taas uusi huijaus????

poksu-pete

Sam Simon: “Highsta
kes pelaajalta huijattiin neti
ssä
neljä miljoonaa dollaria

Yksi alkuperäisistä Simpsonit-televisiosarjan kehittäjistä ja myös innokkaana pokerinpelaajana tunnetuksi tullut Sam Simon väittää, että joku nimeltä mainitsematon netin highstakes -pelejä pelaava ammattilainen joutui törkeän huijauksen kohteeksi.


Huijaus tapahtui kameran avulla, joka oli sijoitettu huijatuksi tulleen pelaajan pelipisteen kattoon. Huijari oli murtautunut pelaajan asuntoon ja asentanut kameran, jonka avulla hän näki kortit.

Lopulta hävittyään neljä miljoonaa dollaria, pelaaja löysi kameran, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Simon sanoo, että pokeriyhteisössä huijattu pelaaja tunnetaan erittäin hyvin ja tällä hetkellä viranomaiset tutkivat törkeää huijausta.

Tänä vuonna Brian Townsend on Highstakesdb.comin mukaan hävinnyt eniten Full Tilt Pokerilla, jossa pelat
aan suurimmat netin käteispelit, tappiota on tullut yli neljä miljoonaa dollaria. Vuonna 2009 yli neljän miljoonan dollarin tappiot sivuston mukaan vuorostaan tekivät Gus Hansen, Tom “durrrr” Dwan j

a Sami “LarsLuzak” Kelopuro.

Kuka siis joutui tämän uskomattomalta kuulostavan huijauksen uhriksi?

1

603

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rehellistä

      Ei pokerissa huijata, etenkään nettipokerissa!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5167
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      26
      3488
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2838
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      16
      2011
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      272
      1523
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1078
    Aihe