Paukamia

tietäiskös joku?

Tuttuni halusi luopua rintsikoistaan ja tarjosi niitä minulle. Kun olin pitänyt niitä puolesta päivästä iltaan saakka huomasin että kaaritukien kohdalle oli ilmestynyt selvästi kohollaan olevat, hyvin punaiset ja joistain kohdista vaaleammat, isot, noin 5 sentin levyiset punaiset paukamat, jotka kutisivat hirveästi.

Olenkohan allerginen jollekin kaaritukien aineelle?
En ole aikaisemmin pitänyt kaarituellisia rintsikoita koska en tykkää muuten niistä.

Viime aikoina olen huomannut että esim. yhdestä t-paidasta, jonka olen ottanut käyttöön yöpaidaksi monen vuoden tauon jälkeen tulee samanlaiset paukamat, lähinnä saumojen kohdille.

Myös kaupan muovikassia kantaessa niin että se on paljaalla ranteella tulee joskus samanlaisia, mutta ei aina.

Ja sitten vielä olen huomaavinani että uusi matkapuhelimeni aiheuttaa kutinaa ja polttelua korvan iholla, jos puhun pidemmän aikaa puhelin tiiviisti korvassa kiinni.

Osaako kukaan sanoa, mistä ihmeestä tällainen voi johtua?????

4

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      urticaria?! itselläni syytä siihen ei ole löydetty, sitä on ympäri vuoden, mutta pakkasilmalla eniten

    • miu 50

      Olen ollut aina hieman allergiaan taipuvainen ja olen syönyt allergia lääkkeitä jo varmaan 20v...
      Nyt vain oireet ovat pahentuneet...muuttaneet muotoaan..
      ennen pysytin pienessä määrin syömään kalaa ja myöls mausteisia ruokia, niistä sain käheän kurkun ...
      Nyt viime vuosina minulle on alkanut tulla allergiasta tosi kutisevia paukamia jotka laajenevat punoittava ja kuumottavat..
      Ne menevät ohi itsekseen noin 2-4pvssä mutta kun kävin sitten lääkärissä kun en a´jaksanut enään kynsiä ja alueet vain laajeni enemmän ja enemmän, sain kortissonia kuurin joka hyvin pian alkoi helpottamaan oireita, huomasi jo seuraavana päivänä paranemisen.eikä tarvinnut edes niin paljo tableita syödä mitä lääkäri määräsi kerralla..
      Nyt mietin olenko itse herkistynyt lisää vai onko kaloihin /pähkinöihin tullut jotain lisä/säilöntäainetta joka tekee allergisen reagtion näin voimakkaaksi?

    • sami hyttinen

      minullekkin tuli 20.10.2011.
      pitlähihaisesta käsiini ja päähän paukamia, ne olivat sentti kertaa sentti pitkiä.
      huomasin paukamat klo: 23.46 yöllä.
      tulin kotiin ja huomasin että käsissä oli paukamia.

    • Jaahas...

      Jos vaatteissa on jotain värjäys- tai homeenestoaineita niin nehän voivat kans aiheuttaa allergisia oireita. Voihan rintaliiveissä olla kans ohutta kumilankaa saumojen sisällä joka aiheuttaa allergiaa. Huuhteluaineita en enää käytä koska huomaan että sen jälkeen jotkut vaatteet kutiavat saumojen kohdilta ja muualtakin.
      Kaarituissahan voi olla kans nikkeliä joka aiheuttaa reaktioita.
      Samoin sama tuntuna on mullakin että allergiat ovat lisääntyneet iän mukana esimerkiksi soijalle en ole huomannut olevani allerginen paitsi nyt.. tai sittten soijaa taas laitetaan joka ikiseen elintarvikkeeseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      77
      1978
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1196
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      183
      1000
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      965
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      948
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      93
      948
    Aihe