Saan lapsen tammikuun lopussa ja tässä viimeisiä vetelen. Ongelmani on se, että lapsen isä sanoin minulle kun kerroin, että voisin mahdollisesti olla raskaana, odottaa hänelle lasta niin hän tokaisi " eiks se ole lääkkeillä hoidettava juttu" " Tajuuks sä et sä pilaat elämäs, oot nii nuori ja sulla on elämä edessä" Huusimme toisillemme sinä iltana, seuraava päivänä tein testin ja positiivistä näytti. Olin silloin 16 ja nyt olen 17, samoin isäkin. Aborttia en halunnut, koska en voinu laittaa lastani pois, hänellä on oikeus elää, hän ei ole syypää siihen, että isä ja äiti kerran tukeutui toisiinsa josta seurasi vahinko. No en kertonut pojalle, että todella olin raskaana ja pidän lapsen, koska hänen kantansa oli selvä, hän halusi abortin, se kertoi, ettei hän halunnut tätä lasta, joten miksi kertoisin? Parempi, ettei ollut huutamassa minulle, en kaivannut hänen painostamista enkä vaatinut häneltä mitään, en elatusapua, en mitää muutakaan.
Elokuussa, kun olin kolmannella kuukaudella eikä aborttia enää voinut tehdä, poika sai tietää asiasta. Olimme porukalla ulkona ja jotai pojat haukkuivat teiniäitejä ja sanoin, että olenko heidän mielestä samanlainen ja kerroin, että saan tammikuun lopussa lapsen. Lapsen isä sanoi meni ihan kalpaksi ja sanoi, että " vitun teiniäiti" ja lähti menemään. Häneltä tuli viestejä, että olen valehteleva läski sika, jonka lapsi tullaa pistämään laitokseen ja muuta kamalaa.
No nyt marraskuussa poika tuli luokseni ja sanoi, ettei kestä katsella enää mua ja hänen lastaan, koska tietää, että lapsi on hänen ja sanoi, että haluaa olla lapsensa elämässä mukana, että lapsella olisi isä!
Sanoi hänelle etten halua sellaista lapseni isäksi jolle lapsi on lääkkeillä hoidettava juttu. No nyt hän on käynyt luonani ja kun liikumme samassa kaveripiirissä näemme usein ja on kertonut kavereilleen, että hän on lapsen isä, myös omille vanhemmilleen. Sanoin hänelle, että lapseen ei voi kyllästyä ja lähteä, että jos hän haluaa olla nyt lapsen elämässä mukana, hän on aina ja kestää vastoinkäymiset ja yövalvomise, kuumeet ym.
Mitä mieltä olette, pitäisikö minun päästää poika elämääni ja lapsen elämään mukaan? Pelkään, että hän lähtee ja lapsi itkee miksi isä hylkäsi hänet. Mitä mä teen??
Elokuussa, kun olin kolmannella kuukaudella eikä aborttia enää voinut tehdä, poika sai tietää asiasta. Olimme porukalla ulkona ja jotai pojat haukkuivat teiniäitejä ja sanoin, että olenko heidän mielestä samanlainen ja kerroin, että saan tammikuun lopussa lapsen. Lapsen isä sanoi meni ihan kalpaksi ja sanoi, että " vitun teiniäiti" ja lähti menemään. Häneltä tuli viestejä, että olen valehteleva läski sika, jonka lapsi tullaa pistämään laitokseen ja muuta kamalaa.
No nyt marraskuussa poika tuli luokseni ja sanoi, ettei kestä katsella enää mua ja hänen lastaan, koska tietää, että lapsi on hänen ja sanoi, että haluaa olla lapsensa elämässä mukana, että lapsella olisi isä!
Sanoi hänelle etten halua sellaista lapseni isäksi jolle lapsi on lääkkeillä hoidettava juttu. No nyt hän on käynyt luonani ja kun liikumme samassa kaveripiirissä näemme usein ja on kertonut kavereilleen, että hän on lapsen isä, myös omille vanhemmilleen. Sanoin hänelle, että lapseen ei voi kyllästyä ja lähteä, että jos hän haluaa olla nyt lapsen elämässä mukana, hän on aina ja kestää vastoinkäymiset ja yövalvomise, kuumeet ym.
Mitä mieltä olette, pitäisikö minun päästää poika elämääni ja lapsen elämään mukaan? Pelkään, että hän lähtee ja lapsi itkee miksi isä hylkäsi hänet. Mitä mä teen??
Vastaukset 21
Vanhimmat
Teillä on molemmilla peiliin katsomisen paikka.
Et sinä voi kieltää isää tapaamasta lastaan, sen vuoksi että tämä tahtoi sinun tekevän abortin.
Tai tottakai voit mutta se ei ole oikein se.
Tottakai lapsella on oikeus isäänsä, MUTTA myös oikeus vakaaseen lapsuuteen johon ei kuulu teidän kahden tappelut sitten millään tavalla.
Kun äly loppuu kesken, niin sitten aletaan sättimään toista. Muista tämä myös itsesi kohadalla ettet vain ala sättimään häntä vaikka kuinka epäreilulta/kurjalta/tms tuntuisi.
Jos isä alkaa harrastamaan tuota sättimistä tapaamisten aikana, niin kerro hänelle asiallisesti että et siedä moista käytöstä kotonasi, etkä myöskään sitä että lapsen kuullen (EDES VAUVAN) "pistetään bileet pystyyn" ja jos ei onnistu niin voi tulla myöhemmin uudestaan kun on toinen ääni kellossa.
Viimeinen oljenkorsi on sitten sossunvalvomat tapaamiset.
Anna lapsen isän olla lapsen isä sellaisenaan kuin hän on. Ainoat säännöt ovat ne ettei tämä isänä olemisen oikeus sekoita liikaa arkeanne ja että sinä ja lapsen isä ettet vetäisi omia kaunojanne mukaan lapsen tapaamisiin. Älkää siis sättikö toisianne. SINÄKÄÄN!
Ymmärrän,että sun mielestä on väärin,että ensiksi ollaan eri mieltä ja sitten seuraavassa hetkessä eri mieltä.
Varsinkin,kun asiat ovat olleet hyvin loukkaavia.
Olet hyvässä tilanteessa,jos lapsesi isä haluaa osallistua lapsen elämään,koska mulla se oli päinvastaista.
Isä lähti heti vetämään kuin kuuli ja jätti mut yksin lapseni kanssa,vaikka mullakin totta kai olisi ollut varaa valita abortti tai adoptio,kumpaakaan en pystynyt. Joten paljon voimia sulle ja sun tulevalle lapselle ja myös onnea lapsen johdosta,toivon,että saatte lapsen isän kanssa sotkut selvitettyä,olisi kuitenkin hienoa jos lapsella olisi isä.
Hei!
En haluakkaan, että tästä tulisi mitään riitaa ja tappelua, ei lapsen kuulu kärsiä sellaisesta, koska ei itse sitä ole edes aloittanut ja siksi mietin, että mitä siitä tulee jos lapsen isä tulee mukaan kuvioihin.
Ja olisihan se hienoa jos lapsella olisi myös isä, mutta miettikää nytte, ensteks lapsi on hänelle "lääkkeillä hoidettava asia" ym. ja nyt hän rakastaakin lasta ja haluaa olla isä, kuulostaa aika ristiriitaiselta, enkä kestä sitä jos se lähtee taas, ei se ole lapsellekkaan oikein!
Mutta kiitos ja samoin voimia sinulle Teiniäiti-92! :)
Kyllä se mieli voi hyvinkin muuttua. hän on varmasti nyt sulatellut asiaa mielessään, ja tullut siihen tulokseen että haluaa sittenkin olla isä. Mieli voi tosin vielä muuttua lapsen syntymän jälkeenkin.. varsinkin jos tämä isä on ailahtelevaa tyyppiä.
Mun nähdäkseni tuossa ei ole muuta mahdollisuutta, kuin yrittää tukea tätä isä päätöstä niin, että hän kokee sen oikeaksi myös tulevaisuudessa. toisaalta, kaikki on viime kädessä hänestä itsestään kiinni, ettekä te lapsen kanssa voi muuta kuin yrittää luottaa. Toivottavasti ette joudu pettymään, tässä asiassa on kuitenkin suuremmat asiat kyseessä.
Tuossa iässä ei varmasti, varsinkaan (ja ilmeisesti) lapsen isä osannut suhtautua asiaan. Monilla on valmiita kuvia lapsista ja isyydestä/äitiydestä. Isä on ilmeisesti katsonut peiliin ja kuulostaa hyvältä pojalta - tuskimpa muuten hänen kanssaan olisit seurustellutkaan. Toiset reagoivat järkytykseen eri tavoilla, ei sillä että hänen tapansa olisi oikea.
Mielestäni voit olla iloinen että lapsesi isällä on sen verran munaa jo tuossa iässä että myöntää virheensä ja se, että on kertonut vanhemmilleenkin, on kertoo sitoumuksesta asiaan. Ei kukaan teinipoika kerro huvikseen vanhemmilleen saavansa lasta. Moni vain katoaa.
Uskon että olet vihainen isälle, pettynyt ja tunnet olosi loukatuksi, mutta varsinkin kun lapsi syntyy, apu on tarpeen ja lapsen kannalta on hienoa, jos apuna on oma isä.
Tottakai isän mieli voi muuttua, mutta vaikka olisit naimisissa ja 30, isän mieli voi muuttua. Kuten sinunkin, sinun on vain vaikeampi lähteä tilanteesta.
En tiedä suhteenne tilanteesta, mutta nuori ikä kannattaa ottaa huomioon ja huomaat varmasti itsekin parin vuoden päästä - isä varsinkin - että ajatukset aika erilaisia vaikka vuoden päästä.
Ja enismmäistä kompaten, sinunkin pitää katsoa peiliin ja ajatella asiaa myös lapsen kannalta, pyrkiä oman ylpeyden vaikuttaa mahdollisimman vähän jos sellaista sinulla asian suhteen on. Elämä on täynnä anteeksiantoa ja anteeksi saamista ja toisten ymmärtämistä.
Kannattaa muistaa, että me naiset saamme tutustua lapseen 9kk. Isällä tutustuminen ja hyväksyminen alkaa vasta sitten.
ONNEA ELÄMÄÄNNE! :)
Unohtakaas nämä löpinät siitä että teinit ei ymmärrä mitään. En missään nimessä tarkoittanut mitään sellaista, itsekin lapseni nuorena saanut. Minun lapseni ikä vain teki samoin kuin sinun - ilman tuota loppua. Hän ei tullut kertomaan, että haluaa lapsen elämään eikä kertonut vanhemmileen. Hän palasi luokseni vasta lapsen ollessa 2v ja alkanut tutustua lapseen hitaasti tässä vaiheessa. Minusta on vain hienoa, että lapsesi isä oli 17-vuotias tajutessaan tämän - minun lapseni isä oli 20-vuotta.....
Muista antaa isän ja itsesi tottua - toivottavasti kun saatte asiat hoidettua. Isä saatta olla hyvinkin peloissaan kun lapsi syntyy, samoin sinä. Älä siis hermostu tai pelkää jos isä sulattelee lapsen omalla tavallaan. Kaikki eivät esim. heti halua lasta syliin, toiset saattavat tarvita pari päivää sulatteluun nähdessään lapsen jne jne jne. Se ei välttämättä tarkoita että hän katoaa.
Oletko ajatellut pyytää isää synnytkseen mukaan? Voisi olla tärkeää teille molemmille. Tule kertomaan ihmeessä miten kävi. Minua kiinostaa ja jos joku joskus kaipaa vertaistukea, niin hänellekin mukavaa nähdä kuinka ne asiat päättyy. :)
Kiitos kovasti vastauksistanne! Tilanne on nyt ollut todella hankala, riitaisa ja rikkinäinen. Tunnen oman ja lapsen olon uhatuksi, mutta tajusin, etten toki voi riistää isyyttä. Ja olet varmasti oikeassa, että isä on ollut fiksu kun tajunnut sen jo 17 vuotiaana, mutta en pysty sulkemaan korviani siltä, että hän sanoi lapsen olevan vain lääkkeillä hoidettava juttu! Isä haluaa nyt kovin olla mukana, mutta toisaalta haluaa myös kovasti olla itsenäinen ja kavereiden kanssa, ei esim mieti, että koska minulle sopii tavata, minullakin on kavereita, niin tämä kertoo siitä, ettei hän pysty myöhemminkään sitoutumaan ja olemaan kotona lapsen kanssa. Mutta olen hänelle antanut mahdollisuuden ja myös hänen vanhimmelleen sanoin, että se on vain kerran, jos hän hylkää lapsensa niin ei takasin tarvi enää tulla!
Ja olemme puhuneet, että isä tulisi synnytykseen, mutta kun sanoin, että lähellä aikaa tarvitsee olla valmiudessa lähtöön niin hänen kantansa oli: No ei se sieltä ny heti tuu, siin on iha hyvää aikaa, eikä mul nii kiire sin oo, nään sen sit myöhemmi...
Että tälläistä meillä nyt ollut hetken, mutta kerron miten tämän kanssa käy, aikamoista touhua, toivottavasti toiset ei joudu kokemaan!
Hei! Pakko minunkin kertoa oma versioni. Komppaan vanhemaani (22v tyttö 4v) täysin. Minulla on ollut täysin sama tilanne kuin sinulla ap ja ymmärrän ihan täysin mitä käyt läpi. Et haluaisi tietenkään kuulla tätä, mutta sinun pitää nyt todellakin katsoa sinne peiliin. Tartut liikaa ensinnäkin siihen, että lapsen isä sanoi lapsen olevan lääkkeillä hoidettava juttu. Poika ei ihan varmasti tarkoittanut, että lapsi on vain jotain minkä voi pyyhkäistä pois. Hänelle sikiö ei ollut lapsi. Se oli jotain mitä hän ei ymmärtänyt ja hän ei ole ainoa, joka ei pitä noin nuorta sikiötä lapsena. Muista tuo tässäkin jo jankattu sääntö: sinä pystyt käsittelemään asian aivan eri tavalla pelkästään hormonien yms. kautta, pojalla ei ole mitään kanavia ymmärtää asiaa. Varsinkin jos ette ole puhe väleissä. Pojan toiminta ei ole oikein, mutta älä tuomitse häntä täysin. Mieti kuinka hän joutuu tilanteeseen, johon hän ei halua (ei halunnut lasta) ja silti hän on ottanut niskasta kiinni ja edennyt ainakin vähän.
Nyt pojalle synntys yms. on kaukaista, se h hetki on sitten eri ja hän ymmärtää tilanteen varmasti viimeistää sairaalaan päästyään. Ja hän saattaa olla oikeassakin, harvat synnyttävät heti ensi supistuksien aikana, joten pojalla on luultavasti aikaa tulla sairaalaan.
Olette ihan totta nuoria. Minäkin olen ja siksi muistan hyvin ne tunteet mitä luultavasti käyt läpi. En olisi halunnut oikein millään päästää isää mukaan lapsen elämään ymsyms. tuneita ja peittelin asian turhilla syytöksillä siitä, että isä on vastuuton yms. Varmasti onkin nyt vastuuton, mutta kertomasi perusteella parin vuoden päästä poika on mitä vastuullisin isä. Paljon on kiinni siitä mitä sovitte.
Minun lapseni isä, jonka kanssa olemme nyt hyvää pataa alku härväkän jälkeen on sanonut, että lapseen tutustui oikeasti vasta kun se sanoi ekat sanansa n. kuukausi sitten. (lapsi muutamia kk yli vuoden). Olet päässyt käymään neuvolassa, valmistautua tähän, isä harvoin saa tätä samaa mahdollisuutta. Anna pojalle siis vähän armoa tehdä virheitä. Jotka hän itsekin on ollut valmis myöntämään. Yritä olla kertomatta, kuinka jos nyt häivyt, et ikinä näe lasta- tyyppisiin ajatusten vaihtoihin. Anna samaa tilaa lapsen isälle, kuin mitä itse olet varmasti saanut.
Vai etkö itse ole ikinä sanonut mitään, mitä et olisi tarkoittanut, tehnyt huonoja valintoja tai toiminut tyhmästi ehkä kaksikin kertaa, ennenkuin tajunnut että ole väärässä? Minä ainakin olen. Ja olen kiitollinen, että ystäväni ja vanhempani ovat antaneet minun kasvaa ihmisenä, tuomitsematta lopullisesti.
Minä heräsin siihen, että halusin opettaa lapselleni, että elämässä on tärkeää ymmärtää muita ja antaa ihmisille mahdollisuus muuttua. Koska me kaikki siihen kykenemme. Minun pitää itse seurata tätä neuvoa jos haluan, että lapseni sen oppii. Ja se, että lapsen isä on mukana lapsen elämässä, on tuloksekkain anteeksianto, mitä olen tähän mennessä tehnyt. Isästä on enemmän kuin hyötyä ja lapsi nauttii isästään täysin rinnoin.
ja jaksamista! Kaikki menee hyvin, kunhan annati itsellesi ja isälle ja lapselle aikaa. :)
Mielestäni noin käyttäytyvä poika EI ANSAITSE olla osa sinun ja vauvasi elämää. Ette ehkä ole kumpikaan kypsiä vanhemmiksi, mutta mielestäni sinä olet kuitenkin osannut ottaa vastuuta jne. toisin kuin hän -ainoastaan lapsellista toimintaa.. TSEMPPIÄ!:)
itse oli 17-vuotiaana?
Jos leikitään, olisit synnyttänyt lapsen ja 17-vuotiaana päättänyt, ettet halua olla tekemisissä lapsen kanssa - jättänyt lapsen isälle. 18-vuotiaana tajunnut, kuinka lapsellisesti ajattelit ja teit juuri elämäsi suurimman virheen kieltäytymällä lapsesi tapaamisesta. Olisit valmis oikeasti näyttämään ja todistamaan lapsen isälle, kuinka olet tajunnut virheesi.
Olisiko sinusta oikeudenmukaista antaa sinulle itsellesi uusi mahdollisuus niinkin tärkeässä asiassa kuin lapsi? Et tietenkään voi olettaa, että kukaan heti sinuun luottaa mutta kai nyt pitäisi antaa pojalle mahdollisuus todistaa millainen isä hän olisi?
Sitä paitsi aloittaja on varamasti tiedostanut lähteneensä leikkiin ihan ilman mitään takeita siitä, että isä tulee olemaan mukana apuna. Hänen on pakko kasvaa ja aikuistua pelkästään lapsen takia. Häntä pusketaan siihen jo aiemmin mainittujen hormonienkin kautta. Lapsen isällä ei ole mitään kanavia tai luultavasti edes tukipiiriä samaan.
Eikö tuo oikeasti kerro kelekkään mitään, että poika kertoi vanhemmillensa? Kuka täysin vastuuton idiotti kertoo vanhemmillensa saavansa lapsen? Mitä jos sinun (kuvitteellinen tai oikea) poikasi olisi samassa tilanteessa, Mango?
Epäilemättä pojan reppana oli paniikissa. Sen ymmärtää. Hän halusi vain seksiä ja tulokset olivatkin aivan muuta. Totta kai hänen oli pakko kertoa asiasta kotona. Ennemmin tai myöhemminhän asia joka tapauksessa realisoituu.
Hormonit tekevät mitä tekevät. Se, miten paljon kukin aikuistuu lapsen saamisen kautta, on oma lukunsa.
Avauksen teksti itsessään on kuin karikatyyri teinin maailmasta. On oikeastaanjärkyttävää, että ihmiset TÄYSIN Keskenkasvuisina jo lapsia hankkivat.
Niin. Kateuttahan arvostelu tietysti on...
"20v ja 1v" Kiitos sinulle! Kyllä ymmärrän, että jokainen tekee virheitä ym, mutta olen aina rakastanut lapsia ja unelmoinut omasta perheestä ja nyt se ei ole ihan sellainen kuin olisin sen halunnut olevan ja se loukkasi vain todella syvästi. Isä on nyt saanut tulla elämäämme, en voi kieltääkää omaa lasta häneltä, mutta aika moista rumpaa tämä on, haluisin vain lapselleni hyvän ja turvallisen elämän, en mitään sellaista, missä välillä on isä ja välillä ei. Tai että lapsi joutuu miettämään miksi isä hylkäsi hänet. Mutta yhden asian tein selväksi isälle ja hänen perheelleen, että tottakai hän on nuori ja saa rauhassa tutustua lapseensa, mutta jos hän kerran häipyy tai häntä ei oma lapsi kiinnosta niin takasin ei tarvitse tulla enää koskaan. Lapsellani joko on isä tai ei, mutta mitään on on-off juttua en halua!
Mutta suurimpia kiitoksia annan kavereilleni, jotka ovat olleet ihanasti tukena. Meillä lapsen isän kanssa on paljon yhteisiä kavereita ja isällä myös omia, jotka kaikki ovat vain kannustaneet ja puhuneet pojalle! Se varmasti on auttanut häntäkin soputumaan tähän tilanteeseen paljon. Mutta kiitos sinulle paljon, kaikkea hyvää myös teille! :)
Sinulle ammatti-ihminen: Joo me molemmat halusimme vain seksiä, mutta olen AINA sanonut ja koska lapsen isä on kaverini ja olemme paljon asioista puhuneet niin olen sanonut, että oletko varmasti valmis seksiin kanssani, koska siinä on riskinä juuri raskaus ja sukupuolitaudit, no tuntuu, etteivät pojat niistä oikesti välitä, mutta itse olen aina miettinyt sitä ja kaskummaa kun kävikin niin, että ehkäisy petti. Mutta enempää en olisi voinut tehdä, pidin aina ehkäisystä huolta ja seksi kuuluu myös nuorten elämään, ei välttämättä kaikkien mutta osan ainakin! Ja myönnän, etten ole aikuinen, minulla ei ole elämänkokemusta, mutta rakkautta multa ei puutu ainakaa yhtään! Ja kukaan ei voi koskaan olla täydellinen äiti, mutta minä ainakin välitän ja rakastan lastani ja haluan hänelle turvallisen ja hyvän elämän! :)
Ainii, tuli mieleen, että heräsin yksi yö hirveisiin supistuksiin ja lapsen isä sattui olemaan meillä yötä ja nuosin ylös, niin kyllä poika pelästyi pahemman kerran ja yritti kaikkensa tehdä, että sai autettua, soitti jopa ambulanssin joka kylläkin peruutettiin, koska mitää hätää ei ollut, että ehkä siitä viellä jotai saadaa koulutettua ;D
Monet suhteissakin elävät isät alkuun ovat täysillä raskautta vastaan, mutta myöhemmin heistä tulee loistavia isejä. Itse odotan kolmatta lastani ja voin sanoa suoraan ettei tosiaan suunniteltu juttu, enkä tosiaan oisi vielä halunnut kolmatta, kun kaksi muuta vielä pieniä jne.. Ahdistunut olo kuitenkin kadonnut jo lähes kokonaan ja alusta saakka oon ollut varma, että kyllä sitä lasta siltikin rakastaa samanlailla kuin sisaruksiaan, kun sinne saakka päästään. Abortti ei siis ole missään kohtaa käynyt mun mielessä, vaikka mies olikin sitä mieltä, että hyväksyy jos sen haluan tehdä, kun ei itsekään olisi innostunut kolmannesta. Vaan yhdessä päätettiin et sellasii ei edes harkita ja nyt viikkoja 17. Hiljakseen alan olla onnellinen raskaudesta ja odottaa kolmatta lastamme.. :)
Lapsen saaminen ei oo mitenkään helppoa eikä mies kiinny lapseen kuten äiti saattaa jo raskausaikana, koska ei tunne muutoksia kehossaan eikä lapsi siksi ole 'realistinen'. Mikäli mies toivoo saavansa olla isä, hänellä on siihen OIKEUS vaikkette pariskuntana lasta kasvattaisikaan. Myös lapsella on oikeus isäänsä ja se on kaikista tärkeintä!
Eli tässä joku pyysi, että kertoisin kun lapsi on siunaantunut maailmaan niin kuulumisia, niin ajattelin nyt kirjoitella kun on rauhallinen hetki!
Eli siis laskettuaika olisi ollut tänään, mutta poikamme päätti ottaa varaslähdön kaksi viikkoa etuajassa ja sain syliini maailman suloisimman pojan 9.1.2011. Synnytys lähti yöllä vauhdilla käyntiin. Lapsen isä on nyt halunnut näyttää, että haluaa olla lapselle isä ja on viettänyt useasti öitä luonani ja onneksi hän sattui olemaan tuolloin yötä meillä. Lähdettiin yöllä taksilla sairaalaan ja seuraavana päivänä tuo paketti oli ulkona.
Olin sairaalassa tosi yllätynyt, kun lapsi pistettiin isän syliin heti niin hän alkoi itkemään!
Hän oli sairaalassa koko ajan, otti koulusta vähän omaa lomaa ja vietti aikaa meidän kanssa. Nyt hän ollut tässä minun luona ja on oikeasti aidosti kiinnostunut tutustumaan poikaansa. hän oli ensimmäiset neljä päivää isyyslomalla ja sovittiin, että pitää loput isyylomasta niin kuin koulusta pystyy pitämään lomaa.
Kyllä se vielä on sellaista opettelua, tosin molemmilla, mutta tuntuu välillä, että isä on tosi hukassa ja ihan kuin välillä vierastaisi lasta, mutta se voi olla hyvin mahdollista, koska ei hänellä ole mitään kokemusta pienestä vauvasta. Mutta saa nähdä mitä tässä käy mutta nyt elämä näyttää vihreää valoa!
kyllä tämä äitiys on oikeasti ihanaa, mutta täytyy sanoa, että ei se niin ihanaa ole herätä monta kertaa yössä kun vauva itkee ja ei saa ollenkaan nukuttua! Mutta se on vain sivuseikka, onneksi olen iltasin saanut nukuttua muutaman tunnin kun isä katsoo lapsen perään. Muuten olen saanut nauttia joka hetkestä lapseni kanssa. :)
Olipas ihanaa luettavaa, aivan vedet silmiin tuli. Paljon onnea teille pojan johdosta! Toivottavasti kaikki menee hyvin. :)
Heips! Muistelinkin tässä kun muisteltiin menneitä, että kirjoitin tänne.. Mua ainakin jää aina kiinnostamaan mitä kenellekkin myöhemmin kuuluu niin voisin kertoa mikä meidän tämän hetkinen tilanne on =)
Markus nukkuu tyytyväisenä omassa huoneessaan ja mä saan rauhassa tehdä koulujuttuja ja jutustella kavereiden kanssa.
Markus on nyt pian 9kk vanha, iso poika jo =) Tänään hän on saanut olla kummitädin hoivissa päivän ja iltapäivän isin seurassa ja mä olen voinut opiskella ja käydä jopa salilla! =D
Minä opiskelen tällä hetkellä lukiota osa-aikaisesti, eli käyn vain muutamia kursseja, en ihan koko päivää enkä joka päivä ole koulussa. Sen aikaa Markus on isällä tai kummeilla tai mummulassa hoidossa. Asumme tällä hetkellä kaksistaan ja isillä on oma asunto tuossa kilsan päässä. Vietämme kyllä toistemme luona paljon aikaa, mutta välillä haluamme myös vähän "vapaata". Eli eilen ja tänään minulla oli tällästä omaa aikaa ja Markus sai olla isänsä kanssa ja nyt isä viettää vähän vapaa iltaansa.
Isä on nyt jotenkin pysynyt mukana. Toki vielä vahva sitoutuminen ahdistaa häntä, mutta kyllä hän nyt paljon silti lastansa tulee katsomaan ja nyt kun poika on isompi niin on yötäkin hänen luonaan.
Ei tämä silti niin loistokasta ole ollut, kyllä tässä itkua ja huutoa on väännetty.. Lapsen kasvattaminen ei ole helpoin homma. Mutta asiat on aina saatu sovittua =)
hei :) hienoa kuulla että teillä sujuu hyvin :) ja isäkin ottaa vastuuta ja on elämässä mukana! itselläni on 8kk poika ja olemme hänen isänsä kanssa tällä hetkellä vähän niin sanotusti "vaikeasti selitettävässä suhteessa",molemmat rakastaa toisiaan ja tietää et ei voi elää ilman toista,mutta saman katon alla eläminen ei onnistu tällä hetkellä. joka viikko nähdään 1-4pv tai ainakin poikaansa näkee
Kaikkein ikävin puoli jutuissanne on se, että kasvaessaan lapsi sitten tarvitseekin jo elämäänsä toisenlaisen pohjan kuin tuo nykyinen elämäntyylinne. Vakaus, turvallisuus ja ennustettavuus ovat asioita, joita lapsi tarvitsee - ei se, että vanhemmat saavat ihanasti sitä "omaa aikaa".
Alle vuoden ikäinen lapsi on TÄYSIN eri asia kuin muutaman vuoden ikäinen tai kouluikäinen lapsi. Se, että hommanne nyt onnistuvat jotenkin, on nykyinen tilanne. Lastenne tarpeet muuttuvat hatkuvasti erilaisiksi ja suuremmiksi, kuten huomaatte aikanaan.
On oikeastaan melkeinpä järkyttävää, miten nimim. "isällinen vai isätön" hehkuttaa onneaan siitä, miten lapsi jo TÄSSÄ VAIHEESSA on milloin kenenkin luona, että sitä "omaa aikaa" järjestyy. Epäilemättä sama meno jatkuu myöhemminkin lisääntyvässä tahdissa. Onhan sitä "omaa aikaa" oltava. Ja ihan KAIKKI rakastavat toisiaan kovasti!
Kun lapsi sitten aikanaan on kouluikäinen ja ongelmia alkaa tulla, kukaan ei millään käsitä sitä, mistä ne johtuvat. Uusia kumppaneita etsitään, ammattia on opiskeltava ja viikonloppuisin on oltava sitä "omaa aikaa" oikein runsaasti. Ja ihan KAIKKI on muiden syytä.
Teinien maailma on kuin huonosta saippuasarjasta, jossa todellisuudesta ei kerrota - vain ihmissuhdeviidakko ja dramatiikka ovat tärkeitä. Kaiken pohjana pitäisi lapsia hankittaessa olla tukevassa parisuhteessa. Lasten kasvatus PITEMMÄLLÄ tähtäimellä on kovaa hommaa ja vaatii aikuisten panoksen. Ihan TÄYDEN panoksen. Se, mikä teinille riittää, ei riitäkään enää sitten, kun seuraava sukupolvi kasvatetaan.
Työssäni näen jatkuvasti ihmisiä, joiden toiminta ei ole kohdallaan. Kaava on usein sama. Lapsia on hankittu nuorina ja suhde on sittemmin kariutunut. Pelissä on TOTTA KAI (!) uusia kumppaneita ja uusia lapsia. Kouluiässä varsinkin pojat oireilevat.
Äideillä on koulutusrumba päällä. koska se ammatti on jäänyt hankkimatta tai on hankittava uusi. Erityisesti pojat ovat äitien kanssa vahvoilla, koska näillä ei ole millään aikaa eikä auktoriteettia riittävästi poikiensa kanssa - vaihtuvista isäpuolista puhumattakaan. Soppa on valmis. Kaava toistuu oikeastaan surullisen samankaltaisena monissa tapauksissa.
Jokin on vialla, kun teinit eivät kykene hahmottamaan todellisuutta. Ensin pitäisi olla riittävän pitkä ja VAKAA suhde takana. Sen JÄLKEEN voi sitten ehkä harkita lasten hankkimista. Jos elämää pitää lasten kanssa yrittää vielä kovasti säätää, eteen tulee varmasti ongelmia.
Kyllä, edellisten nimimerkkien jutut pitkälti ärsyttivät. AINA pitäisi miettiä sitä, millä asioilla ylpeilee.
VOI hyvänen aika miesope!! Oletko sinä joku ennustaja, kun jo manaat toisille pelkkiä ikävyyksiä? Mistä sinä sait ennustajanlahjan, ihanko opettajaseminaarista vai mistä? Minun ammattiini ei ennustamisen opinnot kuuluneet, vaikka ennustamisesta olisit todella hyötyä tulevia arvioitaessa.
Mitenkä ajattelet.. onko kaikilla muilla, paitsi aloittajan lapsella turvalliset ja vakaat olot, onko heillä takuita siitä, ettei heidän maailmoissaan mikään muutu, vaan kaikki pysyy ennallaan? Onko heillä jokin vakuutus elämän muutoksia vastaan, mistä niitä vakuutuksia saa?
--
Luulen, että jotenkin katkeruuttasi kirjoitat niinkuin kirjoitat. Mielestäni aloittaja teki todella rohkean ratkaisun halutessaan pitää lapsen, vaikka hänellä ei vanhemmuuteen ollutkaan kovin paljon eväitä etukäteen (kenellä on??), eikä takuukirjaa siitä, ettei koskaan tule mitään vaikeuksia vastaan. Mielestäni on erittäin hienoa, että aloittaja on uskonut enemmän itseensä kuin jotain kaltaistasi ope. On hienoa, että lapsi syntyi, kasvaa ja kehittyy. Siinä samalla kasvaa ja kehittyy hänen vanhempansakin. Välittämistä ja huolehtimisen halua heillä tuntuu olevan.
Mikä on tilanne joskus viiden vuoden päästä, näkyy vain ja ainoastaan elämällä.Oikeastaan edes huomisesta ei tiedä vasta kuin tämän päivän jälkeen.
Päivän kerrallaan. Tavallisen ihmisen ei tarvitse enempään edes pystyä.
VOI hyvänen aika Sinullekin.
Opettajia EI kouluteta enää seminaareissa. Niin luokan- kuin aineenopettajatkin suorittavat tutkintonsa yliopistossa.
Minä en ennusta mitään. Kerron havainnoista, joiita olen reilun 15 vuoden opettajanurallani tehnyt.
Kaikilla lapsilla EI todellakaan ole vakaat ja turvalliset olot. Juuri tänään viimeksi pohdimme työtoverieni kanssa sitä, miten järkyttävän moni lapsi näyttää jo alakoulussa tarvitsevan erilaisia tukitoimia selviytyäkseen koulussa edes jotenkin. Ongelmia on ihan kaikissa perhemuodoissa.
Oma lukunsa sitten ovat esiin nostamani perhemuodot. Ikävä kyllä, nuo nuorina solmitut parisuhteet vain näyttäisivät turhan usein tuottavan vaikeuksia. EI aina - en väittänyt niin. Surullisen tutuilta nuo kuviot kuitenkin vain näyttävät.
Olen itsekin yh-äidin kasvattama. Pidän oikeastaan pienenä ihmeenä, että olen edes tässä tilanteessa nyt. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla monin tavoin ongelmissa, mutta moni asia SATTUI osumaan minun tapauksessani kohdalleen. Kun katson nykyisiä tietämiäni ongelmissa olevia lapsia, nuo samat asiat EIVÄT näytä olevan loksahtelemassa kohdalleen.
En oikeastaan ymmärrä sitä, miksi vaahtoat asiapitoisesta tekstistäni, joka on omiin kokemuksiini pohjautuva. Luuletko todellakin, ettei minun työkokemukseklllani varustetulla ihmisellä olisi näkemyksiä siitä, millä tolalla lasten asiat Suomessa ovat? Oletatko minun olevan mutu-tiedon varassa?
Esimerkkejä siitä "kattellaan, mitä tapahtuu-ajattelusta" on näkyvissä aivan riittämiin. On yksi asia lähteä vakaalle pohjalle lapsia hankkimaan ja on kokonaan toinen juttu pelailla pokeria lasten elämällä. Edellä olleet kirjoittajat satuilivat omiaan ja eivät itse edes vastanneet mitään tekstiini. Ilmeisesti jokin asia osui?
JOS kaikki on jo lasten ollessa aivan pieniä sekaisin, tilanne ei välttämättä helpotu. Elämä on rakennettava jossakin vaiheessa kuitenkin ja KUN se elämän rakenteleminen osuu väärään ajankohtaan, seuraukset kantavat - yllätys, yllätys! - lapset!
Älä taivastele olemattomia, vaan kerro, ovatko havaintoni Sinusta vääriä. Sen jälkeen voinet luonnollisesti kertoa myös sen, millaisella elämän- ja työkokemuksella niin päättelet.