Minulla diagnosoitiin astma bronkhiale 0,5 vuotiaana. Olin sairaalassa aina pitempiä aikoja kerrallaan, ja kävin jossain vaiheessa kouluakin sairaala koulussa. Tätä jatkui aina kymmenvuotiaaksi saakka. Astmani oli todella paha, ja lisäksi minulla oli jatkuva korva, poski nielutulehdus kierre joka vain lisäsi astmalääkityksen määrää.
Ylipainoa minulle alkoi kertyä kolme vuotiaana, johtuen luultavasti kortisonin aiheuttamasta mahtavasta ruokahalusta. Spiraa olen noina jaksoina saanut useasti, sekä muita kortisonia sisältäviä lääkkeitä. Penisilliini ja antibiootti kuureja minulla on ollut lukuisia. Kortisonia on mennyt inhaloitavana, tabletteina, höyryinä ja lihaksen sisäisesti. Pienenä jo lastenlääkärini totesi, että huomattava ylipainoni, ohut iho sekä mustelmataipumus on seurausta kortisonihoidoista, kortisoni on kuitenkin tehokasta astman hoidossa. n 5 vuotiaana ja pahenevasti murrosikäisenä minulle alkoi tulemaan kamalia kauhukohtauksia, en saanut nukuttua hädin tuskin kuin kaksi tuntia yössä. Vanhempani valvoivat sänkyni vieressä lukuisia öitä, sillä kauhukohtauksen tullessa menin lähes paniikinomaiseen tilaan ja se toki myös lisäsi hengitysongelmia. Onko kellään muulla ollut tällaista? Aiemmin olen ajatellut itseäni jotenkin hiukan epänormaalina. Nämä unihäiriöt menivät kuitenkin ohi ajallaan. Voisikohan liittyä runsaaseen lääkitykseen?
Onkohan ihan tavanomaista
Astmaatikko85
4
360
Vastaukset
- astmaatikko kortison
huolestu. Kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksia ja mitä enemmän lääkitystä, sen enemmän haittoja!
Kysyä voi lääkäriltä, jos jokin erityisesti askarruttaa.
Tsemppiä ja voimia elämääsi:)- Astmaatikko85
kannustuksestasi ja rakentavasta vastauksesta :)
- astmaatikkovm-59
aiheuttaa mm. uniongelmia, se mainitaan pakkauksen ohjeissakin
- astmaatikko897
itellä kun oli kova lääkitys niin se vain lisäsi oireita paljon. olisiko jostain luontaisterapiasta apua että voisit vähentää lääkitystä. maito, vehnä ja sokerituotteet pois, nekun lisäävät oireistusta. juustot sis. hometta.
tasapainopiste.fi, kysyppä sieltä apua!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1402806Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2692473Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261466Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.351452- 1211182
- 1081143
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041043Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee131012Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La59906Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.297877