Buddhanopin ydin

Buddha ei oikein määritelle käyttämiään termejä suttissa vaan antaa monista asioista vain esimerkkejä tai sitten antaa niille epämääräisiä määreitä. Dukkhan kohdalla hän tarjoaa vain noita esimerkkejä, vanheneminen on dukkhaa, sairaus on dukkhaa, olla erossa siitä mikä on mieluisaa on dukkhaa, olla sen kanssa tekemisissä joka on epämieluisaa on dukkhaa. Hän antaa ymmärtää että näillä kaikilla on yhteistä tietty elämyslaatu, se ettei ole mukavaa, se ettei ole rauhassa, se että ei ole oikein kivaa ja jokin voisi olla jollain tavalla paremmin. Nykyaikaiset opettajat käyttävät sellaisia sanoja kuin stressi, ahdistus, epätoivo, epätyydyttävyys, levottomuus jne. Kaikki ne kokemuspiirteet jotka erottavat meidät täydellisestä autuudesta, rauhasta ja onnesta. Ne ovat dukkhaa. Elämä ei ole dukkhaa, mutta sen kieltäminen etteikö tuollaisia elämyslaatuja olisi omassa elämässä on suurta itsensä huijausta. Missään buddha ei sano että elämä olisi yhtä kuin dukkha, tuo kokemuslaatu on vain läsnä kokemisessamme niin kauan kunnes olemme saavuttaneet vapautuksen, enemmän tai vähemmän. Buddha osoittaa tien pois näistä tuntemuksista kohti täydellistä autuutta ja onnea, tätä ennen nämä dukkha -tunteet luonnollisesti pikku hiljaa heikkenevät ja niiden tilalle astuu ilo, onni, rauha ja myötätunto.

Kärsimys materiaalisessa maailmassa käsittää myös luetun ymmärtämisen aikajanassa,

kyseessä on siis ymmärtämättömyys käyttää ympäröivää materialistista maailmaa eri

muodoissaan, ystävällisesti toki. Olemmehan säätilan vankeina vuorokausittain