lapsuuden traumoista koskaan parantua? tuntuu, että mut on rikottu iäksi, luottamus ihmisiin mennyt ja siinä samalla paljon muuta.
Voiko
palasina.
6275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On niin monenlaista tarinaa ja kokijaa. Taitaa olla harvassa ne ihmiset keillä lapsuus on ollut ns. normaali. Itseeni on jäänyt rakkaudettomuuden tunne, itsetuntoni muuten olen saanut jo kutakuinkin kondikseen. Ihmisiin haluan uskoa enkä kaikkia ihmisiä pidä automaattisesti pahoina tai epäluotettavina. Myönnän kuitenkin, että en ihan hevillä usko ihmisten puheita, odotan myös tekoja. Luulen selvinneeni kuiville kaikista niistä hirvittävyyksistä, mutta onhan se jälkensä jättänyt. Heikkoina hetkinä ne arvet nousevat pintaan. Ehkä itselläni on sinnikkyys millä olen selvinnyt. Toininaan kyllä iskee hirvittävä väsymys. Luoja miten sitä toivoo välillä, että olisi olkapää mihin nojata, olla vain hiljaa. Jatkaa taas matkaa. Aina on joutunut selviämään henkisesti yksin, se tuntuu pahalta. Palasia olen kerännyt vuosien saatossa, en ehkä ole vielä ehjä, mutta vahvuutta on tullut. Kuitenkin samalla herkkyys on säilynyt. Sisällä on edelleen se pikkutyttö joka niin haluaisi tuntea rakkautta ja hyväksyntää jota en isältäni saanut. Se pikkutyttö olisi joskus halunnut kuulla sanat .Sinua rakastetaan. No, elämän myötä olen opetellut rakastamaan, hyväksymään ja arvostamaan itseäni. Näin minun tarinani.
inhottavista muistoista pystyy parantumaan, mutta totuus on se että ilkeät ihmiset tahallaan haluavat muistuttaa niistä asioista.
sinnikäs, en muuten varmaan olisi tässä. Mutta miksi aina täytyy olla niin vahva? toisinaan ei jaksaisi. Ja pahinta on, että edelleen luottamus petetään ja tulee laiminlyödyksi. Tuntuu, että kerta kerran jälkeen se on vaikeampi kestää. Ajaudun pian välttelemään kaikkia ihmisiä hamaan loppuun saakka.
Tuo on totta. Itsellänikin on vaikeita kokemuksia taustalla, mutta yritän ajatella että eitteivät kaikki ihmiset ole samanlaisia, maailmassa on myös paljon ihmisiä jotka eivät halua satuttaa ainakaan tahallisesti. Itselleni on vertaistuesta ollut paljon apua asioiden käsitellyssä. Traumoista on tehty joku kirjakin, mutta nimeä en muista.
Niin, toisinaan pelottaa itseäkin, että entäpä jos en eräänä päivänä jaksa. Luovutan ja romahdan. Tasapainon etsimistä itsestänsä, käydä asioita läpi, uudelleen ja uudelleen. On aikoja/hetkiä milloin ne vaivaavat enemmän mieltä. Ehkä tämän sinnikyyden rinnalla itselläni kulkee mukana myös huumori, itseironia viljely. Minulla on lapset jotak rikastuttavat elämääni, ystäviä, harrastuksia. Pitkä liitto takana, se ei tominut. Mietin onko lapsuuden kokemuksilla osuutta asiaan. Ehkä jotain, mutta kyllä se päättyi siihen, että minä olen muuttunut, kasvanut vuosien saatossa valitettavasti vain erisuuntaan. Itse en taas halua erakoitua vaikka yskinäisyys tekeekin kun siitä saa harvoin nauttia, niin sielulle nannaa. Ei en halua antaa periksi, jostain aina löytyy se kimmoke kun aikansa märehtii ja nuolee haavojaan. Rohkeana, vahvempana, herkkänä elämän nälkäisenä vain jatkan tätä vaellustani. Kieltämättä tänään taas päivä näytti synkältä, mutta tiedän itsestäni, että huomenna on päivä uusi. Tämäkin kirjoittelu sai taas vanhat haavat esiin ja pari tippaa tuli silmäkulmaan. Se ei ole pahasta vaan päinvastoin. Jonkinasteista läpikääymistä tulee olemaan varmaan läpi elämän. Ajattelen, että jos luovutan olen tavallaan antanut periksi sille kaikelle mitä lapsuudessani koin ja miten minua kohdeltiin. Haaveilla en osaa enkä odota ihmeitä. Haluan vain elää vaikka piruuttani ja uteliaisuuttani. Katsoa nämä kortit loppuun. Jaksamisia niin sinulle, minulle kuin niin monelle muullekkin ihmiselle jotka saman tyyppisten ongelmien ja murheiden kanssa joutuu tekemisiin.
Kyllä voi, mutta se vaatii itseltä työtä ja ja tehokasta itsehoitoa, johon pitää olla motivoitunut. Eli käydä jossakin turvallisessa ryhmässä tai terapiassa tai vastaavassa läpi niitä asioita ja niitä tunteita, jotka ovat jääneet kohtaamatta. Lue esim. Tommy Hellsteniä!! Olen kovan lapsuuden läpi käynyt ja jälkensä se jätti tunne-elämääni ja tunnemuistoihini, mutta olen itse hoitanut itseäni vuosiakausia...., ja nyt voin aivan hyvin, näin uskallana sanoa.