Atria lähtee

Nyt kun Atrian on jättämässä lopullisesti Kuopion niin lienee kohtuullista jättää Atrian tuotteet marketin hyllylle. Vaikka en ole tuottaja tai lihanleikkaja niin nyt alkaa pohjalainen uho mennä turhan pitkälle. En sentään usko kaatavani Atriaa vaikka ostankin jatkossa HK:n sinistä, uskon kuitenkin sen maistuvan nyt paremmalle.
19771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

HK:n sininen. Olet täysin oikeassa, mutta missäpäin kuopiota sitä tehdään?

Äänestä
  • Hk:n Sinistä ei syö naapurin mustikaan. Hyi hitto, että maistuu pahalle.

    Äänestä

  • 2+20 kirjoitti:

    Hk:n Sinistä ei syö naapurin mustikaan. Hyi hitto, että maistuu pahalle.

    Atrialla on ollut erittäin huono työilmapiiri jo kymmeniä vuosia. Näin on ollut ainakin 40 vuotta. Aikuisten miesten hiekkalaatikkoleikkikoulu. Siis uskomatonta meininkiä ja kukaan ei uskaltanut puuttua.
    Hyvä vain että pojat joutuvat lähtemään" ihaniin" matkatöihin.
    Älkää sitten tehkö 10h. tuntista työpäivää niin kuin Nurmossa teitte ja saitte pidennetyn viikonloppuvapaan. Muille ette sitäkään suoneet.
    Kyllä nyt varmaan herra SEL:n toimitsijaa "naarattaa." Ihanhan tuo on koomista !

    Äänestä

  • Työelämässä kaiken k kirjoitti:

    Edelleen jatkuva katkuruutesi on koomista !

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    Edelleen jatkuva katkuruutesi on koomista !

    Atrian työpaikkakulttuuriin kuului paskahuumorin viljely. Sanonta sehän oli vain huumoria, mutta jatkoon kysymys minkälaista huumoria? Siis tahallista työnteon häirintää. Sitä talo oli pullollaan, ainakin lihanleikkaamossa.Konstit olivat monet.Mitä uskomattomin keinoin ja jutuin.Yksi juoru-ukko sairasleikkaamossa oli ihan sillä töin, että levitteli ja revitteli perättömiä juttuja. Ja toiset hölmöt uskoivat kaiken.
    Huumori on joskus myös vallan käyttöä. Väärin käytettynä työtoverin alistamista, nöyryyttämistä, mitätöimistä. Nauraminen on lyömistä pahempaa. Henkilö, joka tehdään joukkovoimin kanssaihmisten silmissä naurunalaiseksi, menettää aseet ja suojauksen. On kaksi tapaa nauraa vallalle ja vallan kanssa. Jälkimmäinen sopii ...... vaikka hännystelijöille, vaikkapa kiusaajaporukan pomolle, herra toimitsijalle, tai vaikkapa taannoisille luottamusmiehille. He nauravat turvatun aseman huipulta. Pönkittävät omaa asemaansa ja todistelevat toisilleen kuinka mahtavia he ovat.
    En usko että alkuunkaan, että Kauhajoella sellaista sallitaan. Siis ne ihanat matkatyöt odottavat - olkaatte hyviä ! Hyvät joulut ja uudet vuodet !

    Äänestä

Minä taidan vaihtaa HK:n sinisen Atrian punaiseen.

Äänestä
  • Vaihda vaikka mustaan

    Äänestä

täh´

Äänestä
  • Niin että vaihda nyt uudenvuoden kunniaksi Tapola-Nykäsen mustaan lenkkiin.

    Äänestä

  • vaihteeksi kirjoitti:

    Niin että vaihda nyt uudenvuoden kunniaksi Tapola-Nykäsen mustaan lenkkiin.

    Tutkimusten mukaan työntekijöillä menee jopa 2 tuntia päivässä muuhun kuin työntekoon. Kyllä Atrialla meni enemmänkin. Tupakkamiehet pitivät huomattavan pitkiä tupakkitaukoja ja joillakin juoru-ukoilla lörpöttelyyn meni aikaa enemmänkin. Siksi ryhmäurakoista pitää eroon ja siirtyä yksilöurakoihin. Sittenpähän voi vaikka kiipeillä seinillä niin halutessaan. Epäoikeudenmukainen työnjako johtaa erimielisyyksiin.

    Hohhoijaaa.. Taas näitä kaiken tietäviä. Kaikkea paskaa se jaksat sinäki kirjoitella.

    Äänestä

  • nykyinen atrialainen kirjoitti:

    Hohhoijaaa.. Taas näitä kaiken tietäviä. Kaikkea paskaa se jaksat sinäki kirjoitella.

    Nyt on nyt ja ennen oli ennen. Atrialla oli harrastettu pitkään kymmeniä vuosia erittäin vakavaa joukkokiusaamista, jopa rikollista toimintaa.
    Työsuojelupiiristäkään ei ollut mitään apua. Hehän ovat valtion turhia virkamiehiä. Jopa piirinpäällikkö ilmoitti aikoinaan Savon Sanomissa, ettei työpaikkakiusaamista ole olemassakaan. Asia oli sillä kuitattu, vaikka kiusatut sen tunsivat omissa nahkoissaan ja vieläkin tuntevat.
    Kukaan ei uskaltanut puuttua asioihin sillä otteella, jotta se olisi tehonnut. Esimiehet pyörittelivät silmiään ja mielistelivät omia hengenheimolaisiaan olkapäille taputuksineen.
    Silloiset luottamusmiehet olivat täysin jotain muuta kuin kaikille tasapuolisia luottamusmiehiä. Muistan elävästi kuinka pilkallisesti he asioihin suhtautuivat. Työsuojeluvaltuutetut olivat edellisten käsikassaroita. Juoru-ukkojen klubi toimi valheen kaikella voimalla.
    Monet joutuivat lähtemään hyvästä talosta, joko pakolla tai painostamalla. Savolainen mafia jylläsi ja jyräsi muut ja toisin ajattelevat alta pois, jos oli jostain muualta kotoisin kuin Savosta. Nyt saavat maistaa omaa lääkettään." Ihanat matkatyöt" odottavat-olkaatte hyvät!

    Minkä sille voi jos iskee koti-ikävä,syyttää voi vaikka Savolaista mafiaa.Jos muuttaa työnperässä paikkakuntaa, kannattaa ottaa Äiti mukaan, sen ikävän takia.

    Äänestä

  • otk kirjoitti:

    Minkä sille voi jos iskee koti-ikävä,syyttää voi vaikka Savolaista mafiaa.Jos muuttaa työnperässä paikkakuntaa, kannattaa ottaa Äiti mukaan, sen ikävän takia.

    Olipa savolaiselta harvinaisen tyhmä kommentti. Se kertoo kirjoittajasta jotakin.

    Äänestä

  • Lukijat kirjoitti:

    Sitä saa mitä tilaa. Savolaisen kommenti aivan oikein, vastaus pitää olla samaa tasoa kuin kirjoituskin. Kirjoittajalla ilmeisesti henkilökohtaisia ja maakunnallisia katkeruuksia kymmenien vuosien aikana. Jos katkeruutesi helpottuu sillä, että Atria mahdollisesti loppuu Kuopiosta, elä sillä ja vietä nautinnollisia hetkia, toivotan oloosi helpotusta.

    Äänestä

  • Rajakylä kirjoitti:

    Sitä savolaiset saavat mitä tilaavat. Näinhän se menee.

    Äänestä

  • Lukijat kirjoitti:

    Sitä savolaiset saavat mitä tilaavat. Näinhän se menee.

    Sitä se leppoisa kierous loppujen lopuksi teettää.

    Äänestä

  • veijomäki kirjoitti:

    Sitä se leppoisa kierous loppujen lopuksi teettää.

    Tuo on totta. Sellaista oli Atrian työkulttuuri. Kymmeniä vuosia kestänyt narsistinen erittäin heikko joukkohenki, yksilöön kohdistunut mollaaminen, jopa entisten luottamusmiesten taholta, puolueellinen johtamistapa jne jne.
    Siis talossa olisi pitänyt tapahtua täydellinen puhdistus jo paljon aiemmin, jolloin jatkuvuus olisi ollut turvattu. Turha on nyt rykästellä, kun on paskat housussa.

    Äänestä

  • Ent. työntekijä kirjoitti:

    Henkilöön kohdistuvaa epäasiallista kohtelua oli paljon. Loukkaavia kommentteja, sosiaalista eristämistä, kohtelu joidenkin työtovereiden taholta oli kuin tyhjää ilmaa vain, perättömiä ukkojen juoruja, "pilikkoomista" entisen pääluottamusmiehen ja nykyisen liiton toimitsijan sanaa lainatakseni ja hänkin syyllistyi sellaiseen, kun hän käski työtoverinsa metsään kävelemään. Sellainen oli liiton edustaja
    Lisäksi oli naurunalaiseksi tekemistä, solvaamista, työnteon vakavaa häirintää ja sen mitätöimistä, ilkeitä kepposia, jotka savolaisten mielestä oli huumoria yms. joita tässä ei viitsi edes mainita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

...parempi mieli! kirjoitti:

Nyt kun Atrian on jättämässä lopullisesti Kuopion niin lienee kohtuullista jättää Atrian tuotteet marketin hyllylle. Vaikka en ole tuottaja tai lihanleikkaja niin nyt alkaa pohjalainen uho mennä turhan pitkälle. En sentään usko kaatavani Atriaa vaikka ostankin jatkossa HK:n sinistä, uskon kuitenkin sen maistuvan nyt paremmalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu