PTT: Asuntojen hinnat nousuputkessa

Pellervon taloustutkimus uskoo asuntojen hintojen nousevan parin prosentin vuosivauhtia kolmen lähivuoden aikana. Vain Eurooppaa vaivaavan talouskriisin olennainen pahentuminen voisi muuttaa tilanteen toiseksi. PTT haluaisi myös vauhdittaa Suomen tonttikauppaa korottamalla rakentamattoman tonttimaan kiinteistöveroa.

PTT:n keskiviikkona julkaiseman asuntomarkkinaennusteen mukaan asuntojen hinnat nousevat kolmen seuraavan vuoden aikana 1,5 - 2,5 prosenttia vuosittain. Nousu on myös alueellisesti melko tasaista.
- Me uskotaan, että erityisesti alhainen korkotaso tukee vielä suomalaisten kykyä ottaa asuntolainoja ja hoitaa niitä. Sitten uskomme, että ihan tämä luonnollinen tarve, mihin suomalaisten asunnon osto yleensäkin perustuu, jatkuu myös lähitulevaisuudessa samalla tavalla kuin nyt, sanoo PTT:n ekonomisti Petri Mäki-Fränti.
PTT:n arvion mukaan korot pysyvät matalina vielä pitkään. Euroopan keskuspankin ensimmäinen koronnostokin nähtäneen vasta vuonna 2012. Eräiden euromaiden talousvaikeudetkaan eivät ole olennainen uhka ainakaan vielä.

- Jos tämä kriisi jatkuu nykyisen kaltaisena ja leviää korkeintaan Portugaliin, niin se enemmänkin edesauttaa sitä, että korkotaso säilyy lähitulevaisuudessakin matalana, mutta sillä tuskin on suurta vaikutusta Suomen talouskehitykseen lähiaikoina, uskoo Mäki-Fränti.
Kriisin leviäminen edelleen ja Portugalia isompiin maihin saattaisi muuttaa tilanteen kuitenkin paljon pahemmaksi.
- Se saattaa pahimmillaan johtaa jonkinlaisiin asuntojen pakkomyyntiaaltoihin, mutta tämä todella on näkemyksemme mukaan hyvin epätodennäköinen vaihtoehto, korostaa PTT:n ekonomisti Petri Mäki-Fränti.
Tonttimaa kiertoon verokepin avulla
Asuntomarkkinoiden kehitys on siis pitkälti Suomen omissa käsissä. Esimerkistä PTT:n mukaan käy vaikkapa pula rakentamismaasta.

PTT:n laskelmien mukaan Suomessa on jo toista kymmentä vuotta ollut hyvin kannattavaa omistaa maata ja vain odotella sen arvonnousua. Tulppa irtoaisi helposti kiinteistöveron nostolla.
- Jos nyt vaikka kiinteistöveroa rakentamattoman maan osalta korotetaan, niin se tietysti houkuttelee tontinomistajia laittamaan nämä maat kiertoon aikaisempaa tehokkaammin, Petri Mäki-Fränti toteaa.
YLE Uutiset
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olisivat joutuneet pohojanmaalla rahamiähiä puuhun sitomaan, jotta ei olis menny helesinkiin asuntomarkkinoille, asuntoja ostamahan ja jonottamaan.

Liekkö sitten totta?

Äänestä

Erittäin realistinen arvio joka toteutuu erittäin suurella todennäköisyydellä.

Koirat räksyttää, karavaani kulkee..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Köysiä tuhnuille myy kirjoitti:

Pellervon taloustutkimus uskoo asuntojen hintojen nousevan parin prosentin vuosivauhtia kolmen lähivuoden aikana. Vain Eurooppaa vaivaavan talouskriisin olennainen pahentuminen voisi muuttaa tilanteen toiseksi. PTT haluaisi myös vauhdittaa Suomen tonttikauppaa korottamalla rakentamattoman tonttimaan kiinteistöveroa.

PTT:n keskiviikkona julkaiseman asuntomarkkinaennusteen mukaan asuntojen hinnat nousevat kolmen seuraavan vuoden aikana 1,5 - 2,5 prosenttia vuosittain. Nousu on myös alueellisesti melko tasaista.
- Me uskotaan, että erityisesti alhainen korkotaso tukee vielä suomalaisten kykyä ottaa asuntolainoja ja hoitaa niitä. Sitten uskomme, että ihan tämä luonnollinen tarve, mihin suomalaisten asunnon osto yleensäkin perustuu, jatkuu myös lähitulevaisuudessa samalla tavalla kuin nyt, sanoo PTT:n ekonomisti Petri Mäki-Fränti.
PTT:n arvion mukaan korot pysyvät matalina vielä pitkään. Euroopan keskuspankin ensimmäinen koronnostokin nähtäneen vasta vuonna 2012. Eräiden euromaiden talousvaikeudetkaan eivät ole olennainen uhka ainakaan vielä.

- Jos tämä kriisi jatkuu nykyisen kaltaisena ja leviää korkeintaan Portugaliin, niin se enemmänkin edesauttaa sitä, että korkotaso säilyy lähitulevaisuudessakin matalana, mutta sillä tuskin on suurta vaikutusta Suomen talouskehitykseen lähiaikoina, uskoo Mäki-Fränti.
Kriisin leviäminen edelleen ja Portugalia isompiin maihin saattaisi muuttaa tilanteen kuitenkin paljon pahemmaksi.
- Se saattaa pahimmillaan johtaa jonkinlaisiin asuntojen pakkomyyntiaaltoihin, mutta tämä todella on näkemyksemme mukaan hyvin epätodennäköinen vaihtoehto, korostaa PTT:n ekonomisti Petri Mäki-Fränti.
Tonttimaa kiertoon verokepin avulla
Asuntomarkkinoiden kehitys on siis pitkälti Suomen omissa käsissä. Esimerkistä PTT:n mukaan käy vaikkapa pula rakentamismaasta.

PTT:n laskelmien mukaan Suomessa on jo toista kymmentä vuotta ollut hyvin kannattavaa omistaa maata ja vain odotella sen arvonnousua. Tulppa irtoaisi helposti kiinteistöveron nostolla.
- Jos nyt vaikka kiinteistöveroa rakentamattoman maan osalta korotetaan, niin se tietysti houkuttelee tontinomistajia laittamaan nämä maat kiertoon aikaisempaa tehokkaammin, Petri Mäki-Fränti toteaa.
YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu