Luinpa täällä palstalla (Kasvatus) kuinka joku vanhempi oli sitä mieltä, että tukkapölly on hyväksyttävää (samoin muu "kevyt" ruumiillinen kuritus) joissakin tilanteissa. Mikä teillä äideillä on kanta tähän asian, ihan mielenkiinnosta kyselen. Itsellä uhmaikäiset kaksoset, joiden kanssa hermo on välillä kireällä, mutta ruumiillista kuristusta en hyväksy, en edes tukkapöllyä tai luunappia. Ääntä tulee kyllä välillä korotettua ja sekin harmittaa. Olenko minä sitten tällainen "vapaakasvattaja", jonka lapset eivät osaa käyttäytyä kaupassa? Äiti
jonka lapset eivät ole hiljaa ja kauniisti ruumillisen kurituksen pelossa? Kyllähän sen opin pitäisi mennä perille ilman tukkapöllyäkin, kun on auktoriteettia ja lapsen kunnioitus. Itse olen lapsena saanut tuppivyöstä, tukkapöllyä, luunappia ja sitä suuremmalla syyllä en ikinä aio noita keinoja käyttää lapsiini. Meillä rangaistuksena toimii jäähypenkki ja "saavutettujen etujen menettäminen" (esim. pikkukakkonen pannaan päiväksi tms.) Kertokaa muut äidit kokemuksia!
jonka lapset eivät ole hiljaa ja kauniisti ruumillisen kurituksen pelossa? Kyllähän sen opin pitäisi mennä perille ilman tukkapöllyäkin, kun on auktoriteettia ja lapsen kunnioitus. Itse olen lapsena saanut tuppivyöstä, tukkapöllyä, luunappia ja sitä suuremmalla syyllä en ikinä aio noita keinoja käyttää lapsiini. Meillä rangaistuksena toimii jäähypenkki ja "saavutettujen etujen menettäminen" (esim. pikkukakkonen pannaan päiväksi tms.) Kertokaa muut äidit kokemuksia!
Vastaukset 15
Vanhimmat
eikä mun lapset mitään kurittomia oo, vaikka joskus tulee rähjättyä kaupassakin. Tuskinpa aikuisetkaan aina niin mallikkaasti käyttäytyy...
Itse sain monesti tukkapöllyä kun ei kaikki menny aina äidin mielen mukaan "johtuen minusta".
Tukkapöllyt tms loppuivat sitten siihen kun eräänä kauniina päivänä riuhtaisin itseni irti ja huitasin nyrkillä naamaan huusin että "anna olla viimeinen kerta!".
Silloin äiti lopulta meni itseensä ja pyysi anteeksi. Ei olla muisteltu pahalla.
Meillä ollaan selvitty yleensä pienillä puhutteluilla ja joskus ollaan jouduttu käyttämään jäähypenkkiä tai juuri tuota jonkun edun menettämistä.
Ääripäät ovat aina pahasta mutta ei silloin ole kyse vapaasta kasvatuksesta jos et käytä fyysistäkuritusta :)
En usko että nuo kaksi asiaa ovat välttämättä toistensa vastakohtia, vaikka moni niin luuleekin.
Sen voin kertoa että olen itse vapaan kasvatuksen tuote, enkä voi suositella sitä tietä kenellekään.
Vapaa kasvatus ei tarkoita etteikö äitini olisi minulle koskaan luunappia antanut. Se tarkoittaa sitä ettei minulla ole ollut rajoja kasvaessani. Esimerkiksi, jos halusin taaperona olla ulkona vaikka oli jo aika mennä sisälle, niin äitini oli kanssani ulkona kunnes itse halusin sisälle.
Tai teninä minua ei ole koskaan ohjattu mihinkään suuntaan vaan olen saanut vapaasti valita tieni tässä maailmassa. Minusta vapaa kasvatus lähentelee enneminkin välinpitämättömyyttä.
Kaikki oli niin rakastavaa ja sallivaa. Tietä ei ole tasoitettu eikä kannuksia annettu.
Sitä on vapaa kasvatus eikä se anna mitenkään hyviä lähtökohtia elämälle. Turhaa ideologiaa joka joutaa roskakoppaan.
Satuin sitten itse saamaan kolme villiä poikaa, meillä on armeijan kuri. Ei taida sekään olla paras mahdollinen vaihtoehto. Silti ruumiillinen kuritus ei kuulu kumpaankaan kategoriaan.
olen ottanut lastani (poikaa) tukasta kiinni ja joskus antanut luunapin... en puolustele tekoani, enkä sano että se olisi oikein..olen potenut siitä jokaisen kerran jälkeen huonoa omaatuntoa..ollaan pojan kanssa sitten pussattu ja olen pyytänyt anteeksi..kuitenkin joskus huomaan itsessäni että alan selittää pojalle "äiti teki näin koska sinä et totellut"..tiedän myös ettei sitäkään tulisi tehdä..tiedostan täysin itsessäni sen, että se on väärin..vaikka en usko että poikaa niinkään pahasti sattuu..en ota "tosissani" kiinni tai tiuhdo.mutta tokihan se luunappi sattuu..
Poika on aika...hmm..miten sen sanoisi..kiltti ja tottelevainen hän on, on ollut aina...joskus poika ei vain usko MITÄÄN mitä hälle sanoo, ei kuuntele mitä puhuu..pahinta on silloin kun ollaan lähdössä johonkin ja minä puen nuorimmaista ja pyydän poikaa pukemaan, vaate kerrallaan sanon mitä puetaan ja kaikki on esillä..poika on siis 5...mutta poika lähteekin juoksemaan kämppää ympäri tai alkaa heittelemään (siis leikkimään) sukkia tai laittaa pipoa jalkaan ja sitä rataa..silloin palaa käpy...tai jos vaan tönitään ja tönitään toista...eikä uskota kerrasta, eikä toisesta eikä jäähypenkinkään jälkeen... mutta huom. poika on tällainen vain minulle...kun isä käskee tai isovanhemmat niin naps, tapahtuu...ja olen aika paljon lasten kanssa yksin, miehen töiden vuoksi..siis jopa viikkoa menee kolmistaan lasten kanssa.. en tiedä onko tällä luunappi-tukkapölly asialla tekemistä tämän kanssa..Olen kyllä huomannut myös sen että kun olen rauhallinen niin poika tottelee hyvin...silloin kun mies on pitkiä aikoja pois, tämä "paha" käyttäytyminen on valloillaan...kaippa poika koettelee minua...tämä minun käyttäytymisenikin on jaksottaista..joskus olentodella äiti lempeä mutta välillä napsuu niin että joudun oikeasti hillitsemään itseäni...
Neuvolassa olen asiasta sanonut ja meillä kävi neuvolan perhetyöntekijä..hän vain sanoi että enempi huomiota vanhemmalle lapselle..mutta ei se auta..meillä on joka ilta pojan kanssa lukuhetki kun nuorimmainen on mennyt nukkumaan, luetaan monta kirjaa sylikkäin ja höpötellään.. ja minä anna kyllä lapsilleni paljon huomiota muutenkin, leikin ja käyn ulkona, hellin ja pusuttelen ihan luonnostaankin, ilman mitään "yrittämistä"...
Tiedän monia paljon villimpiäkin lapsia, jotka ovat oikeasti todella paljon pahempia tapauksia ja jotka eivät usko ketään..
Olen todella lapsirakas ja olen aina halunnut lapsia...jotenkin vain olen huomannut että pinnani ei olekkaanniin pitkä kuin olen luullut..tai jotain..vaikea sanoa...
Tuntuu pahalta kun tekee näin..rakastan lapsiani yli kaiken, maailman rakkaimmat ihmiset joista en pysty olemaan muutamaa päivää kauempaa erossa ja lisääkin haluaisin (vaikka toki tiedostan että ehkäpä tämä on jo mun sietoraja kun nyt jo menee hermot..)...en hyväsky lapsen ruumiillista kurittamista, en todellakaan, kauhean näköistä jos näen jonkun vaikka antavan tukkapöllyn..silti syyllistyn itse tukkapöllyihin ja satunnaisiin luunappeihin... (mutta vielä korostan että en todellakaan tee tätä usein tai kovaa!!vaikkei se varmasti tekoa silti hyväksytymmäksi tee..)
Minua ei ole lapsena kuritettu..kerran olen saanut tukkapöllyn ja voi jestas..kauheat traumat jäänyt tästä :)
Siitä huolimatta vaikken itse ole ruumiillista kuritusta käyttänytkään, voisin jopa luulla lukevani otteita meidän perhe-elämästämme, mikäli käsitin oikein sen mitä kerroit.
Poikamme ovat kilttejä, mutta ovat tottelemattomampia silloin kun itse olen väsynyt ja/tai pinnakireällä.
MIes käy töissä ja tämän vuoksi olen enmmän vastuussa kodista ja lapsista. Joskus olo tuntuu kurjalta kun esikoinen nimittellee juuri näinä vaikeampina hetkinä ja kun iskä palaa kotiin on hän oitis iskän kaulassa jne. "äiti on tyhmä ja iskä kiva" Olen oppinut vastaamaan että saa olla sitä mieltä mutta ei tunnu mukavalta kuulla tuollaista.
"Paljon" olen saanut purra hampaita yhteen ja joutunut laskemaan sataan ettei väsymys sumenna järkeä.
Onneksi meillä menee yleensä mukavasti.
Tuo pukeminenkin sujuu meillä aika samalla tavalla juuri silloin kun pitää päästä äkkiä jonnekkin.
Esikoinen muuttuukin yhtäkkiä vauvaksi joka ei osaa pukea itseään. Voi käydä jopa niinkin että kun esikoinen on pukeissa ja nuorimmainenkin viittävaille valmis lähtemään, niin ei mene kuin sekunti kun esikoinen on jo riisunut itsensä vaatteista.
Ei auta muu kuin pukea hänet uudestaan hanttiinpistämisen kera samalla kun nuorimmainen alkaa myös tuskastumaan....
Minä en hyväksy luunappeja tms, mutta paljonko mahdat kuluttaa henkisiä voimavarojasi syyllisyydentuntoihin?
Jospa yrittäisit katsella eteenpäin ja antaa anteeksi itsellesi. Voisi niitä voimiakin riittää sitten ensikerralla enemmän niiden hermojen pitelemiseen?
Ja kun niitä vaikeita hetkiä tulee, niin kokeile kääntää koko homma positiiviseksi, tai löytää edes yksi positiivinen piirre siitä vaikeasta hetkestä.
Minulla se on auttanut. Olen harjoitellut paljon :D
Eikö sitä voi kasvattaa ilman tollasta kuritusta..Esim kaupasta vaan pihalle jos ei osaa käyttäytyä..Tai kotona nurkkaan istumaan niin kauaksi aikaa että tajuaa mitä on tullu tehtyä ja pyytää anteeksi..
ne lapset kasvatetaan. Näitä vapaan kasvatuksen tuloksia pyörii täällä ihan liikaa. Lapsia ei pidä hankkia, jos ei niitä aio kurittaa
En minä tässä ole se joka on tukkapöllyihin tms turvautunut.
tai jos on, onko hän jo iso?
En puolusta ketään tai mitään mutta siinä vaiheessa kun on aamulla kiire töihin ja toine pinkoo pää kolmantena jalkana karkuun ja heittelee tavaroita, niin laitanko lapsen jäähypenkille? Mites sitten jos se ei pyydäkkään anteeksi? Istutaanko me tosiaan siinä eteisessä sitten siihen asti kun lapsi pyytää anteeksi ja tämä voi tosiaan kestää kauankin? Kerro ihmeessä kasvatus metodeitasi muillekkin? Mitä sinä teet siinä vaiheessa kun lapsesi heittelee ensin vaatteensa ympäri kämppää, sillä aikaa kun puet pienintä, sitten heittäytyy vauvaksi eikä osaa pukea päällensä ja samaan aikaan toinen lapsi tukehtuu talvivarustukseensa? Laitatko lapsen jäähypenkille ja soitat töihin että mä myöhästyn?? Kaikilla kun ei ole edes liukuvaa työaikaa.. Tai kun katselet kelloa ja tiiät että siellä ne ekat kahvila-asiakkaat oottelee, mutta siinähän oottelee, meillä ei anneta periks...harmii ettei mun kanssa aamuvuoroon tullukkaan tänään ketään...
Toki näitä arjen selviytymisvinkkejä on, laita vaatteet valmiiksi, laita eväät valmiiksi, aamupala valmiiksi, herää itse aikasemmin jne jne mutta kun aina nekään ei riitä..kaaos aamuja on ja ymmärtääkseni juuri näissä kaaoshetkissä se pinna pahiten palaakin..
Joudun välillä korottamaan ääntäni ja joskus vaikeana hetkenä tulee tiuskittua ja joskus jopa huudettua.
Huonoa käytöstä sekin, ainakin nuo 2 jälkimmäistä ja siinä sitten harmitellaan jälkeenpäin ja pyydellään anteeksi.
Voihan sitä jälkeenpäin kysellä että tarvitsiko niin tehdä.
Sanomattakin selvää ettei tarvinnut ja tämän järkeistämisen jätän sille joka omaa niin rautaiset hermot ettei ikinä väsy, pahoita mieltään jne. tai jos niin tekee niin se ei näy muille.
Tahtoisin todella tavata sellaisen ihmisen joka osaisi käyttäytyä "oikeaoppisesti" tilanteessa kuin tilanteessa.
Taitaa se maailmaloppukin tulla aikaisemmin :)
Joskus on pakko tarrata vähän kovemmin lastaan kädestä esim. tilanteissa jossa hän on vaarassa tai satuttaa toisia kiukuissaan tahallaan. Mutta en ikinä napauttaisi tai kiskoisi hiuksista. Enkä todellakaan löisi millään esinellä tai remmillä...En halua alistaa lastani tai saada häntä pelkämään minua..haluan että lapseni arvostaa minua sillä minä arvostan myös lastani. Haluan olla turvapaikka lapselleni en mikään pelottava mörkö. Minun mielestä lapset oppivat parhaiten silloin kuin aikuinen selittä mitä lapsi teki väärin...ei se opeta mitään jos aikuinen hutaa tai lyö/repii. Minun vanhempani eivät ole minua tai siskoani koskaan lyöneet tai repineet...ja ihan hyvä kuri meillä on ollut ja ihan hyviä ihmisiä olemme nytten...
Tulipa mieleen eräs tuttava joka kertoi hyvän keinon joka tepsi ainakin heillä. Muksua ei kiinnostanu taaskaan pukeminen. Niinpä se äiti pisti sen yöpaidassa autoon,takki päälle ja vaatteet mukaan. Hoidossa sitten lapsi oli pukenu päälleen hiljakseen.Niin paljon oli tyttöä hävettäny ku päiväkotikaverit oli nähny hänet yökkärissä että vaatteet oli sen jälkeen aika mukavasti sujahtanu päälle :) Siis tämä käytäntö ei taida näihin keleihin sopii mutta lämpimällä säällä..
Kun lapsille on aikaa illalla, lukea ja piirrellä ja sen sellaista...pulkkamäkeä ja muuta, ei tartte aamulla tapella lähdön kanssa. Se on vaan huomion hakua "kato mua ja kuuntele mua" eikä mitään muuta!
Kokeile jos et usko!
Eli kun haet päiväkodista: sen kymmenen minuuttia uhraat siinä parkkiksella autossa ja kuuntelet, mitä he ovat tehneet päivällä. Sama kotona sitten, 5-10 minuuttia kun haluaa jutella...sitten häipyy omiin hommiinsa. Tee sillai muutamana päivänä niin ei ole aamut tuollaisia!
Nimim. kokemuksen syvä rintaääni!
en todellakaan hyväksy fyysistä kuritusta! Mulla on itsellä 3tytärtä, ja neljäs tulossa.Koskaan en ole heihin kajonnut, enkä kajoa!! Toki mullakin hermo palaa joskus, ja kun se pahemmin kärähtää, menen ulos muutamaksi minuutiksi happea haukkaamaan.
Minä itse taas olen saanut remmistä, nyrkistä ja isompana iskä otti ja heitti millon päin pakastinta ja milloin mitäkin..mitä minusta tuli? arka, ujo ihminen jonka luottamus on erittäin vaikea saada.Henkistä väkivaltaa ja alistamista oli myös. Sitä en halua omille lapsilleni koskaan!
Tää nykyajan kasvatus on just tätä! Lapset on jotain helkkarin ylijumalia, jotka saa tehä just mitä lystää. Kuri on nykyajan lässyvanhemmille täysin tuntematon sana. Kun se armas pikku-Petteri tekee pahojaan, silitetään vaan päätä ja sanotaan tsot tsot. Ei ihme että kasvaessaan näistä kullannupuista tulee näitä ongelmanuoria, jotka ei tajua rajoista ja säännöistä mitään..
Ei ole tarvinnut koskaan turvautua lapseni kohdalla fyysiseen kuritukseen mutta rajat ja säännöt on silti. Lapsi osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Uhmaikä täälläkin koettu,varhaismurrosikä meneillään joten välillä hermoja koetellaan.