen esimerkki siitä, että huomio siirtyy argumentista henkilöön.

    Äänestä

  • Tässäkään kommentissa ei varsinaisesti arvioida analyysin paikkansapitävyyttä. Sen sijaan arvioidaan kirjoittajan motiiveja: haluaa näyttää fiksulta, haluaa asettua muiden yläpuolelle, on "neropatti"

    Tämä on juuri sitä "motiivien arvailua", jonka alkuperäinen kirjoittaja nosti keskustelun ongelmaksi. Eikä kovinkaan älykästä.

    Äänestä

  • "taitaa anonyymilla olla omat lehmät ojassa"

    Tässä siirrytään jälleen oletuksiin kirjoittajan tarkoitusperistä.

    Argumentti ei ole: "Olet väärässä, koska..."

    vaan:

    "Kirjoitat noin, koska sinulla on jokin oma etu asiassa."

    Sekin tukee alkuperäistä havaintoa siitä, että keskusteluissa tulkitaan ihmisiä enemmän kuin sisältöä. Huokaisu

    Äänestä

  • Tämä viesti ei enää liity lainkaan alkuperäiseen aiheeseen eikä edes analyysiin.
    Se sisältää: nimimerkkien tunnistelua, henkilöihin viittaamista ja ivailua

    Juuri tällaisia ilmiöitä alkuperäinen kirjoittaja kuvasi yhteisön keskeiseksi sisällöksi vuonna 2026.
    Voisi sanoa, että tämä vastaus toimii lähes empiirisenä todisteena analyysin väitteille. 🤷‍♂️ Kertoo myöskin jotain kommentoijien älykkyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    ..kommentti ei ota kantaa itse havaintoihin. Se kohdistuu kirjoittajaan. Tämä on klassinen esimerkki siitä, että huomio siirtyy argumentista henkilöön.

    Se kohdistui vain ja ainoastaan ko.viestin viimeiseen lauseeseen, joka kuului näin:

    Huh huh! 🤔 Ja jokainen näitä lukeva ja näihin kommentoiva voi katsahtaa siihen kuuluisaan ja tutuksi tulleeseen "peiliin"

    Tarkennuksena lisäys: kultaiset reunukset

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    "taitaa anonyymilla olla omat lehmät ojassa"

    Tässä siirrytään jälleen oletuksiin kirjoittajan tarkoitusperistä.

    Argumentti ei ole: "Olet väärässä, koska..."

    vaan:

    "Kirjoitat noin, koska sinulla on jokin oma etu asiassa."

    Sekin tukee alkuperäistä havaintoa siitä, että keskusteluissa tulkitaan ihmisiä enemmän kuin sisältöä. Huokaisu

    Viestissäsi aiheesi liittyi chat-kirjoittajiin.
    Lainauksena tekstiäsi : Keskustelupalstan sisältö on siis = chattaajat.

    Mikä ero? Missä vääryys?
    Huokausten silta

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Tämä viesti ei enää liity lainkaan alkuperäiseen aiheeseen eikä edes analyysiin.
    Se sisältää: nimimerkkien tunnistelua, henkilöihin viittaamista ja ivailua

    Juuri tällaisia ilmiöitä alkuperäinen kirjoittaja kuvasi yhteisön keskeiseksi sisällöksi vuonna 2026.
    Voisi sanoa, että tämä vastaus toimii lähes empiirisenä todisteena analyysin väitteille. 🤷‍♂️ Kertoo myöskin jotain kommentoijien älykkyydestä.

    Kun vastaa itselleen, saa itselleen miellyttäviä palautteita ja varmasti hyvän tyydyttävän tuloksenkin. Suosittelen kuitenkin tulemaan sättiin tekemään analyysia ihan empiirisen käytännön kautta, todellisen keskustelun pohjalta eikä vain muutaman lyhyen sananlaskuihin perustuvien palstaviestien innoittamana. Analyysisi taitaa olla vailla riittävää aineistoa, kun lillukanvarretkin kelpaavat älykkyystestiisi.

    Äänestä

Ennen isovanhemmat katsoivat välillä lasten perään.
Lapset myös pärjäsi yksikseen, toki annettiin ohjeistusta.
Perheellä oli esim. yhteiset ruokailuajat ja syötiin samaa ruokaa.

Nykyään kaikkea mikromanageroidaan.
Esim. lastensuojelu uhkaa, jos lapsi leikkii pihassa yksin.

Äänestä

Voi hyvää päivää näitä juttuja

Äänestä
  • Huh huh! 🤔 Ihan jokainen näitä lukeva
    ja näihin uudella viestillä kommentoiva
    voi katsahtaa siihen
    kuuluisaan ja tutuksi tulleeseen
    kultareunaiseen "peiliin" 🪞

    2Äänestä

Ketjusta on poistettu 100 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


syyllinen kirjoitti:

Nyt kaikki tietävät olevansa rumia, tyhmiä ja parisuhteissa epäonnistuneita sättäreitä. Vielä on selvittämättä kuinka huonoja vanhempia kaikki ovat. :))

Onko niin että kun tulee isäksi tai äidiksi, ei ole enää oikeutettu omaan aikaan ainakaan jos sitä aikaa haluaisi viettää kotona. Jos haluaa istua chatissa vaikkapa tunnin tai kaksi iltaisin, eroaako se kovastikin siitä että kävisi lenkillä, elokuvissa tai missä tahansa harrastuksen parissa. Paitsi että chattaaminen tapahtuu kotoa käsin ja isä/äiti on koko ajan lastensa ”käytettävissä”.

Pitääkö lapselle olla tyrkyttämässä koko ajan virikkeitä, haasteita, harrasteita, sitä ja tätä. Miten kummassa lapsista tuli sentään säällisiä aikuisia aikana, kun agraariyhteiskunta oli enemmistönä, vanhemmat tekivät jatkuvasti töitä tiloillaan eikä kenelläkään ollut aikaa eikä tullut mieleen lähteä kuskaamaan pienokaisia erilaisten virikkeiden pariin. Lapset löysivät itse leikkinsä, heidän mielikuvituksensa kehittyi ja kaiken kaikkiaan heistä on ilmeisesti tullut ihan kelvollisia aikuisia (jotka nyt chattaavat?).

Chattaajia on viime aikoina syytetty ja syyllistetty ties mistä. Tämäkin aihe on varmasti käsitelty, ja syytettyjen penkillä on melkein aina ollut äiti. Miksei isä, tai miksi kumpikaan, miksi yleensä ketään pitäisi syyllistää chattailusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu