olen juonut yli 10v. Viikonloppuja, sitten viikolla ja myös raskauksien aikana. Luojan kiitos että lapset ovat kaikki terveitä. Raskauksien aikana otin joskus,ei siis kännejä. Viimeisen lapseni syntymän jälkeen kaikki riistäytyi jossain vaiheessa. Olin yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Join yksinäisyyteen ja suruun. Aloitin opinnot ja työtä ohella.Se vapaa aika mikä oli meni ystävien kanssa jossain... Aina kuitenkin pääsin töihin. Nyt olin auto-onnettomuudessa keväällä ja juonut todella paljon. Haluaisin päästä eroon koko myrkystä, mutta miten... Antabus resepti on, mutta pelkään olla yksin lasteni kanssa jos jotain tapahtuu. Tällä hetkelläkin olut pullo edessä. Mainitsen vielä, että en juo itseäni ns. lärveihin, vaan hiljaa ja sitten nukkumaan. Kirkkaita en ole koskaan juonut, enkä ostanut.
oma tarinani
nainen n.30v
71317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten alkoholi helpottaa oloasi ja elämääsi? Helpotustahan siitä luultavasti haet? Onko alkoholi vastannut odotteisiisi, kun seuraat elääsi nykyhetkestä vähän pidemmälle taaksepäin? Oletko saanut siitä apua, oletko se isäntä vai onko se renkisi, joka pyrkii niskan päälle saadakseen elämäsi kuviot yhä tahmeammiksi?
Kysymyksiä, joita heräsi. Ei tietenkään tarvitse vastata jos ovat liian henk.kohtaisia. Itselläni ei ole alkoholiongelmia, olen lähes absolutisti, mutta äitini oli alkoholisti varhaiseen kuolemaansa saakka.
hetkellisesti ehkä, Aina kyynelleet silimissä olin sitten ilman tai en! Minulla kun ei ole ketään ihmistä-läheistä jolleekka voisi surua tahi pahaa oloa purkaa.Ei ketään joka nostaisi minut jaloilleen! Tässä nyt itken koneen ääressä, lapset nukkuu,en ole juonut mitään,illalla muutaman oluen. Uni ei tule,nälkä on,ruoka ei maistu
vaikka vain tänään, eikö niin? Voin puhua vain omasta kokemuksestani, mutta monta iltaa minäkin olen viettänyt yksin pullon ääressä. Jossakin syvällä sisimmässä asusti tunne, että elämässä on jotakin kamalan pahasti väärin.
Antabus estää fyysisesti alkoholin juomisen mutta ei vaikuta juomisen syihin. Suosittelisin, että ottaisit yhteyttä esimerkiksi AA-Auttavaan puhelimeen. Siellä voi keskustella nimettömänä ja siellä vastaa paljon nähnyt ja kokenut ihminen joka ei taatusti käytä luottamusta väärin.
Suosittelen, että hankit Raimo O. Kojon kirjan "Eroon viinasta". Se on jokaisen juopon perusteos. Siinä kaiken kokenut ja paljon ajatellut kirjailija antaa arkipäivän ohjeita jokaiselle joka haluaa luopua juomisesta. Se teos on auttanut satoja, minuakin.
Kamppailu kuningas alkoholia vastaan on vaikea mutta ei mahdoton. Monet ovat voittaneet sen. Toivon sinulle hyvää kevättä.
Juominen ei ehkä ole varsinainen ongelmasi, se on seuraus jostakin...sinun pitäisi porautua todellisen ongelmasi juurille.
Masennus voi olla taustalla. Nykyään saa hyviä lääkkeitä,niistä on joskus apua ryypiskelyynkin.
Alkoholi sitä aiheuttaa...siis tuskaa sisällä.
Sitä luulee kun pulloon tarttuu,että saa elämälleen jotain hauskaa,uuttaa,ihanaa...mitä vaan!Totuus kuitenkin on ettei saa mitään paitsi
pahan mielen ja kadottaa oman itsensä jonnekkin..
"ihminen on mielihalujensa orja"
kaksi päivää olen ollut raittiina ja nyt tuntuu
pikkusen jo paremmalta..vielä on matkaa edessä,
että olen vahvoilla.
Toissa iltana olin tyttäreni luona (20 vee)tytär viimeisillään raskaana. Avomies sai puhelun ja niin sitä mentiin viinan perässä ovet paukkuen, kun kutsu kuului. Jouduin raahaamaan tyttäreni meille, valvottiin koko yö ja itkettiin...MIKSI? Vauva tulossa kaikki hyvin, miksi pitää juoda? Minä eroaisin, mutta en voi sivullisena tytärtäni pakottaa eroon..Kärsivä äiti-mummi
Älä nyt vielä tuomitse,pitää katsoa lapsen syntymä ensin, tälläisillä tapahtumilla on joihinkin syvällinen vaikutus,ja jotkut vastuun myötä alkavat muuttua. Minulla meni 25-vuotta siihen.