On

aika yksinäisyyden. Olen viettänyt 25v suhteessa ja nyt on aika olla vapaudessa se 25v. Meillä on suvussa paljon erakoituneita henkilöitä. Parisuhteessa tai ilman. Taidan itsekkin lukeutua erakoksi. Vai mistähän johtuu kyvyttömyys parisuhdetta tai yms muuta suhdetta kohtaan.
1123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kautta aikojen lienee ollut niin, että ihmisten kehitystä on tiukasti verrattu toinen tosiinsa ja sitäkautta on luotu niitä normeja ja standardeja, joiden mukaan yhteisöissä sit on suunnisteettu niin, että järjestys säilyy ja hommat sujuvat mahdollisimman myönteisellä tavalla.

Mutta tekeville saattuu ja rapatessa roiskuu.. kun normittaminen päätyy keskiarvoon, sen laitamille jää ihmisiä, jotka eivät täytäkkään niitä kriteerejä, jotka soveltuvat suurimmalle osalle.

Se on aika hassua, jos olisi olemassa jokin tietty, tarkka ikä, jossa kunkin ihmisen prikulleen pitäisi olla valmis luopumaan "koskemattomuudestaan". Minä olen vieläkin neitsyt, olen jo 65 vuotta. Mehän olemme kukin persoonallisuuksia, erilaisia keskenämme. Eihän joku toinen voi toisen puolesta kuitenkaan kokea. Etenkin näissä asioissa ratkaisee se omaehtoisuus, niin minä näen.

Keskiarvot ovat kuitenkin aina laskennallisesti saatuja viitearvoja, eivät reaalisia pakkoja, joista ei muka saisi poiketa. Ne ovat vain jotakin sitä, mikä on pakko olla, niinkuin vaikkapa liikennevalot, ne ovat vain opasteita.. eihän kenekään tarvitse itse normiksi muuttua.. kuin ei liikennevaloksikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lehmintyttö kumpunen kirjoitti:

aika yksinäisyyden. Olen viettänyt 25v suhteessa ja nyt on aika olla vapaudessa se 25v. Meillä on suvussa paljon erakoituneita henkilöitä. Parisuhteessa tai ilman. Taidan itsekkin lukeutua erakoksi. Vai mistähän johtuu kyvyttömyys parisuhdetta tai yms muuta suhdetta kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu