Hienoa Rääkkylä!

En tiennyt että tuollaista kuntaa on olemassakaan!
Mahtava veto!
358158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Naapurikunnat ylittivät valtakunnallisen uutiskynnyksen korottavalla veroprosenttia, mutta Rääkkylä repäisi heittämällä piutpaut kilpailutussäädöksille ja muille muodollisuuksille. Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen pääsy on sijoitus sinänsä.
"Lääkärikielellä voisi sanoi, ettei Rääkkylän mallilla ole kovin hyvää ennustetta mutta se on tehnyt tehtävänsä jo tuodessaan taudin esiin."

Äänestä

Moni ei taida muistaa, että Karjaan kaupunki kokeili takavuosina samaa, ulkoisti koko terveydenhuoltonsa ja sitä konkurssia siellä maksettiin noin vuosikymmenen ajan. Ei se paljon kaupunkilaisia lämmittänyt, että kaupunginjohtaja sai kalossia. Nythän se jotenkuten toipunut konkurssipesä on jo osa Raaseporin kaupunkia, mihinkähän Rääkkylä liitetään?

Äänestä
  • lausuttuna?

    Äänestä

Miten kaekki viisaat piättäjät on suatu mahtumaan sammaam pieneen kyllään? Tarkotan saeraanhoejoj järjestämistä hyväks. Kaksisattoo typerää avustajineen on suaneet aekoo pelekästääl löösänpaskan .

Äänestä

Rääkkylässä ei saa kunnollista hoitoa ja tarpeellisia tutkimuksia ellei omaa paksua lompsaa ja mene yksityiselle sektorille, ja ellei sitä omaa, saa tyytyä PIIP mielistelyyn ja tyhjään lupaukseen "kyllä myö siut terveeks suahhaan". Kannattiko Rääkkylän terveydenhoito yksityistää? Varmasti kannatti kun bisnes voi hyvin vaikkakin sairaat, ne todella sairaat ja apua tarvitsevat saavat nuolla näppejään kun se p****** nuoleminen ei kiinnosta.

Äänestä
  • Ja kun "virkaatekeviä" ei asukkaiden naamataulut miellytä niin lapset otetaan pois mitä ihmeellisimmin perustein (mm.vaatetus ei miellytä kouluterkkaria), vanhemmat passitetaan huumeseulaan, päihde- ja mielenterveystutkimuksiin...Sekä alkuperäiset Rääkkyläläiset käyvät uusien asukkaiden luona puukkojen ja astaloiden kanssa uhkailemassa ja häätämässä pois "heidän kylältään". Joten kiitos vaan Rääkkylä, emmepä ole ennen moiseen törmänneet, tänne ei jäädä! Ihmettelen tuota kunnan yritystä houkutella tänne uusia asukkaita?! Kuinkahan moni uskaltaa tulla kun kuulevat millaista täällä on?

    Äänestä

Eipä siellä paljon tarvitse mitään palveluita, kun ei siellä ole paljon ketään.

Äänestä
  • Kannattaisi tutkia mahdolliset kytkökset tarkoin. Onko esim. kunnan luottamushenkilönä toimiva lääkäri (Attendo) jäävännyt itsensä kun kunta ostanut palvelut 2,9 milj. eurolla vuodeksi? Huhun mukaan hän omistaa Attendon osakkeita? Mikä lie totuus? Huhut on tietenkin huhuja ennen "lihaksi tuloa".

    Onko muillakin päättäjillä tai lähipiirillä kyseisen yhtiön osakkuuksia?

    Kovasti kohistussa "valopiuha" hankkeessakin kaksi kunnallispoliitikkoa henkilökohtaisen hyödyn saajina. Ovat hankkeessa työntekijöinä (PK:n Tietoverkko Osuuskunta, toinen pomo ja toinen koordinaattori)

    Kunta ja kuntalaiset on laitettu takaamaan 15 milj. euroa lainoja tuolle valopiuha hankkeelle! Mikä on kytköksien osuus päätöksissä??

    Koko valopiuha on muutenkin kummajainen, sai maataloustukia 587000 euroa ja lisää haetaan! Eikö nuo tuet pitäisi olla vain ruuantuotannon tukia?

    Ilmeisesti EU joustaa, kun hyödyn saajina myös ulkomaiset yhtiöt, kuten valokaapelin yms. siihen liittyvän valmistajat jne.?

    Ympäristön kannalta hanke on miinusmerkkinen koneineen, löpöä palaa kun satoja kilometrejä ulkomailla tehtyä kaapelia ja muuta elektroniikkaroinaa upotetaan maaperään. Hullun hommaa ympäristönäkökulmasta!

    Jotenkin ummehtunutta ja sisäänlämpiävää tämä Rääkkylänkin touhu on, jos valtio lopettaisi osuuksiensa maksamisen, isottelu loppuisi siihen!

    Siihen asti "piiri pieni pyörii" ja juonii. Olisi ehkä syytä harkita Kiteeseen liittämistä pikapuoliin, kun Joensuu ei huoli mistään hinnasta.

    Äänestä

  • realistinen pohtija kirjoitti:

    Kannattaisi tutkia mahdolliset kytkökset tarkoin. Onko esim. kunnan luottamushenkilönä toimiva lääkäri (Attendo) jäävännyt itsensä kun kunta ostanut palvelut 2,9 milj. eurolla vuodeksi? Huhun mukaan hän omistaa Attendon osakkeita? Mikä lie totuus? Huhut on tietenkin huhuja ennen "lihaksi tuloa".

    Tarina kertoo lääkäreidenkin osakkuuksista Attendossa. Rääkkylän tapauksessa on taximiesten mukaan ollut vasemmistoliittolaisen lääkäsin johdattelema kymmenienmiljoonien seikkailuista Attendolla, jolle rahat menivät, kun kankkulan kaivoon, joita kunta maksaa lainoista , perustansa yhtiön kautta, vuosikymmenten ajan. Mutta se oli sitä koomunismijohtoista aikaa.
    Valokaapeli puhuttaa puolesta ja vastaa, se on taasen sitä hyvää kapitalistista nykyaikaa, kyllähän kehitys menee eteenpäin oikei valonnopeudella.

    Äänestä

  • realistinen pohtija kirjoitti:

    Kannattaisi tutkia mahdolliset kytkökset tarkoin. Onko esim. kunnan luottamushenkilönä toimiva lääkäri (Attendo) jäävännyt itsensä kun kunta ostanut palvelut 2,9 milj. eurolla vuodeksi? Huhun mukaan hän omistaa Attendon osakkeita? Mikä lie totuus? Huhut on tietenkin huhuja ennen "lihaksi tuloa".

    Onko muillakin päättäjillä tai lähipiirillä kyseisen yhtiön osakkuuksia?

    Kovasti kohistussa "valopiuha" hankkeessakin kaksi kunnallispoliitikkoa henkilökohtaisen hyödyn saajina. Ovat hankkeessa työntekijöinä (PK:n Tietoverkko Osuuskunta, toinen pomo ja toinen koordinaattori)

    Kunta ja kuntalaiset on laitettu takaamaan 15 milj. euroa lainoja tuolle valopiuha hankkeelle! Mikä on kytköksien osuus päätöksissä??

    Koko valopiuha on muutenkin kummajainen, sai maataloustukia 587000 euroa ja lisää haetaan! Eikö nuo tuet pitäisi olla vain ruuantuotannon tukia?

    Ilmeisesti EU joustaa, kun hyödyn saajina myös ulkomaiset yhtiöt, kuten valokaapelin yms. siihen liittyvän valmistajat jne.?

    Ympäristön kannalta hanke on miinusmerkkinen koneineen, löpöä palaa kun satoja kilometrejä ulkomailla tehtyä kaapelia ja muuta elektroniikkaroinaa upotetaan maaperään. Hullun hommaa ympäristönäkökulmasta!

    Jotenkin ummehtunutta ja sisäänlämpiävää tämä Rääkkylänkin touhu on, jos valtio lopettaisi osuuksiensa maksamisen, isottelu loppuisi siihen!

    Siihen asti "piiri pieni pyörii" ja juonii. Olisi ehkä syytä harkita Kiteeseen liittämistä pikapuoliin, kun Joensuu ei huoli mistään hinnasta.

    Privaatti jyllää! Rahat pois!

    Äänestä

Kari Kulmala typerää erota Persuista, vain luikuri luovuttaa. Paras tapa vaikuttaa on on pysyä mukana ja tuoda omia mielipiteitä esille ryhmälle.

Äänestä
  • Onhan se aina omapuolue paras, kaikkihan ne pyrkivät nykyään vain rakentamaan itsellensä. Harkimollakin on omansa NY ja Paavo väyrysellälin peräti kome puoluetta.

    Äänestä

Hienoa Rääkkylä, suojakoti yhdistyksen kanssa ryssittiin ja sama valopiuhan kanssa 😂 Osataan siellä.

Äänestä

Rääkkylässä on kaikki 💩 paitsi luonto

Äänestä

Onko noita ukko asialla?

Äänestä
  • Lestat.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Lestat.

    Listat vaan huutaa ja piäreskellee.

    Äänestä

Kaunista seutua, tuli kesälomalla tuolla vierailtua. Ja mukavia ihmisiä tapasin.

Äänestä
  • Älä valehtele.

    Äänestä

Homekoulun irtaimisto myytävänä, paintball sisärataa sinne suunniteltiin, ei voi perustaa kun vuokralainen, miksi vuokrattu kun sisäilmaongelmat tiedetty, miksi rataa sinne edes suunniteltiin. Jotain tosi mätää.

Äänestä
  • Miksi kukaan vuokraa tiloja joissa tunnettu homeongelma? Välinpitämättömyys 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miksi kukaan vuokraa tiloja joissa tunnettu homeongelma? Välinpitämättömyys 🤔

    Ei se ole hullu joka antaa vuokralle vaan se joka suostuu vuokralle homeeseen menemään. Eihän sinne koululaisiakaan lasketa ja huutokaupattavat huonekalut ym. on puhdistettava huolella. Purettava koko homerakennus!

    Äänestä

Onnekkaita ovat Rääkkylässä asuvat, kunhan työura on ohi, sinne taas asumaan.

Äänestä
  • Toivottavasti sulla on vielä eläkepäivinäsi ajokortti ja auto jotta pääset Kiteelle tai Joensuuhun, sillä Rääkkylästä palvelut ovat vähentyneet ja tulevat vähenemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Toivottavasti sulla on vielä eläkepäivinäsi ajokortti ja auto jotta pääset Kiteelle tai Joensuuhun, sillä Rääkkylästä palvelut ovat vähentyneet ja tulevat vähenemään.

    Autoa ei ole mutta ajokortti toki. No autonhan voi sitten hommata jos tarvii.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Autoa ei ole mutta ajokortti toki. No autonhan voi sitten hommata jos tarvii.

    Muista ostaa neliveto maasturi sillä tiet ovat p*skana kesät talvet.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Muista ostaa neliveto maasturi sillä tiet ovat p*skana kesät talvet.

    onko maasturilla parempi ajella juovuksissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    onko maasturilla parempi ajella juovuksissa?

    Pääsee sillä monesta ojasta pois ennenkuin kortti kärähtää. henkilöautolla ei niinkään.

    Äänestä

  • Mie muutin Riäkkylästä Kitteelle. Paremmat palavelut ja halavempoo.

    Äänestä

Oottko käyny hiihtämässä Peltolan ladulla ? Nyt ei tartu suvilumi suksenpohjaan.

Äänestä
  • kävin, sinäkö se olit joka oli lumessa rähmällään

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    kävin, sinäkö se olit joka oli lumessa rähmällään

    Minäpä minä, ei olisi pitänyt lähteä juovuspäissään ladulle.

    Äänestä

Rääkkylä on hieno paikkakunta ja ihmiset hienoja.

Äänestä

Aloitus on valheellinen. Ota selvää totuudesta.

Äänestä

Olet oletuksesi kanssa aikaa edellä.
Kunta johon syntyy alle sata lasta vuodessa, ei ole elinkelpoinen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Etelän mies kirjoitti:

En tiennyt että tuollaista kuntaa on olemassakaan!
Mahtava veto!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu