TV-maksun valvontaa tehostetaan

vuonna 2011

http://www.lvm.fi/web/fi/tiedote/view/1217606
Kun TV-maksua ei vapaaehtoisesti kerry televisio- ja radiorahastoon tarpeeksi, niin vuonna 2011 laitetaan lupatarkastajia yhä enemmän liikkeelle: "Televisiomaksujen perinnästä ja tarkastuksesta aiheutuviin kuluihin myönnetään Viestintävirastolle rahaston varoista 10,9 miljoonaa euroa."

3

557

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iytcuxfy

      Jos järki voittaisi ei tarvittaisi yhtään huohottavaa kyylää juoksemaan ovilla ja maksu halpenisi.

    • yletön

      Siinähän "tehostelevat" ja tuhlaavat veronmaksajien rahoja. Senttiäkään ei ylelle tipu.

      • vuonna 2011

        Ylen rahoitus vuodelle 2011 on 26 miljoonaa euroa korkeampi kuin tämän vuoden käyttösuunnitelmassa. Se ei kuitenkaan riitä yhtiön menojen kattamiseen, vaan Yle arvioi liiketuloksensa jäävän 7,4 miljoonaa euroa tappiolle.

        Televisiomaksuja on maksettu noin 1,9 miljoonaa kappaletta. 2000-luvun alkupuolella maksuja maksettiin yli kaksi miljoonaa kappaletta, vuonna 2003 peräti 2,2 miljoonaa kappaletta.

        Ylen lähtökohtana taloussuunnittelussaan on, että televisiomaksukannan rapautumista pyritään estämään Ylen ja Viestintäviraston yhteisellä markkinointi- ja viestintätyöllä.

        Tv-maksu on ensi vuonna 12 kuukaudeksi 244,90 euroa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4288
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2744
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2502
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe