Kynnyslämmitin

Tietääkö kukaan, saako jostakin vielä noita takavuosina jonkin verran käytettyjä vedon estäjiä?
Kyseessä on siis pienitehoinen, korkeintaan 100w/metri ja hyvin matala (alle 5cm) sähköpatteri.
Sen sai helposti sijoitetuksi jalkalistan tai kynnyksen eteen niin, että ovea saattoi vielä käyttää, jos se avautui eri suuntaan. Asennus oli joko irrallinen tai lämmitin ruuvattiin paikalleen kiinteästi. Ja pistoke tavalliseen pistorasiaan. Lämmitin ehkäisi tehokkaasti ovesta tai seinän rajasta tulevaa kylmää vetoa.
En ole nähnyt niitä ainakaan muutamaan vuoteen missään.
2516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin sellaisen pistorasiaan kytkettävän kuramaton. Siis matossa on lämmitys ja jos sellaisen laittaisi oven eteen.

Tietysti kannattaisi harkita jos sen oven laittaisi kiinni tahi jos jo on niin vaikkapa tiivisteet laittaisi. Seinän välistäkään ei pitäisi tulla vetoa vaan sekin kannattaisi tiivistää.

Äänestä
  • Joo, olen tuollaisen maton myös jossain nähnyt. Ainakin ennen niitä taisi saada Clas Ohlsonilta, nyt ei ole luettelossa.
    Ovi on kiinni ja vetoa ei tunnut kädellä tunnustellen. Seinän rajassa tuntuu hiukan vetoa, joten tiivistys auttanee ainakin vähän.
    Mutta kun tuo lämpö nousee ylöspäin, on lämmönlähdettä alempana aina kylmempää.
    Joten tuollainen matto tai kynnyslämmitin olisi hyvä löytää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä_löytyisi? kirjoitti:

Tietääkö kukaan, saako jostakin vielä noita takavuosina jonkin verran käytettyjä vedon estäjiä?
Kyseessä on siis pienitehoinen, korkeintaan 100w/metri ja hyvin matala (alle 5cm) sähköpatteri.
Sen sai helposti sijoitetuksi jalkalistan tai kynnyksen eteen niin, että ovea saattoi vielä käyttää, jos se avautui eri suuntaan. Asennus oli joko irrallinen tai lämmitin ruuvattiin paikalleen kiinteästi. Ja pistoke tavalliseen pistorasiaan. Lämmitin ehkäisi tehokkaasti ovesta tai seinän rajasta tulevaa kylmää vetoa.
En ole nähnyt niitä ainakaan muutamaan vuoteen missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu