Ilmeisesti valtio ei näitä sitten ole kustantamassa?
Kannattaako siis ottaa mukaan kone vai höylä vai onko tuo jossain määrätty kumpi pitäisi olla. Käyneet voisivat kertoa kumpi oli yleisempi näky.
Kannattaako siis ottaa mukaan kone vai höylä vai onko tuo jossain määrätty kumpi pitäisi olla. Käyneet voisivat kertoa kumpi oli yleisempi näky.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ainakin Sodankylässä kasarmilla oli käytössä yhteinen kone. Omankin voi toki ottaa, jos vain muistaa vapaa-aikana ladata sen niin ei sitten hyydy metsässä. Mutta kyllä siis yhteinen kone löytyy kasarmiltakin.
Lapussa luki, että mukaan on otettava parranajovälineet niin kone on sallittu? Isot pojat vain täällä päin vähän vihjailivat, että se olisi kielletty ja pitäisi olla höylä mutta miten on muualla?
Ainakin kolme vuotta takaperin vielä saatiin partahöylä ja vaahto intin puolesta, mutta ilmeisesti sekin on muuttunut.
Ota kone tai höylä ihan sen mukaan kumpaa olet tottunut käyttämään. Ite pärjäsin ihan hyvin omalla koneella koko vuoden. Ikinä pitkilläkään leireillä ei tarvinnut ajaa partaa, vaan se sai rehottaa, kunhan ajoi kassulla samana iltana kun tultiin takaisin. Tästä voi jossakin olla ehkä eri käytäntöjä jossain, eli jos otat koneen mukaan, niin kannattaa kysellä ennen ensimmäisiä lomia, että tarviiko leireillä ikinä ajella partaa ja hankkia sitten vasta höylä jos tarvii.
Kukahan järjen jättiläinen käyttää yhteistä konetta? Onko biologia jääntyt lukematta vai muuten vain aivot narikassa?
Otan siinä tapauksessa koneen mukaan sillä se on tuntunut luontevammalta eikä ihokaan ärsyty. Tuskin leireilläkään ongelmaa tulee sillä tuon akkukesto riittää päivittäiseen ajeluun parin viikon ajaksi.