Juon siksi, koska pidän siitä. Olen aina juonut paljon. Siitä asti kun tutustuin alkoholiin, noin 15-vuotiaana, pidin siitä. Vaikka kärsinkin krapulasta, se ei haitannut. Join aina tilaisuuden tullen. Ja join paljon. En ole koskaan ollut yhden tai kahden siiderin tyttö. Kun olen juonut, olen juonut kunnolla. Olen paennut omaa epävarmuuttani ja ongelmiani alkoholin varjoon. Olen sulattanut huonoja parisuhteita alkoholin avulla. Olen juonut yhdessä, olen juonut yksin. Olen saattanut läheisimmän ihmiseni hengenvaaraan juomiseni takia, itsestäni puhumattakaan. Olen ajanut autoa humalassa, olen hölmöillyt, tuhlannut rahaa viinaan järjettömiä määriä. Jossain vaiheessa nuorempana ajattelin, että alkoholi on parasta mitä minulle on tapahtunut, paras asia mihin olen tutustunut. Että alkoholi on minua varten. Olen silottanut kaikki ongelmani alkoholilla. Olen juonut iloon, suruun, yksinäisyyteen, kaikkeen mihin vain kuvitella saattaa. Alkoholi on keskeisin asia elämässäni. Kaikki muu tulee sen jälkeen. Mietin jatkuvasti, päivittäin, monta kertaa päivässä, juonko tänään illalla, ja jos juon, niin miten salaan runsaan juomiseni mieheltäni. Olen pitänyt häntä ilonpilaajana, koska hän ei itse juo keskellä viikkoa, ja minä taas olen tottunut juomaan lähes joka ilta.
Silti, kukaan läheisistäni ei varmasti tiedä totuutta. Pystyn hoitamaan työni ja opiskeluni, kaikki asiani niin kuin pitää, ilman että alkoholinkäyttöni haittaa päivittäistä elämääni. Olen ajatellut, että ei alkoholi ole minulle mikään ongelma. Eihän se voi olla, koska se ei vaikuta siihen, pystynkö menemään seuraavana päivänä töihin vai en. Juomiseni on vielä sillä asteella, että pystyn elämään "normaalia" elämää. Mutta en tiedä kuinka kauan. Vaikka toisaalta tilanne on ollut tällainen jo pitkään, miten se siitä yhtäkkiä pahenisi. Läheiseni kuoli maksakirroosiin joku aika sitten, eikä sekään saanut minua havahtumaan, päinvastoin. Juominen jatkui entisenlaisena, päivittäisenä, joka iltaisena. Kaksi tai enemmän, useimmiten enemmän. Ja viikonlopuista en puhu mitään. Silloin homma riistäytyy aina täysin käsistä, jollen sitten satu olemaan viikonloppuna töissä, jolloin pystyn tietysti hillitsemään juomistani senverran, juuri senverran, että kykenen töihin.
En tiedä mikä minussa on mennyt vikaan, tai mikä minussa tai geeneissäni on vialla, kun suhteeni alkoholiin on muuttunut tällaiseksi. Olen vasta nuori, alle kolmekymppinen nainen. En haluaisi olla tällainen, mutta en tiedä muustakaan. Olen aina ollut tällainen, siitä asti kun vedin ensimmäiset kännit, 15-vuotiaana. Siitä asti olen suorastaan rakastanut alkoholia, enkä saa koskaan siitä tarpeekseni. Se on minun lohtuni, minun rakas ystäväni, jota ilman en ole voinut kuvitellakaan eläväni.
Onko kellään samankaltaisia kokemuksia?
Silti, kukaan läheisistäni ei varmasti tiedä totuutta. Pystyn hoitamaan työni ja opiskeluni, kaikki asiani niin kuin pitää, ilman että alkoholinkäyttöni haittaa päivittäistä elämääni. Olen ajatellut, että ei alkoholi ole minulle mikään ongelma. Eihän se voi olla, koska se ei vaikuta siihen, pystynkö menemään seuraavana päivänä töihin vai en. Juomiseni on vielä sillä asteella, että pystyn elämään "normaalia" elämää. Mutta en tiedä kuinka kauan. Vaikka toisaalta tilanne on ollut tällainen jo pitkään, miten se siitä yhtäkkiä pahenisi. Läheiseni kuoli maksakirroosiin joku aika sitten, eikä sekään saanut minua havahtumaan, päinvastoin. Juominen jatkui entisenlaisena, päivittäisenä, joka iltaisena. Kaksi tai enemmän, useimmiten enemmän. Ja viikonlopuista en puhu mitään. Silloin homma riistäytyy aina täysin käsistä, jollen sitten satu olemaan viikonloppuna töissä, jolloin pystyn tietysti hillitsemään juomistani senverran, juuri senverran, että kykenen töihin.
En tiedä mikä minussa on mennyt vikaan, tai mikä minussa tai geeneissäni on vialla, kun suhteeni alkoholiin on muuttunut tällaiseksi. Olen vasta nuori, alle kolmekymppinen nainen. En haluaisi olla tällainen, mutta en tiedä muustakaan. Olen aina ollut tällainen, siitä asti kun vedin ensimmäiset kännit, 15-vuotiaana. Siitä asti olen suorastaan rakastanut alkoholia, enkä saa koskaan siitä tarpeekseni. Se on minun lohtuni, minun rakas ystäväni, jota ilman en ole voinut kuvitellakaan eläväni.
Onko kellään samankaltaisia kokemuksia?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oletko Lahdesta ?
...........
Paskat sä missään töissä tai opiskelemassa käyt. Venaat vaan himassa viiniä litkien että miehesi tai joku muu mies tulee nussimaan sinua!
Suoraa puhetta, mutta niin se on.
Olet alkoholisoitunut nainen.
Asiallisia vastauksia järkevään kysymykseesi saat tuolla:
http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/
luopuminen on tosi vaikeaa. Tiedän omasta kokemuksestani. Surutyö vain oli tehtävä, koska en halunnut jatkaa juomistani. Minä tiedän omalle juomiselleni montakin syytä. Yksi painavimmista oli sukuvietin ylivalta. Ujona tyyppinä en selvinpäin uskaltanut pyrkiä kiinnostavien ihmisten seuraan, mutta kännissä se sitten onnistui. Muitakin syitä oli, samnlaisia ja samantapisia kuin sinulla.
Tuli kuitenkin se päivä, jolloin halusin lopettaa ja hain apua. Sain sitä AA:sta.
Nyt voin elää ilman alkoholin tuomia tuskia.
Niin. Nyt elät ilman alkoholia, mutta elät myös ilman seksiä. Ellei *unkkaamista lasketa.
Mulla alkoholi on integroitu osa elämää. En pysty kuvittelemaan elämää ilman alkoholia. Voin olla monta kuukauttakin juomatta, mutta täysraittius on kyllä mielestäni sairasta. Kyllä se on kiva tyttöjen ja poikien kanssa ottaa kunnolla hörnyä silloin tällöin! ;)
Itse join joskus uskomattomia määriä kun näin jälkeenpäin ajattelee. Viikolla meni joka ehtoo 4-5 olutta ja viinipullo. Viikonloppuisin perjantaina hain kaksi litran kirkasta laatikon viiniä lonkeroa päckin ja kalja päckin. Kaikki oli sunnuntaina juotu. Silloin ahdisti 7/24. Maanantaina olo oli karmivan agnistinen, eiku sama rumpa uudestaan. Ihme kun olen elossa. Olishan tässä turistavaa mitä viimisien 5-6 vuoden aikana on tapahtunut mutta sanotaan näin, että muutamien "pikku" vastoinkäymisten jälkeen mulla on vielä perhe (vaimo lapset), työ, ajokortti ja terveys.
Olen tutkinut omaa juomistani että mikä saa/sai minut juomaan. Omalta kohdaltani topicini on seuraava:
1. Palkinto - tehdystä työstä, urheilusta tai muusta onnistumisesta, hyvästä fiiliksestä
2. Vitutus - Kohtaan työssäni jatkuvasti kusipäitä ihmisiä, joiden sietäminen on joskus raastavaa, usein iltaisin käyn niin kierroksilla, että on otettava pari.
3. Pimeä ajanjakso - masentaa, aloitekyky 0, ahdistaa. Parin kaljan jälkeen hoituu homma kuin homma :)
4. En saa unta - otan pari
5. Musiikki - harrastan musiikkia ja kun soitellaan niin silloin otetaan.
Viiten vuoteen ei kuitenkaan kahtaperäkkäistä päivää juoden, eikä yhtäkään krapularyyppyä!
Olen sata varma omalta kohdaltani, että kun elämä on rauhallista, eli ei töitä liikaa, eikä töissä vastoin käymisiä ja olen ehtinyt vähän liikkumaan alkoholin kulutus on ihan minimiä - eli seesteistä (ei vastoinkäymisiä).
Kun taas iskee kohellus, kiire, vitutus, alakulo, väsymys niin sen tietää sitten.
Pahin on työ joka rassaa mieltä eniten.
Pakko myöntää, että jotain tuttua tekstissäsi oli.
Minullakin on tietynlainen viha-rakkaussuhden alkoholiiin,
Joskus kun viikko on mennyt kiireen merkeissä ja perjantai koittaa niin mikä on sen hienompaa kun mennä mökille lämmittämään saunaa, pulahtaa järveen ja korkata olut joskus useampi.
Hyvässä seurassa takkatulen ääressä juoda viiniä ja syödä hyvin.
Kunpa se pysyisi tälläisessä raameissa.
Täydelliseen raittiuteen en usko pystyväni, enkä edes haluavani.
Hanskassa pitäisi vaan pysyä.
Jos meneen hyvin on aihetta juhlaaan . Ja kun menee huonosti siihekkin on viina ainoa lääke Ps näin se joupoilla menee.
Työpäiväkö tänään?
Aloittaja nyt ei töissä käy eikä opiskele. Juoppo ja siinä se. Kassi-alma.
Tekstisi kosketti. itse olen ketjun "23v ja alkkis?"-aloittaja. näen sinussa jotain samaa, tosin tunnut käyttävän hieman rankemalla kädellä. Itse sain pidettyä selvän viikonlopun nyt pitkästä aikaa. Tämä johtui siitä, kun edellisviikko tuli mokailtua ja sikailtua kännissä niin oli vielä morkkista siitä enkä halunnut ihan heti samaa uudelleen. Kirjoittelehan kuulumisiasi, luen ajatuksiasi mielelläni.
vasta hiukan ajan perästä? Haluatko siis samanlaisen mokailun ja sikailun ja morkkiksen uudestaan?
aika kultaa muistot...
Voi Gina, juurihan vastasit itsellesi.
Nousuhumalan huminaa pääkopassa ei voita sitten mikään. Kun siihen oppii.
Arkana poikana minäkin sitten nousukierteessä tehdä niitä asioita mitä
ei uskaltanut selvinpäin saada aikaiseksi kuten tansseissa käynnit, tyttöystävän löytyminen.
Suomessa ei taitais montaa savua nousta ilman viinaa.
Kun se oliskin sitten pysynyt kevyenä hiprakkana... ei pysynyt ja onneksi-ei-niin-syvän pohjallakäynnin
jälkeen on raitistuminen jollain lailla onnistunut, jopa vuosi voi mennä ilman - sitten tilaisuuden tullen
lipsahtaa - mutta onneksi ei ole sitten seuraavana päivänä jatkunut.
Sikäli jännää että sitä kaataa pitkänkin tauon jälkeen samaan tahtiin kuin ennen vaikka harvakseltaan ottavana ei enää ole tuo sietokyky niin korkea.