miksei masennus mene jo

enkeli,ole vaan utelias:)itse aloitin avunhakemisen ihan vaan terveyskeskuksessta aluksi,sieltä ohjattiin paikalliseen mielenterveystoimistoon.sieltä en vielä kolmenkaan vuoden jälkeen kokenut apua saavani,ja sen jälkeen olenkin ravannut yksityisellä puolella kohta kuusi vuotta... ystävät ovat tosiaankin tän kaiken kanssa taistellessa jääneet,ainut tuki tällä hetkellä äitini,joka siis ymmärtää.mutta en siis todellakaan väitä että kunnalliselta puolelta ei joku apua saisi,mulle vain taisi sattua huono hoitosuhde. ja mari:olet oikeessa siinä että niska/perse-ote täytyy jaksaa pitää,muuten ei tuu mistään mitään.itse täytyy jaksaa yrittää eikä vaan heittäytyä lääkäreiden ja lääkkeiden varaan,niinkun joskus mulle käy...mutta on se vaan niin hiton vaikeeta! Voimia teillekin molemmille tosi paljon!yritetään jaksaa,jos ei muuten niin lasten takia,ne on mulle ainakin tärkeintä mitä mulla on.

mum kirjoitti:

enkeli,ole vaan utelias:)itse aloitin avunhakemisen ihan vaan terveyskeskuksessta aluksi,sieltä ohjattiin paikalliseen mielenterveystoimistoon.sieltä en vielä kolmenkaan vuoden jälkeen kokenut apua saavani,ja sen jälkeen olenkin ravannut yksityisellä puolella kohta kuusi vuotta... ystävät ovat tosiaankin tän kaiken kanssa taistellessa jääneet,ainut tuki tällä hetkellä äitini,joka siis ymmärtää.mutta en siis todellakaan väitä että kunnalliselta puolelta ei joku apua saisi,mulle vain taisi sattua huono hoitosuhde. ja mari:olet oikeessa siinä että niska/perse-ote täytyy jaksaa pitää,muuten ei tuu mistään mitään.itse täytyy jaksaa yrittää eikä vaan heittäytyä lääkäreiden ja lääkkeiden varaan,niinkun joskus mulle käy...mutta on se vaan niin hiton vaikeeta! Voimia teillekin molemmille tosi paljon!yritetään jaksaa,jos ei muuten niin lasten takia,ne on mulle ainakin tärkeintä mitä mulla on.

Kuka se on ketään neuvomaan, on ainakin hyvä, että nykyisin masennus tunnistetaan ja sitä pystytään hoitamaan. Tulokset ovat aina yksilöllisiä kuten me kaikki. Ei kukaan masennu yhdessä hetkessä eikä myös parane hetkessä omalla kohdalla turhaudun välillä terapiaan joka jauhaa paikallaan ja sitten taas joskus tapahtuu etenemistä on harmaita päiviä ja joskus valoisampia. Minua auttoi kun pystyin hyväksymään sairauteni ja ymmärtämään myös sen että en voi pakottaa itseäni paranemaan vaan kaikki tapahtuu ajan kanssa omalla painollaan. Puhun nyt täysin omasta näkökannastani enkä ole oikeassa enkä väärässä mikä sopii toiselle ei välttämättä ole hyväksi kaikille. Minä yritin pitkään sitä niska perse otetta ja tunsin itseni aina vaan huonommaksi ja epäonnistuneemmaksi. Nyt kun olen hitaasti oppimassa olemaan armollinen itselleni ja hyväksymään väsymyksen ahdistuksen surun ja ikävän nauraa olla iloinen, elämäni on helpompaa ei tarvitse jaksaa kuin hetki kerrallaan. Luotan myös siihen että lapsillakin on omat voimavaransa ja kykynsä käsitellä asioita kun tekee parhaansa se riittää ja loput hoituu kuitenkin aina jotenkin. Yksinäisyyden ja eristäytymisen kanssakin oppii elämään ja sekin loppuu aikanaan tämä sairaus on hoidettavissa mutta se vie aikaa ja hyvää hoitoa ei pelkkiä lääkkeitä , hyviä terapeutteja tähänb maahan lisää jos ei yhden kanssa onnistu yrittää toista niin että lopulta löytää sen jonka kanssa homma etenee.