Maksa Jari VEROT Suomen kansalle

mielensä pahoittanut

Verojen laistaminen voi koitua vielä Jarin tuhoksi. Me köyhät, jotka käymme sinua kuuntelemassa olemme maksaneet palkkasi ja palkasta pitää Suomen lain mukaan maksaa verona osa takaisin valtiolle. Me köyhät maksamme joka pikku työstä valtion vaatiman veron (siis me rehelliset köyhät). Kohta Suomikin kaatuu kuten Irlanti ja Kreikka, joten hyväosaisten kuuluu maksaa osansa eikä itsekkäästi pröystäillä rehellisten veronmaksajien kustannuksella.

Häpesin puolestasi Jari kun luin että olet käyttänyt asiantuntijoita neuvomaan miten rahat pitää sijoittaa ETTEI joutuisi maksamaan veroja. Sijoita miten tykkäät, mutta maksa ensin verosi kuten asiaan kuuluu.

Terv. ihailijasi, jonka kiinnostus alkaa hiipumaan

8

978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kdjfufythgrtbdfjdksl

      Niin, voisit Jari laskea lippujen hintaa ja rohmuta vähemmän köyhiltä suomalaisilta mummoilta. Kun kerta sijoitusyhtiösi tulot ovat joka tapauksessa huomattavasti suuremmat kuin muut suomentulosi. Laulat vain siksi että sillä on sinulle tunnearvo, anna sen ollakin pääasia. On ymmärrettävää että muu konserttiorganisaatio tarvitsee elantonsa, ja he todennäköisesti maksavat veronsa Suomeen, mutta siitä huolimatta SINUN ei tarvitse juuttua vahoihin manöövereihin. Voit aivan hyvin jatkaa laulamista pelkästä laulamisen ilosta.

    • V Eros Uunnittelu

      "Häpesin puolestasi Jari kun luin että olet käyttänyt asiantuntijoita neuvomaan miten rahat pitää sijoittaa ETTEI joutuisi maksamaan veroja"

      Minä taas häpeän sellaisten puolesta, jotka eivät ymmärrä käyttää asiantuntijapalveluita verosuunnitteluun. Verosuunnittelu ei ole rikollista, vaan järkevän ja kauaskatseisen ihmisen toimintaa.

      • rehti veronmaksaja

        ¨Verosuunnittelu ei ole rikollista, vaan järkevän ja kauaskatseisen ihmisen toimintaa¨

        Verojen maksu on kansalaisvelvollisuus, mutta verojen kiertäminen on rikollista, ellet sattunut sitä tietämään. Verosuunnittelu on eri asia kuin se, että rahat jotka Suomessa tienataan, viedään pois Suomesta, jotta ei tarvisi veroja maksaa. Ymmärtäähän tuon pölijäkin, vai pitääkö piirtää.


      • V Eros Uunnittelu
        rehti veronmaksaja kirjoitti:

        ¨Verosuunnittelu ei ole rikollista, vaan järkevän ja kauaskatseisen ihmisen toimintaa¨

        Verojen maksu on kansalaisvelvollisuus, mutta verojen kiertäminen on rikollista, ellet sattunut sitä tietämään. Verosuunnittelu on eri asia kuin se, että rahat jotka Suomessa tienataan, viedään pois Suomesta, jotta ei tarvisi veroja maksaa. Ymmärtäähän tuon pölijäkin, vai pitääkö piirtää.

        "verojen kiertäminen on rikollista, ellet sattunut sitä tietämään"
        Kiitos tietopläjäyksestä, mutta minä tiesin tuon asian jo ennestään.

        "Verosuunnittelu on eri asia kuin se, että rahat jotka Suomessa tienataan, viedään pois Suomesta, jotta ei tarvisi veroja maksaa."
        Verosuunnittelu tarkoittaa sitä, että laillisin keinoin optimoidaan henkilön verotus.

        "Ymmärtäähän tuon pölijäkin, vai pitääkö piirtää"
        Sinä et vain tunnu ymmärtävän, niin surullista kuin se onkin. Piirrä, odotan mielenkiinnolla.


      • xat
        V Eros Uunnittelu kirjoitti:

        "verojen kiertäminen on rikollista, ellet sattunut sitä tietämään"
        Kiitos tietopläjäyksestä, mutta minä tiesin tuon asian jo ennestään.

        "Verosuunnittelu on eri asia kuin se, että rahat jotka Suomessa tienataan, viedään pois Suomesta, jotta ei tarvisi veroja maksaa."
        Verosuunnittelu tarkoittaa sitä, että laillisin keinoin optimoidaan henkilön verotus.

        "Ymmärtäähän tuon pölijäkin, vai pitääkö piirtää"
        Sinä et vain tunnu ymmärtävän, niin surullista kuin se onkin. Piirrä, odotan mielenkiinnolla.

        Luukiijaatn hyyvääth laaulhakkaatt, vveerrooovviirrsssi veissaatthkaa...


    • koskaan kuullutkaan

      Mihin se niitä rahojaan on sitten vienyt?

    • Panin faijaasi poris

      widdu, älä homo ulvo paskoo..

    • se on sekopää.

      Luulenpa,että näitä palstoja pyörittää se yksi ja sama henkilö.Aika näppärät sormet hänellä.Höyry,vain nousee,kun hän näpyttelee konettaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      106
      11015
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      151
      10279
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      25
      8011
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      180
      6468
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      45
      5476
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5031
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      143
      4317
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      23
      4207
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      53
      3977
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      131
      3574
    Aihe