Islam on sotinut ei-muslimeja vastaan profeetan ajoista alkaen. Vuonna 622 (v. 1 islamilaisessa kalenterissa, AH 1) Muhammad lähti Mekasta Medinaan (Yathribiin), joka sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoiseen Arabian niemimaalla. Medinassa Muhammad perusti puolisotilaallisen järjestön, joka tuli levittämään hänen ja hänen uskontonsa vaikutuspiiriä läpi Arabian. Koska islamissa ei ole koskaan tehty eroa poliittis-sotilaallisen ja uskonnollisen välille, tämä kehityskulku oli islamilaisten periaatteiden mukaan aivan luonnollinen.
Profeetan elämäkerran mukaan Muhammad itse osallistui 27 taisteluun, minkä lisäksi hän määräsi pantavaksi täytäntöön 46 ryöstöretkeä (Ibn Ishaq, s. 659–660). Pelkästään Banu Quraiza -heimon joukkomurhan yhteydessä Muhammad tappoi 600–900 vangitsemaansa quraizalaismiestä katkaisemalla näiden kaulat (Ibn Hisham: 320–321). Yhdessä terroristijoukkionsa kanssa hän ryöväsi ja tuhosi uskottomien karavaaneja, keitaita ja kyliä sekä raiskasi heidän naisensa ja otti orjiksi kaikki, joita ei surmattu suoralta kädeltä, ja kaikki tämä tapahtui Allahin nimissä.
Kuolemaansa mennessä (v. 632) Muhammad oli laajentanut ryöstö- ja taisteluretkillä kontrolliaan suurimpaan osaan eteläistä Arabiaa. Näiden alueiden vallattujen kansojen oli joko alistuttava muslimivaltaan ja maksettava suojeluvero tai käännyttävä islamiin.
Islamilainen jihad
4
98
Vastaukset
- ,,,,,,,,,
Elämänsä loppuvaiheessa Muhammad lähetti kirjeitä Lähi-idän suurille hallitsijoille vaatien näitä alistumaan määräysvaltaansa. Tämä poistaa sen väärinkäsityksen, että profeetta olisi aikonut pysäyttää islamin laajenemisen Arabiaan. On vain loogista, että yhdellä ja ainoalla totuuden uskonnolla, jonka on paljastanut lopullinen ja voimallisin profeetta, tulisi olla maailmanlaajuinen valta. Niinpä kun Muhammad oli taistellut Arabian niemimaan kansoja vastaan ja alistanut nämä, hänen seuraajansa Abu Bakr, Umar, Uthman ja Ali (jotka tunnetaan neljänä “oikeaanjohdettuna” kalifinia) ja muut kalifit taistelivat Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Euroopan kansoja vastaan ja alistivat nämä Allahin nimessä.
Harjoittaen oman aikakautensa salamasotaa islam levittäytyi Muhammadin kuolemaa seuranneiden vuosikymmenten aikana nopeasti Bysantin, Persian ja Länsi-Euroopan alueille. Natisevista Bysantin ja Persian valtakunnista, jotka olivat heikentyneet keskinäisissä taisteluissa, ei ollut paljon vastusta tälle odottamattomalle hyökkäykselle. Arabimuslimiarmeijat hyökkäsivät Pyhään maahan, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, pyyhkäisivät sitten yli Pohjois-Afrikan Espanjaan ja lopulta Ranskaan. Muslimien hyökkäys saatiin lopulta pysäytettyä Poitiersin/Toursin taistelussa lähellä Pariisia v. 732. Idässä jihad tunkeutui syvälle Keski-Aasiaan.
Samoin kuin Muhammad oli ryövännyt vihollisensa, hänen seuraajansa ryöstivät valloitetut alueet puhtaiksi vauraudesta ja työvoimasta; nämä alueet olivat Arabian ankeita hiekkoja verrattomasti rikkaampia niin materiaalisesti kuin kulttuurillisestikin. Lähes yhdessä yössä Lähi-idän, Pohjois-Afrikan, Persian ja Iberian edistyneemmät sivilisaatiot näkivät maanviljelyksensä, kansallisten uskontojensa ja väestöjensä tuhoutuvan ja tulevan rosvotuiksi.
Lukuun ottamatta kourallista muurien suojaamia kaupunkeja, jotka onnistuivat neuvottelemaan ehdollisesta antautumisesta, nuo maat kärsivät lähes täydellisen katastrofin.
Bat Ye’or, johtava tutkija islamin ekspansion ja ei-muslimien kohtelemisen osalta on tehnyt mittaamattoman arvokkaan palveluksen kokoamalla ja kääntämällä lukuisia primäärilähdedokumentteja, joissa kuvataan islamilaisen valloituksen vuosisatoja. Hän on sisällyttänyt nämä dokumentit töihinsä, jotka käsittelevät islamin historiaa ja ei-muslimien ahdinkoa islamilaisen vallan alla. Jihadin historiassa siviilien teurastus, kirkkojen turmeleminen ja maaseudun ryövääminen ovat olleet arkipäivää.
Jihadin ensimmäinen aalto nielaisi suuren osan Bysantin, Visigoottien, Frankkien ja Persian valtakunnista jättäen vastasyntyneen islamilaisen imperiumin kontrolloimaan aluetta, joka ylsi Etelä-Ranskasta läpi Espanjan etelään, Pohjois-Afrikan läpi itään Intiaan ja pohjoiseen Venäjälle. Varhain toisen vuosituhannen alussa idästä tullut mongoli-invaasio heikensi suuresti islamilaista imperiumia ja teki lopun arabien ylivallasta sen sisällä.- ,,,,,,,,,
Noin 25 vuotta ennen kuin ensimmäinen ristiretkiarmeija lähti Keski-Euroopasta liikkeelle kohti Pyhää maata, turkkilaisten (ottomaanien) armeijat aloittivat hyökkäyksen kristittyä Bysantin valtakuntaa vastaan, joka oli hallinnut nykyisen Turkin aluetta aina siitä asti, kun Rooman imperiumin pääkaupunki oli siirretty Konstantinopoliin v. 325. Manzikertin taistelussa v. 1071 kristittyjen joukot kärsivät kohtalokkaan tappion, mikä jätti suuren osan Anatoliaa (Turkkia) avoimeksi invaasiolle. Tämän jihadin toisen aallon pysäytti väliaikaisesti latinalaisen armeijan hyökkäys ristiretkien aikana, mutta ennen 1300-luvun alkua turkkilaiset uhkasivat Konstantinopolia ja itse Eurooppaa.
Lännessä roomalaiskatoliset armeijat pakottivat muslimijoukot vähä vähältä alaspäin, kunnes v. 1492 nämä karkotettiin lopullisesti Iberian niemimaalta (reconquista). Itä-Euroopassa islam kuitenkin jatkoi valta-asemassa. Eräs merkittävimmistä taisteluista maahan tunkeutuneiden muslimien ja alueen kantaväestön välillä oli Kosovon taistelu v. 1389. Siinä turkkilaiset tuhosivat Serbian kuninkaan Pyhän Lasaruksen johtaman monikansallisen armeijan, vaikka heidän etenemisensä kohti Eurooppaa oli merkittävästi hidastunut. Aina 600-luvulta asti jatkuneiden lukuisten yritysten jälkeen Konstantinopoli, itäisen kristikunnan jalokivi, luhistui lopulta v. 1453 sulttaani Mahomet II:n armeijan edessä. Jottei jihadin ensimmäisen aallon hirmutekoja luettaisi tekijöiden “arabialaisuuden” syyksi, turkkilaiset osoittivat olevansa täysin kykeneviä toteuttamaan Koraanin ja sunnan periaatteita.
Tämä jihadin toinen, turkkilainen aalto eteni pisimmillään Wienin epäonnistuneisiin valtausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Jälkimmäisen yhteydessä Puolan kuninkaan Juhana III Sobieskin komentamat roomalaiskatoliset joukot torjuivat Kara Mustafan johtaman muslimiarmeijan. Sitä seuranneina vuosikymmeninä ottomaanit ajettiin takaisin alas läpi Balkanin, vaikka heitä ei koskaan heitetty täysin ulos Euroopan mantereelta. Silti, vaikka maailmanvaltainen jihad kangerteli, muslimien maitse ja meritse tekemät ryöstöretket kristittyjä vastaan jatkuivat, ja kristittyjä siepattiin orjuuteen niinkin kaukaa kuin Irlannista 1800-luvulla. - ,,,,,,,,,
,,,,,,,,, kirjoitti:
Noin 25 vuotta ennen kuin ensimmäinen ristiretkiarmeija lähti Keski-Euroopasta liikkeelle kohti Pyhää maata, turkkilaisten (ottomaanien) armeijat aloittivat hyökkäyksen kristittyä Bysantin valtakuntaa vastaan, joka oli hallinnut nykyisen Turkin aluetta aina siitä asti, kun Rooman imperiumin pääkaupunki oli siirretty Konstantinopoliin v. 325. Manzikertin taistelussa v. 1071 kristittyjen joukot kärsivät kohtalokkaan tappion, mikä jätti suuren osan Anatoliaa (Turkkia) avoimeksi invaasiolle. Tämän jihadin toisen aallon pysäytti väliaikaisesti latinalaisen armeijan hyökkäys ristiretkien aikana, mutta ennen 1300-luvun alkua turkkilaiset uhkasivat Konstantinopolia ja itse Eurooppaa.
Lännessä roomalaiskatoliset armeijat pakottivat muslimijoukot vähä vähältä alaspäin, kunnes v. 1492 nämä karkotettiin lopullisesti Iberian niemimaalta (reconquista). Itä-Euroopassa islam kuitenkin jatkoi valta-asemassa. Eräs merkittävimmistä taisteluista maahan tunkeutuneiden muslimien ja alueen kantaväestön välillä oli Kosovon taistelu v. 1389. Siinä turkkilaiset tuhosivat Serbian kuninkaan Pyhän Lasaruksen johtaman monikansallisen armeijan, vaikka heidän etenemisensä kohti Eurooppaa oli merkittävästi hidastunut. Aina 600-luvulta asti jatkuneiden lukuisten yritysten jälkeen Konstantinopoli, itäisen kristikunnan jalokivi, luhistui lopulta v. 1453 sulttaani Mahomet II:n armeijan edessä. Jottei jihadin ensimmäisen aallon hirmutekoja luettaisi tekijöiden “arabialaisuuden” syyksi, turkkilaiset osoittivat olevansa täysin kykeneviä toteuttamaan Koraanin ja sunnan periaatteita.
Tämä jihadin toinen, turkkilainen aalto eteni pisimmillään Wienin epäonnistuneisiin valtausyrityksiin vuosina 1529 ja 1683. Jälkimmäisen yhteydessä Puolan kuninkaan Juhana III Sobieskin komentamat roomalaiskatoliset joukot torjuivat Kara Mustafan johtaman muslimiarmeijan. Sitä seuranneina vuosikymmeninä ottomaanit ajettiin takaisin alas läpi Balkanin, vaikka heitä ei koskaan heitetty täysin ulos Euroopan mantereelta. Silti, vaikka maailmanvaltainen jihad kangerteli, muslimien maitse ja meritse tekemät ryöstöretket kristittyjä vastaan jatkuivat, ja kristittyjä siepattiin orjuuteen niinkin kaukaa kuin Irlannista 1800-luvulla.Wienin porteilla v. 1683 tapahtuneen tappion jälkeen alkoi islamin alueen strategisen heikkenemisen jakso, jonka aikana nousevat eurooppalaiset siirtomaavallat hallitsivat sitä kasvavassa määrin. Koska dar al-islam oli materiaalisesti heikompi kuin länsi, se oli kykenemätön suorittamaan laajamittaista sotaretkiä vääräuskoisten alueelle. Islamilainen imperiumi, jota tuolloin hallitsivat ottomaaniturkkilaiset, joutui tyytymään yhä ahnaampien eurooppalaisten valtojen pitämiseen loitolla.
Vuonna 1856 lännen painostus pakotti ottomaanihallinnon lakkauttamaan dhimman, jonka alaisuudessa imperiumin ei-muslimialamaiset olivat joutuneet työskentelemään. Tämä tarjosi entisille dhimmeille siihen asti tuntemattoman mahdollisuuden sosiaaliselle ja henkilökohtaiselle kehittymiselle, mutta se myös lietsoi mielipahaa oikeaoppisissa muslimeissa, joiden mielestä tämä rikkoi shari’aa ja Allahin muslimeille antamaa ylivertaisuuden asemaa suhteessa vääräuskoisiin.
1800-luvun loppupuolella jännitteet imperiumin eurooppalaisten alamaisten keskuudessa purkautuivat avoimiksi, kun ottomaanihallinto v. 1876 joukkomurhasi 30 000 bulgarialaista väittäen näiden kapinoineen ottomaanihallitusta vastaan. Bulgarian itsenäistymiseen johtaneen lännen väliintulon jälkeen ottomaanihallinto ja sen muslimialamaiset hermostuivat yhä enemmän toisten ei-muslimiryhmien pyrkimyksistä saavuttaa itsenäisyys.
Tällaisen ilmapiirin vallitessa tapahtui v. 1896 armenialaisten kansanmurhan ensi vaihe, jonka yhteydessä tapettiin noin 250 000 armenialaista. Sekä siviilit että sotilashenkilöt ottivat osaa joukkoteurastukseen. Kirjassaan “The Burning Tigris” Peter Balakian on dokumentoinut tämän koko hirvittävän tarinan. Mutta 1890-luvun verilöyly oli vasta alkusoittoa vuoden 1915 paljon laajemmalle joukkomurhalle, joka vaati noin 1,5 miljoonan ihmisen hengen. Vaikka monet tekijät olivat myötävaikuttamassa teurastukseen, ei ole väärin sanoa, että joukkomurhissa ei ollut kyse mistään muusta kuin jihadista armenialaisia vastaan, joilla ei ollut enää dhimman tarjoamaa suojaa. Kun Ottomaanien imperiumi v. 1914 liittyi mukaan ensimmäisen maailmansodan taisteluihin keskusvaltojen puolella, julistettiin virallinen kristinuskonvastainen jihad.
Kristinuskonvastainen jihad kulminoitui v. 1922 Smyrnassa Välimeren rannikolla, jossa turkkilaisten armeija joukkomurhasi 150 000 kreikkalaista kristittyä liittoutuneiden sota-alusten välinpitämättömien silmien alla. Kaiken kaikkiaan vuosina 1896–1923 noin 2,5 miljoonaa kristittyä tapettiin ensimmäisessä modernin ajan kansanmurhassa, minkä Turkin hallitus on kiistänyt tähän päivään asti.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun islamilainen imperiumi hajosi, itsenäiset muslimikansakunnat ja valtioiden sisäiset jihadistiryhmät ovat käyneet eri jihadeja ympäri maapalloa. Kaikkein pitkällisin kamppailu on suuntautunut Israelia vastaan, joka on suorittanut sen anteeksiantamattoman synnin, että se on pystyttänyt dar al-harbin uudelleen alueelle, joka oli sitä ennen osa dar al-islamia. Muihin huomattavia jihadeja ovat Neuvostoliittoa vastaan käyty jihad Afganistanissa, bosnialaismuslimien jihad serbejä vastaan entisessä Jugoslaviassa, albaanimuslimien jihad serbejä vastaan Kosovossa ja tshetsheenien jihad Venäjää vastaan Kaukasuksella. Jihadeja on käyty myös kaikkialla Pohjois-Afrikassa, Filippiineillä, Thaimaassa, Kashmirissa ja koko joukossa muita paikkoja ympäri maailmaa. Lisäksi muslimit ovat tehneet ylivoimaisen enemmistön terrori-iskuista ympäri maailmaa, mukaan lukien tietenkin näyttävät hyökkäykset 9.11.2001 Yhdysvalloissa, 3.11.2004 Espanjassa ja 7.7.2005 Iso-Britanniassa. (Seikkaperäinen luettelo muslimien hyökkäyksistä löytyy osoitteesta http://www.thereligionofpeace.com/.)
Tosiasia on, että sellaisten konfliktien prosenttiosuus nykymaailmassa, joihin ei sisälly islamia, on varsin pieni. Islam on tulossa takaisin.
- ,,,,,,,,,
Islamin ei-muslimeihin kohdistama vaino ei ole millään muotoa rajoittunut jihadiin, vaikka se on islamin maailman ja muun maailman välinen perussuhde. Sen jälkeen kun jihad on päättynyt tietyssä paikassa vääräuskoisen alueen valloittamiseen, nk. dhimma eli suojelusopimus voidaan suoda valloitetuille “Kirjan kansoille”, joilla historiallisesti on tarkoitettu juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia. Dhimma säätää, että vääräuskoisten elämä ja omaisuus vapautetaan jihadista siksi aikaa kun muslimihallitsijat sen sallivat, mikä yleensä on tarkoittanut niin pitkää aikaa kuin ei-muslimialamaiset — dhimmit — ovat osoittautuneet taloudellisesti hyödyllisiksi islamilaiselle valtiolle. Koraani (9:29) määrittelee, että dhimmien on maksettava erityistä jizyaa (veroa), joka on räikeä menetelmä, jolla muslimiherrat käyttävät dhimmejä hyväkseen. Mutta jizyan funktio ei ole pelkästään taloudellinen; sen tarkoitus on myös nöyryyttää dhimmejä ja iskostaa näille islamin ylemmyyttä. Al-Mahili, 1400-luvulla elänyt muslimiteologi, selittää:
>> {Jizyan} maksun päivänä heidät {dhimmit} kootaan julkiselle paikalle, kuten suqille {kauppapaikalle}. Heidän tulisi seistä siellä odottamassa alhaisimmalla ja saastaisimmalla paikalla. Lakia edustavat virkailijat tulee sijoittaa heidän yläpuolelleen, ja heidän tulee omaksua mitä uhkaavin asenne niin, että dhimmeistä, samoin kuin muista, näyttää, että tehtävänämme on halventaa heitä riistämällä heiltä heidän omaisuutensa. He tulevat oivaltamaan, että oikeastaan teemme heille palveluksen hyväksyessämme heiltä jizyan ja antaessamme heidän mennä vapaasti. (Al-Maghili, siteerattu Bat Ye’orin teoksesta “The Decline of Eastern Christianity under Islam”, 361). >>
Islamin laki säätää dhimmeille erilaisia rajoituksia, jotka kaikki ovat peräisin Koraanista ja sunnasta.
Kristityt, juutalaiset ja zarathustralaiset Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja suuressa osassa Eurooppaa kärsivät vuosisatojen ajan dhimman sortorajoitteiden alla. Näiden dhimmi-ihmisten asema on monin tavoin verrattavissa entisten orjien asemaan sodanjälkeisessä Amerikan etelässä. Koska muslimiherrat kielsivät dhimmeiltä palvonnallisten rakennusten rakentaminen ja olemassa olevien korjaamisen, halvaannuttivat heidät taloudellisesti jizyalla, nöyryyttivät sosiaalisesti, harjoittivat laillista diskriminointia sekä pitivät heitä ylipäätään jatkuvassa heikkouden ja haavoittuvuuden tilassa, ei pitäisi olla yllättävää, että dhimmit hupenivat lukumäärältään ja hävisivät monin paikoin kokonaan. Vuosisatoja jatkunut islamilaisen sivilisaation rappeutuminen, jonka syy on yleisesti väärinymmärretty, on helposti selitettävissä väestötieteellisesti dhimmipopulaatioiden vähenemisellä. Nämä olivat toimineet teknisen ja hallinnollisen taidon tärkeimpinä vetureina.
Jos dhimmi rikkoo dhimman ehtoja — vaikkapa harjoittamalla omaa uskontoaan liian näkyvästi tai laiminlyömällä asiaankuuluvan kunnioituksenosoittamisen muslimille — silloin jihad otetaan takaisin käyttöön. Eri aikoina islamin historiassa dhimmi-ihmiset nousivat alamaisstatuksensa yläpuolelle, ja tämä toimi usein sopivana syynä muslimiväestön väkivaltaisille kostotoimille, sillä nämä uskoivat dhimmien rikkoneen dhimman ehtoja. Islamia puolustelevat muslimit viittaavat usein keskiaikaiseen Andalusiaan (maurilaiseen Espanjaan) eräänlaisena monikulttuurisena ihannemaana, jossa islamilainen hallitus salli juutalaisten ja kristittyjen nousta koulutuksen ja valtionhallinnon portaikoissa. Meille ei kuitenkaan kerrota sitä, että seurauksena tästä rasitteiden höllentämisestä oli muslimirahvaan laajalle levinnyt mellakointi, joka tappoi satoja dhimmejä, pääosin juutalaisia. Kieltäytymällä kääntymästä islamiin ja hairahtumalla pois dhimman perinteisistä rajoitteista dhimmit valitsivat epäsuorasti ainoan Koraanin salliman vaihtoehdon: kuoleman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613111Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa912037- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä831370- 391280
- 791110