Olen ollut mieheni kanssa reilut 1,5vuotta yhdessä ja minulla on vauvakuume. Miehenikin tahtoo lapsia, mutta mietimme että koska kannattaisi aloittaa yrittäminen. Mieheni aloitti syksyllä nelivuotiset AMK-opinnot ja minä valmistun ensi keväänä. Täytämme molemmat ihan pian 25. Uskomme, että selviäisimme taloudellisesti ja näin, mutta minua mietityttää oman pääkoppani kunto. Sairastan keskivaikeaa masennusta ja minulla on kroonistunut ahdistus sekä sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. Minulla on lääkitys joka tehoaa ja lisäksi käy viikoittain psykoterapiassa. Mietin vain, että jaksaisinko pienen vauvan kanssa... Aikeeni on hakeutua töihin valmistumisen jälkeen mutta ei se vauvahaave mihinkään katoa.
Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia? Ja pyydän, vain asiallisia vastauksia... Kiitos.
Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia? Ja pyydän, vain asiallisia vastauksia... Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja jos vain täysin täydelliset lisääntyisivät niin väkikato uhkaisi alta aika yksikön. Taloudellisesti kannattaa olla ensin vuosi töissä äitiysrahan saamiseksi. Ei se raha siltikään liian suuri ole.
Kaikki miettivät vauvan kanssa jaksamista, sekä terveet että sairaat, siinä ei ole eroa. Elämästä ei ole tarkoitus selvitä yksin ilman avunsaantia. Autetaan, ja saadaan apua, ja kyllä se niin on, että koko kylä kasvattaa lasta.
Ei muuta kuin onnea yritykseen. Ja valoisaa tulevaisuutta.
En sinua tunne joten mahdotonta arvioida miten sina jaksaisit lapsen kanssa, mutta tassa nyt kerron mita itse olen nahnyt yhdessa tapauksessa. Miehellani on lapsia edellisesta avioliitosta, ja heidan aidillaan on mielenterveysongelmia. Eika siis niin kuin monet ajattelevat kumppanin exan olevan sairas, vaan ihan todistetusti maanis-depressiivinen ja vakavasti masentunut. Hanella oli ongelmia jo ennen ensimmaisen lapsen tuloa, mutta asiat pahentuivat pian sen jalkeen. Lapsi meni paivahoitoon koko paivaksi ma-pe jo vauvana, koska aiti ei pystynyt huolehtimaan. En nyt tarkkaan tieda mika siina meni vikaan, mutta syysta tai toisesta han ei jaksanut eika pystynyt. Pian toisen lapsen jalkeen han sai hermoromahduksen, lahti latkimaan ja alkoi kayttaa kovia huumeita. Han on aina ollut "huumeisiin menevainen", joten se oli stressin alla odotettavissa, enka sano etta sinulle niin kavisi. Nyt nelja vuotta myohemmin han ei vielakaan pysty olemaan lasten kanssa intensiivisesti enempaa kuin pari paivaa. Lasten kanssa oleminen on aarimmainen intensiivista ja raskasta, eika ole aikaa pitaa huolta omista ongelmistaan jos ne ovat kovin suuria eika apua juurikaan ole. Elama ei pysahdy eika hidasta, ja vaikka olisi kuinka paha olla lapsi tarvitsee silti hoitaa ja tyot tehda. En usko etta kenenkaan kannattaa luopua ajatuksesta hankkia lapsia vain koska on mielenterveysongelmia jotka ovat sitapaitsi hallinnassa. Pida kuitenkin huolta etta sinulla on paljon apua lahettyvilla, etta miehesi osallistuu 50/50, isovanhemmat ovat valmiita auttamaan, ja otat selvaa jostain miten muut tilanteessasi olevat ovat selviytyneet ja mita vinkkeja heilla on.