peluri on erakko

Minä ja pelaaminen Olen täysin yksin pelit ovat tehneet minusta erakon mulla ei ole merkitystä voitanko vai häviän kunhan saan pelata Myönnän olevani vakavasti sairas mutta en tiedä miten enään toipuisin . Kevyen sarjan kenttä pelaajille voisin sanoa lopettakaa kun se vielä on mahdollista Pelaamisessa tulee taso josta todennäköisesti ei ole paluuta.
1448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

pelurille. Ihmissuhteet raunioituvat yksi kerrallaan ensin velkaantumisen, valehtelun ja lopulta mielenkiinnon puuttumisen takia. Pelaaminen suoranaisesti sekä välillisesti rahan hankinta, morkkikset ja muu pelaamiseen tähtäävä toiminta vievät yhä suuremman osan ajasta ja mikään muu ei kiinnosta. Peluri välttelee kontakteja, on yksinäinen, peloissaan ja ahdistunut. Välinpitämättömyys pahenee apaattisuudeksi ja itselläni väsymys oli lopulta niin suuri, etten jaksanut edes itseäni tappaa vaikka mieli teki. Minä olin kuitenkin onnekas ja löysin (ja halusin ottaa vastaan) apua silloin kun elämäni oli pelaamisen takia umpikujassa. Sain toivoa uhkapeliriippuvaisten vertaistukiryhmästä. Sain kokemuksia siitä että on mahdollista elää toisinkin ja on toivoa paremmasta. Se toivo on auttanut jälleenrakentamaan elämäni ja nykyään olen tasapainoinen onnellinen perheenisä. Olen saanut ystäväni takaisin, mielenkiinnon harrastuksiin, ulkoilen, pelaan jääkiekkoa, uin, käyn kavereiden kanssa esim. kalastamassa ja leffoissa ja omistan aikaani sekä itselleni että perheelleni. Maksoin pelivelkani pois ja irtaannuin valheiden, pettymysten, katteettomien lupausten ja itsetuhoisuuden kierteestä. Kaikkein yksinäisimmällä, velkaantuneimmalla ja epäitoivoisimmallakin pelurilla on toivoa! Parasta mahdollista joulua! :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelaan helvetissä kirjoitti:

Minä ja pelaaminen Olen täysin yksin pelit ovat tehneet minusta erakon mulla ei ole merkitystä voitanko vai häviän kunhan saan pelata Myönnän olevani vakavasti sairas mutta en tiedä miten enään toipuisin . Kevyen sarjan kenttä pelaajille voisin sanoa lopettakaa kun se vielä on mahdollista Pelaamisessa tulee taso josta todennäköisesti ei ole paluuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu