Kuuhullus kai lievää?

Kuun kertomaa

Mutta parhaillaankin näkyvä nouseva kuu kertoo nyt hyviä merkkejä tulevista viikolista. Tuon puolikuun asento kertoo, ettei kovia sateita ole tulossa enää lähiaikoina.
Nousevan kuun aika on yleensäkin sitä parempaa aikaa. Oli hyvä kun taivas oli tarpeeksi selkeä kuunmerkkien tulkitsemiseen.

3

720

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuukkeli kuu

      Sitä ollaan siis kuuhulluja,jutuista päätellen.

    • tarkka porkka

      Nousevalla Kuulla minä ymmärtäisin Kuuta joka nousee horisontissa, sen vaiheesta riippumatta. Siis nousee horisontin yläpuolelle.

      Sinä kuitenkin ilmeisesti tarkoitat sillä Kuuta jonka valaistuna näkyvän osan suuruus on kasvamassa, eli esim. ensimmäisessä neljänneksessä olevaa Kuuta.

    • laan cupsi

      Tänään kaakon taivaalla näkemäni kuunsirppi on joulukuu. Kalenteri näyttää, että se on "tehty, syntynyt" 24.11 kellonaika ehkä sii klo 08.10.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      69
      2519
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      84
      2394
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2140
    4. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      44
      1791
    5. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      87
      1755
    6. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      117
      1707
    7. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      258
      1605
    8. Mitä koululla tapahtui?

      Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287
      Imatra
      25
      1067
    9. Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.

      Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he
      Perussuomalaiset
      323
      1003
    10. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      9
      887
    Aihe