Oon siis ihastunut, kuten saatoitte jo arvata. Tää ihastuminen on kasvanu jo aikamoisiin mittoihin.. Siks haluankin kysyä teidän mielipidettä asiaan, koska mietin kumpaan tää mun ihastumiseni kohdistuu: mieheen vai tunteeseen? Voiko teidän mielestä ihastua "pahasti" ihmiseen, jonka kans on jutellu vaan pari kertaa ja silloinki ainoastaan small talk- tyyliin puhumatta mistään sen syvällisemmästä?
Alotetaanpa tästä ulkonäköpuolesta.. Ihastukseni kohde on mun mielestä upeen näkönen mies, ei mikään kansikuvapoika tai siloteltu, mutta täysin mun makuuni. Hän on siis pitkä, tummatukkanen ja vihreäsilmäinen. Noi on kaikki ominaisuuksia joita en välttämättä varta vasten miehessä eti, mutta jotka aina kolahtaa ja kunnolla. Tää tyyppi polttaa tupakkaa ja on hyvin laiha, mitkä on enemmänki huonoja juttuja, mut en ees jaksa välittää kun kiinnostus on näinki suurta.
Luonteeseen ei tossa ajassa oo ehtiny kunnolla tutustumaan, mutta kaikki sen sanomat jutut (mitä oli kyllä melko vähän ku kaks kertaa juteltu, ehe), elämäntyyli, -asenne, harrastukset ja tavat ihastuttaa. Ensivaikutelman perusteella vaikuttaa tosi mukavalta, kypsältä, järkevältä, huumorintajuselta, rennolta mut sopivasti poikamaiselta. En oo aikasemmin ihastunu juuri kyseiseen miestyyppiin, tää on vaan jotain aivan ihanaa. Hän on mua kaks vuotta vanhempi, eli ikäeroki vaikuttais just perfektiltä. Koulutuspuoli taas on mielenkiintoinen, hän on käyny yliopiston ja ite pelkän ammattikoulun, vaikkei sillä oo mielestäni merkitystä.
Elikkä, saisko mielipiteitä? Onko mahdollista, että
a) "aistin" jollain tavalla tän tyypin luonteen ja me tultais hyvin toimeen
b) me kuulutaan ehdottomasti yhteen ja se on tod. näk. mun sielunkumppani
c) oon ihastunu vaan ulkoseen olemukseen ja mielikuviin
No tietysti olin alkuun ite vähän sitä mieltä, että ulkonäköhän täs on se juttu. Sitten ku mietin tarkemmin, niin huomasin, että siinä tyypissä on jotain ihmeellisen tuttua. Ehkä sen eleissä, ulkonäössä tai jutuissa, mut silti jotain ihmeellisen tuttua ja turvallista ja tuntuu siltä ku tuntisin sen tyypin jo hyvin. Ei tässä siis voi ees olla kyse pelkästä ulkonäöstä, eihän? Olisin aika pettyny jos olis. Kuukauteen en oo pystyny miettimään muuta ku sen tyypin halailusta, pussailusta, yhteisistä treffeistä..
Tilanne on siitä vieläkin ärsyttävämpi, että voisin periaatteessa kysyy sitä kahville tai muualle netin kautta. Mä en oo kuitenkaan valitettavasti ollenkaan rohkee ja vaikka pieni osa mussa ajattelee sen olevan mulle "se oikee", en silti ryhdy toimenpiteisiin. Toinen puoli musta on luovuttanu sen miehen suhteen ja toinen puoli uskoo kohtaloon ja siihen, et jos meidän on tarkotettu yhteen niin kyl me vielä jossain tullaan tapaamaan sattumalta.
Nyt saatte luvan sääliä mua, jos siltä tuntuu.
Alotetaanpa tästä ulkonäköpuolesta.. Ihastukseni kohde on mun mielestä upeen näkönen mies, ei mikään kansikuvapoika tai siloteltu, mutta täysin mun makuuni. Hän on siis pitkä, tummatukkanen ja vihreäsilmäinen. Noi on kaikki ominaisuuksia joita en välttämättä varta vasten miehessä eti, mutta jotka aina kolahtaa ja kunnolla. Tää tyyppi polttaa tupakkaa ja on hyvin laiha, mitkä on enemmänki huonoja juttuja, mut en ees jaksa välittää kun kiinnostus on näinki suurta.
Luonteeseen ei tossa ajassa oo ehtiny kunnolla tutustumaan, mutta kaikki sen sanomat jutut (mitä oli kyllä melko vähän ku kaks kertaa juteltu, ehe), elämäntyyli, -asenne, harrastukset ja tavat ihastuttaa. Ensivaikutelman perusteella vaikuttaa tosi mukavalta, kypsältä, järkevältä, huumorintajuselta, rennolta mut sopivasti poikamaiselta. En oo aikasemmin ihastunu juuri kyseiseen miestyyppiin, tää on vaan jotain aivan ihanaa. Hän on mua kaks vuotta vanhempi, eli ikäeroki vaikuttais just perfektiltä. Koulutuspuoli taas on mielenkiintoinen, hän on käyny yliopiston ja ite pelkän ammattikoulun, vaikkei sillä oo mielestäni merkitystä.
Elikkä, saisko mielipiteitä? Onko mahdollista, että
a) "aistin" jollain tavalla tän tyypin luonteen ja me tultais hyvin toimeen
b) me kuulutaan ehdottomasti yhteen ja se on tod. näk. mun sielunkumppani
c) oon ihastunu vaan ulkoseen olemukseen ja mielikuviin
No tietysti olin alkuun ite vähän sitä mieltä, että ulkonäköhän täs on se juttu. Sitten ku mietin tarkemmin, niin huomasin, että siinä tyypissä on jotain ihmeellisen tuttua. Ehkä sen eleissä, ulkonäössä tai jutuissa, mut silti jotain ihmeellisen tuttua ja turvallista ja tuntuu siltä ku tuntisin sen tyypin jo hyvin. Ei tässä siis voi ees olla kyse pelkästä ulkonäöstä, eihän? Olisin aika pettyny jos olis. Kuukauteen en oo pystyny miettimään muuta ku sen tyypin halailusta, pussailusta, yhteisistä treffeistä..
Tilanne on siitä vieläkin ärsyttävämpi, että voisin periaatteessa kysyy sitä kahville tai muualle netin kautta. Mä en oo kuitenkaan valitettavasti ollenkaan rohkee ja vaikka pieni osa mussa ajattelee sen olevan mulle "se oikee", en silti ryhdy toimenpiteisiin. Toinen puoli musta on luovuttanu sen miehen suhteen ja toinen puoli uskoo kohtaloon ja siihen, et jos meidän on tarkotettu yhteen niin kyl me vielä jossain tullaan tapaamaan sattumalta.
Nyt saatte luvan sääliä mua, jos siltä tuntuu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pyydät hänet kahville ja olet onnellinen jos hän lähtee! Tai luotat kohtaloon...Onko hän kiinnostunut sinusta? Kaiken kiinnostuksen ei tarvitse olla merkki siitä että olisi suhde mielessä kiinnostunut. Voihan sitä olla kiinnostunut muuten vaan ihmisestä.
Mä olin joskus niin onnettomassa tilanteessa, että menin ihastumaan ihmiseen, johon en kuitenkaan voinut tutustua siten kuin olisin halunnut. En oikeastaan tiedä että mikä hänessä oli sellaista mihin loppujen lopuksi ihastuin, se kokonaisuudessaan tunne jonka hän herätti minussa. Eli tunteeseen, mutta häneen :).Olisinkin voinut hieman enemmän jutella hänen kanssaan, mutta tilanne oli silloin sellainen, että omat tunteeni estivät täysin kaiken kanssakäymisen tuon ihmisen kanssa.
Mutta tässä ihmisessä oli jotakin sellaista mihin olisin halunnut tutustua, tuntea ja tietää että miksi hän ajattelee asioista niin kuin ajattelee, mistä hän tulee, miksi hän on tässä nyt...tavallaan kaiken... Mutta tavallaan hänessä oli kuitenkin joku sellainen tekijä, minkä vuoksi menin aina ihan lukkoon ja pysyttelin aina vähän kauempana. Hän oli hyvin avoin ihminen ja siksi tiesin mitä hänen päässään liikkuu :)),
Sitten taas toisaalta en pystynyt keskustelemaan hänelle, koska ajattelin että en voi antaa hänelle mitään takaisin, että hänen ajatuksensa jäisi ikäänkuin tyhjänpäälle... Ja tavallaan tunsin mieletöntä hellyyttä häntä kohtaan...enkä ymmärrä sitäkään että miksi....että jos ajatukseni ovatkin aivan vääriä että jos hän onkin sellainen vahva -kuten hän ulkoisesti olikin..
Aika varmasti kertoo sulle mitä sun tunne hänestä on.