Päätin aloittaa perinpohjaisen astrologian tutkimisen. Jos se Tähtinen tekee hilloa katselemalla karttoja, niin kyllä meikäläinen nyt ihan perushoroskoopin veivaa alta aikayksikön. Päätin kaivaa muistivihkoni esiin ja alkaa etsiä eri syntymäpäivien perusteella esimerkkitapauksia.
Soitin päivän aikana varmaan kahdellekymmenelle tutulle ja viidellekymmenelle tutun tutulle. Kirjasin kiltisti muistiin heidän omat luonnehdintansa itsestään, ja vielä erikoisbonuksena kirjasin omat arvioni heti perään huutomerkein vahvistettuina. Illalla aloitin vaikean, mutta palkitsevan työni. Jaoin ensin kaikki laput kahteen pinoon - OK:t ja kusipäät. Tämän jälkeen aloin tehdä yksityiskohtaisempaa seulomista kuten - työhullut ja vetelykset jne.
Olin kaiketi yliväsynyt, koska ei uni meinannut tulla millään. Päätin kokeilla vanhaa konstia, eli aloin laskea lampaita. Nähtävästi astrologia-harrastukseni oli vaatimassa veronsa, koska aidan yli alkoi loikkia oinaita, kauriita, härkiä ja niiden perässä leijona. Juuri kun leijona oli saamassa kynsiinsä kauriin, paikalle saapui jousimies, joka ampui leijonan siihen paikkaan. Luontoaktivisti vesimies saapui paikalle ja piti melkoisen palopuheen jousimiehelle. Se kehotti jousimiestä punnitsemaan asioita, ennen kuin tappaa viattoman leijonan. Jousimies kimmastui:
- Millä vitulla mä punnitsen?
- Tällä, sanoi vesimies ja ojensi vaa'an jousimiehelle.
Hetken kuluttua paikalle saapui kaksi kalalle haisevaa housujaan nostelevaa nuorta miestä naamallaan outo virne. Kysyin, että keitä he olivat? Heput vastasivat kuin yhdestä suusta:
- Me ollaan kaksoset. Tuolla pusikossa on yksi mimmi, joka oli vielä viisi minuuttia sitten neitsyt...
Päätin mennä huljuttelemaan jalkojani puron veteen, kun tunsin vittumaisen puraisun varpaassani. Rapu perkele oli tarttunut pottuvarpaaseen kiinni. Loikin pitkin rantaa rapu varpaassa ja päätin istua eräälle mättäälle kun tunsin perseessäni pistoksen. Nousin ylös ja mitä näinkään! Olin istunut skorpionin päälle. Myrkky alkoi vaikuttaa, aloin vaipua syvään uneen...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosi upee tarina :)
Mahtavasti kaikki merkit sovitettu yhteen "uneen"...
"tuolla pusikossa on mimmi joka oli vielä 5 minuuttia sitten neitsyt".. ou dääm!!! xDDD
oot kopioinut tän joltain sivulta.PEEELO
no väitinkö että olen tämän itse kirjoittanut? En väittänyt. Löysin tämän ja ajattelin pistää muiden iloksi tänne. Helvetti täällä on säälittävää väkeä. Jokainen yrittää olla joku palsta poliisi....