Istuin oksalla. Tiesin,että tänään pääsisin Isoon Parveen.
Nousin lentoon.Ensi kertaa elämässäni.Olin vahva.Kaikki näytti valoisalta ja hyvältä,kuin uuden elämän alulta.Kaarsin loivasti ja lämmin tuuli puhalsi siipieni alla.
Iso Parvi,siellä me kokoonnumme usein tässä iässä.Kun tavoitin heidät,sain tuimia,pahoja katseita ja ...pian huomasin olevani maassa.
Kuulin naurua ja joka paikkaa särki.He jahtasivat ja ilkkuivat minua. Kukaan ei halunnut olla kanssani.Aikaakin kului ja se kauneus ja valoisuus maailmassa muuttui mustanpuhuvaksi ahtaudeksi.
Lopulta,huomasin olevani maassa ja aivan turta,kunnes joku tarttui minua siivestä.
Se joku,halusi olla...ystäväni.
Toinen toistamme tukien lensimme matalana muiden nokittavana.Joskus,haaveissamme nousimme korkealle ja näimme koko maailman ympärillämme,valoisana,kauniina paikkana.Mutta seuraavan päivän itku sai meidät palaamaan siihen oikeaan,mustaan,ahtaaseen maailmaan.Mutta kuuluuko sen oikeasti olla näin ahdas ja tumma?
Pääsimme korkeammalle,mitä enemmän vältimme Isoa Parvea.Olin onnellinen,että minulla oli sinut,ystäväni,joka oikeasti välitit minusta..Niin ainakin oletin.
Pudotit,paiskasit minut maahan,ja pelkäsin,etten enää koskaan nouse sieltä.Pian ahtaus ja tummuus veivät kykyni nähdä,ilkkumiset kykyni kuulla.Sydämeni jäätyi,en tuntenut muuta kuin tuskaa ja kostonhimoa,kostoa elämää vastaan.
Murruin,en enää edes kävellyt eteenpäin,luulin kuolevani.Kunne matala,lempeä ääni tavoitti korvani,kaunis,valkea valo silmäni ja lämmin värähdys sydämeni.
Autoit minut ylös,mutten tiennyt,uskallanko luottaa sinuun...Pettymys ja hylkäämisen tuska pelottivat minua...Epäröin,mutta annoit epäröintini anteeksi.
Mutta,tärkeintä on,että nyt näen ja kuulen asioita,hyvinkin paljon.Ja tunnen sydämelläni, sinut ja muitakin.Autat minua paljon. Arvostan sitä.
Mutta silti,vaikka luotan itseeni ja muihin,en ole uskaltanut lähestyä Isoa Parvea.
Ehkä joskus,muttei vielä.
-Tiffe
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Joo en tiiä kuuluuko tää tänne mut laitoin tän tänne.Kertoo mun koulunkäynnistä,ja siitä miten mun ystävä petti mua. Ja siitä kun mun poikaystävä tuli mun elämään ja pelasti mut. Olen siis 15vuotias tyttö.
kiitos kun jaksoit lukea(:
-tiffe
Nousin lentoon.Ensi kertaa elämässäni.Olin vahva.Kaikki näytti valoisalta ja hyvältä,kuin uuden elämän alulta.Kaarsin loivasti ja lämmin tuuli puhalsi siipieni alla.
Iso Parvi,siellä me kokoonnumme usein tässä iässä.Kun tavoitin heidät,sain tuimia,pahoja katseita ja ...pian huomasin olevani maassa.
Kuulin naurua ja joka paikkaa särki.He jahtasivat ja ilkkuivat minua. Kukaan ei halunnut olla kanssani.Aikaakin kului ja se kauneus ja valoisuus maailmassa muuttui mustanpuhuvaksi ahtaudeksi.
Lopulta,huomasin olevani maassa ja aivan turta,kunnes joku tarttui minua siivestä.
Se joku,halusi olla...ystäväni.
Toinen toistamme tukien lensimme matalana muiden nokittavana.Joskus,haaveissamme nousimme korkealle ja näimme koko maailman ympärillämme,valoisana,kauniina paikkana.Mutta seuraavan päivän itku sai meidät palaamaan siihen oikeaan,mustaan,ahtaaseen maailmaan.Mutta kuuluuko sen oikeasti olla näin ahdas ja tumma?
Pääsimme korkeammalle,mitä enemmän vältimme Isoa Parvea.Olin onnellinen,että minulla oli sinut,ystäväni,joka oikeasti välitit minusta..Niin ainakin oletin.
Pudotit,paiskasit minut maahan,ja pelkäsin,etten enää koskaan nouse sieltä.Pian ahtaus ja tummuus veivät kykyni nähdä,ilkkumiset kykyni kuulla.Sydämeni jäätyi,en tuntenut muuta kuin tuskaa ja kostonhimoa,kostoa elämää vastaan.
Murruin,en enää edes kävellyt eteenpäin,luulin kuolevani.Kunne matala,lempeä ääni tavoitti korvani,kaunis,valkea valo silmäni ja lämmin värähdys sydämeni.
Autoit minut ylös,mutten tiennyt,uskallanko luottaa sinuun...Pettymys ja hylkäämisen tuska pelottivat minua...Epäröin,mutta annoit epäröintini anteeksi.
Mutta,tärkeintä on,että nyt näen ja kuulen asioita,hyvinkin paljon.Ja tunnen sydämelläni, sinut ja muitakin.Autat minua paljon. Arvostan sitä.
Mutta silti,vaikka luotan itseeni ja muihin,en ole uskaltanut lähestyä Isoa Parvea.
Ehkä joskus,muttei vielä.
-Tiffe
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Joo en tiiä kuuluuko tää tänne mut laitoin tän tänne.Kertoo mun koulunkäynnistä,ja siitä miten mun ystävä petti mua. Ja siitä kun mun poikaystävä tuli mun elämään ja pelasti mut. Olen siis 15vuotias tyttö.
kiitos kun jaksoit lukea(:
-tiffe
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä noin selkeän ja tasapainoisesti kirjoitetun tekstin lukea jaksaa. Ihan kiva on tuo vertaus lintujen maailmaan. En tunne ketään lintua, niin että en osaa sanoa onko vertaus heidän mielestään toimiva, mutta näin ihmisolennon näkökulmasta oikein osuvalta se vaikuttaa.
Me ihmiset ollaan sosiaalinen elukkalaji. Ryhmien kanssa olisi ollut minunkin hyvä oppia tulemaan toimeen, vaan enpä ole koskaan oppinut. Toivon, että sinä otat sen Ison Parven lähestymisen itsellesi tärkeäksi haasteeksi. Niin kuin alkaisit opetella uutta kieltä ja kulttuuria. Siitä siinä kai oikeastaan on kysymyskin? Ihmissuhdetaidot ovat minun mielestäni erittäin tärkeät pyrittäessä sijoittumaan yhteiskuntaan millä tahansa tasolla.
No, sori että aloin tällä tavalla ohjeistamaan. Kirjoituksesi on oikein hyvä. Se antoi minullekin mietittävää.
Kiitos paljon,arvostan tuollaista kommenttia teoksistani.Kirjoitan paljon,ja se auttaa minua pitämään ajatukseni kasassa.
Kyse on siis koulun kanssa siitä,että olen pahasti koulukiusattu ja siksi en uskalla kouluun mennä.Joskus tämä pelko tuntui minusta tyhmältä,on tyhmää pelätä tälläisiä asioita,mutta kyllä sitä huomaa että sitä on paljon muuallakin.
Aina olen miettinyt,mistä se koulukiusaaminen tulee,ei kenessäkään oikeasti mitään vikaa voi olla.Kateudesta(ko)?
Kiitos vielä tekstini arvostelemisesta,arvostan sitä.
-Tiffe